Aamutreenissä neljä liikettä kuten myös illalla neljä liikettä joten päivän saldo kahden liikettä selkää

16.11.2016 - 12:06

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime viikolla. Aamulla herätessäni huomasin jaloissa varsinkin etureisissä tiistain jalkatreenin. Viime viikolla kävi samalla tavalla jolloin puolestaan hyvän jalkatreenin jälkeen keskiviikkona jalat olivat kuin normaalin jalkatreenin jälkeen eli jaloissa tuntui treeni. Torstai olikin sitten erilaisempi jolloin jo aamulla tuntui takareisien olevan jumissa sekä vielä enemmän tiistain jalkatreeni. Tänään oli sama juttu, mutta etureisien kanssa. Yleensä pahin päivä on treenin jälkeinen päivä, mutta nyt melkein torstai on ollut pahin päivä jalkatreenien jälkeen. Ihmeellistä, mutta kai siihen joku selitys löytyy? Olihan jalat myös keskiviikkoisinkin jumissa, mutta torstait olivat pahemmat. Viime viikolla kävin polkemasa kuntopyörää aamulla joka saattoi viime viikolla vaikuttaa torstain jalkojen jumiutumiseen, mutta eilen pidin ihan täyden välipäivän kaikesta treenistä. Tältä osin pieni ihme tuo jumiutuminen vai onko? Taisin kuitenkin eilen olla paikallani aika paljon tai muutenkin istua joten tällöin jalat jumiutuivat paikalla olosta. Pieni veryttely tai muuten kevyt käveleminen / juokseminen / polkeminen olisi varmaan paras tapa rentouttaa jalat raskaan jalkatreenin jälkeen.

Jalkojen ollessa aamulla jumissa minun piti aamulla tehdä heti aamupalan jälkeen pieni venyttely hetki. Tulin tarvitsemaan jalkoja aamulla kuntosalilla joten minun oli pakko saada jalat auki ennen kuntosalille menemistä. Teinkin tämän johdosta pientä jumppaa / venyttelyä jotta sain jalat auki. Hieman kyykkyjä ilman painoja sekä muutamia reisivenytyksiä ja jalat olivatkin hetkenpäästä paremmassa kunnossa. Kuntosalille päästyäni en huomannut jalkojen edes olleen jumissa.

Aamutreeni selkä

Tein tänään aamulla ratkaisun jättää maastavedon väliin. Samalla päätin jättää myös good morningin tekemättä korvaavana liikkeenä. Päädyin näihin päätöksiin ihan siittä syystä kun selkäni on ollut nyt paremmassa kunnossa tällä viikolla kuin viime viikolla. Tästä syystä jätin myös tiistaina tekemättä kyykyn. Muutaman el kaikkien kunnolla alaselkään ottavien liikkeiden väliin jättämisen johdosta toivon saavani selän 100% kuntoon. Eihän selässä mitään ihmeellistä ole nyt muutenkaan ollut, mutta aina kyykyn tai maastavedon jälkeen olen tuntenut jotain jumittumista sarjojen jälkeen. Selkätreeni kun ei tunnu selkätreenille ilman maastavetoa niin tämä oli sinällään vaikea päätös minkä olen jättänyt tekemättä nyt pari viikkoa. Minun on siis ollut suunnitelmissa ollut jättää maastavetoa selkäpäivinä väliin, mutta en ole näin kuitenkaan tehnyt.

Maastavedon väliin jättämisen johdosta minulle jäi aukko alaselkäliikkeisiin joten tästä syystä palasin todella pitkästä aikaa liikkeeseen jolla tein aikoinani käytännössä vallan alaselän. Alkuaikoina tein kyllä tosi paljon normaalia selkäliikettä normaalissa selkälaitteessa, mutta edes tuota liikettä en ole tehnyt enään aikoihin. Tänään oli vuorossa alaselän tekeminen alaselkälaitteessa. Laitteessa joka muistuttaa paljon vatsalaitetta, mutta tehdään alaselkää. Tein alaselkää kyseisessä laitteessa ennen tutustumistani maastavetoon. Maastavedon jälkeen en enään tainnut tehdä alaselkälaitteessa enään toistoakaan ennen tätä aamua. Alaselkä laite on hyvä laite jolla ainakin itse saan hyvän tuntuman alaselälle kunhan tekee oikealla tyylillä. Laitteella voi myös onnistua tekemään alaselkää siten, että liike ei ota edes alaselkään ollenkaan. Alaselkälaitteen etu maastavetoon on se, että siinä ei oikein voi saada selkää kipeäksi helposti. Varmaan ainoa tapa saada selkä kipeäksi alaselkälaitteessa on sama kuin maatavedossa eli tehdä liikettä väärin.

Aamun treeni jäi hieman kaipaamaan maastavetoa, koska ilman sitä treeni ei ollut oikein raskas mutta ei myöskään ihan kevytkään. Käytännössä tasapaksua alusta loppuun vaikka treenin loppupuolelle tulikin hiukan kevyempää. Tämä johtui osin siitä, että tein ylätaljaa kapeana ja kun halusin varmistaa tekniikkaa nin en tehnyt ihan niin suurilla painoilla kun pystyin. Ihan vain sen takia että olen tehnyt ylätaljaa lähinnä normaalilla leveällä otteella ja kapeaote on jäänyt hieman vähemmälle. Kapeaote taitaa muutenkin mennä helpommin käsiveiviksi vai onkohan nyt toisinpäin eli leveämpi menee helpommin käsille tehdyksi? No ihan sama kun kummankin liikkeen saa käsiveiviksi helposti niin tein osin liikkeen pienemmillä painoilla, koska halusin katsoa liikeradat sekä toisaalta en halunnut tuhlata ihan kaikkea aamutreeniin.

Selkätreeni aamu

  • T-soutu 20kg x10, 60kg x10, 3x10 70kg
  • Supersarja 3x alatalja kapea 70kg x10+ alatalja leveä vastaote 70kg x10
  • Ylätalja kapea 3x10 50kg
  • Alaselkälaite 5x10 70

[[{"fid":"345","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni selkä

Olin ajatellut viime viikkoiseen tapaan tehdä iltatreenissä noin kolme liikettä ja olin miettinyt treenin kestävän noin puolisen tuntia. Kolme liikettä muuttui illalla neljään sekä tämän johdosta treenin pituus muuttui 45minuutin tienoille jopa melkein enemmän. Tämän johdosta päivän liike määräksi muodostui neljä plus neljä mikä olisi ollut mielestäni liikaa jos päivä olisi sisältänyt maastavedon. Mielestäni juuri liikkeiden yhteismäärän voi hyvin miettiä siltä kannalta mitä liikkeitä treeni tai nyt treenit sisältävät. Hieman kevyempiä liikkeitä voi helposti tehdä enemmän kuin raskaampia. Sama pätee myöskin sarjojen pituuksiin sekä toistomääriin jotka voivat olla pidempiä kevyemmillä liikkeillä. Kun selkäpäivä sisältää maastavedon niin tällöin kannattaa miettiä tarkemmin kuinka paljon tekee ja mitä, koska maastaveto on yksi raskaimpia liikeitä.

Aamutreeni ei ollut raskas eikä oikein kevytkään niin iltatreeni oli mielestäni aamutreenin johdosta raskaampi. Jos olisin tehnyt ilatreenin päivän ainoana treeninä niin se ei olisi ollut yhtä raskas. Olihan iltatreeni yleistiottaen aamutreeniä raskaampi, mutta mitään ihmeellistä se ei niinkään sisältänyt. Melkeinpä samoja liikkeitä kuin aamulla, mutta eri tekniikoilla tehtynä sekä myöskin eri liikkeitä.

Tämä viikko on mennyt muita viikkoja silloin erilaisemmin, että aamutreeni sekä ilatreeni ovat olleet enemmän samankaltaisia eikä aamutreeni oli keskittynyt isommilla painolla tehtyyn treeniin ja iltatreeni pienemmillä painoilla pidempiin sarjoihin. Tällä viikolla olen yrittänyt tehdä aamutreenit kyllä raskaammin, mutta iltatreeneissä en ole lähtenyt hakemaan vain pidemää sarjaa vaan myöskin hieman suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. En ole silti lähtenyt yrittämään mitään aamulla maksimitreeni ja illalla maksimitreeni, koska tällöin voimat ovat nopeasti loppu eikä viikon lopuista treeneistä tulisi mitään. Tästä syystä olenkin aamutreeneissä sekä ilatreeneissä sijoittanut myöskin pienemmillä painoilla tehtyjä pidempiä sarjoja väliin jotta kaikki liikkeet eivät menisi ihan isoilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. Tällöin mielestäni treenit alkaisivat jo liikaa muistuttamaan toisiaan ja tälläin voisi mielenkiintokin tuplatreenejä kohtaan heikentyä jos aamulla sekä illalla treenit olivat melkein identtisiä. Ihan jo tämän syyn takia onkin hyvä pitää aamutreenit sekä ilatreenit erilaisina.

Olin suunnitellut iltatreenin kestävän kolme liikettä, mutta päädyinkin tekemään neljä. Päivän viimeisin liike oli vielä ylätalja ihan normaalilla leveällä tyylillä. Päätin jo heti tekeväni liikettä hieman kevyemmillä painoilla, jotta saisin lopetettua treenin hieman kevyempään. Mielestäni päivä oli hyvä lopettaa hieman kevympään liikeeseen kun takana oli kuitenkin setsemän liikettä ennen viimeistä. Kahden liikettä selkään samanpäivänä on paljon enkä tekisi näin paljoa liikkeitä koskaan normaalilla yhden päivän ohjelmalla. Olen tehnyt parhaimmillani kuusi liikettä selkään yhdessä treenissä ja sekin on tuntunut jo olevan ihan maksimi siinä  määrin, että saa tehtyä liikkeet oikein. En ole muistaakseni ikinä tehnyt yli kuutta liikettä,

ilatreeni selkä

  • Kulmasoutu käsipainolla 25kg x10, 3x10 40kg
  • Lat Rope Yankers 3x20 60kg
  • Yhden käden vaakasoutu 3x10 80kg
  • Ylätalja 3x10 50kg

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.