Pysäytyskyykky ennätys 210kg ja 220kg

24.03.2024 - 12:01

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Illalla olikin sitten vuorossa jalkatreeni mikä alkoi kyykyllä kuten nyt eilenkin. Olin eilen illalla todella väsynyt edellisen päivän Mayorssilla käynnin jälkeen. Lisäksi itselläni oli hieman varmaan liian kovat odotukset jalkatreeniä kohtaan kun olin juuri parissa aikaisemmassa treenissä paukutellut ennätyksiä. Tällä kertaa asiat eivät menneet ja muutoinkin kyykky tekemiseni tuntui menneen huonommin kuin parilla viimeisellä kyykky treenillä. Onneksi ei nyt niin huonosti niin kuin yhdellä toisella mikä kyykkäsi minun vieressäni kun olin lopettelemassa.

Lauantaina ensiksi katselin siinä viereen tulleita teinejä jotka tulivat siihen ihan viereen penkkaamaan. Eivät voineet niin kuin mennä mihinkään muuhun vapaana olleeseen penkkiin vaan oli ihan pakko tulla siihen minun viereen. Eihän siellä ollut kuin kaikki penkit vapaana. Siinä kun itse pidin kuitenkin loppua kohden pidempiä taukoja niin huomasin siinä sitten hyvin teinien penkkitekniikkaa. Se oli samanlaista mitä olen nyt lähes kaikilla teineillä ja nuoremmilla näkyvän. Ihmettelen että miksi asia on näin? Onko nyt katsottu jostain samasta videosta kuinka penkataan?

Aluksi kaikki näyttää enemmän vai vähemmän ok:lle kun tanko nostetaan penkistä vaikka siinäkin näkee todella paljon kiiruhtamista. Ongelma on kuitenkin se kun tanko lasketaan alas rintaan tai siis kun sitä ei lasketa rintaan vaan enemmänkin vatsaan. Tätä näkee siis niin useilla teineillä ja nuoremmilla ketkä penkkaavat PTVGYM:llä kun siellä varsinkin olen nähnyt lähempää kun treenaajat penkkaavat. 

Aluksi tanko menee ihan suoraan alas rintaa kohden mutta sitten yhtäkkiä juuri siinä lopussa tanko viedään yhtäkkiä jostain syystä vatsaanpäin. Se on meinaan ihan merkittävä ja helposti nähtävä liikeradan muutos. Tanko menee suoraan kunnes joku 10 - 15cm ennen rintaa tehdäänkin yllättävä käännös kohti vatsaa. Samalla tämä tarkoittaa sitten sitä että kun tanko lasketaan sinne vatsan päälle eikä rintaan niin sitten kun tanko nostetaan niin sitä ei nosteta ylöspäin vaan yläviistoon. Ensinnäkin tämä tiputtaa penkistä painoja tai toisto määriä merkittävästi ja toisekseen tällä tyylillä saadaan paikat rikki omasta kropasta.

No siinä sitten kun teinit penkkasivat niin toinen heistä sai ensimmäistä kertaa ikinä nostettua 100kg. Ihmettelen sinällään suuresti sillä tekniikka oli tuollaista viedään vatsaan eikä rinnalle. Kuitenkin se miksi hän sai sen nostettua ja kehuttua kaverilleen että se tuli helposti niin johtui yksin omaan siitä että tähän päälle tehtiin vielä hirveä vatsapompautus. No onhan se nyt helpompi pompsauttaa vatsalta ylös kun se sinne vatsalle myöskin viedään. No monilla onkin penkissä tärkeitä saada vaan isoja painoja nostettua tavalla toisella ylös eikä keskityttyä tekemään rintaa tai edes keskittymään tekniikkaan.

No siinä sitten samalla kun katselin sitä teinien penkkausta niin keskityin tekemään kyykkyä. Viime viikon lauantaina aamupäivällä olen kuntouttanut kireää pohjetta kuntoon ja illalla olikin sitten vuorossa jalkatreeni kyykyllä. Tämän takia päätinkin sitten tehdä ihan rauhallisesti ja keskityin tekemään pysäytyskyykkyä. Tein kahden toiston sarjoja ja katsoin paino kerrallaan miten se tuli. Tämän jälkeen päätin ja mietin laitanko suurempaa painoa. Kyykky vaan tuntui sujuvan niimpä nousin painoissa normaaliin tapaan aina vain ylemmäksi.

Aluksi pääsin 180kg painojen jälkeen 200kg painoihin joilla tein kaksi toistoa. Tämä oli mielestäni nyt ensimmäinen kerta kun tein pysäytyskyykkyä 200kg painoilla ja tein heti kaksi toistoa. Tämän jälkeen sittten päätin että jos 200kg painoilla saan kaksi toistoa niin kyllä nyt 210kg painoilla saan yhden. Niin myös sain ja se tuntui tulevan niin hyvin niin päätin tehdä toisen toiston 210kg painoilla. Tämä sitten tarkoitti sitä että sain tehtyä 210kg painoilla uuden pysäytyskyykky ennätyksen minkä sitten tein kaksi kertaa samassa treenissä.

Tiistaina oli vuorossa seuraava kyykky ja jalkatreeni missä jatkoin samaa kaavaa kuin edellisessä kyykky treenissä eli pysäytyskyykkyä. Tällä kertaa kaikki tuntui menevän vieläkin helpommin ja edellisen treenin uusi ennätys tuntui vain auttavan asiaa henkisesti. Lopulta sitten kun kaveri oli siinä vieressä niin päädyin tekemään uuden pysäytyskyykky ennätyksen 220kg painoilla. Tämä tuntui tulleen suhteellisen hyvin ja helposti mutta päätin jättää treenin tuolla kertaa tuohon.

Sitten kun vielä palataan eiliseen niin tekemiseni ei ollut samaa kuin viikko sitten lauantaina saati tämän viikon tiistaina. Olihan minulla takana edellisen päivän Mayorsilla käynti. Tuo treeni ja muutenkin reissu otti voimansa ja näin sen selvästi mitä pidemälle treeni kulki. Huomasin jo hyvissä ajoin että tänään ei tehdä sitä samaa mitä oli tullut tehtyä parissa viime treenissä. Niimpä yritin vain tehdä jotain ja saada jotain hieman suurempia painoja nostettua.

Sitten siinä kun olin lopettamassa ja tyhjentämässä tankoa painoista niin katselin hieman viereeni tulleen jätkän kyykkäämistä. Ihan hirveän näköistä ja kiirehtimistä kyykyn toistossa. En tiedä nähnyt monta toistoa hän oli tehnyt kun näin vain sen yhden toiston. Tämän jälkeen hän sitten siinä pitelikin selkäänsä ja alkoi tekemään jotain venyttelyä siinä maastaveto alustoilla. Hän myös siinä nojasi hethen aikaa niihin laatikoihin. Tämän jälkeen itse siirryin muualle jatkamaan treeniä ja kun tulin sitten täyttämään juomapulloa niin tämä kaveri oli tyhjentänyt räkin ja lähtenyt pois. 

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä

Viikon sisällä kyykyssä sarjaennätys 210kg painoilla, uusi maksimi ennätys sekä sarjaennätys 200kg painoilla. Tuossa välissä tuli tehtyä vielä lyhyempiä sarjoja penkissä 220kg & 230kg painoilla sekä maastavedossa 240kg & 250kg painoilla. Näin ollen viikon sisällä tuli tehtyä jokaista suurta liikettä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosella alkavilla lukemilla mitkä eivät kuitenkaan ole itselleni ihan jokapäiväisiä saavutuksia maastavetoa lukuunottamatta. Tämä

