Puolen tunnin kävely & "treeni" aamurutiini

12.09.2021 - 13:31

En muista tarkkaan koska tein nykyisen aamutreenin & aamurutiinin ensimmäistä kertaa sillä siitä on erilaisia versioita. Alkuperäinen aamurutiini on ollut jo pidempään se, että heti herättyä wc käynnin jälkeen lähden aamukävelylle. Yhdessä vaiheessa aamukävely oli aamulenkki juosten mutta viime vuosina olen lähes tulkoon kävellyt aamuisin enkä juossut. Se että tämän tekee heti herättyä niin se tulee tehtyä minkä lisäksi aamulenkki tulee tehtyä tyhjään vatsaan minkä pitäisi edistää rasvanpolttoa.

Tekemäni aamukävelyt ovat pituudeltaan ~2km - ~3km väliltä ja ajallisesti 22min - 35min ihan riippuen kävelyn pituudesta. Olen nyt pidempään tehnyt myös päivän aikana toisen kävelyn mikä on yleisesti samanpituinen ja joskus hieman pidempi 3.5km. Ajallisesti iltapäivän kävelyt ovat nopeampia sillä ilmeisesti kävelen iltapäivällä nopeampaa kuin aamulla. Olen ilmeisesti vielä aamulla hieman kohmeassa eikä jalat liiku samalla tavalla kuin iltapäivällä. Tämä on mielestäni ainoa selitys asialle sillä täsmälleen samanpituinen kävely aamulla ja iltapäivällä on ajallisesti nopeampi iltapäivällä jopa parilla minuutilla.

Aamukävelyn jälkeen päästyäni takaisin kotiin niin seuraavaksi teen yhden minuutin lankutuksen. Olen nyt pidättäytynyt minuutissa kokoajan enkä ole lähtenyt sitä nostamaan. Yhdessä vaiheessa kun tein lankutuksen heti herättyäni niin nostin lankutuksen aikaa tietyn ajoin. Aluksi tein minuutin lankutuksen minkä jälkeen taisin nostaa ajan 75 sekuntiin ja tämän jälkeen puoleentoista minuuttiin. Nyt olen pysyttäytynyt kokoajan minuutissa ja enemmänkin keskittynyt kehittämään lankutus tekniikkaa.

Mielestäni lankutus tekniikkani on parantunut paljon ja osa syy on se että pidättäydyn minuutissa. Ihan kuin missä tahansa muussa harjoitteessa tai liikkeessä niin mitä pidempään liikettä / harjoitetta tekee niin tekniikka kärsii. On kyseessä sitten ajallinen tai toistoihin perustuva suorite niin mitä pidempään sitä tekee niin loppua kohden tekniikka kärsii väsymyksen johdosta. Olen toisaalta lankuttanut jo tarpeeksi minuutin verran että voisin nosta ajan 75 tai 90 sekuntiin tai kahteen minuutin lankutukseen pienellä palautumisella.

Aamulenkin ja lankutuksen jälkeen olen alkanut tekemään venyttelyä kahdella nopealla liikkeellä. Teen aluksi etureiden venytystä pari kertaa molemmille jaloille minkä jälkeen siirryn takareiden / pohkeiden pariin. Nämä venyttelyt ovat nopeita ja lyhyitä sillä jostain on aina pakko aloittaa. Myöskin kun tekeminen on kuitenkin nopeaa ja helppoa niin nämä tulee tehtyä. Olen vain huomannut sen vuosien varrella, että pitkäksi venyneet aamurutiinit / treenit jäävät helposti tekemättä kun niissä kestää enemmän aikaa.

Kuitenkin jos ja kun haluaa kehitystä niin näistä pitäisi tehdä vaikeampia kun kroppa alkaa tottumaan tekemiseen sillä tietyn ajan päästä samat asiat eivät välttämättä enää tunnu että tekisi jotain. Kuitenkin ongelmaksi muodostuu helposti se, että tietyn ajan päästä minuutin asia on muuttunut kymmeneksi tai kymmeniksi minuuteiksi. Tämä taas johtaa helposti siihen että jaksatko tai pystytkö enää tehdä näitä kun alun minuutin asia on jonkin ajan päästä 20 minuutin asia? Toisille kuten itselleni myös ajankäyttö on tärkeässä roolissa tässä sillä en ole nyt valmis heräämään ihan niin aikaisin että minulla olisi vajaa puolituntia enemmän näihin aamurutiineihin. Yhdessä vaiheessa oli mutta tällä hetkellä ei kun haluan nukkua tuon puolisen tuntia enemmän kun muutoinkin taidan nukkua hieman vähän.

