Älä kuulu 90% luovuttajien joukkoon

27.01.2024 - 10:56

Viikko toisensa jälkeen kuntosalille on itsensä löytänyt vähemmän ja vähemmän treenaajia. Tämä on normaali merkki siitä että uuden vuoden lupaajat luovuttavat. Toisaalta tämä on hyvä asia itselleni ja niille monille muille ketkä eivät oikein välitä näistä lupaajista vaan tykkäävät olla hieman rauhallisemmalla salilla treenaamassa. Tammikuussa kun kuntosalille on sinällään ei niin mukava aina mennä kun se voi olla niin täynnä ettei siellä mahdu tekemään mitään tai voi joutua odottamaan todella pitkäänkin.

Varsinkin kuntosalien cardio-laitteet ovat olleet täynnä kuin viimeistä päivää. Miksi ihmiset eivät voi mennä esimerkiksi ulos käveleen? No se kännykän rämplääminen onnistuu helpommin cardio-laitteella kuin pihalla kävelemässä. Se on sinällään ihmeellistä että kun ihminen haluaisi pudottaa painoaan niin painon pudotuksen sijaan hän keskittyy sosiaalisen mediaan. Kuitenkin cardio-alueella on ollut sen verran tilaa että olen myös itse tehnyt pitkästä aikaa cardiota kuntosalilla. Varsinkin alkuviikosta kun ulkona oli todella liukas niin katsoin olevan turvallisempaa jättää kävelyt väliin ja tehdä cardion kuntosalilla.

Samalla kun aktivoiduin tekemään cardiota kuntosalilla niin aktivoiduin myös tekemään treenin päätteeksi hieman vatsoja. Riippuen nyt millä kuntosalilla olin niin käytin kyseisen kuntosalin joistain vaihtoehdoista yhtä ja yleensä jotain muuta kuin mitä olin toisaalla käyttänyt. Tein vain yhden 20 - 30 sarjan vatsoja treenin päätteeksi sillä tiedän jo kokemuksesta että jos lähden tekemään yhtäkkiä yhtään enempää niin se tietää vaikeuksia. Minulla meinaan hyvin helposti vatsa alkaa kramppaamaan kun teen hieman yhtään enempää toistoa vatsoille kuin mihin olen tottunut.

Samalla nyt kun aloitin tekemään kuntosali treenin päätteeksi yhden sarjan vatsoja niin lisäsin lankutuksen takaisin aamu- sekä iltarutiineihin. Teen siis aamuisin sekä iltaisin venyttelyä ja liikkuvuusharjoittelua mihin nyt lisäsin lankutuksen. Tein lankutusta vielä viime vuoden puolella näissä rutiineissa mutta jossain vaiheessa jätin sen pois. Siirryn tuolloin tekemään vatsoja vallan kuntosalilla mutta sitten jossain vaiheessa se sitten jäi. Samalla jäi myös koko vatsojen tekeminen.

Kuitenkin nyt halusin itse poistaa joulukuussa tulleet 4-5kg pois painostani missä muuten myös onnistuin. Muutamassa viikossa sain pois 4kg omasta painostani niillä muutoksilla mitä aloin tekemään ja ne muutokset olivat pieniä eikä massiivisia. Suurin osa niistä 90% ihmisistä jotka luovuttavat uuden vuoden lupauksen niin tekevät liian suuria muutoksia ja se on turmio epäonnistumiseen. Itse siis otin lankutuksen aamu- sekä iltarutiineihin ja aloitin ihan minuutin lankutuksella. Tämän lisäksi ellen käynyt päivällä tekemässä 20 - 25 minuutin kävelyä niin tein kymmenen minuutin cardion kuntosalilla.

Minuutti plus minuutti on kaksi minuuttia minkä lisäksi 10 minuuttia tekee yhteensä 12 minuuttia. Lisäsin siis vain 12 minuuttia päivään että teen kaksi minuutin lankutusta ja yhden 10 minuutin kevyen cardion. Ei se ole niin paha eikä varsinkaan ajallisesti. Jos ajattelee sitä niin että cardio olisikin puolet tai kolme kertaa pidempi eli 20 minuuttia tai 30 minuuttia niin kysymykseni on vain se että jaksaako ja tuleeko sitä tehtyä pidempään? Samalla kun cardio on muutenkin sellainen asia että periaatteessa sitä pitäisi myös pystyä tehostamaan painon pudotus mielessä niin 20 - 30 minuutista sitä on vaikeampi tehdä ellei vain ala lisäämään tehoja. 10 minuutista ja kevyestä vastuksesta millä itse olen nyt tehnyt niin suuntia voi olla kaksi: pidempi aika tai / ja tehokkaampi vastus.