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista

Olen todella pitkän tauon jälkeen treenannut ilman kuulokkeita ja olen huomannut muutamia asoita verrattuna kuulokkeiden kanssa treenaamiseen. Käytännössä se on ihan sama käyttääkö kuulokkeita treenin aikana vai ei. Toisaalta treenaaminen on helpompaa ilman kuulokkeita mutta toisaalta treenaaminen on helpompaa kuulokkeiden kanssa. Molemmissa tapauksissa on puolensa ja käyn niitä tässä hieman läpi. Itse olen suurimman osan treenivuosistani treenannut

En ollut tehnyt viikon ensimmäistä jalkatreeniä ilman kyykkyä aikoihin ja tällä viikolla näin tapahtui pitkästä aikaa. Lomalla tein pienen muutoksen normaaleihin jalkatreeneihin siinä mielessä, että en kyykännyt viikossa kahta kertaa vaan tein kyykyn pelkästää viikon ensimmäisessä jalkatreenissä. Näin ollen viikon toinen jalkatreeni oli enemmän tai vähemmän "kikkailua". Oikeastaan lomalla viikon ensimmäinen jalkatreeni oli etureisipainotteinen ja viikon toinen

Lauantain jalkatreeni tuntui itselleni pettymykseksi vaikka todellisuudessa siitä tuli oikeasti hyvä jalkatreeni. Lähinnä pettymyksen tunteen toi kyykyn epäonnistuminen mihin vaikutti muutama asia joita en ottanut huomioon. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa perjantaina kovaa mavea mitä seurasi penkki samassa treenissä ja seuraavana päivänä jalkatreeni kyykkyineen. Tuolloin minulla ei ollut mitään ongelmia vaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Perjantain

Kahden tunnin jalkatreenin tekeminen ei ole itselleni mitenkään uusi asia vaan pikemminkin aikalailla normaali. Kahden tunnin jalkatreeni tarkoittaa yleensä sitä, että yksi liike tehdään "kunnolla" minkä lisäksi jalkatreeni sisältää muita liikkeitä. Normaalisti kahden tunnin jalkatreeni olisi aikalailla huono tai jopa turha. Normaalilla jalkatreenillä tarkoitan sitä, että minkään yksittäisen liikkeen tekemiseen ei kulu normaalia enemmän aikaa. Tekemällä ihan

Maanantaina oli "normaali" maastaveto päivä ja tällä kertaa en kyllä osannut odottaa treeniltä mitään. Olin kuitenkin viime viikolla tehnyt kaksi maastavetotreeniä ja muutoinkin viime perjantain ja lauantain treeneissä tuli käytettyä isoja painoja. Kun treeneissä käyttää isoja painoja niin tällöin se voi tarkoittaa sitä että seuraavissa treeneissä ei välttämättä jaksa käyttää yhtä suuria painoja. Muutenkin kun tein ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnolla

Lauantaina oli vuorossa jalkatreeni miltä en tiennyt mitä odottaa ja oikeastaan mitä tulen edes tekemään. Viikko oli yleisesti kuitenkin ensimmäinen normaali viikko loman jälkeen eli käytännössä ensimmäinen viikko pitkään aikaan kun tein tai ainakin piti tehdä kaksi kyykky treeniä samalla viikolla. Tietenkin viime viikolla kun palasin lomalta niin tämä jo osittain tapahtuikin mutta muutoin viikko ja treenit olivat erilaisia kuin "normaalisti". Tällä kertaa

En tiedä mistä sain päähääni tehdä maastavedon ja penkin samassa treenissä. Kyseessä oli samalla viikon toinen maastaveto- sekä penkkitreeni. Penkin osalta tämä ei ollut uutta mutta maastavedossa olen mennyt yksi treeni per viikko. Tietenkin on ollut yksittäisiä viikkoja kun olen tehnyt maastavedon ja sumomaastavedon samalla viikolla. Itse kuitenkin lasken nämä kahdeksi erilliseksi liikkeeksi sillä normaalissa maastavedossa on laajempi liikerata. Nyt kuitenkin