Jalkatreeni huonolla syömisellä sekä maastavetotreenin jälkeisenä päivänä tuotti ongelmia

17.09.2018 - 09:00

Lauantain jalkatreeni tuntui itselleni pettymykseksi vaikka todellisuudessa siitä tuli oikeasti hyvä jalkatreeni. Lähinnä pettymyksen tunteen toi kyykyn epäonnistuminen mihin vaikutti muutama asia joita en ottanut huomioon. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa perjantaina kovaa mavea mitä seurasi penkki samassa treenissä ja seuraavana päivänä jalkatreeni kyykkyineen. Tuolloin minulla ei ollut mitään ongelmia vaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Perjantain mavetreeni onnistui hyvin mitä seurasi hyvä penkkitreeni ja jalkatreenikin meni hyvin vaikka olin eräällä tapaa pettynyt. Tällä kertaa kaikki menikin sitten aivan toisin.

Perjantaina maastaveto meni huonosti ja kulutin siihen tunnin verran aikaa. Kokeilin saada 300kg painoilla aluksi ihan normaalisti nostettua uutta ennätystä pari kertaa mitä seurasi kumilenkeillä helpotettu tekeminen. Tämä ei ollut kuitenkaan helpotettua sillä en saanut sitä ylös. Kerran olin todella lähellä mutta epäonnistuin nostamaan sen ylös saakka sillä tanko jäi hieman polvien yläpuolelle mutta en saanut tehtyä loppua. Tämän jälkeen kokeilin vielä uudestaan mutta yritykset olivat huonoja. Laskin tämän jälkeen painoja ja tein 260kg painoilla kumilenkkien avulla viiden toiston sarjan mikä taisi olla lauantain jalkatreeniä varten liikaa.

Jos lähdetään liikkeelle ennen treenin tapahtumista niin syöminen meni perselleen koko päivänä. Olin ostanut perjantaina Habitare / hifimessuilta metrilakua mitä sitten aloin syömään lauantaina heti aamusta. Tämän johdosta en sitten jaksanut syödä oikeaa ruokaa kun olisi ollut aika mikä johti siihen että vatsani oli hieman sekaisin sekä olin aika väsynyt. Pohti oli poissa sekä vatsassa kiersi ilmaa niin jo tämä ei auttanut yhtään jalkatreeniä ajatellen. Pahempi asia oli kuitenkin sitten alaselässä ollut paine mikä tuntui kamalasti kyykätessä ja minkä johdosta en voinut kyykätä kunnolla.

Ilmeisesti perjantain maastaveto painoi selässä eikä se tarvinnut kuin pienen ärsykkeen jotta alaselkä otti painetta. Alaselässä ei meinaan tuntunut mitään ihmeellistä ennen ensimmäistäkään kyykkyä joten alaselän ongelmat tulivat vastaan kyykätessä. Luulisin maastavedon olleen syy tälle ja miksi ei kannattaisi tehdä maastavetoa ja kyykkyä päivän sisään toisistaan vaan pitää ainakin yksi päivä väliä liikkeistä. Viime viikolla ei ollut mitään ongelmia niin ajattelin pystyväni tekemään tämän ihan normaalisti mutta asia ei taida olla ihan näin. Joka tapauksessa tämä kahden maastavetotreenin tekeminen viikon sisällä on ollut vasta tälläinen testi mitä en tiedä tulenko sitä jatkamaan.

Vaikka kyykkääminen menikin tuon selän paineen takia huonosti tai jäi hieman vajaaksi sarjamäärällisesti niin yleisellä tasolla jalkatreeni tuntui menevän hyvin. En tehnyt mitään ihmeellisyyksiä tai käyttänyt erikoistekniikoita vaan tein pelkästään suoria sarjoja mutta tästä huolimatta treenin jälkeen jaloissa tuntui tekeminen. Välillä on kyllä on nyt tuntunut sille, että keskityn liian paljon kyykkyyn minkä jälkeen muu jää hieman taka-alalle. Niin liikkeissä kuin treenin menemisessä perille. Lomalla tein keskiviikon jalkatreenissä kyykyn mutta viikon toinen jalkatreeni lauantaisin oli enemmänkin tekniikka ja muita liikkeitä. Olenkin tässä miettinyt pitäisikö minun vain palata siihen että tekisin viikossa vain kerran kyykyn ja keskittäisin viikon toisen jalkatreenin muihin liikkeisiin?

Niin tai näin niin olin lauantaina todella väsynyt treenin jälkeen. Tuntui sille että en tehnyt mitenkään kovaa jalkatreeniä mutta kropassa tuntui väsymys ja tämä alkoi helpottaa kun pääsin syömään kunnon ruokaa. Tiedä sitten olinko niin väsynyt pelkästään sen takia, että söin päivällä huonosti enkä oikeastaan kunnon ruokaa yhtään vai oliko jalkatreenini oikeasti kova?

Kannattaa syödä siis oikein ja puhtaasti ennen kuin alkaa tekemään treeniä ja varsinkaan hieman kovempaa treeniä mikä sisältää esimerkiksi kyykyn tekemisen. Hiilaripitoiset ruuat ja muutenkin herkkujen syöminen saattaa vaikuttaa hyvältä energian lähteeltä mutta onko niitä hyvä syödä oikeasti ennen treeniä? Tankkaaminen ja herkkujen syöminen ennen treeniä voi siis vaikuttaa negatiivisesti treenin kulkuun ja ainakin omaan treeniin puhtaampi syöminen auttaa saamaan parempia tuloksia.

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.