Tiedän jo itseni niin hyvin että 30 minuutin cardio varsinkaan kuntosalilla ei toimisi minulla. Se toimii kun menen ulos kävelemään mutta ei kuntosalilla cardio-laitteella. Voisin sitä tehdä kerran tai muutaman kerran mutta en kyllä viikkoa pidempään. Sama asia olisi jos olisin aloittanut aamun sekä illan lankutukset suoraan parilla minuutilla mitä aikoinaan tein. Alan jo nyt tärisemään hyvissä ajoin ennen kuin kello näyttää minuuttia niin missä tilassa sitä olisinkaan jos olisin aloittanus suoraan parilla minuutilla. Varmaan olisin jo lopettanut parin päivän päästä.

Eihän se yksin omaan ole ollut tuo cardio ja lankutukset mitkä ovat edes auttanut saamaan pois tuon 4kg muutamassa viikossa. Se pääsyy on ollut ruokailu. Olen ottanut käyttööni jälleen kerran minun "normaalin" ruokavalion mikä on suhteellisen kevyt ja terveellinen. Ruokavalio on ollut se juttu ja nuo kävelyt / cardio tekeminen sekä vatsaliikkeiden tekeminen on vain sitä tukenut. Uuden vuoden lupaajat eivät vain sitäkään aina tajua että tulokset tehdään keittiössä eikä siellä kuntosalilla cardio-laitteella. Tuntuu sille että se mitä siellä kuntosalilla yritetään polttaa niin otetaan takaisin keittiössä. Se on sellainen ikuinen silmukka mikä johtaa vain siitä että tulos on sama.

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni

Viime viikolla sain tilaamani Slinghshotin todella nopeasti improveyourbench.co.uk:sta ja voin suositella kyseistä kauppaa positiivisesti. Ainakin tilauksen toimitus on nopee ja kun maksaminen onnistuu Paypal:n kautta niin asiat ovat aina paremmin. Sitä sitten en tiedä kuinka tuotteiden palauttaminen / vaihtaminen onnistuu joten sen puolesta en kyseistä kauppaa en osaa sanoa enempää tai sitä kuinka nopeasti asiakaspalvelu toimii. Olen jo aikaisemmin kokeillut

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas

Tällä viikolla treenit ovat olleet enemmänkin "perus" tekemistä kuin mitään ihmeellistä. Tiistain selkätreeni oli sinällään hieman poikkeus viikon muihin treeneihin mutta käytännössä ei. Viime aikoina on tullut käytettyä erilaisia erikoistekniikoita suhteellisen paljon minkä takia myöskin treenit ovat olleet tietyn tyylisiä. Erikoistekniikoiden lisäksi treenit ovat sisältäneet myöskin "kikkailuja" liikeratojen kanssa jolloin treenit ovat olleet enemmän

Tein tällä kertaa selkätreenissä maastavedon eri tavalla kuin mitä olen käytännössä vuosia tehnyt. Yleisesti teen maastavedossa yhden - viiden toiston sarjoja niin isoilla painoilla kun vain jaksan. Siis ihan päivän kunnon mukaan eikä mitään progressiivista tai vähintään samoilla painoilla kuin viimeksi. Välillä tuo päivän maksimi kunto on ollut se 200kg ja välillä 210kg ja paikoitellen sitten joko 220kg tai 230kg. Käytännössä juurikin nuo kyseiset painot ovat

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän

Tulin yllättyneeksi kun sain tällä viikolla nostettua penkistä kevyesti 180kg ja tehtyä 200kg painoilla kolme toistoa pakkoina. Olisi saattanut saada 200kg painoilla kyllä helposti sen viisi toistoakin, mutta minun oli tarkoitus alunperin kokeilla vain sitä yhtä nostoa. Tulin vaihtaneeksi kesken kaiken sen mitä lopulta tein eikä tuo ollut yhtään suunniteltua niin ehkä parempi jättää toistot kolmeen. Kaikki muuttui kesken noston vain sen takia kun varmistaja

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks