Yleinen

Minulle piti tulla tänään uusi jääkaappipakastin minkä kävin ostamassa Hulluilta Päiviltä Powerista. Kuljetuksen olisi pitänyt saapua kello 10 - 13 välissä joten olin odottamassa koko päivän kotona ja otin etäpäivän. Mitään ja kuulunut ja näkynyt niinpä otin Power asiakaspalveluun yhteyttä kello 14 kun kuljetuksen olisi pitänyt viimeistään saapua tunti sitten. Muutenkin kuljetuksen piti soittaa vähintään puolituntia ennen kuljetuksen saapumista. Ajattelin aluksi käyttää Power.fi olevaa chat-palvelua mutta päätinkin ihan soittaa Power asiakaspalveluun.

Paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki. Monella suomalaisella oli eilen taas PANIIKKI kun lakot alkoivat tänään torstaina ja osalla jo eilen keskiviikkona. Kun ruokakaupat ovat mahdollisesti kiinni pari päivää niin se sai taas paniikin päälle suurimmalle osalle ihmisistä. Kun ruokakauppa on kiinni päivän tai pari niin se saa suomalaiset paniikkiin ja alkavat hamstraamaan tavaraa ja varsinkin paskapaperia. 

Se meni sitten taas tällä viikolla siihen, että olen nyt kahtena päivänä tällä viikolla ja vielä tulen kolmantenakin päivänä käymään aamupäivällä aluksi laskettelemassa ja illalla sitten normaalisti kuntosalille. Tein tätä samaa vuosi sitten ja huomasin sen olevan todella rankkaa mutta syystä tai toisesta päätin sitten jatkaa tätä samaa kaavaa myöskin nyt tänä vuonna. Se täytyy tässä sanoa että laskettelemasssa en ollut viime vuonna enkä tänäkään vuotena tunti tolkulla vaan yleensä siinä parisen tuntia. Jos olisin lasketellut enemmän sanotaanko vähintään kolme tuntia niin sitten asiat voisivat olla eri.

Talvi on suomalaisille vain MINÄ asenteelle omaaville ihmisille kulta aikaa. Tämän näen päivittäin liikenteessä kun toisia ei oteta huomioon yhtään. Kunhan vain minä. Räikeästi punaisia päin ajavat: minulla on kiire ja eihän auto hidastu talvella. Ajetaan keskellä kahta kaistaa vaikka siinä ympärillä olisi riittävästi tilaa: eihän nuo toiset saa minun ohi ajaa. Kiilataan ja ajetaan toisten perässä kiinni vaikka edelle ajava itse pitäisi turva väliä. Kunhan vain minä.

Muistan vielä ajat kun tilasin usein Amazon.comista sekä Amazon.co.uk aktiivisesti ja sitä kautta Black Friday tuli minulle tutuksi ennen sen rantautumista Suomeen. Tuolloin aina tiesi varrota juurikin sitä yhtä päivää ja olla varuilla hyvistä alennuksista. Tuon jälkeen sitten tullit sun muut ovat ajaneet siihen että Amazon.comista ja Amazon.co.uk:sta on liian kallista tilata ja myöskin Black Friday rantautui Suomeen.

Aktivoin jostain syystä tuossa muutamia viikkoja sitten miettimään minkä auton sitä voisi hankkia seuraavaksi? Viimeksi kun vaihdoin autoa niin se oli vain todella nopea vaihto Mazda 3:sta uuteen Mazda 3:seen mikä on sentään kevyt hybrid. Täytyy kyllä sanoa että tuolloin pari ja puoli vuotta sitten en edes oikein ollut kartalla mikä on hybrid ja mikä plug in hybrid. Tuolloin kyllä myös kävin Ford liikkeessä kysymyssä tarjousta Ford Focus ja Ford Puma autoista. Kuitenkin Fordin olisi saanut alle 8 - 10 kuukauden kulutta ja Mazdalla oli tuolloin juuri kampanja menossa missä autoja sai heti.

Tuli taas aloitettua keväällä / alkukesästä parvekkeella oloilu mitä on tullut harrastettua todella paljon reilun kymmenen vuoden ajan mitä tässä nykyisessä asunnossa on tullut asuttua. Juhannuksen ja kesäloman aikana myös äitin parveke on ollut vuosien saatossa varsin kovassa käytössä ja esimerkiksi viime vuonna pelasin todella paljon Assassin's Creed Origins peliä Xbox Series X:llä parvekkeella. Parvekkeelle kun saa sähköt ja siellä on mukava tuoli niin mikäs sinne on rakentamaan pelipaikkaa mikä ei ole muutoin tiellä ja saa muutenkin erilaisuutta jopa pelaamiseen. Parvekkeella on todella mukava pelata konsoleita paitsi silloin kun aurinko osuu juuri ikävästi ruutuun eikä sitä voi mitenkään estää niin tällöin pelaaminen ei oikein onnistu kun ei näe mitään.

Tuli käytyä lauantaina Tampereella lähinnä Hifihuoneen HIFI & HIGH END-Messujen takia mutta samalla tulli sitten käytyä tekemässä jalkatreeni Loaded Gym:llä. Tuohon väliin aika "luppuaikaa" niin tuki myöskin käytyä pitkästä aikaa Hulluilla Päivillä Stockmann:lla. Minulla oli yhdessä vaiheessa todella pitkä ja perinteikäs asia se, että kävin vähintään yhtenä päivänä Stockmannin Hulluilla Päivillä keväällä sekä syksyllä. Tämä perinne alkoi hiipua loppua muutamia

Kävin lunastamassa tällä viikolla uuden Mazda 3:n Tampereen Metroautosta mistä sain parhaimman tarjouksen ja sekä parhaimman palvelun. Kun autokaupalla käy kerran kolmeen - neljään vuoteen milloin olen oikeasti olen hankkimassa autoa niin asioita ei aina vain muista. Yhdessä vaiheessa vuosia sitten kävin muutamia autoja koeajamassa mutta joita en ostanut silloin niin ne näen hieman renkaiden potkimisena mutta hyvin pian tuon jälkeen vaihdoin kyllä autoa

Black Friday on muuttunut varsinkin suomalaisissa verkkokaupoissa entistä enemmän ihmisten huijaamiseksi eli markkinoinniksi saada ihmiset hulvaantumaan. Tällä kertaa suuremmassa osassa paikoista Black Friday oli muuttunut Black viikoksi eli tarjoukset joko tulivat tai alkoivat edellisen viikon sunnuntaina tai Black Friday viikon maanantaina. Tällä kertaa olin itse valmistautunut Black Friday tarjouksiin siinä mielessä, että tiesin mitä olen ostamaan tai tiedän