Pelican Self Storagen helppoudesta ja jotain asioita takaisin muutosta

17.11.2018 - 12:32

Putkiremontti on nyt viimein ohi kun olen saanut purettua kaikki laatikot paikoilleen eli olen saanut laitettua kaikki tavarat paikoilleen. Kolmen kuukauden evakossa oleminen on siis ohi ja mielestäni tuo kolme kuukautta meni suhteellisen nopeasti. Mielestäni takaisin muutto oli selvästi raskaampi operaatio kuin pois muutto kahdesta syystä. Ensinnäkin käytin pois muuttamiseen enemmän aikaa aikaa kuin takaisin muuttamiseen. Toiseksi tavaroiden takaisin tuominen ja niiden laittaminen paikoilleen on ihan eri asia kuin pakata tavaroita laatikoihin ja viedä ne varastoon. Vielä kun tein uudelleen järjestelyitä enkä laittanut tavaroita samoihin paikkoihin niin se hidasti operaatiota.

Yleisesti putkiremontti ja kolmen kuukauden evakossa asuminen meni mielestäni aika helposti ja sujuvasti. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että tein muutaman virheen muuttaessa tavaroita pois. Takaisin muuttamisen yhteydessä olen heittänyt tavaroita pois jotka olisin voinut heittää pois jo ennen kun vein ne varastoon. Näin olisin saattanut päästä eroon laatikosta tai parista. Toinen asia oli se, että käytin aluksi vanhoja pahvisia muuttolaatikoita tavaroiden viemiseen mitkä olivat hieman huonossa kunnossa ja kun aloitin varastoinnin vanhoilla laatikoilla niin varastointi pohja oli huono. Huomasin tämän asian sen jälkeen kun menin ostamaan Pelican Self Storage:sta uusia pahvilaatikoita jotka olivat muutoinkin parempia kuin ne millä aloitin muuttamisen. Ellei minulla olisi ollut vanoja laatikoita joilla aloitin tavaroiden viemisen Pelican Self Storageen vaan olisin ostanut heti uusia laatikoita niin olisin saanut tehtyä paremman pohjan laatikkopinoja varten.

Muutoin voin hyvin suositella Pelican Self Storagea mihin oli todella helppo ja kätevä viedä / hakea tavaroita. Autolla pääsee ajamaan suoraan sisään josta pääsee hissille. Lastaus alueella on erilaisia tavaroiden viemiseen käytettäviä kärryjä joilla tavaran vieminen on helppoa ja kätevää. Itseasiassa Pelican Self Storagen päässä asiat olivat todella paljon helpommin kuin kotona jossa tavaroiden kantaminen oli todella raskasta ja vaikeaa ilman kärryjä ja ahtaammilla ovilla sekä kynnyksillä.

Pelican Self Storage on kuitenkin suhteellisen kallis ainakin jos pitää sitä kokoajan käytössä eikä tilapäisenä varastona. Ainakin siis jos suhteuttaa hinnan siihen mitä siellä kopissa pitää sillä kyseisillä hinnoilla koppi on mielestäni aika kallis jos kopissa säilyttää vain jotain rihkamaa. Käydessäni aika aktiivisesti viemässä tavaraa muuttaessani pois ja hakiessani tavaraa muuttaessani takaisin näin hieman muut ihmiset veivät varastoitavaksi. Jos koppiin viedään jotain vanhoja tulostimia & elektroniikkaa mitä itse veisin elektroniikka jätteeseen ja jotain rihkamaa millä ei oikein ole mitään arvoa niin mielestäni Pelican Self Storage ei ole hintansa arvoinen. Oikeasti pääset helpommalla viemällä vanhan tulostimen vaikka Gigantin elektroniikka palautukseen ja ostamalla uuden tulostimen kun sitä tarvitset ja vielä kun tulostin oli sellainen halpa malli.

