Seikkailua Kuopiossa ja Kuntokeskus Fressi Lippumäessä

16.11.2016 - 12:06

Oli niin ihana päivä tuo keskiviikko jolloin olo oli mitä parhain. Käytännössä jostain aamupäivästä lähtien olo oli hieman outo. Olo oli sellainen täysinäinen ja muutenkin outo. Siinä tulin hieman ajatelleeksi itselleni, että sormet kurkkuun ja oksennan niin olo parantuisi. Eipä mennyt kauaakaan kun pääsin kotio niin olinkin jo oksentamassa. Käytännössä ehdin laittaa pesu- & tiskikoneet päälle ja tekemään siinä jotain ennen kuin kaikki alkoi.

En muista montako kertaa jouduin toteuttamaan keikan, mutta monia. Luulin jo moneen kertaa ettei kropassa enään voisi olla mitään mitä sieltä voisi tulla ulos, mutta olin väärässä. Samalla kun kroppa oli muutenkin jo tyhjä niin kerta toisensa jälkeen oli vain vaikeampia. Aluksi tuntui ettei sieltä mitään tule, mutta hetken päästä tulikin. Samalla kroppa alkoi vatsalihaksista kramppaamaan niin siinä piti hieman venytellä samalla ettei ihan kangistunut wc:n lattialle.

Aina prosessin jälkeen minulla oli hetken aikaa hyvä olo mikä heikkeni ajan kuluessa ja jonkin ajan kuluttua olikin aika mennä uudestaan. Välillä yritin olla tv-tuolissa pitkälläni ja välillä olin sängyssä makaamassa. Vaihtelin näitäkin paikkoja muutamia kertoja sillä yritin hieman katsoa Netflixiä ja urheilua, mutta eihän siitä mitään tullut kun en pystynyt keskittymään.

Kun kroppa siinä illan edetessä tyhjeni kokoajan niin samalla kyllä ajattelin kokeilla hieman juomista ja syömistä. Nämä kuitekin tulivat seuraavalla reissulla ylös. Iltaa kohden kroppa vain alkoi olemaan kokoajan heikompi ja heikompi. Jo pelkkä käveleminen tuntui erittäin raskaalta, mutta tästä huolimatta kävin nopeasti kaupassa sillä minulla ei ollut jääkaapissa mitään ruokaa / syömistä.

Päädyin lopulta ostamaan banaania, jaffaa sekä aakkosia joiden ajattelin pysyvän sisällä. Tämä aakkosten osto ja sitä kautta syönti johti lopulta vain sateenkaari efektiin. Aakkosten syönnin jälkeen nimittäin suusta tuleva väri oli sateenkaaren värejä eli hedelmäaakkosien värejä. Kello oli tässä vaiheessa hieman vajaa kahdeksan ja päätin samalla mennä nukkumaan tai yrittää mennä nukkumaan.

Ongelmallista tässä keskiviikon tilanteessa oli se, että minulla oli vuorossa seuraavana päivänä matka Kuopioon mitä en olisi halunnut jättää väliin. En jaksanut pakata tavaroita keskiviikkona kun olo oli mitä oli joten päädyin heräämään hieman aikaisemmin ja pakkaamaan tavarat torstaiaamuna. Samalla halusin vielä katsoa kuntoni ihan siltä kannalta olenko valmis matkustamaan. Pysyykö ruoka sisällä ja miten kroppa jaksaa?

Vaikka koko yö oli pyörimistä ja nousemista ylös niin siitä huolimatta kun lopulta heräsin aamulla herätyskelloon olin paremmassa kunnossa kuin keskiviikkona. Sain yöllä jopa syötyä sillain, että ruoka pysyi sisällä. Ilmeisesti kroppa oli kokenut niin kovia etten pystynyt syömään kerralla paljoakaan. Esimerkiksi banaanista pystyin syömään noin 1/3 banaania kerralla eli todella vähän. Samaan aikaan minulla oli kyllä nälkä, mutta syöminen tuntui vai tuskaiselta ja luulen sen johtuneen ihan liiallisen tyhjentymisen takia. Torstaina vaikka kunto olikin jo parempi niin syöminen tuotti vaikeuksia. Minulla oli nälkä, mutta en pystynyt syömään perusaterioita kerralla. Pysähdyin rautatieaseman Hesburgerissa ennen junaan nousemista jossa tilasin juusto-aterian. Tämän syöminenkin tuntui niin raskaalle, että jouduin syömään kyseistä ateriaa aika kauan, että sain sen alas ilman ongelmia.

