Tuli jatkettua hieman höpöhöpö meininkiä olkapäätreenissä sekä jalkatreenissä

02.04.2017 - 21:57

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla tehnyt hieman "höpöhöpö" treenejä, että sinällään ne menivät samalla kaavalla kuin viikon muut treenit.

Tekemällä "höpöhöpö" treenejä olen nyt selvästi huomannut pari asiaa mitkä nyt ovat jo entuudestaan tuttuja asioita mutta mitkä olen jälleen huomannut selvästi. Ensinnäkin treenit kestävät vähemmän aikaa tai siis saan tehtyä enemmän vähemmässä aikaa sekä yleisellä tasolla kroppa palautuu paremmin ja varsinkaan jalkatreenien jälkeen polvet säästyvät paremmin. Pienemmät painot ovat tarkoittaneet samalla lyhyempiä palautuksia ja vaikka toistomäärät ovat olleet pidemmät niin liikkeeseen käytetty aika on ollut pienempi. Huomasin tämän lauantain jalkatreenissä missä olin saanut tehtyä kyykyn ja jalkaprässin todella nopeahkossa ajassa verrattuna viime viikkojen treeneihin. Pienemmät painot ovat vain tarkoittaneet lyhyempiä taukoja ja vaikka sarjamäärät ovatkin olleet suuremmat niin aikaa on vain kulunut vähemmän.

My style to warmup #squat Some pause #squats before "real" sets #pausesquats #legday #legworkout #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Lauantain jalkatreenissä kyykky meni hieman enemmän tuntuma edellä kuin painot edellä vaikka käytinkin itselleni suuria 130kg painoja. Tein joku viisi - kuusi viiden toiston sarjaa 130kg painoilla missä yritin saada toistot osumaan painoilleen enkä vain yrittänyt saada painoja ylös. Tätä ennen käytin jälleen omaa tyyliäni lämmitellä kyykkyä tekemällä enemmän pysäytyskyykkyjä. Kyykyn jälkeen jalkaprässi tuli tehtyä 200kg painoilla mitkä olivat raskaita kun laski toistojen tempoa. Tämä olikin tarkoitus tällä kertaa. Ottaa pienemmät painot ja laskea tempoa saadakseni painot tuntumaan raskaille. Aluksi tuli tehtyä kymmenen toiston sarjoja etureisille kelkan alaosassa minkä jälkeen puolet pidempiä sarjoja jalat kelkan yläosassa.

Tuossa välissä tuli sitten tehtyä suorin jaloin maastavetoa käsipainoilla minkä jälkeen etureisilaitetta sekä takareisilaitetta maaten. Treenin loppuun tuli kokeiltua muutama sarja etukyykkyä mitä en ole tehnyt vuosikausiin ja tämä näkyi. Minulla oli todella vaikea löytää tekniikkaa sillä minulla alkoi tanko luisumaan käsiä pitkin mitä pidemmäksi sarja meni. Tämän takia teinkin viiden - seitsemän toiston sarjoja todella pienillä painoilla sillä tämä oli ensimmäinen monista kerroista kun alan hiomaan etukyykky tekniikkaa. Minulla on nyt suunnitelmissa alkaa tekemään etukyykkyä tässä pikkuhiljaa jotta saan kehitettyä etukyykyn tekniikkaa siihen malliin, että voin tehdä liikettä kunnolla. Kuinka normaali suoratanko liukuukaan hikisten käsien päällä niin helposti. Kun tanko alkaa vähänkin vierimään hikisissä käsissä niin sen jälkeen se kuin luistaa alaspäin.

Some set for 130kg #squat #legday #legworkout #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Samoin olkapäätreenissä huomasin muutamia asioita. Pystypunnerruksessa 50kg painojen vaihtaminen 40kg painoihin tarkoittaa viisi - kymmenen toistoa enemmän toistoja per sarja. Muutoinkin pystyn tekemään 40kg käsipainoilla parempia toistoja ja 50kg käsipainoilla minulla on välillä vaikeuksia saada kymmentä omaa toistoa. 45kg käsipainot ovat siinä välimaastossa, että niillä saan tehtyä vielä joku kolme - neljä kahdeksan toiston sarjaa hyvin itse hyvänä päivänä, mutta tuosta eteenpäin alkaa suuremmat vaikeudet. Ei siis tarvitse paljonkaan lisätä painoja kun toistomäärät alkavat laskea sekä tekniikka pettää enemmän.

Olen myöskin viimeaikoina huomannut vipunostoissa sivuille, että saan paremmin liikkeen menevän perille enemmän "runttaamalla" kuin puhtaammilla toistoilla. Näin siis seisten tyylillä missä pieni keskikropan heiluminen antaa minulle paremmin tyylin saada liikkeen osumaan olkapäihin kuin puhtaampi tyyli. Kuitenkin sitten vipunostot sivuille istuen menevät paremmin perille pienemmillä painoilla ha puhtaammilla toistoilla. Näin ollen olen alkanut hieman sekoittamaan näitä tyylejä tällä tavalla, että teen puhtaampia toistoja istuen sekä rikon enemmän tekniikkaa seisten.