Yki hyvä vinkki onkin, että muuton yhteydessä tai näin putkiremontin yhteydessä hävittää vain sitä tavaraa. Hävitin mielestäni aika paljon tavaraa jo pois muuttaessa mutta vielä takaisin muuton aikana heitin aika paljon tavaraa pois. Jos et ole käyttänyt kyseistä tavaraa pitkään aikaan niin todennäköisesti et tule sitä nytkään käyttämään. Ainoa tietenkin on jos on säilytystilaa jossa voi hyvin säilyttää tavaraa mitä saattaa käyttää tulevaisuudessa mutta todennäköisesti et tule sitä käyttämään. Mitä oikeasti vähemmän tavaraa niin sen helpompi. 

Paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki. Monella suomalaisella oli eilen taas PANIIKKI kun lakot alkoivat tänään torstaina ja osalla jo eilen keskiviikkona. Kun ruokakaupat ovat mahdollisesti kiinni pari päivää niin se sai taas paniikin päälle suurimmalle osalle ihmisistä. Kun ruokakauppa on kiinni päivän tai pari niin se saa suomalaiset paniikkiin ja alkavat hamstraamaan tavaraa ja varsinkin paskapaperia. 

Se meni sitten taas tällä viikolla siihen, että olen nyt kahtena päivänä tällä viikolla ja vielä tulen kolmantenakin päivänä käymään aamupäivällä aluksi laskettelemassa ja illalla sitten normaalisti kuntosalille. Tein tätä samaa vuosi sitten ja huomasin sen olevan todella rankkaa mutta syystä tai toisesta päätin sitten jatkaa tätä samaa kaavaa myöskin nyt tänä vuonna. Se täytyy tässä sanoa että laskettelemasssa en ollut viime vuonna enkä tänäkään vuotena tunti tolkulla vaan yleensä siinä parisen tuntia. Jos olisin lasketellut enemmän sanotaanko vähintään kolme tuntia niin sitten asiat voisivat olla eri.

Talvi on suomalaisille vain MINÄ asenteelle omaaville ihmisille kulta aikaa. Tämän näen päivittäin liikenteessä kun toisia ei oteta huomioon yhtään. Kunhan vain minä. Räikeästi punaisia päin ajavat: minulla on kiire ja eihän auto hidastu talvella. Ajetaan keskellä kahta kaistaa vaikka siinä ympärillä olisi riittävästi tilaa: eihän nuo toiset saa minun ohi ajaa. Kiilataan ja ajetaan toisten perässä kiinni vaikka edelle ajava itse pitäisi turva väliä. Kunhan vain minä.

Muistan vielä ajat kun tilasin usein Amazon.comista sekä Amazon.co.uk aktiivisesti ja sitä kautta Black Friday tuli minulle tutuksi ennen sen rantautumista Suomeen. Tuolloin aina tiesi varrota juurikin sitä yhtä päivää ja olla varuilla hyvistä alennuksista. Tuon jälkeen sitten tullit sun muut ovat ajaneet siihen että Amazon.comista ja Amazon.co.uk:sta on liian kallista tilata ja myöskin Black Friday rantautui Suomeen.

Aktivoin jostain syystä tuossa muutamia viikkoja sitten miettimään minkä auton sitä voisi hankkia seuraavaksi? Viimeksi kun vaihdoin autoa niin se oli vain todella nopea vaihto Mazda 3:sta uuteen Mazda 3:seen mikä on sentään kevyt hybrid. Täytyy kyllä sanoa että tuolloin pari ja puoli vuotta sitten en edes oikein ollut kartalla mikä on hybrid ja mikä plug in hybrid. Tuolloin kyllä myös kävin Ford liikkeessä kysymyssä tarjousta Ford Focus ja Ford Puma autoista. Kuitenkin Fordin olisi saanut alle 8 - 10 kuukauden kulutta ja Mazdalla oli tuolloin juuri kampanja menossa missä autoja sai heti.