Erikoistekniikat kuntosalilla ja eri ihmisten kanssa treenaaminen

16.11.2016 - 12:06

Väliviikon jälkeen paluu kuntosalille tekemään olkapää-, hauis- & ojentajatreeniä Jutan kanssa. Ei siis ihan "normaali" paluu kuntosalitreenien pariin vaan jälleen hieman poikkeava treeniä. Kun treeni sisältää pyramiidisarjan, korotussarjan, supersarjan tai giant sarjan eli "jättiläissarjan" niin treeniä voi pitää "erkoisena" tai yleisesti normaalista treenistä poikkeava. Tämän päiväinen treenin puolestaan sisälsi kaikki kyseiset erikoissarjatyypit tavalla tai toisella. Jokainen sarja tuli tehtyä tänään erikoissarjana ja näin ollen treeni ei siltänyt yhtään normaalia sarjaa. Normaalisti en lähtisi suosittelemaan tämänkaltaista treeniä varsinkaan jos treeni taustaa ei ole hirveästi. Yleisellä tasolla treeni voi sisältää yhden erikoissarjan, mutta koko treenin tekemistä erikoissarjoilla kannattaa miettiä hieman ennenkuin alkaa sitä toteuttamaan.

Itselläni kesti kauan ennenkuin aloin tekemään erikoissarjoja. Supersarjat taisivat olla ensimmäinen erikoistekniikka mitä käytin ja tätäkin tein tietämättäni, että kahden liikkeen tekeminen putkeen on supersarja. Taisin tehdä aika kauankin "supersarjoja" tietämättämäni vaikka olin kuullut supersarjasta niin en tiennyt sanan käsitystä vielä silloin. Ensimmäiset tekemäni supersarjat taisivat olla reisikoiden tekeminen putkeen eli etureisilaite ja takareisilaite. Jos nyt oikein muistan niin kyllä jotain muitakin liikkeitä taisi tulla tehtyä supersarjana tietämättäni vielä tämän jälkeen ennenkuin tajusin tekeväni oikeasti supersarjoja.

Aikoinaan kun tajusin tekeväni supersarjoja niin seuraavat erikoistekniikkani olivat korotussarjat sekä tiputussarjat. Näitä kahta erikoistekniikkaa käytin aika maltillisesti ja vain muutamassa liikkeessä. Muistaakseni taisin kuitenkin käyttää paljon enemmän tiputussarjoja kuin korotussarjoja. En enään muista niin kauksi ajassa, että muistaisin mitä kaikkia liikkeitä tein korotussarjoilla tai tiputussarjoilla. Kaksi liikettä joissa tulin käyttäneeksi "monia" kertoja tiputussarjoja alkuaikoina olivat pystypunnerrus käsipainoilla sekä hauiskääntö scott-penkkilaitteessa. Nämä kaksi tiputussarjaa on painunut mieleen siinä mielessä, että niitä aika "useasti" käytin.

Pakkotoistot ja negatiiviset toistot termit tulivat kyllä tietoisuuteeni tiputussarjan sekä korotussarjan aikoihin, mutta näiden eriksoitekniikoiden ottaminen käyttöön kesti melkein näihin päiviin saakka. Ajattelin aikoinani negatiivisten toistojen ja pakkotoistojen olevan sellainen tekniikka josta ei olisi itselleni hyötyä. Tästä syystä jätin itse näiden käyttämisen ja olen oikeastaan negatiivisia toistoja muutoinkin vielä tänä päivänä käyttänyt todella vähän. Pakkotoistot ovat tulleet treeni ohjelmiini nykyisin aika useasti ja tykkään tehdä pakkotoistoilla sarjoja. Kunhan ei vain tee liikaa pakkotoistoja käyttäen jolloin ei totu pelkkiin pakkotoistoihin niin asiat on hyvin.

Giant sarjat eli "jättiläissarjat" on vielä termi mitä en oikein käytä. Onko giant sarjan liikemäärä nyt vähintään kolme liikettä jolloin settiä voidaan kutsua giant sarjaksi. Eli kun tekee esimeriksi neljä liikettä putkeen niin tämä on giant sarja. Itse olen alkanut tekemään myös giant sarjoja yhä enemmän nykyisin, mutta en muista milloin olisin tehnyt ensimmäisen kolmen liikkeen tai enemmän sarjan. Ei näitä giant sarjoja nyt useasti tule tehtyä, mutta aina välillä niitä tulee tehtyä. Yleensä liike määrä on kolmessa, mutta neljän tai viiden liikkeen yhdistelmäkään ei ole ihme. Kuuden liikkeen yhdistelmää en ole tainnut ikinä tehdä vaikka olen kyllä sellaisen päässäni suunnitellut.