Illan suunnitelma oli aluksi pelata yksi kisa iRacingissä jonka jälkeen vuorossa oli meno kuntosalille. Tänään päivän ollessa tiistai iRacingissä alkoi uusi viikko ja National Seriessissa uutta rataa mikä oli minun onnekseni Lucas Oil Raceway mitä olin jo pelannut lava-autolla. Radan ollessa tuttu niin alkuun pääseminen oli todella paljon helpompaa. Auto on tietenkin eri, mutta ajolinjoista olin jo perillä. Lucas Oil Raceway on uusi rata joka tuli kuluvalle

Parin päivän puserrus tuotti normaalisarjoja, tiputussarjoja, korotussarjoja, pyramiidisarjoja sekä pakkotoistoja. Perjantaina vuorossa oli ihan normaali olkapää & hauispäivä ja tänään kävin aloittamassa jo uuden treeniviikon rinta & ojentajatreenillä. Perjantaina tein olkapääliikkeet ihan normaalisti neljän sarjoilla ja kymmenen toistoilla, mutta hauiksessa tein pyramiidia sekä tiputusta. Pyramiidisarjan tekeminen on aina ei niin kivaa, mutta ainakin

Eilen oli tarkoitus pitää täysivälipäivä, koska takana oli kuitenkin maanantain aamulenkki + intervallit sekä tiistain jalkatreeni. Lähdin kuitenkin vielä eilen illlalla juoksemaan vaikka se oli toisaalta pieni riski mitä en silloin ajatellut. Lähdin vain juoksemaan kevyttä lenkkiä eikä tarkoituksena ollut vetää mitään ihmeellisen nopeaa tai pitkää. Juoksun alussa en edes tiennyt kuinka pitkän lenkin juoksen vaan lähdin vain vetämään jotain reittiä. Ihmettelin

Eilen oikeastaan vasta kun olin päässyt kotiin huomasin olevani todella väsynyt. Vielä viimeisen intervallin jälkeen oli ihan jees olo ja kävin intervallien jälkeen saunassa enkä huomannut vielä väsymystä. Kaikki kuitenkin muuttui kun pääsin kotiin ja intervallin lopettamisesta oli joku tunti aikaa. Minun oli tarkoitus alkaa pelaamaan iRacingiä kun olin saanut tyhjennettyä repun ja olin rauhoittunut. Aloin tällöin huomaamaan väsymystä ja iRacingin sijaan

Pari viikkoa sitten testasin tehdä rintaliikkeitä yhdellä kädellä, mutta se meni vähän yli kun tein kaikki liikkeet yhdellä kädellä. Huomasin asian tämän viikon maanantaina kun rinnassa tuntui viime sunnuntaina tekemäni rintatreeni. Tätä samaa en huomannut niin hyvin pari viikkoa sitten, mutta tietenkin treeni oli erilainen. Yhdellä kädellä tehtynä liikkeet tuovat uutta treeniin ja ottavat erilailla, mutta perusrunko pitää olla parempi eikä samanlainen mitä

Eilen suunnittelin kokeilevani pitkästä aikaa käyttää veden sijasta nesteytysjuomaa kuntosalilla. Minulla on vielä jonkun verran jäljellä Northforce Universal nesteytysjuomaa, kun sen käyttö vain jostain syystä jäi. Ehkä yksi syy oli se, että tein sitä valmiiksi yhden täyden pullon mikä ei tietenkään ikinä riittänyt ja loppu treeni meni sitten taas vedellä. Tänään oli taas nihkeä ilma salilla ja olikin hyvä kokeilla nesteytysjuoman käyttöä. Tein treeniä varten

Tänään piti rukata hieman kuntosalille menon aikataulua Suomen jääkiekko pelin mukaan. Tämä tarkoitti hieman normaalia aikaisempaa aikaa, mutta kysymyksessä oli vain vähän aikaisempi aika. Ero ei ollut siis suuri, mutta loppua kohden aloin kuitenkin vähän katsomaan kelloa. En tiedä mikä vaikutti eniten Suomen peli vai ulkona ollut kuuma ilma niin kuntosalilla oli normaalia torstai päivää hiljaisempaa. Alkaako lämpimät ilmat jo karkoittaa suurimman osan

Tänään oli jälleen kuuma ilma pihalla ja kun eilenkään en käynyt kuntosalilla niin arvuuttelin tunkkasuuden ja Siberian välillä. Pihalla oleva ilma vaikuttaa niin paljon kuntosalin ilmaan. Kun pihalla on kuuma niin salilla on kuuma. Kun pihalla on kylmä niin salilla on kylmä. Ainoa ero voi olla se kun pihalla on kuuma niin kuntosalilla olo on kuin Siberiassa. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmastointi huutaa hoosiannaa. Se on melkein aina arvoitus millainen ilma

Tänään järjestin kuntosalille menon television mukaan mikä tarkoitti about 1 - 2 tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta. Tämä puolestaan johti siihen, että en ehtinyt syödä kunnon ateriaa ennen treeniä. En ollut ihan varma koska olin menossa kuntosalille, mutta olin ajatellut jotain 12.30 - 13.00 kellon aikaa. Tämä olisi tarkoittanut syöntiä ennen 10.30 ja kun söin aamupalankin vasta yhdeksän jälkeen niin silloin olisi tullut syötyä pienellä aikavälillä paljon

Eilen maastavedossa oikeaan takareiteen tuli jotain, koska aamulla tunsin takareiden olevan huonommassa kunnossa mitä se on ollut. Mitään kipua en sillain tuntenut, mutta vähän siellä joku oli. Eli liian nopeasti palasin normaaleihin painoihin. Tiistain jalkatreenin se kesti, mutta torstaina tehty maastaveto oli liikaa. Olisiko tiistaina kevyempi jalkatreeni auttanut asiaa? Se on nyt ollutta ja mennyttä nyt pitää mennä taas vähän rauhallisemmin. Tämän päivän