Treeniviikko alkoi pitkällä iltatreenillä 8x8 seteillä

16.11.2016 - 12:06

Luulin lukeneeni tänään Twitteristä treeniohjelmasta jossa tehtiin 8x8 seteillä treeni, mutta nyt illalla yrittäessäni etsiä kyseistä artikkelia en tälläistä nyt löytänyt. Luinko todella 8x8 treeniohjelmasta vai mietinkö sellaisen itse lukiessani jotain muuta? En ole nyt tästä asiasta ihan varma, mutta kuitenkin tänään aamupäivällä päätin tehdä tämän viikon kuntosalitreenit 8x8 seteillä. Kahdeksan sarjaa kahdeksalla toistolla. Tällä hain hieman erilaisuutta treeniin vaikkakin tiesin mitä tämä tälläinen treeni käytännössä tarkoitti. Pitkää treeniä eli pitkää aikaa kuntosalilla jos pidän liikemäärät normaaleissa määrissä eli suurinpiirtein neljä plus neljä kahden lihasryhmän päivänä ja joku viisi - kuusi liikettä yhden lihasryhmän päivänä. Tietenkin vielä tällä hetkellä jätin auki muutaman liikkeen eli maastavedon sekä kyykyn, mutta vielä tänään tuollaisia asioita ei tarvinnut miettiä.

En nyt oikein tiedä miksi sain idean tehdä tällä viikolla 8x8 settejä, mutta voisin sen kuvitella liittyvän siihen, että ensi viikolla minulla on tämän vuoden ensimmäinen väliviikko kuntosalilta. Mielestäni en ole vielä tänä vuonna pitänyt yhtään viikkoa väliviikkona, mutta kävyt viikko taitaa mahtua alkuvuoteen jolloin tein tuplatreeniviikkoja. Ensi viikon tuleva väliviikko puolestaan johtuu siitä, että laitan normaalin kuntosalijäsenyyteni "jäähylle" kuukaudeksi eli käytännössä kesälomani ajaksi. Laitoin vielä ajankohdan alkamaan viikkoa ennen lomaa sillä viime vuonna salikortin "jäähy" alkoi samana päivänä kuin lomani ja salikortti oli vielä jäähyllä kun palasin lomalta. Nyt ajattelin olevan vain parempi aloittaa normaali päiväjärjestys kerralla eli kun työt taas alkavat loman jälkeen niin heti vain kuntosalille. Sanoisin viime vuonna olleen hieman outoa aloittaa työt, mutta ei treenaamista. Tällöin normaalin ryhmin aloittaminen oli niin sanotusti "porrastettua".

Viime viikolla osittain tein hieman eri pituisia sarjoja liikkeissä sekä erikoissarjoja, mutta tänään minulla oli kuitenkin vaikeuksia löytää liikkeisiin sopivat painot ensi yrittämällä. Tein tänään ehkä muutamia liikkeitä liian pienillä painoilla ja osassa liikkeessä nostin painoja enimmäisen sarjan jälkeen kun huomasin aloituspainojen olevan hieman pienet. Tänään tarkoitus oli löytää painot joilla olisin jaksanut tehdä 8x8 setin suorilta, mutta painojen pieni muuttaminen jonkin sarjan jälkeen oli myös hyvä ratkaisu. Tarkoitus oli tehdä liike vain siten, että sain tehtyä 8x8 setin mahdollisimman suurilla painoilla vaikka se tiesikin välillä painojen vähentämistä. Tänään painojen vähennyksiä oli tarpeen mukaan vain yksi per liike eli laskin painoja sopivasti jotta jaksoin tehdä painon tiputuksen jälkeen kyseisillä painoilla tarvittavat toistot.

[[{"fid":"475","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":"","field_folder[und]":"71"},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Tänään treenaaminen tuntui kevyeltä ja todella rennolta ja tämän johdosta painot tuntuivat paikoitellen pieniltä. Tänään oli kuitenkin olkapääpäivä joten olkapään osalta arastelin painojen kanssa kun vasen olkapää ei ole vielä 100% kunnossa. Tämä ehkä myöskin näkyi hieman hauiksen puolella painoissa kun en ottanut olkapääliikkeisiin maksimipainoja. Tänään myöskin huomasin huomasin Mass Pumpin vaikutuksen tehonlisääjänä ennen treeniä. Tänään taisi olla nyt kolmas kerta kun kokeilin kyseistä tehonlisääjää ennen treeniä ja ensimmäinen kerta kun huomasin sen vaikuttuvan. Tai ainakin näin luulen vaikka olen nyt ollut pari viikkoa juoksematta kunnolla kun olen pyöräillyt töihin. Kun olen nyt pyöräillyt parin viikon ajan kolme viidestä päivää töihin niin en ole käynyt juoksemassa ja tämäkin on nyt vaikuttanut suuresti kuntosalitreeneihin. Siitä huolimatta luulisin Mass Pumpin olleen tänään vaikuttava tekijä loistavaan jaksamiseen sillä treeni oli tänään pitkä.

Tiesin 8x8 settien johtavan treenin pitkittymiseen kun pidin kuitenkin liikemäärät normaaleissa määrissä mitä olen nyt viime aikoina tehnyt. Tästä huolimatta tämän päivän treenin kesto hieman yllätti vaikka olinkin odottanut pidempää aikaa kuntosalilla. Olin tänään kuntosalilla yli pari tuntia. En nyt ihan kahta ja puolta tuntia, mutta aika lähelle tätä aikaa. Sanoisin jonkin kahden tunnin ja vartin tai kahdenkymmenen minuutin olevan aika lähellä sitä aikaa mitä olin salin puolella. Tietenkin tähän vielä aika kun olin mennessä sekä tullessa pukuhuoneessa sekä saunassa niin yhteisajaltaan olin tänään kuntosalilla jotain kaksi ja puolituntia tai yli. Saunassa sentään olin sitten hieman vähemmän aikaa kuin "normaalisti". Tähän vaikutti myöskin se, että joku oli jo saunassa kun sinne pääsin. VIelä kun hän ei oikein meinannut heittää sitä vettä kiukaalle ja lähtiessään saunasta hän ei antanut vesisankoa ja löylykuuppaa lähemmäksi vaan jätti sen paikoilleen. Itse annan aina välineet seuraavalle ja / tai käyn vielä täyttämässä vesisangon täyteen. 

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus vaapaatanko 50kg 8x8
  • Hauiskääntö z-tanko 47,5kg 8x8
  • Yhden käden vipunosto sivulle ristikkäistalja takaa 20kg 8x8
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 20kg x8, 25kg 4x8, 20kg 3x8
  • Alaristikkäistalja takaolkapäille ristiin vipopenkissä 20kg 4x8, 15kg 4x8
  • Hauiskääntö alatalja maaten tanko 60kg x8, 70kg 7x8
  • Pystysoutu 50kg 8x8
  • Hauiskääntö ristikkäistalja 40kg x8, 50kg 7x8

Tammikuussa olen jatkanut lähes samalla kaavalla kuin millä treenasin joululomalla. Joululomalla tuli treenattua jokatoinen päivä jalkatreeni ja jokatoinen oli sitten selkä- tai rintatreeni painotteinen treeni joiden ohessa tein olkapäät sekä kädet. Nyt olen vaihtanut tuon älyttömän jokatoinen päivä jalkatreenin pois ja teen käytänössä kaksi kertaa viikossa rinta-, selkä sekä jalkatreenin joiden ohessa teen kädet sekä olkapäät. Näin ollen saan tehtyä kuuteen

Minulla on nyt menossa käytännössä kolmas viikko alkaneesta dieetistä mutta tarkalleen ottaen sunnuntaina tulee kuluneeksi kaksi ja puoli viikkoa. En tiedä tarkalleen syytä sille miksi jätin käymättä vaa'alla kun aloitin dieetin. Ehkä en halunnut pahoittaa mieltäni sen jälkeen kun huomasin, että jopa salivyön laittaminen teki tiukkaa ja jouduin löysentämään sitä. En myöskään katsonut sen olevan ihan niin tärkeä tieto mistä tilanteesta lähdin dieetille

Minun oli tarkoitus aloittaa dieetti ensimmäisellä kokonaisella viikolla tätä vuotta. Tämä suunnitelma kuitenkin muuttui heti palattuani takaisin reissusta uuden vuoden jälkeen keskiviikkona. Keskiviikon ainoa "pahe" oli junassa syöty aakkospussi mutta muutoin tuo päivä meni puhtaasti ja vähäisellä ruualla niin kyllä voisin sanoa dieetin alkaneen jo tuolloin. Todellisuus iski sitten keskiviikko iltana salilla kun kokeilin hieman kyykätä ja laitoin salivyötä

Heti kun uusivuosi alkoi tiistaina niin sain tehtyä maastavedossa uuden sarjaennätyksen 250kg painoilla kolme toistoa ilman vyötä. Edellinen sarjaennätys oli 250kg painoilla kaksi toistoa minkä sivusin tiistaina ja minkä jälkeen tein uuden sarjaennäyksen kolme toistoa. Minun ei ollut oikeastaan edes tarkoitus yrittää mitään ennätyksiä tiistaina mutta niin vain päädyin tekemään suuremmilla painoilla maastavetoa. Sama trendi jatkuikin sitten perjantaina jolloin

Ensi viikolla aloitan "jälleen" dieetin eikä tämä ole mikään uudenvuodenlupaus vaan kesällä suunniteltu asia. Kesällä pidin eräänlaista dieettiä päällä minkä jälkeen kesälomalla aloitin massakauden. Massakausi piti olla hieman lyhyempi mitä se lopulta kesti tai ainakin ajattelin sen olevan hieman erilaisempi mutta osa syy voi johtua etten sitä oikein suunnitellut. Lähdin ruokalinjalla vain vapaalle mikä sitten hieman "kostautui" kun tuli syötä milloin mitäkin

Näin sen ei ihan pitänyt mennä tai sitten piti mutta en tajunnut asiaa ihan näin. Tällä hetkellä olen tehnyt nimittäin jokatoinen päivä jalkatreenin ja jokatoinen joko selkätreenin tai rintatreenin. Jalkatreeni, selkätreeni, jalkatreeni, rintatreeni, jalkatreeni ja selkätreeni ja tälläistä sykliä olen nyt käyttänyt. Olen tällä hetkellä jättänyt oman olkapäätreenin sekä käsitreenin kokonaan pois joita olen sitten hieman lisäillyt selkätreenin ja rintatreenin

On ollut taas kiva päästä tekemään kunnon hack-kyykkyä pitkästä aikaa ja samalla myöskin kivuliasta. Viimeksi olen tehnyt hack-kyykkyä viisi kuukautta sitten joten taukoa on tullut mutta sinällään tämä ei ole niinkään näkynyt tekemisessä. Myöskin tästä johtuen kun olen tehnyt hack-kyykkyä ja keskittynyt siihen niin olen muuttanut jalkatreenejä normaalista. Olen jo pitkään tehnyt normaalin kyykyn jalkatreenin pääliikkeenä johon olen siten myös kuluttanut eniten

Jalkatreenit ovat selvästi kaikista treeneistä ne kaikkein raskaimmat ja veemäisimmät. Tietenkin kaikki riippuu siitä mitä tekee ja miten tekee. Liikkeiden valinta ei niinkään vaikuta lopputulokseen vaan se miten treenin tekee. Raskaista liikkeistä saa helppoja ja helpoista liikkeistä saa raskaista. Kaikki riippuu millaisia painoja käyttää, toistomääristä, sarjamääristä sekä mielestäni ratkaisevin asia millaista tempoa käyttää. Käyttämällä hidasta tempoa

Maanantaina tuli tehtyä maastaveto ilman vyötä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Aina siitä lähtien kun hommasin ensimmäisen salivyöni niin olen tehnyt maastavedossa jokaisen sarjan vyötä käyttäen toisin kuin penkissä missä otan vyön käyttöön vasta suuremmissa painoissa. Maastavedossa olen aina halunnut saada jokaisen sarjan tuntumaan teknisesti samalle oli kyseessä lämmittely- tai työsarja. Penkissä tilanne on mielestäni eri vaikkakin myös siinä auttaa

En tiedä johtuuko se vain kun on kyseessä pyhä ettei minulle suju treeni haluamallani tavalla. Kun päivä on normaalista poikkeava kaikilta osin niin enkö vain osaa treenata vai oliko minulla taas liian kovat odotukset? Ehkä se liittyy kumpaankin asiaan, mutta luulisin pääsyyn olevan epänormaali päivä. Kuitenkin ennen torstain itsenäisyyspäivää sain tehtyä ihan hyvän jalkatreenin keskiviikkona ja seuraavana päivänä perjantaina sain penkattua todella hyvin