Suomessa on hyvin vaikea ostaa uutta autoa

13.05.2021 - 10:10

Kävin lunastamassa tällä viikolla uuden Mazda 3:n Tampereen Metroautosta mistä sain parhaimman tarjouksen ja sekä parhaimman palvelun. Kun autokaupalla käy kerran kolmeen - neljään vuoteen milloin olen oikeasti olen hankkimassa autoa niin asioita ei aina vain muista. Yhdessä vaiheessa vuosia sitten kävin muutamia autoja koeajamassa mutta joita en ostanut silloin niin ne näen hieman renkaiden potkimisena mutta hyvin pian tuon jälkeen vaihdoin kyllä autoa. Tuossakin tapauksessa ensimmäinen auto ei ollut vain minulle ja toisessa tapauksessa en saanut edes tarjousta. 

Paikka oli silloin Delta auto Niittykumpu missä kävin koeajamassa Kia Ceed GT:tä ja siinä samalla pyysin tarjousta. Kia Ceed autona oli mielestäni hyvä ja olisin todella ollut innoissani alkaa katsomaan kauppaa. Kuitenkin kun kävin palauttamassa ajettavaa koe autoa niin ketään ei tuntunut kiinnostavan mikään ja se myyjä keneltä sain avaimet ja pyysin tarjousta niin ei ollut enää edes paikalla. Ajattelin heidän soittavan / lähettävän jälkikäteen sitten tarjouksen kun olin kuitenkin antanut kaikki tietoni ja vanha käytössä tullut auto oli kuitenkin mukana. Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja en alkanut olemaan heihin enää yhteydessä sillä jos oli varaa valita asiakkaita niin antaa olla.

Päätin sen jälkeen etten enää ikinä asioi kyseisessä liikkeessä eikä mennyt edes kauaa kun koko liike lopetti. Eipä tullut ainakaan minulle yllätyksenä kun eivät halua myydä autoja. Näitä tämänkaltaisia tapauksia tuli nyt taas vastaan mutta ei tämänkaltaisia. Osassa autoliikkeitä kuten täytyy nyt eritoten mainita C-Kaara Tampere Hatanpäällä mistä olin menossa kysymään tarjousta Seat Leonista niin ei tullut mitään. Myyjiä ei näkynyt missään ja vaikka liikkeessä pyörin ja hyörin kädet ylhäällä niin ketään ei näkynyt. Myöskin koko liikkeestä täytyy sanoa, että koko Seat osasta oli todella vaikeasti löydettävissä ja kun sen löysin niin siellä ei ollut tosiaan ketään. Joku myyjän näköinen tyyppi tuli sitten rullaportaissa vastaan, mutta hänkään ei edes katsonut minuun päin tai kysynyt mitään. Eipä mennyt kuin pari viikkoa niin luin Kauppalehdestä C-Kaaran vähentävän työntekijöitä. Eipä tämäkään tullut nyt minulle yllätyksenä kun kenelläkään ei ollut mitään intressejä myydä minulle autoa.

Länsiauto Espoo oli kanssa näitä ettei mistään meinannut löytyä myyjiä. Kiersin ja kaartelin liikkeessä lähemmäksi puolituntia kunnes päätin lähteä hakemaan jotain ihmistä pidemmältä missä olin odotellut ja yrittänyt löytää myyjää. Lopulta löysin ihmisen ja kysyin, että myytkö minulle autoa kun haluaisin ostaa. Selvisi, että hän oli käytettyjen autojen myyjä ja hän auttoi minua etsimään uusien autojen myyjän. Jostain saakelin peränurkasta niin piilosta kuin olla ja voi niin löytyi myyjä. Hänkin ole varsinaisesti Nissan myyjä ja kun olin Mazdaa ostamassa niin ei hän tiennyt hirveästi mitään. Tuo ei sinällään haitannut kun tiesin mitä olin katsomassa ja mistä pyytämässä tarjousta. Sain tarjouksen seuraavana päivänä ja hän myös soitteli tarjouksen perään päivien kuluttua.

Kaikesta kokemuksesta päätellen päätin vielä käydä Delta auto Konalassa vaikka se olikin Delta auto. Sain myös maalla olessa salille huonoja kokemuksia Delta auton toiminnasta mutta päätin nyt kuitenkin käydä siellä kun ainakin huoltojen osalta asiat ovat toimineet loistavasti. Päätin kuitenkin soittaa liikkeeseen etukäteen vain kysyäkseni, että onko siellä myyjiä paikalla kun olisin tulossa autokaupoille. Kysyin myöskin onnistuisiko asiat puhelimesta käsin mutta halusin kuitenkin käydä paikan päällä. Sain tarjouksen ja heti perään kysyttiin tehdäänkö kaupat? Siinä kyllä jo sanoin myyjälle, että olin saanut muualta parempia tarjouksia omasta hyvityksenä, mutta hän vain sanoi ettei voi antaa enempää. Näin ollen kun olin saanut parempia tarjouksia muualta niin tämä ei edennyt mihinkään.

Koko projekti lähti liikkeelle yhtäkkiä kuten aina nämä minulla lähtevät. Ei oikein mitään isoja suunnitelmia ja nyt tällä kertaa myös olin valmis vaihtamaan merkkiä. Seat ei onnistunut kun ei ollut myyjiä ja tarkoituksena oli vielä kyllä käydä muualla mutta loppujenlopuksi en halunnut liikaa vaihtoehtoja. Ensimmäinen paikka mistä kävin pyytämässä tarjouksen oli Tampereen Metroauto mistä lopulta sitten auton ostinkin. Kaikki sujui alusta loppuun hyvin ja sain hyvää ja nopeaa palvelua niin ensimmäisellä kerralla kuin autoa hakiessa. Metroauton käynnin jälkeen kävin tosiaan siinä vieressä olevassa K-Caarassa mistä en saanut mitään ja tämän jälkeen kävin Vammalassa Levorannan autoliikkeessä kysymässä tarjousta Fordista.

Levorannassa asiat sujuivat kanssa hyvin ja sain hyvää palvelua. Kävin koeajamassa Ford Puma autoa ja myöhemmin minun oli tarkoitus vielä käydä vertailemassa ja koeajamassa Ford Focusta. Kuitenkin tuohon mennessä olin tehnyt jo kaupat Mazda 3:sta. Olin todella lähellä, että olisin ostanut nyt Fordin mutta väliraha jäi turhan suureksi. Tämä johtui siitä, että jouduin ottamaan Fordiin kaikenmaailman varustepaketteja kun halusin tiettyjä ominaisuuksia. Tämä teki tarjouksesta kalliimman vaikka vastaavasti olisin saanut omasta autosta pari tuhatta enemmän.

Lopulta kun aloin vertailemaan tarjouksia niin en ollut muistanut ottaa Metroautosta rahoitussuunnitelmista paperia enkä tiennyt rahoituksen korkoa. Niinpä soitin Metroautoon ja kysyin, että saisinko rahoituslaskelman sekä korot. Siinä samalla sitten vielä kysyin, että onko tämä teidän tarjous ihan viimeinen kun olen tässä vertailemassa tarjouksia keskenään. Myyjä sanoi soittavansa piakkoin takaisin ja antaakseen tarjouksen mikä on voimassa vain sen puhelun ajan. Metroauton tarjous oli yksi parhaimpia jo ennen tuota tarjousta mutta sain vielä paremman tarjouksen ja vastasin myönteisesti siihen.

Suomessa myydään niin paljon uusia autoja että liikkeillä on vara valita asiakas?

Tämä prosessi kuitenkin osoitti minulle sen kuinka vaikeaa on Suomessa ostaa uutta autoa. En tiedä eikö uuden auton myyjiä kiinnosta myydä autoja sillä ainakin käytettyjen autojen myyjät näyttivät olevan aktiivisempia? Onko automyyjillä oikeasti varaa valita asiakkaansa? Pelkäävätkö myyjät myydä autoja ja heidän pitää olla siellä peränurkassa piilossa? En oikein tiedä miksi useissa autoliikkeissä uusien auton myynti tuntuu olevan mahdotonta.

Nyt ainakin tiedän mihin liikkeisiin tulevaisuudessa ei taas kannata suunnata sillä jos kerran nyt ei haluta myydä autoa niin miksi tilanne muuttuu tulevaisuudessa? Minulle on tärkeää saada hyvää palvelua kun ostan autoa eikä sellainen, että joudun itse olemaan ainoa aktiivinen henkilö ostoprosessi yksinkertaisesti kiinnosta minua. Jos myyjällä tai liikkeellä on vara valita asiakkaansa eikä halua minua niin en minä sitten väkisin tuppaa heidän liikkeeseen vaan suuntaan ulos samantien. Tietenkin myös jaan tietoa eteenpäin että tuolla kyseisessä liikkeessä ei haluta myydä autoja ja asiakaspalvelua on keikkoa.

Suomessa sitten joko myydään ihan hullusti uusia autoja kun on vara valita asiakkaat vai myyjät ovat vain niin pelkureita etteivät he uskalla myydä?

Paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki. Monella suomalaisella oli eilen taas PANIIKKI kun lakot alkoivat tänään torstaina ja osalla jo eilen keskiviikkona. Kun ruokakaupat ovat mahdollisesti kiinni pari päivää niin se sai taas paniikin päälle suurimmalle osalle ihmisistä. Kun ruokakauppa on kiinni päivän tai pari niin se saa suomalaiset paniikkiin ja alkavat hamstraamaan tavaraa ja varsinkin paskapaperia. 

Se meni sitten taas tällä viikolla siihen, että olen nyt kahtena päivänä tällä viikolla ja vielä tulen kolmantenakin päivänä käymään aamupäivällä aluksi laskettelemassa ja illalla sitten normaalisti kuntosalille. Tein tätä samaa vuosi sitten ja huomasin sen olevan todella rankkaa mutta syystä tai toisesta päätin sitten jatkaa tätä samaa kaavaa myöskin nyt tänä vuonna. Se täytyy tässä sanoa että laskettelemasssa en ollut viime vuonna enkä tänäkään vuotena tunti tolkulla vaan yleensä siinä parisen tuntia. Jos olisin lasketellut enemmän sanotaanko vähintään kolme tuntia niin sitten asiat voisivat olla eri.

Talvi on suomalaisille vain MINÄ asenteelle omaaville ihmisille kulta aikaa. Tämän näen päivittäin liikenteessä kun toisia ei oteta huomioon yhtään. Kunhan vain minä. Räikeästi punaisia päin ajavat: minulla on kiire ja eihän auto hidastu talvella. Ajetaan keskellä kahta kaistaa vaikka siinä ympärillä olisi riittävästi tilaa: eihän nuo toiset saa minun ohi ajaa. Kiilataan ja ajetaan toisten perässä kiinni vaikka edelle ajava itse pitäisi turva väliä. Kunhan vain minä.

Muistan vielä ajat kun tilasin usein Amazon.comista sekä Amazon.co.uk aktiivisesti ja sitä kautta Black Friday tuli minulle tutuksi ennen sen rantautumista Suomeen. Tuolloin aina tiesi varrota juurikin sitä yhtä päivää ja olla varuilla hyvistä alennuksista. Tuon jälkeen sitten tullit sun muut ovat ajaneet siihen että Amazon.comista ja Amazon.co.uk:sta on liian kallista tilata ja myöskin Black Friday rantautui Suomeen.

Aktivoin jostain syystä tuossa muutamia viikkoja sitten miettimään minkä auton sitä voisi hankkia seuraavaksi? Viimeksi kun vaihdoin autoa niin se oli vain todella nopea vaihto Mazda 3:sta uuteen Mazda 3:seen mikä on sentään kevyt hybrid. Täytyy kyllä sanoa että tuolloin pari ja puoli vuotta sitten en edes oikein ollut kartalla mikä on hybrid ja mikä plug in hybrid. Tuolloin kyllä myös kävin Ford liikkeessä kysymyssä tarjousta Ford Focus ja Ford Puma autoista. Kuitenkin Fordin olisi saanut alle 8 - 10 kuukauden kulutta ja Mazdalla oli tuolloin juuri kampanja menossa missä autoja sai heti.