"Höpö höpö" jalkatreeni & selkätreeni pienillä painoilla tuntuman mukaan

24.03.2017 - 09:24

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden tekeminen oli ihan auki mutta varmaan ajattelin tehdä muutoin sellaisen jalkatreenin sekä selkätreenin mitä nyt olen viimeaikoina tehnyt. Vielä tässä vaiheessa en miettinyt sitä tai oikeastaan ei tullut vielä mieleenkään jatkaa maanantain sekä tiistain tyyliä tehdä treeniä tuntuman mukaan.

Yleensä minulle on jäänyt alkuviikosta lähtenyt tai alkanut tyyli tehdä treenejä. Kun olen tyyliin aloittanut maanantaina treenit jollain tietyllä tyylillä niin olen sitten jatkanut viikon lopun treenejä samalla kaavalla. Jos siis olen käyttänyt maanantaina paljon erikoistekniikoita, tehnyt suurilla painoilla lyhyempiä sarjoja tai pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja niin tämä on hieman jäänyt "päälle". Kun tämä ei ole jäänyt siihen maanantain treeniin vaan olen tehnyt samalla tavalla treenit sitten tiistaina minkä jälkeen tietenkin jatkanut tätä kaavaa aina loppuviikkoon asti. Onneksi olen kyllä viimeaikoina päässyt tästä kaavamaisuudesta pois sillä periaatteessa tuo ei ole hyvä tyyli ainakaan pidemmän päälle.

On parempi käyttää erilaisia erikoistekniikoita, erilaisia painoja sekä eri pituisia sarjoja aina treenin mukaan eikä viikon mukaan. Onneksi varsinkin käsitreenien johdosta olen päässyt tästä "viikon teema" jutusta pois. Ihan sen takia, että varsinkaan isoilla painoilla lyhyempiä sarjoja en tykkää tehdä käsitreenissä kun en saa niitä menemään oikein perille. Olen alkanut myöskin ottamaan fiilistä enemmän mukaan myöskin sarjojen pituuksiin mitä olen käyttänyt jo paljon pidempään liikkeiden valinnassa. Tietenkin nyt tällä viikolla olen tehnyt sinällään samankaltaisia treenejä siinä mielessä, että olen käyttänyt pienempiä painoja. Kuitenkaan treenit eivät ole olleet samankaltaisia sarjojen pituuksia ajatellen ja muutenkin painot ovat olleet suhteessa pienempiä eikä ihan pienillä painoilla tekemistä.

Painot eivät ratkaise jalkatreenin menemistä perille vaan tuntuma

Kyykyn tekeminen suuremmilla painoilla oli keskiviikon ainoa asia mitä olin miettinyt etukäteen. Tämän jälkeen olin ajatellut tekeväni ehkä jalkaprässiä ja tai keskittyväni tekemään reisikoneita. No tämä kumpikin tapahtui mutta ei varmaan ihan sillain kun ajattelin. Jalkapärssissä tulin käyttäneeksi 200kg painoja ja etureisikoneessa jotain 50kg sekä takareisikoneessa istuen kanssa maksimissaan 50kg painoja minkä jälkeen laskin niitä. En kyllä katsonut tarkkaan mitä painoja käytin mutta tämä on nyt noin oletus eikä ne aikanaan suuremmat olleet. Nämä olivat melkein puolet niistä painoista kun teen liikkeitä enemmän "runttaamalla".

 

100kg #squat 3x10 #legday #legworkout #beats #trance #gym #gymlife

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Kyykyssä aloitin 60kg painoilla minkä jälkeen tein kolme kymmenen toiston sarjaa 100kg painoilla. Vasta tuo kolmas sarja 100kg alkoi tuntumaan hyvälle. 60kg painoilla tehty sarja sekä kaksi kymmenen toiston sarjaa 100kg eivät tuntuneet jaloissa hyvälle vaan enemmänkin pienille kivuille ja kankeudelle. Kolmannella 100kg sarjalla jalat siis alkoivat vasta lämpenemään minkä johdosta tämän jälkeen vasta alkoi itse kyykyn tekeminen. Tällä kertaa tein kolme seitsemän toiston sarjaa 130kg painoilla vaikka aluksi mietin viiden toiston sarjoja.

Tämän jälkeen siirryin tekemään jalkaprässiin aluksi jalkaprässiä etureisille minkä jälkeen vaihdoin painonnostokengät normaaleihin salikenkiin ja tein jalkaprässiä takareisille. Laitoin jalkaprässiin aluksi ihan vain 200kg millä ajattelin lämmitellä. Tarkoituksena oli ehkä hieman lisätä tai laittaa joku 300kg tai 350kg painot. Kuitenkin heti ensimmäisestä sarjasta lähtien varmaankin sen takia kun tein jalkaprässin kelkan alaosassa etureisiä niin tekeminen oli enemmänkin "nytkytystä" mikä oikeastaan "paheni" kun siirryin tekemään jalkaprässiä takareisille.

