Uusi treeniviikko tällä kertaa yksi treeni per päivässä

16.11.2016 - 12:06

Uusi viikko ja muutoksia tekemisiin sitten muutamien viikkojen sillä tällä viikolla olen mennyt ihan pelkällä iltatreenillä. No oikeastaan maanantaina oli eräänlainen tuplatreenipäivä kun kävin aamulla uimassa. Tähän yksi treeni päivässä kaavaan päädyin ihan vain jääkiekon World Cupin johdosta vaikka ei tuo sinällään olisi ollut este. Ainoastaan sunnuntain - maanantain välisenä yönä olen ollut hereillä jo kolmeen mennessä kun muutoin pelit joita olen katsonut on tullut ilta kymmenen aikaan. Maananantaiaamuna olisin ihan hyvin voinut mennä kuntosalille heti pelin päättymisen jälkeen mutta halusin ottaa tälle viikolle yhden treenin päivänä tahdin kun ei noita tuplatreenejäkään tarvitsisi noin paljon vääntää.

Tälle viikolle yhden treenin päiviä ja ensi viikolle kokonainen väliviikko. Väliviikko mitä en muista koska viimeksi olen sellaisen edes pitänyt. Kun aloin asiaa miettimään niin aluksi muistin pitäneeni viimeisimmän väliviikon viime lokakuun paikkeilla jolloin valmistauduin Vantaan puolimaratonille. Tällöin pidin kaksi viikkoa taukoa kuntosalitreeneistä. Tällöin en muistanut sitä, että pidinhän minä alkuvuodesta joskus helmikuun - huhtikuun välissä yhden väliviikon. Tämä oli silloin ihan suunniteltu väliviikko kun olin kuitenkin treenannut kovaa ja luvassa oli kovaa settiä parin viikon talviloman johdosta. Tällöin meinaan oli ensimmäinen Ruotsin keikkani ja jälkimmäisen viikon treenasin Vammalassa. Ennen Ruotsin keikkaa siinä oli vielä muutaman päivän treenit vielä Kuopiossa eli pidin väliviikon ennen "special" treenejä.

Maanantaina rintatreeniä kovilla penkkisarjoilla

En tiedä mitä suunnitellin oikeastaan mutta oma ajatus oli tehdä maanantaina rintatreeni "sopivilla" painoilla jotta sain tehtyä kymmenen toiston sarjoja. Alun lämmittelyt menivätkin tämän mukaisesti mutta sitten kaikki muuttui. Itse en ollut oikeastaan tähän "syypää" tai oikeastaan olin mutta haluan melko usein laittaa asiat toisen syyksi eli käytännössä syytin varmistajaa mikä "yllytti" käyttämään suurempia painoja. Oikeasti kaikki oli ihan omaa päätöstä ja halua tehdä suurilla painoilla. Loppujenlopuksi päädyin tekemään oliko nyt neljä vai viisi sarjaa 160kg painoilla penkkiä jossa tein kuuden toiston sarjoja pakotettuina. Tuohon väliin tuli tehtyä yksi kolmen toiston sarja 170kg painoilla pakotettuina. Yhteensä siis joku viisi tai kuusi sarjaa vähintään 160kg painoilla enemmän tai vähemmän pakotettuina. Itse en tiedä sitä montako sarjaa tein ihan itse ja monessako sain apua mutta sillä ei ollut käytännössä mitään väliä.

Olen nyt jo pidempään tehnyt penkissä suuremmilla painoilla pakkotoistoja käyttäen sarjoja. Tällä tavalla olen saanut kosketuksen suurempiin painoihin, mutta en tiedä onko tämä tapa hyvä vai pitäisikö minun tehdä hieman pienemmillä jotta saan toistoja enemmän itse. Toisaalta varsinkin tuplatreenipäivien perjantaina tehdyissä rintatreeneissä olen tehnyt vinopenkkiä ilman pakkotoistoja. Näin ollen olen saanut viikkoon mahdutettua pakkotoistolla tehtyjä sarjoja sekä normaaleita suoria sarjoja. Sinällään olen tykännyt tehdä penkissä pakkotoistoilla sarjoja kun alkuvuosien aikana en käyttänyt pakkotoista yhtään.

