Suomessa rajoitetaan urheilijoiden oikeuksia ja harjoitetaan kartellia. Ei yllätä.

27.06.2024 - 10:11

Tuli äsken vastaan Jesse Pynnösen video koskien Suomessa rajoitetaan urheilijoiden oikeuksia niin on pakko tuo jakaa myös tänne. Ei ei ole sinällään mitään uutta Suomessa että kartellia harjoitetaan ja urheilijoiden oikeuksia rajoitetaan kun sitä on tapahtunut aina. Suomalaisesta kartellista on hyviä esimerkkejä kuten Veikkaus, Alko sekä SM-liiga.  Ei suomalaista kateutta vain voita mikään ja varsinkaan kun kyseessä on raha. Suomessa raha on niin paha kateuden aihe mistä aina myöskin uutisoidaan isosti aina kerran vuodessa kun verotiedot julkaistaan. Silloin kateelliset suomalaiset pääsevät kahdetimaan ja vertailemaan tulojansa.

Siis oikeasti kun Suomen kaltaisesssa pienessä maassa aletaan harjoittamaan kartellia vielä pienissä lajeissa niin se on vain haitaksi eikä lajia saada vietyä eteenpäin. Otan vaikka itseni esimerkiksi kun en ole vielä käynyt missään kilpailemassa niin tämänlaiset uutiset ovat vain etäännyttävät minua entisestään. Pitää olla niin tarkka että mihin sitä sitten voi mennä kisaamaan ettei se sitten estäisi tulevaisuudessa muita kisoja. 

Talvi on suomalaisille vain MINÄ asenteelle omaaville ihmisille kulta aikaa. Tämän näen päivittäin liikenteessä kun toisia ei oteta huomioon yhtään. Kunhan vain minä. Räikeästi punaisia päin ajavat: minulla on kiire ja eihän auto hidastu talvella. Ajetaan keskellä kahta kaistaa vaikka siinä ympärillä olisi riittävästi tilaa: eihän nuo toiset saa minun ohi ajaa. Kiilataan ja ajetaan toisten perässä kiinni vaikka edelle ajava itse pitäisi turva väliä. Kunhan vain minä.

Muistan vielä ajat kun tilasin usein Amazon.comista sekä Amazon.co.uk aktiivisesti ja sitä kautta Black Friday tuli minulle tutuksi ennen sen rantautumista Suomeen. Tuolloin aina tiesi varrota juurikin sitä yhtä päivää ja olla varuilla hyvistä alennuksista. Tuon jälkeen sitten tullit sun muut ovat ajaneet siihen että Amazon.comista ja Amazon.co.uk:sta on liian kallista tilata ja myöskin Black Friday rantautui Suomeen.

Aktivoin jostain syystä tuossa muutamia viikkoja sitten miettimään minkä auton sitä voisi hankkia seuraavaksi? Viimeksi kun vaihdoin autoa niin se oli vain todella nopea vaihto Mazda 3:sta uuteen Mazda 3:seen mikä on sentään kevyt hybrid. Täytyy kyllä sanoa että tuolloin pari ja puoli vuotta sitten en edes oikein ollut kartalla mikä on hybrid ja mikä plug in hybrid. Tuolloin kyllä myös kävin Ford liikkeessä kysymyssä tarjousta Ford Focus ja Ford Puma autoista. Kuitenkin Fordin olisi saanut alle 8 - 10 kuukauden kulutta ja Mazdalla oli tuolloin juuri kampanja menossa missä autoja sai heti.

Tuli taas aloitettua keväällä / alkukesästä parvekkeella oloilu mitä on tullut harrastettua todella paljon reilun kymmenen vuoden ajan mitä tässä nykyisessä asunnossa on tullut asuttua. Juhannuksen ja kesäloman aikana myös äitin parveke on ollut vuosien saatossa varsin kovassa käytössä ja esimerkiksi viime vuonna pelasin todella paljon Assassin's Creed Origins peliä Xbox Series X:llä parvekkeella. Parvekkeelle kun saa sähköt ja siellä on mukava tuoli niin mikäs sinne on rakentamaan pelipaikkaa mikä ei ole muutoin tiellä ja saa muutenkin erilaisuutta jopa pelaamiseen. Parvekkeella on todella mukava pelata konsoleita paitsi silloin kun aurinko osuu juuri ikävästi ruutuun eikä sitä voi mitenkään estää niin tällöin pelaaminen ei oikein onnistu kun ei näe mitään.

Tuli käytyä lauantaina Tampereella lähinnä Hifihuoneen HIFI & HIGH END-Messujen takia mutta samalla tulli sitten käytyä tekemässä jalkatreeni Loaded Gym:llä. Tuohon väliin aika "luppuaikaa" niin tuki myöskin käytyä pitkästä aikaa Hulluilla Päivillä Stockmann:lla. Minulla oli yhdessä vaiheessa todella pitkä ja perinteikäs asia se, että kävin vähintään yhtenä päivänä Stockmannin Hulluilla Päivillä keväällä sekä syksyllä. Tämä perinne alkoi hiipua loppua muutamia

Kävin lunastamassa tällä viikolla uuden Mazda 3:n Tampereen Metroautosta mistä sain parhaimman tarjouksen ja sekä parhaimman palvelun. Kun autokaupalla käy kerran kolmeen - neljään vuoteen milloin olen oikeasti olen hankkimassa autoa niin asioita ei aina vain muista. Yhdessä vaiheessa vuosia sitten kävin muutamia autoja koeajamassa mutta joita en ostanut silloin niin ne näen hieman renkaiden potkimisena mutta hyvin pian tuon jälkeen vaihdoin kyllä autoa

Black Friday on muuttunut varsinkin suomalaisissa verkkokaupoissa entistä enemmän ihmisten huijaamiseksi eli markkinoinniksi saada ihmiset hulvaantumaan. Tällä kertaa suuremmassa osassa paikoista Black Friday oli muuttunut Black viikoksi eli tarjoukset joko tulivat tai alkoivat edellisen viikon sunnuntaina tai Black Friday viikon maanantaina. Tällä kertaa olin itse valmistautunut Black Friday tarjouksiin siinä mielessä, että tiesin mitä olen ostamaan tai tiedän

Olen nyt tehnyt lankutusta kolme viikkoa heti herättyäni. Ensimmäiset pari viikkoa menin yhden minuutin lankutuksella ja tälle kolmannelle viikolle nostin minuutin puoleen toista minuuttiin. Yhtenä aamuna tosin jätin lankutuksen noin minuuttiin ja 15 sekuntiin kun kroppani tärisi todella paljon ja teki mieli lopettaa. En nyt tiedä oliko suoraan 30 sekunnin nosto hyvä idea vai olisiki pitänyt tehdä se pikkuhiljaa. Toisaalta ensimmäisien viikkojen minuutti on

Viime viikonloppuna oli jälleen kerran Super Bowl viikonloppu mikä tiesi valvomista sunnuntain - maanantain väliselle yölle. En muista koska aloitin oman Super Bowl putken, mutta veikkaisin sen olevan tai ainakin lähelle kymmenen vuotta. Tätä ennen olin joskus katsonut Super Bowl:in kerran tai pari kertaa aikaisemmin ennen nykyisen putken aloittamista. Super Bowl:sta on vain tullut vuosittainen tapa vaikka sinällään Amerikkalainen jalkapallo ei ole kiinnostanut