Torstaina ensimmäistä kertaa Fressissä treenaamassa

Kuopion keikalla tuli tutustuttua nyt kolme kertaa liikuntakeskus Fressi Lippumäki kuntosaliin. En muista oliko hieman puhetta, että kerran voitaisiin käydä myöskin Kuopion keskustan Fressissä mikä taitaa mennä ihan nimellä Fressi Kuopio. Tuolla emme lopulta käyneet tällä reissulla ja minulle se oli ihan sama. Kunhan pääsi hieman treeenaamaan ja näkemään jotekin Kuopiota niin se oli ihan hyvä. Minkäänlaisia suurempia suunnitelmia ennen reissua minulla ei ollut treenien suhteen ja muutenkin aikataulua meni ihan siten mitä työkaveri oli siihen "keksinyt" tai muuten ohjelmassa. Itselleni oli siis sinällään helppo reissu. Mennä sinne minne auto vain menee.

Huomasin käytännössä ensimmäisestä päivästä lähtien, että minulla oli ainakin rentoa. Ei tarvinnut miettiä mitään aikatauluja sun muuta. Muutenkin kun tein työpäivän meidän Kuopion toimistolla niin aika tuntui menevän hyvinkin nopeasti. Toimistollakin oli mukavan rauhallista sillä lähes kaikki olivat talvilomalla. Ei nyt tullut nähtyä millaista on normaali hulina toimistolla, mutta ehkä parempi näin.

Torstaina tuli käytyä toimistolla jossa tuli tehtyä hieman töitä ja tämän jälkeen kaupan kautta työkaverin kotiin. Muistaakseni siinä ei tullut illan mittaan mitään ihmeellistä tehtyä vaan tuli hieman levättyä ja katsottua hieman Youtube pätkiä. Siinä samalla mietimme koska menisimme käymään salilla ja mitä siellä tekisimimme. Itseleni oli aika helppo valita käsitreeniä hauiksen ja ojentatien osalta sillä kunto oli suhteellisen heikko vielä. Edellisenä päivänä olin kuitenkin tyhjentänyt aika hyvin koko kropan enkä ollut vielä torstain aikana saanut tankattua kroppaa niin hyvin kuin olin kuvitellut. Minun oli useasti nälkä, mutta kun yritin syödä niin en saanut suurta määrää ruokaa kerralla alas. Tämä johtui kuitenkin ihan siitä, että kroppa oli niin nopeasti tyhjentynyt ja muutenkin oli ottanut koville.

Käytännössä olo oli suhteellisen heikko koko päivän. Luottoa ei ollut edes itselläni siihen, että jaksaisin tehdä kuntosalilla yhtään mitään. Taisin mennä kuntosalille ihan sillä ajatuksella, että menin ihan testaamaan mitä siellä tulee ja ylipäätänsä katsomaan millainen liikuntakeskus Fressi Lippumäki oli. Kun ei ollut oikein tietoa millainen edes koko kuntosali oli niin myös siksi oli hyvä tehdä käsitreeni ensimmäisenä. Käsipainoilla ja taljoilla kuitenkin pärjää käsitreenissä ihan loistavasti ja siinä samassa pystyy kätevästi katsomaan mitä kuntosali pitää sisällään. Silloin kun on edes jotain tietoa mitä kuntosalilla on ja mitä ei ole niin osaa jo hieman tietää mitä sitä tekisi.

[[{"fid":"542","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"IronMaxxin Arginine Complex Powder","field_file_image_title_text[und][0][value]":"IronMaxxin Arginine Complex Powder"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"alt":"IronMaxxin Arginine Complex Powder","title":"IronMaxxin Arginine Complex Powder","height":688,"width":692,"class":"media-element file-default"}}]]

Tällä kyseisellä reissulla tulin myöskin kokeilleeksi ensimmäistä kertaa IronMaxxin Arginine Complex Powder tehonlisääjää. Minulla ei ollut mitään lisäravinteita mukanani reissulla joten menin ihan työkaverin varastoilla mistä suuri kiitos. Reissulla en oikeastaan käyttänytkään mitään muuta kuin tuon l-arginiini tehonlisääjää sekä Star Nutrionin Octanea treenin aikana juotavana juomana. Yhtenä iltana otin recoveryä, mutta muutoin en ottanut mitään lisä proteiinia. Tämä oli ihan tietoinen asia ja tähän saattoi jotenkin vaikuttaa tuo keskiviikon episodi jollain muodossa. Ajattelin treenata ja palautua ihan ilman mitään palatusjuomia mikä tekee mielestäni ihan hyvää. Ei niitä lisäravinteita nyt aina tarvitse juoda yhtä mittaan ja olen tämän asian itse huomannut. Ainakin itse palaudun treeneistä ihan hyvin ilman lisäravinteita. Eikä tälläkään kerralla treenit nyt ainakaan heikentyneet sillä etten ottanut "normaaleja" lisäravinteita.

