Hallikausi avattu

16.11.2016 - 12:06

Avasin hallikauden tänään juoksemalla kympin aamulla. Kokeilen myös Garmin 220 gps:n käyttöä hallissa ja en ole ihan varma kuinka tarkkaan kilometerit pitivät paikkaansa, koska menin kierroksista sekaisin juoksun edetessä. Alussa kilomerit pysyivät hyvin lähellä toisiaan, mutta minulla ei ole mitään tarkkaan faktaa kuinka pitkä hallin rata oikeasti on. Minulle on sanottu kakkosradan pituudeksi 400metriä ja olen tällä tiedolla laskenut kilometrejä. Aloitin tänään juoksemisen kakkosradan uloimmalta reunalta / kolmosradalta, mutta siirryin parin kilometrin jälkeen kakkosradan sisäseuraan juoksemaan. Kierroksien mennessä sekaisin juoksin vain Garminin antamiin kilometerihin ja siinä voi olla heittoja puoleen jos toiseen. Ainakin kympin ”viiva” tuli siinä kohtaan vastaan missä se olisin voinut olla eli kympin kohdalla en ollut ainakaan väärässä paikassa.

Valitsin kengiksi tänään Asics Sky Speed kengät, jotka ovat minun juoksumatto kengät. En tiedä missä kohtaa se alkoi, mutta yhdeksän kilometerin paikkeilla huomasin vasemman kengät kalvavan kantapäätä. Kengän kalvaessa viimeinen kilometeri oli ’tuskaista’ juosta, koska jokainen askel tuntui kipeälle, mutta lopettaa ei voinut ennen kuin lenkki oli ohitse. Tätä samaa ongelmaa  on ollut myös juoksumatolla juostella ja vielä sama sama kyseessä. Tästä huolimatta halusin testata kenkiä muutenkin kuin vain juoksumatolla juoksemisessa ja ajattelin vähän, ettei tänään tulisi mitään ongelmia. Juoksun jälkeen vasemmasta kantapäästä oli kulunut mukavan kokoinen nahkan pala pois ja tilalla oli vain verta. Voinkin sanoa, että Sky Speed kengät ovat huonoimmat Asics-kengät mitkä omistan ja millä olen juossut. Kengät ovat muuten ihan hyvät, kunhan ne eivät kalvaisi ihoa rikki. Tätä samaa ongelmaa on ollut muutaman kerran myös Asics Racer kengissä, mutta ne ovat olleet vain yksittäisiä kertoja.

Ensimmäinen hallijuoksu meni kenkiä lukuunottamatta hyvin. Ensimmäiset pari kilometriä olivat vähän ’tuskaisia’, kun alla oli edellispäivän jalkapäivä syväkyykkyineen, totutteleminen hallijuoksuun sekä radan kiertäminen on minulle aina tylsää. Seuraava halli kerta onkin sitten ensiviikolla ja toivottavasti se menee paremmin.

Ilta oli suunniteltu väli-illaksi, mutta iltapäivällä suunnitelmat muuttuivat ja olinkin vähän ennen 19.30 kuntosalilla. Aamun juoksun ollessa raskaampi niin ”säästelin" vähän kuntosalitreenissä tai oikeastaan tein sellaisilla painoilla joilla jaksoin tehdä. Olkapäätreeni taisi mennä paremmin tänään kuin hauistreeni jossa vähän kyllä säästelin tänään.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 1x10 20kg, 3x12 40kg
  • Vipunosto eteen istuen 2x10 15kg, 1x10 12,5kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x10 17,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x12 40kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x10 15kg
  • Hauis ristitaljassa 3x15 30kg
  • Anti gravity press 3x10 12,5kg
  • Vipunosto takaolkapäille istuen 3x12 5kg
  • Vipunosto sivuille istuen 3x10 10kg
  • Vipunosto eteen istuen 3x10 12,5kg
     

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.