Maastaveto ja penkki samassa treenissä

08.09.2018 - 10:05

En tiedä mistä sain päähääni tehdä maastavedon ja penkin samassa treenissä. Kyseessä oli samalla viikon toinen maastaveto- sekä penkkitreeni. Penkin osalta tämä ei ollut uutta mutta maastavedossa olen mennyt yksi treeni per viikko. Tietenkin on ollut yksittäisiä viikkoja kun olen tehnyt maastavedon ja sumomaastavedon samalla viikolla. Itse kuitenkin lasken nämä kahdeksi erilliseksi liikkeeksi sillä normaalissa maastavedossa on laajempi liikerata. Nyt kuitenkin tuli tehtyä maastavetoa viikon sisällä kahdesti ja tulevaisuus sitten kertoo miten seuraava maastaveto tulee menemään.

Tämä idea tehdä maastavetoa ja penkkiä samassa treenissä tuli ennen treeniä mutta sitä koska vaiheessa idea syntyi niin en ole ihan varma. Tämä idea saattoi kehittyä edellisenä päivänä mutta varsinainen suunnitelma alkoi muodostumaan hieman ennen kuntosalille menemistä. Siinä vaiheessa kun pakkasin salilaukkua niin olin jo "tietoinen" siitä, että tulen tekemään maatavetoa mutta penkin tekemisestä en ollut ihan varma. Enemminkin suunnitelma oli tehdä viikon toinen maastavetotreeni tai vähintään räkkivetoja.

Penkki taisi olla kokoajan siinä suunnitelmissa mutta keskityin enemmän maastavetoon ja penkki tuli sitten vasta sen jälkeen. Halusin kuitenkin saada suhteessa paremmin maastavedon kuin penkin mutta periaatteessa maastaveto meni odotuksiin nähden huonosti ja penkki hyvin. Tämä kylläkin johtuu siitä, että maastavedossa halusin saada nostettua 300kg ja penkissä yritin tehdä sain sen mitä tehtävissä oli. Maastavedossa kun en saanut lopulta nostettua 300kg ja penkissä tuli niin sanotusti normipäivä niin se ei ole niinkään tasavertainen. Kun toisessa liikkeessä hakee sellaisia painoja joita ei ole vielä ikinä saanut nostettua ja penkissä mennään lähes jokapäivän tuloksella niin ei se ihan tasavertainen vertailua ole.

Tällä kertaa tein maastavedon kevennettynä eli kumilenkeillä kevennettynä. En ole yhtään varma kuinka paljon tuo minun kumilenkki viritelmä oikeasti kevensi maastavetoa mutta siitä huolimatta en saanut nostettua 300kg. Kuitenkin sain tehtyä 260kg:llä kaksi toistoa minkä hainkin ja luulisin että olisin saanut nostettua vielä toiston tai jopa kaksi enemmän. Olisin siis voinut saada 260kg:lla kolme tai neljä toistoa jos olisin niitä hakenut. Tämän jälkeen yritin sitä 300kg mutta eipä siinä tullut yhtään sen enempää kuin muutamia senttejä maasta ylös. Tuon epäonnistumisen jälkeen laskin painot 280kg jolla sain tehtyä hikisesti vielä yhden toiston. Tämäkin toisto meinasi jäädä polvien kohdalle eli jouduin aika paljon taistelemaan että sain nostettua yhden toiston 280kg painoilla.

Tuollaisen maastavetotreenin jälkeen en oikeastaan tiennyt mitä odottaa penkistä mutta penkki menikin aika normaalisti. Eikö siis maastaveto vaikuta penkkiin vai onko minun penkki vain niin "hyvä" että perus tuloksen saaminen on vain "helppoa". 180kg slingshotin avulla viisi, kuusi ja seitsemän kertaa on ihan hyvin tai oikeastaan paremmin kuin hyvin. Varsinkin kun on maastaveto tehtynä pohjalla niin se hieman korostaa penkin tulosta. Toisaalta maastaveto ottaa enemmän selkään sekä takareisiin niin niitä ei niinkään tarvita penkissä. Muutoinkin olen huomannut sen, että kun selkätreeni on tehtynä taustalla niin penkki sujuu paremmin. Näin on tullut huomattua ihan yleisellä tasolla kun selkätreeni on ennen rintatreeniä tai kun tein tuplatreeneissä selkätreenin aamulla ja rintatreenin illalla niin rintatreeni ja varsinkin penkki on mennyt paremmin.

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.