Tein molemmat jalkaprässit siis suhteellisen pienillä liikeradoilla ja jolloin 15 - 25 toiston sarjoilla. Kummatkin liikkeet tein siten, että otin kelkan mahdollisimman alas ja jätin sitten työntövaiheen periaatteessa "vajaaksi". En halunnut tehdä sitä loppuvenytystä / ylösvientiä mikä ainakin takareisiä tehdessä kadottaa tuntuman saannin. Kun teen jalkaprässissä takareisiä jalat kelkan yläosassa puoliksi tai 1/3 osaa yli ja jalat yhdessä niin en tykkää viedä jalkoja kovinkaan ylös. Vien jalat niin alas, että reidet ottavat kiinni vatsaan, pidän sormia takareisissä jotta voin tunnustella mihin toisto ottaa sekä jätän nostovaiheen suhteellisen lyhyeksi jotta minulla pysyy tuntuma takareisissä kokoajan. Toistojen lyhyydestä johtuen teen yleensä liikkeen ennemminkin pienemmillä painolla ja suurilla yli kahdenkymmenen toiston sarjoina sillä itselleni ei riitä kymmenen toistoa saamaan hyvää tuntumaa. 

 

130kg #squat 3x7 #legday #legworkout #beats #trance #gym #gymlife

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Jalkaprässien jälkeen tuli tehtyä pohkeita yhdellä pitkällä tiputussarjalla minkä jälkeen siirryin tekemään etureisilaitetta sekä takareisilaitetta istuen. Kummatkin reisilaitteet tein pienemmillä painoilla tuntuman mukaan ja pidemmillä sarjoilla 15 - 20 toistoa. Näiden jälkeen tuli tehtyä vielä hieman lisää pohkeita.

Niin se mikä tässä jalkatreenissä oli hieman "erikoista" oli se, että treenin aikana tekeminen tuntui enemmänkin "höpö höpö" tekemiseltä. Varsinkin jalkaprässin kohtaan tekeminen saattoi näyttää nytkyttämiselle ja hieman myös tuntui sille. Kuitenkin lopulta kun pääsin kotiin treenin jälkeen niin iltapalan jälkeen kun katsoin HBO:a niin jalkoja alkoi särkemään hieman ja tuota samaa särkyä jatkui aina seuraavaan treenin asti.

Torstaina maastaveto suuremmilla painoilla minkä jälkeen enemmänkin tuntuman mukaan loput liikkeet

Torstain treeni menikin sitten aikalailla samalla kaavalla kuin keskiviikon jalkatreeni. En näin yhtään suunnitellut mutta varmaan jotenkin tietoisesti tämä meni niin. Ei nyt ihan samalla tavalla mutta melkein. Ainoa suurempi ero oli siinä, että toistomäärät oli suhteessa lyhyemmät ja käytin maastavedon jälkeen ennemmin normaalia noin kymmentä toistoa enkä kahtakymmentä. 

 

180kg 2x2 & 210kg 3x3 #deadlift #backworkout #backday #backattack #gym #gymlife

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Yritin saada maastavedossa taas hieman parempi sarjoja mitä sitten sain. Kun ei onnistu niin ei onnistu. Tällä kertaa tein myös alkulämmittelyt "tuplana" sillä minulla oli paikat vielä jumissa edellisen päivän jalkatreenistä. Tein muutoin lämmittelyt samalla kaavalla kuin aina aikaisemminkin mutta tällä kertaa otin perään vain vielä toisen sarjan samoilla painoilla sekä toistomäärillä. Varsinaista kaavaa tuossa ei ollut mutta kun nostin painoja niin vähensin toistoja per sarja. 100kg painoilla tein viisi toistoa, 140kg painoilla kolme toistoa ja 180kg painoilla kaksi toistoa. Kutakin sarjaa tein siis kaksi kertaa ennen kuin nostin painot 210kg millä sain vain kolme kolmen toiston sarjaa. Hain jotain viiden toiston sarjoja mutta tähän en yltänyt.

Tämän jälkeen tein kulmasoutua tangolla minkä aloitin 60kg painoilla ja millä päätinkin sitten jatkaa kunnes parin sarjan jälkeen lisäsin päihin 10kg painot eli 80kg. Näillä teinkin sitten x määrä sarjoja toistomäärien ollessa kymmenen - viidentoista luokkaa. En siis mennyt näin ollen 100kg painoihin tai yli joilla olen kulmasoutua nyt tehnyt sillä ajattelin ottaa kulmasoudun tällä kertaa kunnolla tuntuman mukaan.

Tätä sitten seurasi ylätalja kolmella eri variaatiolla sekä alatalja hieman normaalia pienemmillä painoilla tuntuman mukaan.

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä