Ei ollut tarkoitus aloittaa "selän murskaajalla"

16.11.2016 - 12:06

Kun lähdin kuntosalille tänään niin ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä pelkästään good morning alaselälle. En muista missä välissä suunnitelmat muuttuivat, mutta ne olivat muuttuneet siinä vaiheessa kun pääsin liikkeen teko paikalle. Maastavedon jättäminen väliin ja pellkän good morningin tekeminen alaselälle oli muuttunut maastaveto + good morning supersarjaksi. Tämä oli nyt toinen kerta kuin tein "selän murskaajaa" minkä olen antanut nimeksi maastaveto + good morning supersarjalle. Ensimmäinen kerta opetti sen, että painoja ei tarvitse olla paljoa maastavedossa vaan reippaasti alle "normi" painojen voi tehdä. Good morningia en ole tehnyt yleisesti paljoakaan joten siinä minulla ei ole mitään "normi" painoja joten teen sitä yleensä vain 50-60kg:lla. Ehkä minun pitäisi joskus onnistua jättämään maastaveto väliin ja koittaa millaisilla painoilla pystyn tekemään good morningia. Tämän supersetin jälkeen en saanut alaselkääni kovin jumiin mikä oli vain hyvä asia niin loppu treeni sujui myös hyvin.

Minulla oli joku 7-8 tuntia ruokailusta, mutta silti treenin loppuvaiheessa minulle tuli vähän sellainen fiilis, että laatan lentäminen ei olisia kaukana. Olo ei ollut kovin huono, mutta sellainen pieni huono olo tuli minulle treenin loppuvaiheessa. Onneksi tässä vaiheessa minulla ei ollut jäljellä enään mitään niin raskaita liikkeitä, että olo olisi huonontunut. En syönyt tänään edes mitenkään paljoa ja ajallisesti ruuasta oli siis aikaa joten tuota huonoa oloa vähän kyllä ihmettelin. Olo oli taas ihan normaali treenin loputtua joten varmaan suurin syy huonoon oloon oli "selän murskaaja".

Huomenna minulla on ohjelmassa aamulenkki hallissa ja kun minulla oli taas tänään raskaampi treeni niin päätän juoksutreenini vasta sitten kun olen ottanut ensimmäiset juoksuaskeleet huomenna. Se voi olla taas kevyempi lenkki tai pientä intervallia 1200m vedoilla, mutta sen päätän vasta hallissa.

Selkätreeni

  • Supersarja maastaveto 3x7 135kg + good morning 3x10 60kg
  • Kulmasoutu käsipainolla 3x10 37,5kg
  • Alatalja 1x12 70kg, 3x12 80kg
  • Ylätalja taakse 3x10 60kg
  • Vaakasoutu yhdellä kädellä 3x10 80kg

Ensimmäinen työviikko takana neljän viikon loman jälkeen ja ensimmäinen viikonloppu vapaa edessä. Tuon neljän viikon aikana kävin ihan normaalisti treenaamassa käytännössä jokaisena päivänä kuten normaalisti paitsi yhtenä tai parina. Käytännössä jos vain sää suosi niin kävin varsinkin loman alussa aamupäivisin treenaamassa frisbee golffia eli käytännössä heittelemässä frisbeetä kentällä tai jollain väylällä. Iltaisin oli sitten vuorossa kuntosalitreeni vanhalla kuntosalilla mistä kaikki on alkanut minun kohdallani.

Eilen illalla kun olin saanut rinta- & olkapäätreenin tehtyä niin suuntasin poikkeuksellisesti wc:n kautta suihkuun kun nyt tuntui sille että oikeasti parempi käydä siellä wc:ssä. Olen nyt pidempään yrittänyt välttää käymästä PTVGYM:in wc:ssä ja onneksi taas muistin ennen wc:hen menemistä kurkkaamaan ensiksi sisään. Ennen kuin astuin jalallakaan wc:hen puolelle niin laitoin wc:hen valot päälle vain huomataksekseni kuinka kusi lainehti oikean puoleisen wc:hen lattialla. Tämän jälkeen laitoin wc:n valon pois ja kävin kurkkaamassa voiko vasemman puoleiseen wc:hen mennä? Sielläkin vähän lainehti mutta kuitenkin siinä oli sellainen tila että pystyin wc:ssä asioimaaan.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.

No niin nyt on virallisesti kotiudittu lomalta kotiin vaikka tuossa viime viikolla tulikin käytyä kotona. Tästä sitten pikkuhiljaa kohti arkea mutta ihan normaalisti arkea en tule kuitenkaan aloittamaan. Minulla on nyt lähisalin jäsenyys jäädytettynä tämän kuukauden loppuun kun sitä ei voinut tehdä kuun puolesta välistä. Tämän johdosta tulen sitten käymään päivittäin PTVGYM:llä minkä lisäksi pari kertaa käyn tuhlaamassa vielä Vantaan Loaded:lla kun kymmenen kerran kortista on pari kertaa jäljellä. Se jääkö nuo pari kertaa viimeisiksi Vantaan Loaded käynneiksi niin sitä on vaikea sanoa mutta todennäköisyys sille on suuri.

Viime viikolla tuli yritettyä pitkästä aikaa penkkipunnerruksessa oman painon maksimi toistomääräennätystä. Laitetaan penkkiin niin paljon painoja kuin oma paino on ja sitten vain tehdään niin monta toistoa kun vain saa. Aikaisempi oman painon penkki ennätys taisi olla 35 toistoa jos oikein muistan ja pysäytyspenkin vastaava lukema on 28 tai 30. En nyt muista sitä ulkoa mutta täältä blogistani sen kyllä löytäisin jos jaksaisin sen nyt hakea.