Sivusin kyykky ennätystä 250kg noin 10kg kevyempänä

02.03.2024 - 14:23

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Viime vuonna sain parissa treenissä tehtyä 240kg painoilla kakkosia ilman spotteria ja jos tuossa ensimmäisessä treenissä Roihupellon PTVGYM:llä olisi ollut joku tuttu mukana ja olisin saanut spotterin niin vähintään 250kg olisi noussut. En sitä siinä sitten lähtenyt jossittelemaan enkä myöskään enään kokeilemaan tuon 240kg kahden toiston jälkeen. Ajattelin kuitenkin että nyt kun olen saanut 240kg painoilla parin toiston sarjan ilman spotteria niin eikös se kyykky ennätys sitten pian tule?

No eihän se sitten niin mennyt vaikka viikon parin viikon päästä toistin tuon 240kg parin toiston sarjan Tampereen Loaded:lla. Sitten kuitenkin taas kyykyssä kävi jotain vaikka siinä 200kg paremmalla puolella sainkin tehtyä treenistä treeniin. Kuitenkin sellainen piikki tai huippu kuitenkin jäi saamatta vaikka jotain 230kg painoilla kolmen toiston sarjojakin sain tehtyä. Tietenkin viime vuoden paras oli se että sain tehtyä 200kg painoilla ensimmäistä kertaa kymmenen toiston sarjan sekä 140kg painoilla kahdenkymmenen toiston sarjan.

No tänä vuonna olin tuossa jo kyykännyt parissa kolmessa treenissä 240kg painoilla, yhdessä treenissä sain tehtyä 235kg painoilla kolme ykköstä minkä lisäksi 230kg painoilla muutami kertoja ykkösestä kolmeen toistoon. Viime viikolla sain sitten tehtyä kolmanneksi kovimman kyykkyni ikinä 242.5kg niin se jo kertoi että nyt ollaa kunnossa.

Tämän viikon keskiviikkona sitten menin aika perus nousuilla kyykky treenissä. Siinä 220kg kohdalla painot kyllä tuntui raskaalle mutta siitä huolimatta päätin nostaa painot 240kg ja tämän jälkeen sitten 250kg. Jotenkin nuo 240kg ja 250kg ykköset tuntuivat jopa kevyemmiltä kuin tuo 220kg kahden toiston sarja. Olen kyllä nyt muutenkin huomannut että mitä enemmän kyykyssä minulla on tangossa rautaa niin sitä helpommin ykköset tulevat suhteessa paremmin kuin useammat toistot hieman pienemmillä painoilla. Juuri tuo 220kg painoilla kahden toiston sarja tuntui raskaammalle kuin 240kg ja 250kg yhden toiston nostot.

Seuraava askel on sitten uusi ennätys mutta täytyy nyt olla kuitenkin rauhassa sen suhteen mutta kuitenkin eräällä tapaa nopea sillä jos merkit pitävät paikkaansa niin kyykky kunto lähtee hyvinkin pian laskuun. En kuitenkaan ota mitään paineita ja kyllä se ensin 255kg riittää ettei 260kg täydy suoraan hypätä.

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan