Kyykkytreeni normaaleilla kengillä ensimmäistä kertaa vuosikausiin

03.07.2023 - 10:53

Olin taas kerran käymässä Vammalassa vappuna ja meno reissulla torstaina kävin tekemässä maastaveto treenin Tampereen Loaded:lla. Perjantaina oli vuorossa rinta- & olkapäätreeni ja lauantaina kyykky treeni Vammalassa. Siinä sitten kun lauantaina aloin pakkaamaan salikassia ennen kuin lähdin kuntosalille niin huomasin ja tajusin että olin jättänyt kyykky kengät kotiin. En ollut muistanut laittaa kyykky kenkiä siihen kassiin mihin laitoin kaikki muut tarvittavat välineet joita en tarvinnut torstain selkätreenissä Tampereen Loaded:lla. Tämän johdosta oli hyvin helppoa unohtaa jotain ja tällä kertaa se oli kyykkykengät. Viimeksi kun tein samaisen reissun Vammalaan pääsiäisenä niin muistin ottaa kaikki välineet mukaan mutta tuolloin kun tein menessä Tampereen Loaded reissun niin minulla oli kyykkytreeni. Tällöin tuli laitettua kaikki jalkatreeniin tarvittavat välineet salikassiin joten tuolloin oli eri tilanne kyseessä.

No siinä ei voinut sitten mitään muuta kuin alkaa miettimään. Teenkö kyykyn vain normaaleilla kengillä vai teenkö jalkatreenin ilman kyykkyä? Päätin lähteä nyt yrittämään ainakin tehdä kyykkyä kun kyykyn kerran teen jokaisessa jalkatreenissä normaalisti. Olen kyllä noilla normaaleilla kengillä tehnyt kyykkyä mutta se on ollut lowbar kyykkyä ja nyt oli tarkoitus tehdä highbar kyykkyä ihan normaalisti. Siitä huolimatta otin haasteen vastaan eli päätin tehdä ihan normaalisti kyykkyä mutta sillä varauksella että en mene ihan normaaleilla nousuilla vaan katson miten kyykky tulee menemään.

Lähdin tekemään itse kyykkytreeniä rauhallisesti toisto kerrallaan. Taisin tehdä alkuun 60kg painoilla kolmen toiston sarjoja kolmesta - viiteen ja heti kun tunsin olevani varma tekniikasta sekä henkisesti valmis nostamaan painoja niin nousin 100kg ja jatkoin samalla tyylillä. Tuossa nyt piti olla tarkkana sillä kun kengät vaihtuu niin tekniikka ja henkinen puoli pitää olla kunnossa ja nousut pitää tehdä rauhassa eikä hosuen. Tuossa ei saa alkaa miettimään normaalia tilannetta eli millä on tehnyt ja mihin pitäisi nousta painoissa vaan enemmänkin rauhassa katsoa mitä koko kyykystä tulee. Mieluiten jopa kuvata jo pieniä painoja eli minun tapauksessa 60kg ja 100kg sarjoja jotta oikeasti tietää miltä se tekniikka näyttää. Muuten siinä käy niin että alkuun tekee huonolla tekniikalla ja vaikka se tuntuu päässä tulevan hyvin niin oikeasti perse jää liian ylös jolloin kyykyistä tulee puolikkaita. Sitä sitten vain jatkaa huonolla tekniikalla kun kaikki tuntuu tulevan helposti niin sitä sitten vain lisää painoja ja jatkaa huonoa tekniikkaa.

Kuntosaleilla näkee aivan liikaa sitä että tehdään nytkytyksiä tai muuten heikolla tekniikalla eikä keskitytä korjaamaan tekniikkaa vaan lähdetään lisäämään vain painoja minkä jälkeen tehdään vieläkin heikommalla tai lyhyemmillä nytkytyksilä "kyykkyä". Itse yritin vältää tuota koko treenin ajan ja tämän takia kuvasin aktiivisesti ja katsoin sarjat aina suoraan sen jälkeen kun sarjan olin saanut tehtyä. En halunnut vain päästä isoihin painoihin sen takia että olen nyt viimeisin yli vuoden aikana tehnyt isoilla painoilla. Olen kyllä tuossa huomannut silti viimeisin yli vuoden aikana että välillä sorruin siihen että huonona päivänä lähdin hakemaan hieman liian isoja painoja jolloin kyykyt jäivät hieman liian ylös ihan vain sen takia että halusin kyykätä isommilla painoilla.

Loppujen lopuksi koko kyykkytreeni meni ihan hyvin vaikka aluksi mietin miten se tulee menemään? Kun vain rauhassa rakensin treeniä ja katsoin videolta mitä tein niin se edes auttoi saamaan treenistä paremman. En todellakaan lähtenyt hakemaan mitään suuria painoja mutta yllätyksekseni sain tehtyä isoilla painoilla kyykkyä. Toisaalta ehkä se oli avain kyykkytreenin onnistumiseen etten edes lähtenyt hakemaan isoja painoja vaan ne sitten vain tuli kun rakensin kyykkytreenin rauhassa.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.