Pohkeet mustelmilla hierontaa ja muutama kyykky treeni PTVGYM:llä

05.07.2024 - 17:20

Kuudes sunnuntaina mutta tällä kertaa en lähtenyt tekemään pidempää kymmenen kilometrin juoksua mitä olen viimeisen viiden viikon sunnuntaisin tehnyt. Tällä kertaa halusin palautua niin treeneistä kuin hieronnasta sekä keskittyä tulevaan hierontaan. Jos palataan ajassa taaksepäin toissa viikolle niin silloin minulla oli hieronta ja tunsin että takareidet sekä pohkeet olisi ollut hyvä hieroa tuolloin. Kuitenkin pidättäydyin suunnitelmissa ottaa tuolloin hieronnassa rinnan sekä kädet. 

Olikohan se sama ilta vai seuraavana päivänä niin "hieroin" itse hierontarullalla pohkeita ja takareisiä. Siinä kävi taas kerran niin että sain pohkeet ihan mustelmille ja aroiksi kun innostuin rullaamaan pohkeita ihan kunnolla. Huomasin kuitenkin etten saanut pohkeita ihan auki vaan pohkeisiin jäi sellainen "pallo" mutta yleisesti ottaen sain pohkeet parempaan kuntoon missä ne olivat ennen omaa "hierontaa". Tämä oli ihan tarpeeksi sillä pohkeet olivat paremassa kunnossa vaikka olin saanutkin ne ihan mustelmille ja aroiksi.

Se taisi olla hieronta päivänä torstaina kun "hieroin" pohkeita itse sillä kävin tekemässä perjantaina maastaveto treenin ja lauantaina kyykky treenin PTVGYM:llä. Perjantaina maastaveto treeni ei mennyt mitenkään loistavasti mutta ok. Syy ei ollut noi pohkeet vaan enemmänkin takareidet. Tunsin selvästi kun laitoin säärilämmittimiä paikoilleen että pohkeet olivat todella arat mutta itse treeniin se ei vaikuttanut negatiivisesti. Päin vastoin paremmassa kunnossa olleet pohkeet vain auttoivat perjantain maastaveto treeniä mutta vieläkin enemmän lauantain kyykky treeniä.

Lauantaina tuli kuitenkin tehtyä uusi ketju kyykky ennätys 220kg + ketjut eli vaikka minulla oli pohkeet mustelmilla niin ei vaikuttanut negatiivisesti kyykky treeniin. Tuon lauantain jälkeen kävin vielä sitten juoksemassa noin kymmenen kilometrin sykealue 3 treenin vaikka mietin myös sen väliin jättämistä. Nuo pohkeet eivät olleet se ongelma vaan enemmänkin tuo lauantain kyykky / jalkatreeni vain painoi kropassa. 

Hieronta oli varattu taas torstaille kuten edellisen viikon hierontakin oli. Ongelma vaan näytti olevan se että pohkeissa vaan näkyi mustelmat ja hieronta aika vain lähestyi ja lähestyi. Tuossa viikolla oli kuitenkin taas maastaveto treeni sekä kyykky treeni PTVGMY:llä mitkä kummatkin meni ihan hyvin eikä jaloissa tai pohkeissa tuntunut mitään. Samalla vaikka pohkeet olivat vielä tummat niin siitä huolimatta arkuus oli lähtenyt pois. En kuitenkaan lähtenyt itse enää tekemään yhtään mitään ja kummassakaan jalkatreenissä niin edellisen viikon lauantaina kuin nyt hierontaa edeltävänä päivänä keskiviikkona en treenannut yhtään pohkeita.

Torstaina oli sitten vuorossa se hieronta mitä olin odottanut että saisin takareidet sekä pohkeet auki. Mietin kyllä ihan hetken että pitäisikö nyt sittenkin ottaa etureidet kun pohkeet olivat vielä tumman väriset. Kuitenkin päätin pidättäytyä alkuperäisessä suunnitelmissa ottaa vain ne takareidet ja pohkeet sillä tunsin niiden olevan todella jumissa ja halusin ne auki. Olin meinaan viimeisissä maastaveto treeneissä huomannut treenien menevän heikosti juuri takareiden takia.

Sitten viimein kun olin hieronta pöydällä ja pohkeita alettiin veivaamaan auki niin huomasin että tummista pohkeita huolimatta en tuntenut mitään extra kipua tai arkuutta niissä. Takareisissä ja pohkeissa kyllä tuntui sitä normaalia ei niin miellyttävää tuntemusta hierontapöydällä. Yleisesti juuri takareidet, etureidet ja pohkeet ovat ne epämiellyttävimmät hieronnassa kun ne ovat aina pahimmissa jumeissa jokainen kerta.