Penkin lisäksi tein vinopenkkiä käsipainoilla jossa otin kohtuu suuret käsipainot joilla tein viisi kahdentoista toiston sarjaa. Olisin saanut siis otettua enemmän painoja mutta vastaavasti toistomäärät olisivat tippuneet. Halusin tehdä vinopenkissä hieman pidempiä sarjoja kun tein vain kuuden toiston sarjoja penkissä. Vinopenkin jälkeen tein vielä peck-deckiä hieman pidemmillä sarjoilla x määrää sillä sarja määriä en laskenut enään tässä vaiheessa.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenki käsipainoilla
  • Peck-deck

Tiistaina maasvedossa 220kg painoilla "sarjoja"

Tiistaina suunnitelin tekeväni pitkästä aikaa sarjoja maastavedossa isoilla painoilla. Kroppa oli hieman arvelluttavassa kunnossa viime viikon treeneistä sekä maanantain rintatreenistä. Ennen kuntosalille menoa en ollut edes varma pystynkö tekemään maastavetoa kunnolla. Tarkoitus oli vain katsoa miten paikat kestää ja tehdä sen mukaan. Lopulta päädyin tekemään 220kg painoilla kaksi kolmen toiston sekä yhden kahden toiston "sarjan". Jos edes tässä tapauksessa kolmea tai kahta toistoa voi kutsua sarjaksi. Kuitenkin tämä oli itselleni eräänlainen ennätys sillä en ole vastaavilla painoilla tehnyt yhden treenin aikana vastaavaa toistomäärää. Kolmannen sarjan toisen toiston jälkeen huomasin, että olin henkisesti siinä kunnossa että yksi toisto on liikaa joten näin ollen jätin toistot kahteen. Näin oli ihan hyvä sillä juuri tuollain väsyneenä ja epävarmana maastavedon nostamisessa voi tapahtua jotain.

Maastavetoon kului jo paljon aikaa mutta minulla oli nyt muutenkin sellainen fiilis, että teen "ylipitkän" selkätreenin tänään. En siis miettinyt liikemääriä tai aikaa mitä kuntosalilla meni. Tämän taktiikan otin ihan sen takia, että nyt oli kuitenkin vain yksi treeni päivään joten ei haitannut vaikka treenistä tulisikin ylipitkä. Tämän johdosta käytin melkein kaikissa liikkeissä maastavedon jälkeen vähintään viittä sarjaa ja viimeinen liike eli alatalja leveällä tangolla meni kolmella sarjalla. Olin vain treenin lopussa ihan väsynyt niin katsoin paremmaksi lopettaa tekemisen kolmen sarjan jälkeen.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu vastaote
  • Pullover naru
  • Ylätalja leveämpi kahva
  • Alatalja leveä tanko

Keskiviikkona pitkäksi mennyt käsitreeni

Suunnittelin meneväni käytään Citymarketissa treenin jälkeen mutta en sinne lopulta kerinnyt kun sain treenin päätökseen kolmea vaille yhdeksän. Menin kuntosalille "normaalia" aikaisemmin ja olin ajatellut tämän riittävän, että ehdin Citymarkettiin ennen yhdeksää. Olisi siis pitänyt mennä ennen treeniä kauppaan sillä treenin aikana huomasin jo etten tule kerkiämään. Tein siis sen ratkaisun, että teen treenin rauhassa loppuun kuin lopetan ja kiirehdin treenin loppuun. En edes käsitä mihin se aika meni kuntosalilla sillä liikemäärällisesti treeni ei ollut iso. Ainakaan nopeasti ajateltuna näin. Kuitenkin toistomäärät ja varsinkin sarjamäärät olivat suuria ja pitkiä. Tauot olivat suhteellisen lyhyitä mutta lyhyen palautuksen jälkeen seuraava sarja vain alkoi.

Käsitreeni

  • Supersarja Ojentajapunnerrus naru + Hauiskääntö taljassa naru
  • Hauiskääntö taljassa tuettuna vinopenkki tanko
  • Ranskalainen punnerrus talja tanko
  • Hauiskääntö ristikkäistalja
  • Supersarja hauiskääntö z-tanko + Ojentajapunnerrus niskan takaa käsipainolla

Perjantai oli torstain tapaan normaali hiljaisempi eli onko alkuvuoden väki boosti loppumassa vai onko kyseessä vain pari iltaa? Imeisesti ainakin perjantaina 18 aikoihin oli ollu jonkun verran väkeä, mutta 19 aikoihin oli hiljaista. Olen nyt mennyt 19 jälkeen kuntosalille tänä vuonna ja olen huomannut sen sellainen ajankohta jolloin on tai ainakin pitäisi olla vähän vähemmän väkeä. Perjantait on olleet päiviä jolloin voi ajatella menemistä jo 18.30 aikaan

Välipäivä ja aamulenkin väliin jättäminen tuotti illalla hyvän selkätreenin. Ajattelin ennen kuntosalille menoa tehdä kevyemmin, koska minulla vielä vähän painoi jaloissa tiistain treenit. Aloittaessani selkätreenin minulla ei ollut enään tietoakaan tehdä kevyemmin vaan aloitin treenin "ala selän murskaajalla" eli maastaveto + good morning supersarjana. Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs kerta kun aloitin selkätreenin "ala selän murskaajalla" ja tämä kerta oli

