Intervalli / hiit treeni juoksumatolla

14.07.2017 - 09:00

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen eksyin.

Aluksi tein vatsoja kolmella eri liikkeellä joista kaksi ensimmäistä tuli tehtyä supersarjana. Aluksi taljassa ja normaalilla penkillä tehtynä "rutistus" vatsoja muutama sarja minkä jälkeen siirryin dippi-telineeseen tekemään hieman lisää "rutistavia" vatsoja. Tämän jälkeen tein tuon parinkymmenen minuutin intervallin / hiit treenin juosumatolla mitä seurasi rullailua floam-rollerilla. Tähän päälle vielä se, että varmistelin hieman toisille tuossa välissä sarjoja kun tulin juoksumatolta ja olin menemässä rullaamaan sekä rullailun jälkeen ennen kuin lähdin kuntosalilta. Olin kuvitellut olevani paljon vähemmän aikaa salilla, mutta jäin suustani kiinni ja jäin hieman varmistaan siinä sivussa sarjoja.

Intervalli / hiit treenin tekeminen juoksumatolla on haasteellinen mutta palkitseva

Täytyy ihan ensimmäisenä sanoa juoksumatolla intervallin / hiit treenin tekemiseen tarvitaan kunnon juoksumatto mikä myöskin toimii hyvin. Vauhti on saatava nousemaan ja varsinkin laskemaan helposti ja sujuvasti ilman sen suurempia kikkailuita. Varsinkin nopeatempoinen intervalli / hiit treeni on vaikea ja hyvinkin haasteellinen suorittaa mikä tekee koko asiasta hieman vaarallisen verrattuna saman asian tekemiseen crosstrainerillä, spinningpyörälä tai kuntopyörällä. Vaihdin löytäminen oikeaan nopeuteen sekä vauhdin laskeminen kesken juoksemisen on haasteellista ja varsinkin jos käytössä on hieman huonompi juoksumatto. Paremmalla juoksumatolla kaikki asiat ovat helpompia sillä paremmalla juoksumatolla vauhdin nostaminen ja laskeminen pitäisi olla sujuvampaa.

Itse suoritin intervallin aika perus ohjelmalla eli minuutti kävelyä ja kaksi minuuttia juoksua. Kävelyt pidin samalla vauhdilla alusta loppuun mutta juoksussa nostin vauhtia aina 0.5 per juoksu. Kun aloitin juoksemisen aloitin vastuksesta 11 ja kun vedin viimeistä vetoa niin vauhti oli 13.5. Tällä tavalla ei tarvitse tehdä vaan juoksun nopeus voi olla sama alusta loppuun. Itse vain halusin kokeilla "rajoja" ja vauhtia millä pystyn juoksemaan ja samalla tuo juoksun nopeuttaminen teki myöskin tästä harjoitteessa raskaamman.

Tämä kyseinen treeni oli siinä mielessä hyvinkin onnistunut sillä vauhdin lisäykset toimivat hyvin ja osuivat hyvin kohdilleen sillä jaksoin juosta kyseisillä vauhdeilla hyvin. 20 minuutin jälkeen olinkin todella hiestä märkä eli kyllä siinä kuuma tuli minkä huomasin jo kesken ohjelman kun jouduin heittämään silmälasit pois päästä sillä en halunnut silmälaseja hien peittoon.

20 minuutin intervalliohjelma juoksumatolla

  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 11.0)
  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 11.5)
  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 12.0)
  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 12.5)
  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 13.0)
  • 1 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)
  • 2 minuuttia juoksua (vauhti 13.5)
  • 2 minuuttia kävelyä (vauhti 6.0)

Kaikki lähti liikkeelle ihanasta suunnitelmasta minkä sain päähäni viimeviikolla. En tiennytkään miten se tuli vaikuttamaan koko alkuviikon treeneihin mukaan lukien sunnuntain treeniviikon avauksen. Suunnitelmissani oli juosta maanantai aamuna 15km. Tämä ajatus lähti liikkeelle joskus viimeviikolla ja lauantaina melkein päätin tämän asian. Tämä maanantai aamun pitkälenkki melkein varmistui sunnuntai-iltana jolloin olin todella väsynyt ja tämän johdosta päädyin

Kutsun sitä autioksi, mutta todellisuudessa se on vain hiljainen. Autiolla tarkoitan todella hiljaista kuntosalia jolla on muutamia treenaajia kuten tänään. Kun pääsin pyörällä kuntosalille niin huomasin heti, että kuntosalin edessä oli vain yksi polkupyörä vaikka ilma oli lämmin. Tämä siis lupaili jo vähäistä määrää treenaajia. Kun pääsin sisänpuolelle niin huomasin, että kuntosali oli todellakin autio. Vain muutamia ihmisiä treenaamassa jotka olisi pystynyt

