GoPro HERO 7

23.09.2018 - 17:58

Taas on se aika vuodesta kun uusi GoPro versio tulee myyntiin. Tällä kertaa vuorossa on numero seitsemän ja Black edition on tällä kertaa myöskin mustan värinen. GoPro 7 sarja tuo tullessaan GoPro Hero 7 Black, GoPro Hero 7 Silver sekä GoPro Hero 7 White. Edelliseen versioon verrattuna käyttöliittymää on parannettu, kuvanvakainta on parannettu sekä uusia resoluutioita & kuvannopeuksia on parannettu.

Oma Sony AS200V Action Cam vielä vetelee jotenkin hengissä mutta havaittavissa on alkanut näkymään eräänlaisia ongelmia. En tiedä johtuuko kaikki ongelmat yksinomaan kamerasta vai onko vika jossain muualla kuten johdoissa ja puhelimessa. Minulla on alkanut olemaan paikoitellen ongelmia saada yhdistettyä AS200V Action Cam Iphoneen jotta olen saanut kohdistettua kameran kuvaamaan oikeaa kohtaa. Myöskin kun yhdistän kameran kiinni Macbook:iin niin joko kamera tai johto alkaa pätkimään minkä johdosta videon lataaminen koneelle pysähtyy.

Oma tarve action kameraa kohtaan on pieni joten en nyt ihan suorilta osta uutta action kameraa. Kuitenkin aina kun GoPro julkaisee uuden kameran niin katson mitä ominaisuuksia uusi kamera tuo tullessaan. Samalla kun vanhat versiot halpenevat niin mietin olisiko nyt aika hommata GoPro. Itse tulin ostaneeksi AS200V Action Cam tarjouksesta 200€ hintaan niin noin 450 - 500€ GoPro olisi oli puolet kalliimpi hankinta. AS200V Action Cam 200€ hintaan on ollut mielestäni loistava hankinta vaikka kamerassa on omat puutteensa.

Uusia ja lisättyjä ominaisuuksia listattuna (dcrainmaker): 

– Added HyperSmooth enhanced stabilization (sorta halfway between previous stabilization and a gimbal)
– Added ability to smooth 4K/60fps footage with HyperSmooth (previous limit was 4K/30)
– Added 1GB of RAM to use for processing (which is where most of these features come from)
– Uses exact same GoPro GP1 image/graphics processor and associated camera optics as Hero 6 Black
– Added TimeWarp for hyperlapse style video time lapse
– Completely revamped user interface on back of camera
– Added new portrait mode for videos/photos (similar to taking video/photos with your phone in portrait mode)
– Added ability for both front and rear menus to rotate to portrait orientation
– Added short clips option (specifies an automatic 15s or 30s recording duration and provides a visual countdown)
– Added photo self timer option (such as 3s or 10s duration until a photo is taken)
– Added SuperPhoto (somewhat replaces HDR photos in past, but handles movement better)
– Fixed microphone distortion related issues (tries to reduce audio tunneling type sounds)
– Added Apple MFI integration (for iOS users, makes pairing/connectivity far cleaner/faster)
– Added Livestreaming (720p livestream via WiFi access point or cellular to Facebook or RTMP output)
– Added GoPro Karma Grip/Gimbal and GoPro Karma Drone support
– Added Speed/Map/G-Force/Track overlays directly to mobile app (no need for desktop anymore)
– Added new resolutions (1440p/120fps, 960p/240fps, 960p/120fps, 720p/240fps)
– Added two new voice commands (GoPro Capture and GoPro Stop Capture, which just starts whatever mode you’re in)
– Added on-camera scene detection for white balance automation. Can now detect underwater/snow/urban/beach/forest situations (plus face/smiles)
– Added ability to enable/disable slow-mo on preview playback on camera itself
– Changed edge of lens cover to tapered, which should minimize scratched look of lens edging
– Re-instated ability to change GoPro name in app/WiFi pairing. Finally!
– Set the default video mode to 1440/60p (in 4:3, yes, for real)

https://www.dcrainmaker.com/2018/09/gopro-hero7-black-in-depth-review.h…

https://www.power.fi/artikkelit/gopro-hero7/

https://www.gigantti.fi/brand/GoPro

Viime viikonloppuna oli jälleen kerran Super Bowl viikonloppu mikä tiesi valvomista sunnuntain - maanantain väliselle yölle. En muista koska aloitin oman Super Bowl putken, mutta veikkaisin sen olevan tai ainakin lähelle kymmenen vuotta. Tätä ennen olin joskus katsonut Super Bowl:in kerran tai pari kertaa aikaisemmin ennen nykyisen putken aloittamista. Super Bowl:sta on vain tullut vuosittainen tapa vaikka sinällään Amerikkalainen jalkapallo ei ole kiinnostanut

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja

Taas kerran olen aloittamassa dieettiä maanantaina. En edes tietä monesko "dieetti" nyt alkaa sillä tunnun olevan kokoajan dieetillä. Aloitin vuoden vaihteessa dieetin mikä ei oikein sujunut siten kuin olisin sen halunnut sujuvan. Ehkä halusin parempia tuloksia nopeammin ja dieetti tuntui polkevan paikoilleen ensimmäisen neljän viikon jälkeen. Joskus huhtikuussa tai sen aikana siirryin enemmänkin semi-dieetille tai dieetiltä pois. Viimeiset pari viikkoa olen

Olikohan se joskus viime vuoden kesällä tai niihin aikoihin niin ostin pari purkkia Breyers Delights proteiinijäätelöä kun se oli tarjouksessa. Kyseessä taisi olla Breyers Delights MINT Chip ja COOKIES & Cream maut. Heti en muista kumman söin ensin mutta heti ensimmäisen purkin aikana huomasin ettei kyseinen "jäätelö" ole kyllä minulle. Toinen purkki oli edes hieman parempi mikä taisi olla Mint Chip mutta ei tämäkään mikään ihmeellinen ollut. Nyt viimeisen

Jälleen kerran kuulee sen, että ihmiset valittavat kuinka sivustot kaatuvat kun Black friday tarjoukset alkavat torstai-perjantai välisenä yönä. Tämä tapahtuu vuosittain ja on muutoinkin tapahtunut kun joku hyvä tarjous alkaa verkkokaupassa. Sivustot eivät vain kestä sitä, että yhtäkkiä sivustolle tulee normaalia enemmän kävijöitä. Joillakin sivustoilla tämä on otettu huomioon ja sivustot kestävät kävijämäärä piikkejä, mutta kun kyseessä on Gigantin tai

Putkiremontti on nyt viimein ohi kun olen saanut purettua kaikki laatikot paikoilleen eli olen saanut laitettua kaikki tavarat paikoilleen. Kolmen kuukauden evakossa oleminen on siis ohi ja mielestäni tuo kolme kuukautta meni suhteellisen nopeasti. Mielestäni takaisin muutto oli selvästi raskaampi operaatio kuin pois muutto kahdesta syystä. Ensinnäkin käytin pois muuttamiseen enemmän aikaa aikaa kuin takaisin muuttamiseen. Toiseksi tavaroiden takaisin tuominen