Olen tehnyt jo jonkin aikaa silloin tällöin airfyerillä kanafilettä. Tuolloin olen ollut enemmänkin hieman laiska ottamaan paistinpannua ja tekemään kanafileen paistinpannulla. Kuitenkin nyt tänä kesänä aktivoiduin tekemään ruuan pelkästään airfryeria käyttäen. Tein lähinnä lihapullia jauhelihalla mikä löytyi vielä pakastimesta mutta jauhelihan loputtua jatkoin airfryerin käyttöä kanafileen kanssa. Yksinkertaisesti sen takia että asunnossa oli muutenkin niin kuuma ja paistaminen lämmitti huonetta airfryeria enemmän.

Minun oli tarkoitus ostaa Crash Bandicoot N. Sane Trilogy Nintendo Switch:lle heti perjantaina julkaisupäivänä mutta tätä asiaa en ole vielä tehnyt. Olin kyllä eShopissa katsomassa torstai-perjantai yönä pelin olevan ostettavissa ja näin meinasin myös tehdä. Tehdä tilaus ja laittaa peli latautumaan ennen nukkumaan menoa että peli olisi pelattavissa heti seuraavana aamuna. Näin en kuitenkaan tehnyt vaan ajattelin, että pelin sitten kun ehdin sitä pelamaan mutta

The Crash Bandicoot N Sane Trilogy julkaistaan Nintendo Switch:lle perjantaina kuten myöskin Xbox One:lle sekä pc:lle. Itselleni tämä peli on ollut must-buy sen jälkeen kun The Crash Bandicoot N Sane Trilogy julkaistiin Nintendo Switch:lle. Oikeastaan The Crash Bandicoot N Sane Trilogy on ollut yksi syy ostaa Playstation 4, mutta onneksi pelin saa nyt perjantain jälkeen myös muille konsoleille sekä pc:lle. Youtubeen on alkanut tulemaan videoita miten The Crash

Viime viikonloppuna oli juhannus ja olin poissa kotoa sekä samalla meni normi rytmi sekaisin. Dieetin näkökulmasta tämä tarkoitti cardion ja aerobisen treenin väliin jättämistä käytännössä kokonaan sekä ruokavalion muutosta ihan totaalisesti. Kaikki tämä oli periaatteessa "suunniteltua" tai ainakin olin asiaan varautunut. Cardion / aerobisen treenin jättäminen kokonaan pois suunnitelmista ei ollut ihan niin suunniteltu asia mutta kävin kuitenkin normaalisti

Tulin ostaneeksi Rage pelin PC:lle Steam:stä E3-messujen aikaan kun Bethesda julkaisi Rage 2 pelin. Olen joskus nähnyt Rage nimen jollain listoilla mutta ennen E3-messuja en ollut nähnyt yhtään kuvaa tai videota pelistä niin olin vain jättänyt kyseisen pelin huomioimatta. Kuitenkin Rage 2 pelin julkaisutraileri näytti mielenkiintoiselta että aloin tutkimaan alkuperäisen Rage gameplay videoita sekä hieman arvosteluita. Samalla näin sattumoisin, että Rage oli

Nykyään tulee liikuteltua suurempia rautoja penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa mutta aina näin ei ole ollut. Ihan viimeisen vajaan kahden vuoden sisällä penkin, kyykyn ja maastavedon painot ovat nousseet oikeastaan radikaalisti. Toisaalta voi sanoa, että olen treenannut suuremmilla painoilla kyseisissä liikkeissä jo vuosia mutta sanoisin asian olleen niin, että vasta nyt tulee käytettyä suurempia painoja. Samalla kun paino ja ennätykset ovat nyt viimeisen

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin

Vuoden 2018 E3-messut tuli ja meni sillä pelialan suurimmat julkaisijat ovat pitäneet omat E3-konferenssit. Itse tulin katsoneeksi viikonlopun / alkuviikon ainakin suurimpien julkaisijoiden konferenssit eikä oikein kenelläkään ollut mitään niin ihmeellistä. Tämä oli nyt toinen E3 tapahtuma minkä oikeasti katsoin "kokonaan" tai ainakin suurimmalta osalta mutta siitä huolimatta tuntui sille, että kaikki julkaisijat menivät hieman liian varovaisella linjalla

