Tampereen PTVGYM avaijaiset vaihtu kyykky 200kg plus ketju sarjaennätykseen

03.09.2023 - 14:43

Tamperelaiset voivat olla nyt viimeistään hiljaa. Loaded, Wolf, Powerhouse ja nyt PTVGYM on tamperelaisten valikoimissa missä treenata. Toista se on täällä Espoossa kun joutuu menemään Helsingin puolelle kunnon kuntosalille. Minun oli alunperin tarkoitus mennä eilen lauantaina Tampere PTVGYM avaijaisiin vaikka vielä kesälomalla sanoin että miksi menisin Tampereen PTVGYM:lle kun Tampereella on kuitenkin Loaded mistä pidän todella paljon? Mietteet ja ajatukset alkoivat kuitenkin muuttua kesäloman loppuun mennessä kun ajattelin meneväni Tampere PTVGYM avajaisiin.

Kuitenkin jo tällä viikolla hyvin varhaisessa vaiheessa muutin suunnitelmat että en sittenkään mene avajaisiin vaan käyn sitten tutustumassa Tampere PTVGYM:iin kun olen muutenkin Tampereelle päin menossa. Tulin siihen tulokseen että en jaksa ajaa paria tuntia Tampereelle kuntosalille missä ei oikein voisi treenata vaan lähinnäkin olla hengessä mukana ja tehdä jotain. En lopulta saanut ketään mukaani joten en jaksanut yksin Tampereelle nyt lähteä minkä lisäksi olisin sitten palloillut yksin siellä avajaisissa.

Menin sitten normaaliin tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:lle lauantaina tekemään kyykky treeniä ketjuilla. Oli taas niin masentava mennä Pitäjänmäen PTVGYM:lle sen jälkeen kun olin katsonut Koistisen Tampere PTVGYM videon. Oli hieman sama fiilis kun kävin testaamassa Roihupellon PTVGYM:in niin sen jälkeen oli masentava palata Pitäjänmäen PTVGYM:lle treenaamaan. Sen takia en ole oikein Roihupellon PTVGYM:llä käynytkään ettei tule taas lannistavaa fiilistä nyt kun olen siellä todella paljon käynyt.

Onneksi olen tottunut treenaamaan ei niin hyvillä saleilla käytännössä koko elämäni. Lähinnä siis tarkoitan puitteita että ihan kaikkia hienouksia ei niillä saleilla ole ollut millä pääsääntöisesti olen treenannut. Tämän takia nyt viime vuosina kun ole päässyt Tampereen Loaded:lle ja eri PTVGYM:lle treenaamaan niin on ollut vain hyvä ja positiivinen asia. Kun ei tiedä paremmasta niin se on oikeasti välillä vain parempi asia.

No normaaliin tapaan tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä kyykky ja jalkatreeni. En oikein tiennyt mitä odottaa sillä perjantaina tein maastavedossa 235kg painoilla kymmenen toiston sarjan mikä tietenkin oli uusi sarjaennätys. Sitä ei oikein aina tiedä miten tuollainen sarjaennätys vaikuttaa seuraavaan treeniin ja varsinkin nyt kun edellisenä päivänä teki maastavetoa ja nyt vuorossa oli kyykky. Minulla oli kyllä tästä jo monia kokemuksia kesältä jolloin ennätyksiä tuli hakattua treenistä toiseen eli ainakin tiesin mitä voisi odottaa.

Kyykky alkoi ihan hyvin ilman ongelmia ja niin se menikin ainakin 180kg plus ketjut asti. Tuo paino tuntui jotenkin raskaalle ja kaksi toistoa tuli mutta ei niin kevyesti kuin ajattelin. Tämä oli viimeinen niitti alkuperäiselle suunnitelmalle tehdä pidempiä sarjoja kyykkyä ketjuilla. Olin siis ajatellut tekeväni tehdä jotain pidempia sarjoja jollain pienemmällä painoilla plus ketjut mutta aika varhaisessa vaiheessa tunsin edellisen päivän maastavedon.

Oikeastaan aloin kyllä jo miettimään onko minun edes järkeä nostaa painot 200kg plus ketjut sillä saisin vaan yhden toiston. Näin siis ajattelin mutta samalla tiesin että näin on käynyt aiemminkin. 180kg plus ketjut on tuntunut raskaalle mutta sitten kun on oikeasti keskittynyt niin 200kg plus ketjut on tullut paremmin. Ainoa asia mitä vielä piti kuitenkin miettiä ja päättää oli toistomäärä ja se että nostanko vieläkin painoja 205kg tai 210kg plus ketjut?

Päätin lopulta lähteä toistamaan Vantaan Loaded:lla tehtyä ennätystä 200kg plus ketjut kolme toistoa mikä lopulta tuli jopa helpon tuntuisesti kun vertaa miltä 180kg plus ketjut tuntui. Sitten päätin että teen vielä sen toisen kerran minkä myös tein. Jo ensimmäinen kolmen toiston sarja 200kg plus ketjut yllätti ja toinen vielä sitäkin enemmän. Lähinnä se että olin kuitenkin tehnyt edellisenä päivänä maastavedossa 235kg painoilla kymmenen toistoa ja olin tuon jälkeen ihan puhki. Myöskin se mietitytti miten paikat kestävät ja helposti ne nyt kestivät eli tuo maastaveto ei ottanut niin pahasti kroppaan.

Aamutreeni alle kuuden tunnin yöunilla. Tämän johdosta ajattelin tekeväni hieman erilailla treenin mitä tämän viikon aiemmat aamutreenit. Kevennetty selkätreeni ilma maastavetoa / good morningia. Mietin jopa aamutreenin siirtämistä iltaan, mutta vain hetken sillä minun oli kuitenkin tarkoitus mennä iltapäivällä halliin juoksemaan. Ihan kuin viime vuonna niin nmyöskin tällä kertaa kun olen käynyt hallissa juoksemassa niin pihallakin on sellaiset kelit jossa

Maanantain "superpäivän" jälkeen jolloin tein kaksi raskasta treeniä jotka olisivat jo yksinäänkin riittäneet oli nyt tarkoitus tehdä enemmän suunniteltuja treenejä. Käytännössä tähän suunnitelmallisuuteen vaikutti maanantain treenit, mutta enemmänkin asiaan vaikutti tulevat juoksut sekä tiistain jalkatreeni. Jalkapäivä on aina päivä mikä vaikuttaa juoksuihin enemmän tai enemmän ja kun tällä viikolla oli / on tarkoitus tehdä ainakin kaksi juoksutreeniä joista

Tämän päivän treeniohjelma olli selvillä jo viime viikolla, mutta itse treenit päätin vasta hyvin lähellä treenin alkamista. Oikeastaan kuntosalitreeneihin olin miettinyt samaa mitä viime viikolla eli pidempiä sarjoja hieman kevyemmillä painoilla. Tälläistä mietin ihan juoksujen takia joita on tarkoitus mennä juoksemaan ainakin kolme kertaa viikossa. Lähinnä jalkapäivä mietitytti ja oikeastaan juuri jalkojen takia mietin koko viikon kuntosalitreenejä. Kun en

Eilinen kuntosalitreeni poikkeasi viikon muista kuntosalitreeneistä sillä, että muut kuntosalitreenit menivät aamutreeneinä ja eilinen iltapäivätreeninä. Tämä oli suunnitelma viime viikonlopusta jolloin suunnittelin viikon treenejä. Olisin voinut mennä tarvittaessa eilenkin tekemään kuntosalitreenin aamulla mutta katsoin tämän olevan olematonta. Ei kaikkia treenejä tarvitse tehdä samoihin aikoihin vaan tärkeintä on tehdä itse treeni. Eilisen treenin tyyli

Tänään yhden treenin päivä. Aamulla selkätreeni pitkillä sarjoilla mitä jo suunnittelin hieman etukäteen lähinnä se miten päätin tehdä alaselän kanssa. Maastaveto kun on hieman huonon liike pidemmille sarjoille. Tietenkään kun tekee treenin pidemmillä sarjoilla se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki liikkeet pitäisi tehdä pidemmillä sarjoilla. Minulle pidemmillä sarjoilla treeni on kyllä lähes aina tarkoittanut kaikkien liikkeiden tekemistä pidemmillä

Tänään oli vuorossa "vain" yksi treeni. Olin hieman suunnitellut tekeväni tänään mahdollisesti myös toisen treenin juoksun muodossa, mutta eilen hallissa päätin jättäväni tänään juoksemiset väliin. Ihan vain sen takia ettei juoksua tule liian nopeasti liikaa, koska jo tänä aamuna kuntosalilla eilinen hallijuoksu näkyi. Tänään vaikka päätin tehdä vain yhden treenin niin aamutreenisuunnitelma pysyi käytössä. Tämä tarkoitti sitten iltaan vapaata mikä oli vain

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa

Olen taas viimeaikoina kiinnittänyt huomiota vanhaan asiaan mikä minua on hieman ärsyttänyt aina kuntosalilla. Painojen ollessa sekaisin ja väärillä paikoilla. Tämä asia on häirinnyt minua kauan eikä ole tosiaan mikään uusia asia. Lähinnä tämä koskee painotelineitä vapaille telineille kun melkein aina käsipainotelineet ovat järjestyksessä ja painot telineessä. Vapaapainotelineessä olen aina ihmetellyt sitä asiaa kun siinä on yleensä kolme tasoa joihin

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime viikolla. Aamulla herätessäni huomasin jaloissa varsinkin etureisissä tiistain jalkatreenin. Viime viikolla kävi samalla tavalla jolloin puolestaan hyvän jalkatreenin jälkeen keskiviikkona jalat olivat kuin normaalin jalkatreenin jälkeen eli jaloissa tuntui treeni. Torstai olikin sitten erilaisempi jolloin jo aamulla tuntui takareisien olevan jumissa sekä vielä enemmän tiistain jalkatreeni. Tänään oli sama juttu, mutta

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon lähdin suhtellisen raskaan maanantain jälkeen. En kuitenkaan niin raskaan kuin ensimmäisen tuplatreenipäivän jälkeen. Juuri tuo ensimmäinen tuplatreeni maanantaina opetti paljon yleisesellä tasolla tuplatreeneistä ja miten niitä kannattaisi tehdä. Varmaankin tämän takia en lähtenyt aamulla ihan maksimitreeniä tekemään ja vaihdoin aikaisempaa tekotapaa tänään. Olen nyt tehnyt etureisi painotteisen treenin aamulla ja illalla