Muutoin itse treeni oli sinällään ihan "perustreeni". Normaaleja sarjoja ja sitten hieman erikoissarjoja. Aluksi pientä alkupumppia taljassa neljällä liikkeellä. Pari hauisliikettä sekä ojentajaliikettä. Tämän jälkeen siirtyminen z-tankoon ja scott-penkkiin missä tuli käytettyä aluksi 5 sekunnin alasvientejä. Pari sarjaa viiden sekunnin alasvienneillä minkä jälkeen muutama sarja normaaleita seisten tehtyjä sarjoja. Loppuun tuli vielä tehtyä hauista maaten taljassa tiputuksien kera missä tein alkuun pienen virheen ottamalla liikaa alkukiloja. Tällöin alun oliko neljä vai viisi ensimmäistä painoa meni neljän toiston "sarjoilla". Loppuun sentään sain lähemmäksi kymmentä toistoa, mutta tiesin kyllä setin jälkeen, että painoja oli aluksi liikaa. Hauiksen jälkeen tuli tehtyä vielä ranskalaista taljassa missä tuli käytettyä pyramiidisarjoja.

Kuntosalilta päästyäni huomasin myöskin olotilan kohentuneen. En oikeastaan huomannut itse treenin aikana mitään. Treeni vain kulki hyvin siihen nähden, että edellisenä päivänä kroppa käytännössä tyhjentyi. Painot ja muutenkin treeni on ihan verrattavissa muihin treeneihin ihan identtisesti. Vaikka nyt olinkin treenin jälkeen väsynyt niin olotilan muutoksen kyllä huomasin. Luulisi, että se olisi ollut sama ja olisin väsyneempi, mutta parempi ja väsyneempi oli sinällään pienoinen yllätys. Itselleni tuo kuntosali on vain parannuslaitos.

Hauis- & ojentatreeni

  • Hauiskääntö yltalja tanko
  • Hauiskääntö alatalja tanko
  • Ojentajapunnerrus
  • Ojentajapunnerrus niskan takaa
  • Hauiskääntö z-tanko scott-penkki 5s alasviennit / seisten
  • Ranskalainen punnerrus scott-penkkiin tuettuna
  • Hauiskääntö talja maaten maassa
  • Ranskalainen punnerrus talja

Keskiviikkona oli luvassa ojentaja painotteinen treeni sekä muutama liike rinnalle. Tällä kertaa sarjat tehtiin kymmenellä tai viidellätoisto toistolla kun tiistain tuli k äytettyä kuuden toiston sarjoja. Ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että tulin tehneeksi viime viikon maanantaina ojentajia kuuden toiston sarjoilla ja mielestäni tuntuman saanti oli huono. Sama asia mitä olen huomannut hauistreenissä. Kuuden toiston sarjoilla tekeminen ei vain sovi

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut

Tiistaina alkuperäinen tarkoitus oli mennä tiistai-iltana Salmisaareen tekemään laitepainotteinen selkätreeni, mutta maanantai-iltana muistinkin nuorten MM-finaalin. Nuorten MM-finaali kun olisi alkanut juuri niihin aikoihin kun alkuperäinen treeniaika oli sovittuna. Ei siinä mitään muuta kuin viestiä salikaverille ja sovittiin uusi aika treenille. Päädyin sitten kuntosalille kello 16 aikoihin eli heti töistä päästyäni menin kuntosalile. Minulla on nyt ollut

Päätin sunnuntai-iltana mennä maananataiaamuna kuntosalille joten laitoin herätyksen aikaisemmin. Yritin hieman miettiä mitä tekisin yleisesti huomenna ja miten viikko lähtisi muutenkin menemään lihasryhmiä ajatellen. Viimeaikoina kun olen nyt rikkonut enemmän normaalia rytmiä ja tehnyt päiviä enemmän sekaisin kuten myöskin lihasryhmiä. Tämä on onnistunut parhaiten siten, että olen mennyt vain kuntosalille ja päättänyt siellä mitä teen. Näin kävi käytännössä

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon