Tein maastavetoa pitkästä aikaa eri tavalla kuin miten yleensä sitä lyhyemmillä sarjoilla teen

15.08.2017 - 22:36

Tein tällä kertaa selkätreenissä maastavedon eri tavalla kuin mitä olen käytännössä vuosia tehnyt. Yleisesti teen maastavedossa yhden - viiden toiston sarjoja niin isoilla painoilla kun vain jaksan. Siis ihan päivän kunnon mukaan eikä mitään progressiivista tai vähintään samoilla painoilla kuin viimeksi. Välillä tuo päivän maksimi kunto on ollut se 200kg ja välillä 210kg ja paikoitellen sitten joko 220kg tai 230kg. Käytännössä juurikin nuo kyseiset painot ovat tarkoittaneet sitä asiaa, että toistomäärät ovat olleet yhden - viiden välissä. Se mitä tällä kertaa tein toisin oli se, että hain kuuden - kahdeksan toiston sarjoja eli paljon pidempiä mihin olen tottunut.

En muista edes koska viimeksi olen tehnyt maastavetoa, mutta siitäkin on jo viikkoja. Ihan tämän asian takia jo en lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä painoja mutta myöskin ajattelin tällä kertaa ottaa ihan erilaisen tavan tehdä maastavetoa. Kuitenkaan en lähtenyt enkä oikeastaan lähden yli kymmenen toiston sarjoihin maastavedossa sillä omasta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Maastaveto on mielestäni massaliike jota "pitää" tehdä isoilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Tosin pienillä painoilla on parempi hioo tekniikkaa sillä tekniikka on juurikin se asia mikä huononee isoilla painoilla mikä voi myös johtaa selän menemiseen heikkoon kuntoon saati loukata sitä.

180kg x8 first set #deadlift #backworkout #backattack #backday #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Itselleni tuntuu sille, että 180kg paino tuntuu kevyelle mutta jo 200kg painot raskaalle. Saan vähintään yhden kymmenen toiston sarjan 180kg painoilla kun taas 200kg painoilla viisi toistoa on sellainen hyvän päivän loisto suoritus ja kuusi tai seitsemän ihan maksimi jos päivä osuu kohdalleen. Juurikin tämän asian takia jätin painot 180kg jolla sain tehtyä pidempiä sarjoja ja tällä kertaa ne olivat pari kahdeksan toiston sarjaa minkä jälkeen kolmas sarja jäi viiteen tai kuuteen toistoon. Tämän jälkeen laskin painot 140kg painoihin jolla tein pari kuuden toiston sarjaa vielä. Tähän alkuun vielä tuli tehtyä lämmittelyt 100kg, 140kg painoilla ennen kuin aloin tekemään sarjoja 180kg painoilla.

Nykyinen maastaveto ennätykseni on 250kg mutta nyt olen hieman ajatellut tämän treenin jälkeen, että alan käyttämään 180kg painoja joilla yritän nyt tehdä jotain kahdeksan - kuuden toiston sarjoja hieman enemmän. Kun tämä alkaa onnistumaan niin tulen nostamaan painot 190kg ja tämän jälkeen 200kg painoihin. 200kg painoilla olenkin jo kyllä yrittänyt tehdä samaan treeniin useamman viiden toiston sarjan mutta en ole vielä edes tähänkään pystynyt. Omasta mielestäni olen huono tekemään pidempiä sarjoja yli 200kg painoilla vaikka olen saanut 250kg nostettua.

Ihme kyllä alaselkä ei tuntunut ottavan käytännössä yhtään hittiä vastaan siis treenin jälkeen. Kyllä tekeminen tuntui treenin aikana seuraavissa liikkeissä, mutta treenin päätyttyä maastavetoa ei tuntunut käytännössä missään. Ihan kuin en olisi edes tehnyt maastavetoa tai selkätreeni, mutta yö voi tuoda tähän kuitenkin uuden suunnan sillä ei sitä ikinä tiedä miltä kropassa tuntuu yön jälkeen. Keskityin selkätreenin jälkeen rullaamaan floam-rollerilla selkää sillä halusin selän pysyvän hyvässä kunnossa ja olen huomannut floam-rollerin helpottavan tähän asiaan. Ihan sama asia kun käyttää floam-rolleria jalkatreenin jälkeen tai seuraavana päivänä. Floam-roller onkin tuollainen pieni "ihme" parantaja mikä oikeasti toimii.

180kg x8 second set #deadlift After that cameras battery died #backworkout #backattack #backday #gym #gymlife

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Nyt onkin hyvä nähdä miten maastaveto tulee kehittymään kun ja jos jatkan tätä samaa kaavaa tulevaisuudessa maastavedossa. Tiedä sitten pitäisikö välillä aina joka kolmas viikko tai jotain kokeilla yhtä kovempaa nostoa tai sarjaa jolloin selkä ja kroppa ei totu samaan tekemiseen. En ole tätä "treeniohjelmaa" mistään ottanut tai lukenut vaan kunhan tässä kokeilen omia ajatuksia toteutuksen kanssa. Olen jo vuosia tehnyt maastavetoa tietyllä kaavalla niin nyt on sitten viimein aika kokeilla hieman erilaista lähestymistapaa tähänkin. Myös kyykkyyn minun on tarkoitus lähteä kokeilemaan jotain vastaavaa sillä en ole kyykyn tekemiseen yhtään tyytyväinen. Maastaveto onkin kyykkyyn verrattuna ihan eri tasoa kuin mitä kyykky on. Ensinnäkin kyykyn tekniikkani on ihan kamalaa ja toiseksi painot maksissa ja sarjoissa on todella huonot.

Erilainen treeniviikko takana päinä vaikka tekeminen oli hyvinkin sitä samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään. Käytännössä jokainen treeni sisälsi hieman jotain seuraavaa: suurempia painoja & pienempiä painoja, lyhyempiä sarjoja & pidempiä sarjoja sekä suoria sarjoja & erikoistekniikoita. Tällä saralla ei siis mitään uutta tai ihmeellistä itselleni treenien osalta mutta se mikä teki treeniviikosta ja suurimmasta osasta treenejä eroavan oli treeniseura. Kun

Sunnuntaina se viimein tapahtui mitä olen tässä nyt kolme - neljä vuotta yrittänyt eli saada maastavedosta 250kg ylös. Aina aikaisemmilla kerroilla kumpikaan 245kg tai 250kg ei ole oikeastaan noussut edes maasta ylös. No okei viime kerralla kun koitin nostaa 250kg niin sain sen muutamia senttejä nousemaan mutta tuo sunnuntain nosto tuli ihan puskista. Tein alusta asti maastavetoa kuin ihan tahansa normaalina päivänä miettimättä millä painoilla tulen tekemään

Nykyään tietoa on saatavilla jopa turhan helposti verrattuna vaikka vielä viitisen vuotta taaksepäin saati aikaisemmin. Tämä myös koskee todella paljon eri treenejä ja syömistä dietistä lähtien. Yksi ongelma tässä on se, että tiedon levittäminen on entistä yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutta suurin ongelma on sen uskominen. Kaiken maailman "tietäjät" levittävät jotain tietoa mikä on "oikeaa" ja pahimmassa tapauksessa ne jotka uskovat asian levittävät tätä

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Tällä viikolla on tullut treenattua hieman kovempaa kun muutaman treenin jälkeen ollut illalla ihan poikki? Mielestäni en ole ollut ihan näin poikki vähään aikaan vaan saa oikein muistella koska viimeksi olen ollut uuvuksissa viikon aikana parina iltana. Maanantaina oli rintatreeni missä tuli tehtyä penkkiä ja vinopenkki isoilla painoilla ja pakkotoistoja käyttäen. Maanantai-iltana treenin jälkeen kaikki oli ihan normaalisti. Tiistaina tuli treenattua jalat

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain

Treenasin keskiviikkona jalat joko oikealla tavalla tai sitten liian kevyesti sillä seuraavina päivinä en oikeastaan tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tämä oli vain positiivinen asia sillä jalkatreenin jälkeen illalla olevat jalkasäryt eivät ole mukavia ja seuraavina päiväni on muutenkin mukavampi olla kun jalkoihin ei satu tai ne eivät ole jumissa. Myöskin torstaina tehty maastaveto oli paljon helpompi ja parempi tehdä kun maastavedon ala-asentoo meneminen

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä katsomassa King Arthur: Legend of the Sword ja tämän viikon keskiviikkona puolestaan kävin katsomassa Alien: Covenant minkä jälkeen tuli tehtyä myös jalkatreeni kuten viime viikolla. Nykyään on kyllä hyvä kun Isossa Omenassa on kunnon elokuvateatteri ja varsinkin Scape-sali jalkatiloineen on ihan loistava. Myös pienemmät salit ovat hyvät enkä ole kerran kokeilun perusteella huomannut mitään vastaavaa kuin Tennispalatsin

Keskiviikkona tuli treenattua jalat eri tavalla kuin mitä nyt olen jalkoja treenannut. Tämän pohjalta minulla oli torstaina parempi mieli tai uskomus lähteä rakentamaan maastavetoa. Yleensä tässä on nyt tullut tehtyä kovat kyykyt ja mahdollisesti myös jalkaprässit edellisenä päivänä maastavedosta jolloin liikkeen tekeminen on tuntunut varsinkin takareisissä epämukavalta. Kun takareisiin oikeastaan jo sattuu kun menee maastavedossa ala-asentoon niin se ei ole

Keskiviikkona tuli käytyä ensin elokuvissa minkä jälkeen menin tekemään jalkatreenin. Yleensä asia on ollut juuri päinvastaisesti eli olen mennyt treenin jälkeen kuntosalille. Siksi en tiennytkään etukäteen miten hieman yli parin tunnin istuminen elokuvateatterissa ennen jalkatreeniä vaikuttaa itse treeniin. Toisaalta kyllähän sitä "normaalisti" tulee istuttua välillä jopa kauan ennen salille menemistä mutta kuitenkin kotona istuminen ja elokuvateatterissa