Kovaa pummpia with Beats By Dre

16.11.2016 - 12:06

Eilinen treeni meni huonosti ja olin nukkunut yöllä vähän. Eilinen ilta meni jalkapallon mm-kisojen avausottelua katsoessa ja halusin mennä aikaisin toimistolle jonka tuloksena tuli taas nukuttua vähemmän. Kuutisen tuntia nukkumista ja eilen takana huono treeni vähillä yöunilla joten ei ollu kovat odotukset treeniin. Olin aamulla ja päivällä aikas väsynyt ja päätin mennä kuntosalilla normaaliin toisin kuin eilen. Vettäkin oli tullut taivaalta suurimman osan päivästä, mutta kun oli aika lähteä pyöräilemään kuntosalille päin niin vesi sade oli lakannut. Vielä kun pääsin kuntosalille niin minulla oli vielä väsynyt olo mikä ei oikein lupaillut hyvää treenin kannalta. Aloittaessani treenaamisen pystypunnerruksella kaikki oli kuitenkin toisin ja rauta nousi kevyen oloisesti.

Pystypunneruksen mennessä kevyen oloseisti oli sen pohjalta hyvä lähteä rakentamaan treeniä. Pystypunnerruksessa meni 40kg täydet 4x10 mikä vähän yllätti. Tämän jälkeen oli vuorossa ensimmäinen hauisliike hauiskääntö istuen pyramiidisarjana jolla hain taas hyvää pumppia hauikseen. Jatkoin vinopenkin käyttöä vipunostoja tehdessä eteen ja samoja painoja millä tein hauiskääntöä vaikka ne vähän arvelluttivat. Raskasta se oli ja tuskan ilmeillä ne menivät, mutta kyllä se teki tiukkaa. Tämän jälkeen jatkoin hauiksen pumppaamista toden teolla kun tein hauiskääntöä z-tangossa 7 puoliväliin, 7 keskeltä ylös ja 7 täyttänostoa tyylillä. Painoiksi heitin kympin päihin z-tankoon, mutta mietin vähän olisiko tarvinnut vähän lisätä painoja. Ensimmäiset pari sarjaa menivät helpommin, mutta toiset menivätkin jo raskaammin joten onneksi en lähtenyt lisäilemään mitään. Hauiskääntö pyramiidina ja vielä tuohon melkein perään kolmen seiskan tyylillä hauis niin kunnon pumppi oli tiedossa ja tämä oli tarkoituksellisesti haettu. Tämän jälkeen takaolkapäille kaapelilla perus jonka jälkeen oli vuorossa vipunostot sivuille. Tällä kertaa vipunostot tein pyramiidina mikä oli todella raskasta ja onneksi en ottanut 15kg suurimmaksi painoksi vaan jätin suurimman painon 12,5kg. Tämän jälkeen vielä normaalimpi hauis ristitaljassa sekä vielä viimeiseksi vipareita takaolkapäille.

[[{"fid":"228","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Eilen sain siis uudet kuulokkeeni jotka ostin juuri kuntosalia varten. Beats by Dre kuulokkeet olivat jo jonkin aikaa olleet harkinnassa, mutta en keksinyt ostamiseen tarvittavaa syytä. Pariviikkoa sitten minun iPhonen käsisuoja meni lopullisesti rikki mikä sai minun miettimään erilaisia ratkaisuja. Bluetooth-kuulokkeet tai uusi käsisuoja olivat mietinnässä ja loppujenlopuksi päädyin kumpaankin. Briteistä sai todella halvalla käsisuojia joten ostin sieltä samantien pari niitä. Tämän lisäksi ostin siis myös kuulokkeet, koska halusin kuntosalille bluetooth-kuulokkeet. Ihan vain sen takia, että puhelinta voi pitää vain kassissa ja tällöin johdot ei ole milloin missäkin sekä käsisuoja ei purista hauiksessa. Tänään oli vuorossa ensimmäinen treeni uusilla kuulokkeilla ja sain melkein kaikkiin kysymyksiin vastauksia. Ainoa suurempi kysymysmerkki on vielä miten kuulokkeet pysyvät päässä. Tänään ei ollut vuorossa sellaisia liikkeitä joissa näkisi hyvin tämän asian. Muuten ihastuin heti johdottomuuteen sekä siihen, että puhelin ei ollut kokoajan kädessä kiinni. Johdoissa kun on aina se, että heti kun johto alkaa liikkua vaatteiden alla niin se voi helposti alkaa kiristämään ja vetämään alaspäin. Myöskään kuulokkeiden "kupit" eivät alkaneet kuumentua liikaa mikä on käynyt Akg 450 kuulokkeillani.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 4x10 40kg
  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 10kg x8, 12,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8
  • Vipunstot eteen istuen pyramiidisarja 10kg x8, 12,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8
  • Hauiskääntö z-tanko 4x10 27,5kg 7 puoliväliin, 7 keskeltä ylös ja 7 täyttä
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 4x10 20kg
  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 7,5kg x8, 10kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8, 7,5kg x8
  • Hauis ristitaljassa 4x10 40kg
  • Vipunostot takaolkapäille 4x10 7,5kg

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.