Olen tässä jo hieman "pidempään" miettinyt kirjoittavani lisää Garmin Venu 2 kokemuksia kun Garmin Venu 2 kello on ollut minulla pian käytössä puolisen vuotta. Aikoinaan Garmin Venu 2 hankinta oli itselleni todellinen extempore hankinta vaikka olin jo pidempään miettinyt gps-kelloa mikä mittaisi ranteesta sykkeen. Kaikki lähti liikkeelle itselläni siitä kun perjantaina palasin töistä kotiin ja äitini soitti minulle ja kysyi minulta tiedänkö mitään älykelloista

Olen nyt käynyt nyt pidempään aamuisin kävelylenkillä käytännössä heti herättyäni. Käyn ainoastaan wc:ssä minkä jälkeen laitan lenkkeilyvaatteet päälleni ja lähden lenkille. Nyt syksyisin ja talvisin lähtöön menee hieman enemmän aikaa kun vaatteita tarvitsee hieman miettiä enemmän kuin kesäisin. Myöskin vaatteita tarvitsee laittaa enemmän päälle varsinkin kun kroppa ei ole ehtinyt lämmetä sekä tottua lämpötilaan kun on juuri noussut peiton alta. Tämän johdosta

Kirjoittelin tuossa jo aikaisemmin Garmin Venu 2 kokemuksia viikon käytön jälkeen ja ajattelin kirjoittaa niitä hieman lisää kun Garmin Venu 2 on ollut nyt käytössä useampien viikkojen ajan. Käytännössä olen pitänyt Garmin Venu 2 kelloa kädessä kokoajan paitsi kuntosalilla. Tiedän, että Garmin Venu 2 pitää sisällään ihan hyviä kuntosaliin liittyviä ohjelmia mutta tästä huolimatta olen käyttänyt Garmin Venu 2:sta kuntosalilla pari - kolme kertaa. Ihan vain sen

Viikko sitten lauantaina hain Gigantista Garmin Venu 2 urheilukellon / älykellon. Garmin Venu 2 hankinta tuli itselleni ihan puskista ja tein ostopäätökset noin parin tunnin mietinnän ja tutkimisen jälkeen. Kaikki tämä lähti liikkeelle edellisenä päivänä kun äitini kysyi minulta älykelloista ja mikä kannattaisi ostaa? En osannut sanoa tuohon oikein mitään kun en ole seurannut vuosiin minkälaisia urheilukelloja sekä älykelloja on tullut markkinoille. Muutamia

Kolmas viikko on päättymässä 30 päivän "hc" dieetistä ja tämä on ollut odotetusti "heikoin" viikko jos mittaa painon muuttumista. Ensimmäisellä viikkolla sain pudotettua painoa eniten 4kg ja toisella viikolla 2kg. Tämä kolmas viikko on käytännössä mennyt 1kg muutoksella eli yhteensä paino on pudonnut vähintään 7kg siitä kun aloitin tämän 30 päivän "hc" dieetin. Olisin saattanut saada tällä viikolla enemmän aikaan mutta tein tietoisia päätöksiä treenien suhteen

On ollut mukava olla ilman aamutreenejä ensimmäistä kertaa yli kolmeen kuukauteen. Viime vuoden puolella kävin kymmenen viikkoa putkeen aamuisin tekemässä treenin minkä lisäksi kävin iltaisin tekemässä normaalin treenin. Joululoman aikana olin pari viikkoa ilman aamutreenejä, mutta sitä ei oikein voi laskea kun kyseessä oli loma / ei normaali arki. Joululoman jälkeen jatkoin kuukauden verran aamutreenejä aina viime perjantaihin saakka ja tämän viikon olen