Perjantaina kuntosalille vähän aikaisemmin kuin normaalisti lähinnä jalkapallon takia. Varasin 1.5 tuntia pyöräilyihin salille / takaisin ja varsinaiseen treeniin. Perjantain treenit ovat kestäneet muita päiviä pidempään joten tästä syystä varasin nyt 1.5 tuntia. Parempi olisi ollut varata aikaa kaksi tuntia, koska tuohon aikaan kuului myös matkat vaikka ei niihin nyt niin kamalasti aikaa mene pyörällä. Kuntosalilla ei sillain ollut niin kamalasti porukkaa

Ennen kuntosalille lähtöä oli todella hyvä fiilis. Kroppa tuntui hyvälle ja fiilis oli mitä mainioin minkä johdosta myös odotukset treeniin oli "korkeat" jos näin voi edes ajatella. Välillä kun ennen treeniä ei mieti treeniä etukäteen ollenkaan kuin toisinaan on huonoja fiiliksiä joskus hyviä. Yleensä minulla ei ole mitään odotuksia ennen treeniä ja jos tälläisiä on niin yleensä on negatiivia jolloin kroppa tuntuu väsyneeltä. Oli millaiset fiilikset vain ennen

Asics Gel-Pulse 4 kengät vaihtuivat Asics Gel-Pulse 5 kenkiin joita ostin samalla kaksi paria kun halvalla lähti. Wigglestä lähti pari viikkoa sitten tilaus kun huomasin Asics Gel-Pulse 5 olevan hyvässä tarjouksessa noin 63€ ostohetkellä. Riippuen osto paikasta uusista Pulseista joutuu pulittamaan vähintään hieman yli 100€. Pulseista tuli kevään aikana uusi Gel-Pulse 6 malli joten viime vuotinen viitos malli lähti tämän vuoksi hyvään hintaan. Vielä kun vaihto

Perjantain jalkatreenin juttu oli selvästi hack-kyykky. Koko treeni keskittyi ensimmäiseen liikkeeseen hack-kyykkyyn, jonka jälkeen loput liikkeet vain menivät ohessa. Odotin innolla hack-kyykyn tekemistä, mutta jo heti ensimmäisessä sarjasssa huomasin myös miksi vihaan liikettä. Heti ensimmäisen kerran alhaalta ylös lähtiessäni tunsin jaloissa, että nyt tekee jotain. Tein taas viime kertaiseen tapaan 10kg korotussarjan alkaen 10kg ja päättyen 90kg kymmenellä

Heräsin aamulla kello kuusi ja ihmettelin miksi heräsin näin aikaisin, mutta sitten muistin. Heräsin aikaisemmin kun minun oli tarkoitus lähteä juoksemaan. Herätessäni olin todella väsynyt ja aloin ajattelemaan juoksun väliin jättämistä. Myöskin aloin miettimään jos menisin pyörällä töihin ja jättäisin juoksun väliin. Pyöräily ei tullut kuitenkaan kysymykseen kellon ollessa vielä varhainen kun toimiston saunaan ei olisi vielä päässyt. Tästä syystä ja muutenkin

Eilen aamulla suunnitelmat aamulenkistä vaihtuivat kun pääsin toimiston pihalla autosta pihalle. Juuri kun poistuin autosta niin Nylanderin Jarin paku paukahti viereen. Toimistolla kun vielä odoteltiin Ojalan Ollia niin omat suunnitelmat olivat menneet sekaisin. Nylanderi siinä moneen kertaan puhui kevyestä ja lyhyestä juoksusta joten päätin lähteä heidän mukaansa. Perjantain sekä lauantain lenkit menivät loistavasti, mutta eilen ei ollut tietoakaan näistä ja

Perjantai-ltana kävin vielä juoksemassa vaikka etureidet olivat jumissa ja muutenkin jalat olivat "tönköt". Torstaina juuri jätin vielä etureisikoneella tehdyn etureisi korotus & tiputussarja hässäkän tekemättä jotta voisin mennä juoksemaan jos menen. Jo pelkän hack-kyykyn tekeminen laittoi etureiteni siihen kuntoon, että juoksemaan lähteminen ei ollut ihan niin kivaa. 90 toistoa hack-kyykkyä joten kyllä se ainakin jollain tavalla etureisissä tuntuu pakollakin

Torstaina oli vuorossa poikkeavasti jalkatreeni ihan vain sen takia koska pääsin tekemään hack-kyykkä. Normaalisti kun en tätä liikettä pääse tekemään niin silloin kun on mahdollisuus se pitää käyttää. Hack-kyykky on aikalailla samankaltainen liike kuin jalkaprässi, mutta ottaa enemmän etureisiin. Hack-kyykyssä laite on hartioiden päällä kun prässissä jalat pidetään "kelkassa". Hack-kyykyssä jaloilla ponnistetaan kropan suuntaisesti ylöspäin kun prässissä jalat