Tuplatreeni

Viime viikon lauantaina tuli tehtyä tuplatreenit salilla ensimmäistä kertaa aikoihin. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt tuplatreenejä kuntosalilla. Viimeksi kun tein niin sanotusti tuplatreenejä kuntosalilla niin se oli viime vuoden vaihteessa ja tämän vuoden alussa jolloin kävin aamuisin tekemässä cardio / intervallitreenin ja illalla vuorossa oli kuntosalitreeni. Varsinaista tuplatreeniä eli kuntosali + kuntosali en tosiaan muista koska viimeksi näin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä

Torstaina tuli pidettyä täysi välipäivä. Oikeastaan useat asiat lopulta vaikuttivat välipäivän pitämisen mikä lopulta oli ihan hyvä asia. Kaikki lähti kuitenkin siitä liikkeelle, että menin aamulla töihin julkisilla sillä vastaavasti töiden jälkeen kävin keskustassa. Julkisilla tämä reissu oli paljon vähemmän tressaavaa kun ei tarvinnut miettiä mihin autonsa vie parkkiin. Myöskään siinä ei olisi ollut mitään järkeä, että olisin käynyt kotona välissä ja lähtenyt

Pitkät sarjat ovat hyvä tapa tehdä treeneistä erilaisia mutta täytyy muistaa, että pidemmillä ja lyhyemmillä sarjoilla tehdessä on eroja. Lyhyissä sarjoissa tekniikka on keskeisemmässä osassa tekemistä kun taas pidemmillä sarjoilla tekniikka ei ole niin merkittävä. Varsinkin mitä mitä pidempiä sarjoja tekee niin sitä vähemmän siinä tarvitsee miettiä tekniikkaa. Tietenkin aina parempi tekniikka on parempi asia yleisellä tasolla mutta pidemmillä sarjoilla teki

Viime viikon lopun treenit menivät aikalailla laidasta laitaan. Perjantaina treenit menivät hyvin mutta lauantaina tekeminen oli aikalailla perus juttua minkä olisi voinut jättää väliinkin. Kuvasin lauantaiaamuna pitkästä aikaa käsitreenin vähän siinä mielessä, että olisin tehnyt siitä videon mitä en lopulta tätä tehnyt. Tälläin on kyllä tapahtunut aikas paljon että olen kuvaillut videoita mitä en ole edes katsonutkaan. Perjantai-iltana en viitsinyt sitten

Tällä viikolla oli vuorossa jälleen tuplatreenipäivä jaloille siten, että aamulla oli luvassa takareidet & pohkeet ja illalla etureidet. Sinällään olisi parempi tehdä takareidet iltaisin kun olen tehnyt takareisien kanssa pohkeet jolloin liikemäärä on suurempi. Jos unohtaa pohkeet niin tällöin liikemäärät takareisitreenin ja etureisitreenin välillä olisivat samat. Tietenkin yksi mahdollisuus olisi tehdä illan jalkatreenissä pohkeet jolloin aamulla tehdyssä

Viime viikolla ei tullut nyt ihan samanlaista treeniviikkoa kuin yleisesti on ollut. Viime viikolla tuli muutamia poikkeuksia ja muutoksia päiviin mutta yleisellä tasolla treenimäärä pysyi aikalailla samana. Näin ollen olen treenannut tällä tietyllä kaavaa aina kesäloman loputtua. Ensimmäinen vai oliko ensimmäiset viikot olivat vielä hieman hakua tähän suuntaan millä olen vienyt treeniviikkoja eteenpäin mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut. Näin ollen

Tein treeniviikolle lopulta muutoksia mutta varaa oli hyvin. Yksi etu mikä on monissa treenikerroissa on se, että muutoksia voi tehdä ja treenejä voi jättää väliin. Kun on vähemmän treenikertoja niin tällöin on myös vähemmän tai oikeastaan vaikeampi tehdä muutoksia. Vielä kun minulla on viikon sisällä samoja lihasryhmiä osittain kahteen kertaan niin muutoksien tekeminen on helpompaa. Voin vain jättää jonkin treenin väliin ja vaikka vaihtaa siihen toisen treenin

Tälle viikolle tuli hieman muutoksia joten laitoin kerralla sitten treeniviikon uusiksi ja vielä siten, että se on joustava. Mietin päiviä koska "voin" ja en voi mennä kuntosalille ja katsoin sitten kokonaiskuvaa. Tämän johdosta osittain vaihdoin jaot ihan täysin. Täysin ja täysin mutta kuitenkin "radikaalisti". Maanantai ja perjantai pysyi normaaleina eli selkätreeni aamulla ja rintatreeni illalla ja perjantaina toisinpäin. Tämän välin treenit muuttuivat

Tämän viikon treeneissä ei ole ollut mitään punaistalankaa sillä kaikki treenit ovat olleet erilaisia. Ei ole ollut mitään tiettyä tyyliä jolla olen vienyt treenit läpi kuten yleensä on ollut hieman tapana. Yleensä viikon treenit ovat jollain tapaa menneet jonkinlaisella punaisella langalla. Joko olen käyttänyt jonkin tyyppisiä erikoistekniikoita, tehnyt sarjoja kolme kertaa kymmenen tai vastaavilla tyyleillä tai pitkiä sarjoja käyttäen. Tällä viikolla treenit

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni