Uusi treeniviikko tällä kertaa yksi treeni per päivässä

16.11.2016 - 12:06

Uusi viikko ja muutoksia tekemisiin sitten muutamien viikkojen sillä tällä viikolla olen mennyt ihan pelkällä iltatreenillä. No oikeastaan maanantaina oli eräänlainen tuplatreenipäivä kun kävin aamulla uimassa. Tähän yksi treeni päivässä kaavaan päädyin ihan vain jääkiekon World Cupin johdosta vaikka ei tuo sinällään olisi ollut este. Ainoastaan sunnuntain - maanantain välisenä yönä olen ollut hereillä jo kolmeen mennessä kun muutoin pelit joita olen katsonut on tullut ilta kymmenen aikaan. Maananantaiaamuna olisin ihan hyvin voinut mennä kuntosalille heti pelin päättymisen jälkeen mutta halusin ottaa tälle viikolle yhden treenin päivänä tahdin kun ei noita tuplatreenejäkään tarvitsisi noin paljon vääntää.

Tälle viikolle yhden treenin päiviä ja ensi viikolle kokonainen väliviikko. Väliviikko mitä en muista koska viimeksi olen sellaisen edes pitänyt. Kun aloin asiaa miettimään niin aluksi muistin pitäneeni viimeisimmän väliviikon viime lokakuun paikkeilla jolloin valmistauduin Vantaan puolimaratonille. Tällöin pidin kaksi viikkoa taukoa kuntosalitreeneistä. Tällöin en muistanut sitä, että pidinhän minä alkuvuodesta joskus helmikuun - huhtikuun välissä yhden väliviikon. Tämä oli silloin ihan suunniteltu väliviikko kun olin kuitenkin treenannut kovaa ja luvassa oli kovaa settiä parin viikon talviloman johdosta. Tällöin meinaan oli ensimmäinen Ruotsin keikkani ja jälkimmäisen viikon treenasin Vammalassa. Ennen Ruotsin keikkaa siinä oli vielä muutaman päivän treenit vielä Kuopiossa eli pidin väliviikon ennen "special" treenejä.

Maanantaina rintatreeniä kovilla penkkisarjoilla

En tiedä mitä suunnitellin oikeastaan mutta oma ajatus oli tehdä maanantaina rintatreeni "sopivilla" painoilla jotta sain tehtyä kymmenen toiston sarjoja. Alun lämmittelyt menivätkin tämän mukaisesti mutta sitten kaikki muuttui. Itse en ollut oikeastaan tähän "syypää" tai oikeastaan olin mutta haluan melko usein laittaa asiat toisen syyksi eli käytännössä syytin varmistajaa mikä "yllytti" käyttämään suurempia painoja. Oikeasti kaikki oli ihan omaa päätöstä ja halua tehdä suurilla painoilla. Loppujenlopuksi päädyin tekemään oliko nyt neljä vai viisi sarjaa 160kg painoilla penkkiä jossa tein kuuden toiston sarjoja pakotettuina. Tuohon väliin tuli tehtyä yksi kolmen toiston sarja 170kg painoilla pakotettuina. Yhteensä siis joku viisi tai kuusi sarjaa vähintään 160kg painoilla enemmän tai vähemmän pakotettuina. Itse en tiedä sitä montako sarjaa tein ihan itse ja monessako sain apua mutta sillä ei ollut käytännössä mitään väliä.

Olen nyt jo pidempään tehnyt penkissä suuremmilla painoilla pakkotoistoja käyttäen sarjoja. Tällä tavalla olen saanut kosketuksen suurempiin painoihin, mutta en tiedä onko tämä tapa hyvä vai pitäisikö minun tehdä hieman pienemmillä jotta saan toistoja enemmän itse. Toisaalta varsinkin tuplatreenipäivien perjantaina tehdyissä rintatreeneissä olen tehnyt vinopenkkiä ilman pakkotoistoja. Näin ollen olen saanut viikkoon mahdutettua pakkotoistolla tehtyjä sarjoja sekä normaaleita suoria sarjoja. Sinällään olen tykännyt tehdä penkissä pakkotoistoilla sarjoja kun alkuvuosien aikana en käyttänyt pakkotoista yhtään.

Penkin lisäksi tein vinopenkkiä käsipainoilla jossa otin kohtuu suuret käsipainot joilla tein viisi kahdentoista toiston sarjaa. Olisin saanut siis otettua enemmän painoja mutta vastaavasti toistomäärät olisivat tippuneet. Halusin tehdä vinopenkissä hieman pidempiä sarjoja kun tein vain kuuden toiston sarjoja penkissä. Vinopenkin jälkeen tein vielä peck-deckiä hieman pidemmillä sarjoilla x määrää sillä sarja määriä en laskenut enään tässä vaiheessa.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenki käsipainoilla
  • Peck-deck

Tiistaina maasvedossa 220kg painoilla "sarjoja"

Tiistaina suunnitelin tekeväni pitkästä aikaa sarjoja maastavedossa isoilla painoilla. Kroppa oli hieman arvelluttavassa kunnossa viime viikon treeneistä sekä maanantain rintatreenistä. Ennen kuntosalille menoa en ollut edes varma pystynkö tekemään maastavetoa kunnolla. Tarkoitus oli vain katsoa miten paikat kestää ja tehdä sen mukaan. Lopulta päädyin tekemään 220kg painoilla kaksi kolmen toiston sekä yhden kahden toiston "sarjan". Jos edes tässä tapauksessa kolmea tai kahta toistoa voi kutsua sarjaksi. Kuitenkin tämä oli itselleni eräänlainen ennätys sillä en ole vastaavilla painoilla tehnyt yhden treenin aikana vastaavaa toistomäärää. Kolmannen sarjan toisen toiston jälkeen huomasin, että olin henkisesti siinä kunnossa että yksi toisto on liikaa joten näin ollen jätin toistot kahteen. Näin oli ihan hyvä sillä juuri tuollain väsyneenä ja epävarmana maastavedon nostamisessa voi tapahtua jotain.

Maastavetoon kului jo paljon aikaa mutta minulla oli nyt muutenkin sellainen fiilis, että teen "ylipitkän" selkätreenin tänään. En siis miettinyt liikemääriä tai aikaa mitä kuntosalilla meni. Tämän taktiikan otin ihan sen takia, että nyt oli kuitenkin vain yksi treeni päivään joten ei haitannut vaikka treenistä tulisikin ylipitkä. Tämän johdosta käytin melkein kaikissa liikkeissä maastavedon jälkeen vähintään viittä sarjaa ja viimeinen liike eli alatalja leveällä tangolla meni kolmella sarjalla. Olin vain treenin lopussa ihan väsynyt niin katsoin paremmaksi lopettaa tekemisen kolmen sarjan jälkeen.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu vastaote
  • Pullover naru
  • Ylätalja leveämpi kahva
  • Alatalja leveä tanko

Keskiviikkona pitkäksi mennyt käsitreeni

Suunnittelin meneväni käytään Citymarketissa treenin jälkeen mutta en sinne lopulta kerinnyt kun sain treenin päätökseen kolmea vaille yhdeksän. Menin kuntosalille "normaalia" aikaisemmin ja olin ajatellut tämän riittävän, että ehdin Citymarkettiin ennen yhdeksää. Olisi siis pitänyt mennä ennen treeniä kauppaan sillä treenin aikana huomasin jo etten tule kerkiämään. Tein siis sen ratkaisun, että teen treenin rauhassa loppuun kuin lopetan ja kiirehdin treenin loppuun. En edes käsitä mihin se aika meni kuntosalilla sillä liikemäärällisesti treeni ei ollut iso. Ainakaan nopeasti ajateltuna näin. Kuitenkin toistomäärät ja varsinkin sarjamäärät olivat suuria ja pitkiä. Tauot olivat suhteellisen lyhyitä mutta lyhyen palautuksen jälkeen seuraava sarja vain alkoi.

Käsitreeni

  • Supersarja Ojentajapunnerrus naru + Hauiskääntö taljassa naru
  • Hauiskääntö taljassa tuettuna vinopenkki tanko
  • Ranskalainen punnerrus talja tanko
  • Hauiskääntö ristikkäistalja
  • Supersarja hauiskääntö z-tanko + Ojentajapunnerrus niskan takaa käsipainolla

Perjantai-ltana kävin vielä juoksemassa vaikka etureidet olivat jumissa ja muutenkin jalat olivat "tönköt". Torstaina juuri jätin vielä etureisikoneella tehdyn etureisi korotus & tiputussarja hässäkän tekemättä jotta voisin mennä juoksemaan jos menen. Jo pelkän hack-kyykyn tekeminen laittoi etureiteni siihen kuntoon, että juoksemaan lähteminen ei ollut ihan niin kivaa. 90 toistoa hack-kyykkyä joten kyllä se ainakin jollain tavalla etureisissä tuntuu pakollakin

Torstaina oli vuorossa poikkeavasti jalkatreeni ihan vain sen takia koska pääsin tekemään hack-kyykkä. Normaalisti kun en tätä liikettä pääse tekemään niin silloin kun on mahdollisuus se pitää käyttää. Hack-kyykky on aikalailla samankaltainen liike kuin jalkaprässi, mutta ottaa enemmän etureisiin. Hack-kyykyssä laite on hartioiden päällä kun prässissä jalat pidetään "kelkassa". Hack-kyykyssä jaloilla ponnistetaan kropan suuntaisesti ylöspäin kun prässissä jalat

Muistin kuin muistin treenata tänään selän jalkojen sijaan. Tiistai on normaalisti jalkapäivä, mutta loppuviikosta olen Vammalassa treenaamassa ja siellä on mahdollisuus tehdä hack-kyykkyä joten siirsin jalkojen teon loppuviikolle. Viimeksi unohdin vaihtaa jalkapäivän paikkaa joten missasin hack-kyykky mahdollisuuden. Tänään muistin siis tehdä selkätreenin ja lähdin treeniin liikkeelle good morningilla jättäen maastavedon väliin. Muita suunnitelmia minulla ei

Aloinko nyt miettimään perjantaina pitäisinkö tulevan viikon väliviikkona eli tästä päivästä eteenpäin kun treeniviikkoni alkaa sunnuntaina. Tämä väliviikko suunnittelu olisi koskenut vain kuntosalitreenejä. Pidän väliviikon, en pidä, pidän, en pidä, pidän se oli tälläistä muutaman päivän vielä tähän päivään saakka. En oikein osannut päättää asiaa ja aina kun mietin asiaa niin vastaus oli eri. Välillä vastaus oli pidän väliviikon ja välillä se oli, etten

Eilinen treeni meni huonosti ja olin nukkunut yöllä vähän. Eilinen ilta meni jalkapallon mm-kisojen avausottelua katsoessa ja halusin mennä aikaisin toimistolle jonka tuloksena tuli taas nukuttua vähemmän. Kuutisen tuntia nukkumista ja eilen takana huono treeni vähillä yöunilla joten ei ollu kovat odotukset treeniin. Olin aamulla ja päivällä aikas väsynyt ja päätin mennä kuntosalilla normaaliin toisin kuin eilen. Vettäkin oli tullut taivaalta suurimman osan

Aamulla räpäsähti tekstiviesti, että cdonin paketti on noudettavissa postista joten tänään oli tiedossa postissa käynti. Mietin paketin hakemista suoraan töiden jälkeen, mutta päädyin hakemaan ne silloin kuin käyn kuntosalilla. Osittain tämän takia, mutta suuremmin vesisateen takia lähdinkin kuntisalille heti melkein kun olin päässyt kotio. Whey proteiini vain alas ja wc:n kautta vaatteiden vaihtoon ja tämän jälkeen sitten kuntosalille. Menin vesisateesta

Maanantaina oli vuorossa vähän pidempi lenkki eli hiukan yli kasi. En oikein suunnitellut miten tulen juoksemaan vaan ajattelin mennä ihan fiiliksen mukaan. Tämä osottautui niin todeksi, että huh huh. Lenkki tuli tosiaan vedettyä ihan fiiliksen mukaan. Aluksi lähin juoksemaan ihan vain sen mukaan miten jaksan juosta kokomatkan. Ensimmäisen neljän kilometrin kilometri vaudit olivat 6.10min - 6.26min väliltä. Parillliset kilometrit menivät vähän hiljempaa eli

Sunnuntain treeni "normi" aikaan ja ruokailut alla takasivat hyvän treenin. Ei ollut mitään väsymystä näkyvissä ja muutenkin tuntui, että nyt ei ollut mitään ihmeellistä. Tästä oli todella hyvä lähteä rakentamaan päivän treeniä. Yleensä sunnuntain treenit ovat olleet väsyneitä tai ainakin silloin kun olen mennyt kuntosalille ennen kello 13:sta ja huonosti syöneenä. Heti penkin alkulämmittelyssä huomasi tänään voivan treenta hyvin tuloksin. En kuitenkaan

Kun oli aika lähteä täänään kuntosalille tunsin kroppani olevan ihan väsynyt. Päivän aikana kropassa ei tuntunut mitään väsymystä, mutta sillä kun olin tullu kotio ja lähdin kuntosalille kropassa tuntui väsymys. Tämä kaikki tapahtui siis vajaassa parissa tunnissa. Lähdin tänään vähän aikaisemmin salille, kun tarkoitus oli käydä vielä kaupassa treenin jälkeen. Halusin jättää varoiksi vähän enemmän aikaa, koska en halua kelloa tuijottaen. On ollut vähän

Olin eilen intervallien jälkeen todella väsynyt. Jalat olivat kanssa ihan poikki ja jotain pientä särkyäkin taisi olla, mutta ei mitään ihmeellistä. Tiistaina tehdyn jalkatreenin paikat alkoivat vain ottamaan uudestaan eli reisissä, pakaroissa ja pohkeissa alkoi tuntumaan tiistaina tehty treeni. Tästä syystä sekä myöskin pienestä säästelystä ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä good morning liikkeen. Kun pääsin tänään kuntosalille ja olin