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston

Tuli tänään vastaan Youtubesta video "Do Not Buy This Game On Switch" ja tämä koski peliä nimeltä Tennis World Tour. Kyseinen peli on tulossa vasta Nintendo Switch:lle, mutta muilla konsoleilla Tennis World Tour on jo julkaistu ja se on saanut todella huonot arvosanat. Kuulemma peli on todella keskeneräinen ja luultavasti peli ei tule saamaan mitään korjauspäivityksiä vaikka julkaisija onkin niin väittänyt. Euroopassa Tennis World Tour julkaistaan vasta hieman

Taas on se aika vuodesta kun E3-messut järjestetään ja etsin itseäni varten E3 2018 suurimpien julkaisijoiden konferenssi striimaus aikataulut niin ajattelin samalla julkaista ne tänne. Viime vuonna katsoin sattumoisin monien suurimpien julkaisijoiden konferenssit vaikka näin en ollut ihan tarkoitus. E3-messut alkoivat viime vuonna vain kiinnostamaan Nintendo Switch:n hankinnan jälkeen kun halusin tietää mitä julkaisuja Nintendo Switch:lle on tulossa. Samalla

Dieettiä on takana pian kolme täyttä viikkoa ja tuloksen kahden ja puolen viikon jälkeen ovat mielestäni paljon paremmat kuin osasin odottaa. Tietenkin oletuksena pitäisi lähteä siitä liikkeelle, että dieetti tehoaa ensimmäisien viikkojen aikana todella hyvin minkä jälkeen dieetti alkaa jämähtämään paikoilleen ja muutoinkin takkuilemaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen kahden ja puolen viikon aikana vaakapaino on tippunut noin 4.5kiloa minkä lisäksi vyötärö on

Wolfenstein II ilmestyy Nintendo Switch:lle pian ja syystä tai toisesta katselin hieman erilaisia videoita kyseisestä pelistä. Wolfenstein II on juuri sellainen peli mitä itse en harkitse ostavani Nintendo Switch:lle sillä tämän tyyppiset pelit ovat itselleni pc-pelejä. Toisaalta on hyvä, että Nintendo Switch saa Wolfenstein II tapaisia julkaisuja konsolille mutta itse näen tämän tyyppiset pelit juurikin tehokkaammille konsoleille tai tietokoneelle missä fps

Nintendo järjestää tulevan Mario Tennis Aces pelin myötä demo tapahtuman Mario Tennis Aces Pre-launch Online Tournament kuten viime vuonna ARMS Global test punch ja Splatoon 2 testfire. Tällä Mario Tennis Aces ei kiinnosta hirveästi ja täytyy kyllä sanoa ettei 60€ hintalappu edesauta mutta mitä viime vuonna kävikään. Viime vuonna ARMS peli meni ennakkovaraukseen ARMS Test Punchin jälkeen kuten Splatoon 2 meni ennakkovaraukseen Splatoon 2 Testfire. Tosin

Juuri kun sain jo tovin sitten ostamani Fifa 18 Nintendo Switch version hitaan postin ansiosta niin nyt Nintendo eShop laittoi Fifa 18 Nintendo Switch -66% alennukseen. Tällä hetkellä eShopista voi siis ostaa digitaalisen version Fifa 18:sta 20€ hintaan. Tämä on siis 8€ halvempi mitä itse maksoin sekä digitaalinen versio millaisena minä olisi pelin halunnut ostaa. Fifa 18 digitaalisena taisi olla kooltaan noin 14 gigaa eli Nintendon tapauksessa näitä suurempia

En nyt osaa sanoa mikä oli minulla syy hankkia Fifa 18 Nintendo Switch:lle mutta näin tuli tehtyä. Oliko se tulevat jalkapallon MM-kisat vai ja Fifa 18 pelin olevan tarjouksessa sekä huomattuani Fifa 18 tulevan ilmaisen World Cup päivityksen. Tässä nyt oli ainakin kolme syytä miksi hankin Fifa 18 pelin. Minulla kun ei ole tällä hetkellä Playstation 4:sta niin tietenkin hankin Fifa 18:sta Nintendo Switch:lle vaikkakin peli on huonompi versio verrattuna