Nyt muistin treenata hauiksen minkä unohdin perjantaina

16.11.2016 - 12:06

Tänään muistin tehdä ojentajien sijasta hauiksen rinnan ohella. Tein liikkeitä vuoron perään aloittaen lattiapunnerruksella. Rintaliikkeet menivät 3x20 seteillä ja hauisliikkeitä tein erilaisilla seteillä. Hauiskääntö istuen pyramiidina, hauiskääntö z-tangolla 3-osaisena sekä hauis ristitaljassa normaalina 3x20 settinä. Hauiksessa oli nyt se suunnitelma kun viikolle tulee kaksi hauistreeniä että treenit eroavaisit toisistaan. Turha tehdä kaksi samanlaista treeniä samalle viikolle. Tänään kun tuli tehtyä erilaisia settejä niin perjantaina on luvassa 3x20 settejä sekä hieman eri liikkeitä vaikka en varmaan kaikkia liikkeitä vaihda.

20 toiston sarjoista johtuen olen tehnyt kolme liikettä per lihasryhmä kun olen tehnyt kaksi lihasryhmää ja neljä liikettä kun on ollut vuorossa yksi lihasryhmä eli jalka- & selkäpäivänä. Neljäkin liikettä voisi mennä vielä hyvin mutta en ole nähnyt tähän tarvetta. Olen ollut jo puhki kolmenkin liikkeen jälkeen niin en ole nähnyt tarvetta tehdä neljänsiä liikkeitä. Jos 3x10 setteinä olen tehnyt 3 - 4 liikettä niin 3x20 setteinä voi hyvin tehdä "vain" kolme liikettä. Tietenkin neljä liikettä onnistuu esimerkiksi tekemällä kaksi hieman "helpompaa" liikettä.

[[{"fid":"277","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Rinta & hauis

  • Lattiapunnerrus 3x20 30kg
  • Hauiskääntö istuen ilman tukea pyramiidi 10kg x8, 12,5 x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8
  • Vipunostot 3x20 12,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 32,5kg x7
  • Alaristikkäistalja istuen 3x20 20kg
  • Hauis ristitajassa 3x20 35kg

Olin taas kerran käymässä Vammalassa vappuna ja meno reissulla torstaina kävin tekemässä maastaveto treenin Tampereen Loaded:lla. Perjantaina oli vuorossa rinta- & olkapäätreeni ja lauantaina kyykky treeni Vammalassa. Siinä sitten kun lauantaina aloin pakkaamaan salikassia ennen kuin lähdin kuntosalille niin huomasin ja tajusin että olin jättänyt kyykky kengät kotiin. En ollut muistanut laittaa kyykky kenkiä siihen kassiin mihin laitoin kaikki muut tarvittavat

Jälleen kerran pääsin Tampereen Loaded:lle treenaamaan ja sali oli yllättävän tyhjänä. Oli kuitenkin torstai eikä kello ollut kuin 19 mutta siitä huolimatta salilla oli yllättävän vähän väkeä. Ehkä kaikki olivat katsomassa Tapparan peliä kun se vielä sattui voittamaan mestaruuden silloin kun itse tein treeniä Loaded:lla. No joka tapauksessa salilla oli jonkin verran väkeä ja kun kuitenkin olin taas kerran vapaapainoalueella sen pari tuntia niin en tiedä sitten

Eilen lauantaina kävin PTVGYM Roihupellossa toistamiseen. Tämä oli hieman extempore käynti sillä alkuperäinen suunnitelma oli käydä ihan normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin kuin lauantaisin olen käynyt. Tämä kerta poikkesi siinä mielessä normaalista että tällä kertaa mukana oli tuttu. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta millään PTVGYM:llä ja näin ollen päätin hänen nyt päättää kummalle PTVGYM:lle menemme nyt. Kummallakaan ei ollut mikään kiire joten

Tällä viikolla tuli tehtyä pari penkkiä treeniä missä molemmissa treeneissä sain 200kg. Tuo maaginen 200kg oli otettua tällä viikolla kolme kertaa kun ensimmäisessä treenissä otin sen kerran ja toisessa kaksi ykköstä. Jälkimmäisessä treenissä perjantaina olin kyllä hakemassa kahden toiston sarjaa mutta jo ensimmäinen ykkönen oli todella raskas. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina tuo 200kg tuli paljon kevyemmin kuin nyt jälkimmäisessä treenissä perjantaina

Puolitoista viikkoa sitten pääsiäismaanantaina minulla alkoi niin sanotusti "talviloma" ja olin alunperin ajatuksissa käydä ihan normaalisti Vammalassa vetämässä treeni. Olin kuitenkin edellisenä viikkona tehnyt paljon rankemman treenin kuin oikeasti oli tarkoitus sekä oli muutenkin jotenkin väsynyt. En sitten tiedä paljonko se vaikuttaa kun on poissa kotoa ja poissa normaaleista rutiineista. Olin kyllä yllättävän väsynyt ja joka treenin jälkeen illalla olin