Eilen iltapäivällä katselin muutamia videoita intervallitreeneistä ja sain samalla ajatuksen juosta aamulla intervalleja. Tässä kuussa olen juossut 2000m, 1200m intervalleja sekä eilinen kymppi 1/4 kierrosta kovempaa treeni joten vaihtelun vuoksi päätin kokeilla 800m intervelleja. Olen pitänyt vetojen palautukset samana riippumatta vedon pituudesta. Lyhemmällä vedolla voisi pitää lyhemmän palautuksen ja pidemmällä pidemmän, mutta olen pitänyt palautukset yhden

Eilen minulla oli täysi lepopäivä ja kokopäivä meni käytännössä sohvalla istumiseen television ja elokuvien muodossa sekä pelaamisen. Tästä johtuen olin tänään vielä ennen kuntosalille lähtöä "koomassa". Onneksi tänään oli leudompi päivä lämpötilan ollessa jotain -4 astetta joten menin kävellen kuntosalille. Kävelyn aikana heräsin "koomasta" ja olin kuntosalille päästyäni pirteä. Tänään sunnutaitreeni meni muutaman viikon jälkeen hyvin ja rennosti. Huomenna

Valitsin tänään ehkä väärän aamutreenin kun juoksin intervalitreenin. Tämä oli toinen intervalli tälle viikolle ja muutenkin raskas kuntosalitreeni edellisenä iltana pohjalla ei auttanut asiaa. Valitsin juosta 1200m vetoja 400m kävelyllä ja jo ensimmäisellä vedolla huomasin treenistä tulevan vaikea. Ensimmäinen 1200m veto meni 6.03min aikaan ja toinen veto meni 6.12min jolloin tiesin, että en pysty vetämään 4-5 vetoa kunnolla vaan päätin lopettaa vedot kolmeen

Kun lähdin kuntosalille tänään niin ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä pelkästään good morning alaselälle. En muista missä välissä suunnitelmat muuttuivat, mutta ne olivat muuttuneet siinä vaiheessa kun pääsin liikkeen teko paikalle. Maastavedon jättäminen väliin ja pellkän good morningin tekeminen alaselälle oli muuttunut maastaveto + good morning supersarjaksi. Tämä oli nyt toinen kerta kuin tein "selän murskaajaa" minkä olen antanut nimeksi

Palasin sunnuntaina takaisin Espooseen viikonlopun Vammalassa käynniltäni ja lähdin suoraan kuntosalille noin 2.5 tunnin ajomatkan sekä melkein täyden auton purun jälkeen. Onneksi olin syönyt juuri ennen lähtöäni niin pystyin menemään kuntosalille heti. En tiedä johtuiko se ajomatkasta vai yleisesti päivästä niin olin parin ensimmäisen liikkeen jälkeen aivan puhki. Tein lopun treenin niin hyvin kuin suinkaan pystyin. Rinta & ojentajat Alavinopenkki smith 1x10

Juuri päästyäni tänään työpaikan parkkipaikalta puhelimeni piippasi ja viitsin kaivaa sen taskusta. Postista tuli tekstiviesti, että mass.fi tilaukseni on noudettavissa ja päätin samalla poiketa suoraan postiin. Tilauksen pakkaus oli vähän pienempi mitä kuvittelin ja painoikin jonkin verran sisältönä ollessa 9kg proteiinia. Minun tämän hetkiset palautus sekä lisäproteiinit ovat pikkuhiljaa vähentenyyt joten nyt oli aika lisätä varastoja. Tilasin Mass Whey:tä

Avasin hallikauden tänään juoksemalla kympin aamulla. Kokeilen myös Garmin 220 gps:n käyttöä hallissa ja en ole ihan varma kuinka tarkkaan kilometerit pitivät paikkaansa, koska menin kierroksista sekaisin juoksun edetessä. Alussa kilomerit pysyivät hyvin lähellä toisiaan, mutta minulla ei ole mitään tarkkaan faktaa kuinka pitkä hallin rata oikeasti on. Minulle on sanottu kakkosradan pituudeksi 400metriä ja olen tällä tiedolla laskenut kilometrejä. Aloitin

Tänään jätin aamu lenkin väliin pakkasen takia jota oli aamulla -16. Tämä päätös oli helppo sillä minun juoksumotivaatio ei ole niin korkea, että pakkasella tarvitsee mennä juoksemaan. Pakkasten varalle kävin tänään töiden jälkeen hakemassa 10-kerran juoksukortin Esport ratiopharm Arenalle ja huomenna olisi tarkoitus mennä juoksemaan aamulenkki halliin. Viime hallijuoksusta on aikaa ja tämä taisi tapahtua viime maaliskuussa. Hallissa joutuu tahkomaan rataa