Eri ihmisten kanssa treenaaminen tuo paljon uutta omaan treenaamiseen

En kyllä tiedä mistä alunperin lähti idea vetää koko treeni läpi erikoistekniikoilla. En tiedä oliko näin edes tarkoitus vai oliko alunperin vain tarkoitus käyttää melkein kaikissa liikkeissä eirkoistekniikoita. No joka tapauksessa koko treeni tuli vedettyä läpi erikoistekniikoilla ja tämän johdosta voi hyvinkin olla, että loppuviikko menee hyvin pitkälti samalla kaavalla. Ei välttämättä mutta saa nyt nähdä miten treenit tulevat tästä edes menemään kun en ole ehtinyt mitään suunnittelemaan.

Tämänkin treeni meni jälleen hieman tälläin erikoisesti vain sen takia, että pääsin hieman "kiusaamaan" Juttaa treenin aikana. Aikoinaan ennen ensimmäistä kertaa kun kävimme treenaamassa niin Jutan "ilmoitus" oli vain saada lihaksia näkyviin ja miten tuo nyt muuten onnistuisikaan ellei treeniin lisää volyymiä. Periaatteessa nämä treenit eivät ole nyt sen ihmeemmin minun normaalista treeneistä eronnut joten en kuitenkaan voi sanoa näiden treenien mitkä olen Jutan kanssa treenannut niin mitenkään erilaisiksi liikkeiden tai tekniikoiden osalta.

Erilaisia ja poikkeuksellisiahan nämä treenit ovat yleisesti olleet. Oikeastaan todella hyviä hyviä ja paljon erilaisia normaaliin tekemiseen verrattuna. Juuri sellaisia treenejä joita haluan yleisen tekemisen lisäksi. Sillä juuri eri ihmisten kanssa treenaaminen tuo lisää moneltakin osalta. Sitä olen nyt huomannut kun olen käynyt onko nyt noin neljän kuukauden ajan salikaverin kanssa treenaamassa ja treeneistä on saanut itse paljon enemmän. Tämän huomaa heti kun käy yksin salilla joko aamulla tai sitten yleisesti illalla. Huomasin tämän ensimmäistä kertaa silloin kun aikoinaan Peltzin kanssa emme enään treenanneet yhdessä syystä tai toisesta. Milloin toinen oli armeijassa ja milloin toinen oli jossain muualla jolloin jouduin oikeastaan ensimmäisiä kertoja treenaamaan yksin. Kun olin kuitenkin tottunut vuosien ajan siihen, että joku oli ollut nopeasti auttamassa ja varmistamassa niin tuo muutos on iso.

Tällä hetkellä haluan vain käydä treenaamassa eri ihmisten kanssa jos se vain on mahdollista sillä juuri tämä tuo paljon uutta treeniin. Oli se sitten vain yleinen erilaisuus tai sitten jokin tekniikka vinkki tai kokonaan uusi liike niin kaikki on mielestäni plussaa. Tiedän monia hyviä asioita yksin treenaamisesta, mutta tiedän myöskin ne huonommat puolet jotka ovat oikeastaan ainakin omasta mielestäni paljon huonompia kuin hyvien puolien lista. Tästä asiasta ei nyt sen enempää vaan voisin kirjoittaa tästä joskus muulloin.

Olkapää-, hauis- & ojentatreeni

  • Pystypunnerrus smith
  • 5 liikkeen ojentapunnerrus
  • Spersarja hauiskääntö talja + Hauiskääntö ylätalja maaten
  • Pystypunnerrus käsipainoilla edestä kääntäen

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan

Eilen lauantaina tuli käytyä jälleen kerran Tampereella treenaamassa Loaded:lla kuten päivää aikaisemmin perjantaina. Perjantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä deficit maastavetoa ketjuilla ja tällä kertaa vuorossa oli kyykkyä ketjuilla. Olin Loaded:lla suurin piirtein 18 aikoihin ja kun jälleen kerran olin salilla joku pari ja puoli tuntia niin lähtiessäni ennen kello 21 niin täytyy vain ihmetellä miksi Loaded oli lähes tyhjä? Olin vapaapaino alueella noin

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon

Perjantai-iltana maastavetoa ketjuilla minkä lisäksi räkkivetoja mitä seurasi seuraavana iltana kyykkyä ketjuilla. Näin tapahtui kahtena peräkkäisenä iltana Loaded Gym:llä Tampereella. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun kävin kahtena peräkkäisenä päivänä Loaded:lla treenaamassa ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kahtena päivänä viikon aikana Loaded:lla. Kun tänään olin menossa Loadedia kohti niin en oikein tiennyt mitä odottaa vaikka halua

Eilen perjantaina kävin hieman extemporeen Loadedilla treenaamassa selkätreenin. Minun oli alunperin tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni keskiviikkona mutta en lopulta lähtenytkään sillä muistin nähneeni avoimet ovet postauksen IG:ssä ja kun kävin tarkistamassa niin Loaded:lla oli avoimet ovet keskiviikkona. En nyt sitten viitsinyt lähteä kun oli avoimet ovet sillä väkeä varmasti paljon joten ajattelin että menen joku toinen päivä kun ei ole ruuhkaa ja

Tuli tuossa vajaa parisen viikkoa sitten tehtyä räkkivetoja vastustusnauhalla mikä tuli jalkojen alta mitä olen yleisesti tehnyt. Olen vain kerran tehnyt PTVGYM:llä räkkivetoa milloin myös pääsin tekemään sellaisella räkillä mihin saa laitettua vastustusnauhat. Tuolloin ainoan kerran kun tein PTVGYM:llä räkkivetoja niin sain tehtyä ensimmäistä kertaa 280kg painoilla mutta nyt vajaa parisen viikkoa sitten sain tehtyä saman yhdellä vastusnauhalla mikä tulee

Taas viime viikon perjantaina oli se hieno hetki kun pääsin treenaamaan Tampereen Loaded Gym:llä. Viimeksi parisen viikkoa sitten treenasin jalat eli kyykkyä ketjuilla niin nyt oli vuorossa selkätreeni eli maastavetoa ketjuilla. Ensinnäkään en ollut ihan varma tuosta Loaded:lle menosta perjantaina sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ei ollut tarkoitus lähteä maalle vielä perjantaina vaan vasta viikonloppuna. Näin ollen jos ihan alkuperäinen suunnitelma

Viime viikon perjantaina oli vuorossa penkki teeniä ketjuilla muutaman viikon tauon jälkeen. Olen nyt siis käynyt perjantaisin sekä lauantaisin tekemässä treenit Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Yleisesti perjantain treenit ovat olleet maastaveto treeniä eli selkätreeniä ja lauantain sitten kyykky treeniä eli jalkatreenejä. Olen aina välillä muuttanut treenejä sitten, että olenkin perjantaisin tehnyt rintatreenin eli penkki treenin jotta pääsen tekemään penkkiä

Viime viikolla tein kaksi maastaveto treeniä viikon sisällä mitä en ole tehnyt nyt aikoihin sillä yleensä teen maastaveto treenin sekä räkkiveto treenin. Kuitenkin kun viime viikolla olin maalla niin siellä on on huonot puitteet tehdä räkkivetoja niin tein kaksi maastaveto treeniä. Tämän johtosta päätin tällä viikolla tehdä räkkiveto treenin sillä en sitä viime viikolla tehnyt ja nyt tulevan loman aikana ne tulevat olemaan kiven alla. Ensi viikolla pääsen

Eilen lauantaina sain viimein tehtyä ketju kyykyssä 200kg:lla mitä olen tässä hieman metsästänyt. Tein "jo" nelisen vai viitisen viikkoa sitten ketju kyykkyä ensimmäisen kerran 180kg painoilla. Taisin tehdä ekalla kerran yhden ykkösen mitä alkoi seuraamaan kolme ykköstä ja jossain vaiheessa tein myös kakkosia. Pari kolme viikkoo sitten sain tehtyä 190kg painoilla uuden ketju ennätyksen mutta tuon jälkeen en ennen eilistä ollut tehnyt 190kg painoillakaan