Normaalisti perjantaisin olen tehnyt usein maastaveto treenin niin kuin nytkin hieman ajattelin. Kuitenkin tulin siihen tulokseen että parempi jättää maastaveto treenit ensi viikolle ja tehdä vain penkki treeni ja siihen päälle jotain muuta. Eilen lauantaina tein sitten normaaliin tapaan kyykky treeni mikä meni sekin vielä paremmin kuin kuvittelin. Huomasin tuossa treenissä kyllä sen että takereidet olivat auki ja kyykyn tekeminen oli paljon helpompaa kuin keskiviikkona ennen takareisi / pohje hierontaa.

Samalla sitten jo eilen päätin etten lähde tänään tekemään pidempää noin kymmenen kilometrin sykealue 3 treeniä juurikin sen takia että minulla oli tuossa tuo hieronta, eilen kova kyykky / jalkatreeni sekä huomenna maanantaina jälleen kerran hieronta. Huomenna maanantaina onkin sitten vuorossa etureidet ja sitten neljän viikon hieronta rupeama onkin takana. Olen siis kerran viikossa käynyt nyt hieronnassa missä on käyty koko kroppa läpi.

Menin tänään kuntosalille reilut puolituntia aikasemmin kuin olen nyt käynyt ja päästyäni perille huomasin kuntosalilla olevan vähän väkeä. Viimeksi torstaina on ollut näin vähän väkeä joulukuussa ja tämä varmisti sen asian, että suurin osa ihmisistä on lopettanut treenaamisen. Tammikuu on ohi joten kinkut on sulateltu ja toukokuussa palataan treenaamaan kesäkuntoa varten. Tämä on niin yleinen tapa suurella määrällä ihmisistä ja ihmettelen tätä. Miksi alkaa

Lähdin tänään pitkästä aikaa heti töiden jälkeen kuntosalille ja otin samalla pienen "ristin". Päästessäni kuntosalille huomasin, että väkeä oli normaalisti eikä alkuvuoden tapaan paljoa. Eilen maanantaina väkeä oli vielä 19 jälkeen suhteellisen paljon enkä tiennyt yhtään paljonko väkeä tänään oli kuntosalilla ennen 17:sta. Eli alkuvuoden väkiboosti on jo hävinnyt, mutta se oli kyllä odotettavissa, koska nythän on jo helmikuu. Maanantait taitavat olla

Olin aamulla suunnitellut juoksevani 2500m intervalleja, mutta vielä ennen juoksun alkua emmin vetojen pituutta. Olin ennen aamua juossut tänä vuonna 2000m, 1200m, 800m sekä 400m intervalleja joten halusin vähän vaihtelua vetojen pituuteen. Alkulämmittelyn aikana päätin pitää vetojen pituutena alunperin miettimäni 2500m. En ollut ennen tätä aamua ikinä juossut yli 2000m intervalleja joten nyt myös se on ylitetty. Vetojen pituus oli kuusi kierrosta + 100m mikä

Välipäivä ja aamulenkin väliin jättäminen tuotti illalla hyvän selkätreenin. Ajattelin ennen kuntosalille menoa tehdä kevyemmin, koska minulla vielä vähän painoi jaloissa tiistain treenit. Aloittaessani selkätreenin minulla ei ollut enään tietoakaan tehdä kevyemmin vaan aloitin treenin "ala selän murskaajalla" eli maastaveto + good morning supersarjana. Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs kerta kun aloitin selkätreenin "ala selän murskaajalla" ja tämä kerta oli

Eilen iltapäivällä katselin muutamia videoita intervallitreeneistä ja sain samalla ajatuksen juosta aamulla intervalleja. Tässä kuussa olen juossut 2000m, 1200m intervalleja sekä eilinen kymppi 1/4 kierrosta kovempaa treeni joten vaihtelun vuoksi päätin kokeilla 800m intervelleja. Olen pitänyt vetojen palautukset samana riippumatta vedon pituudesta. Lyhemmällä vedolla voisi pitää lyhemmän palautuksen ja pidemmällä pidemmän, mutta olen pitänyt palautukset yhden

Eilen minulla oli täysi lepopäivä ja kokopäivä meni käytännössä sohvalla istumiseen television ja elokuvien muodossa sekä pelaamisen. Tästä johtuen olin tänään vielä ennen kuntosalille lähtöä "koomassa". Onneksi tänään oli leudompi päivä lämpötilan ollessa jotain -4 astetta joten menin kävellen kuntosalille. Kävelyn aikana heräsin "koomasta" ja olin kuntosalille päästyäni pirteä. Tänään sunnutaitreeni meni muutaman viikon jälkeen hyvin ja rennosti. Huomenna

Valitsin tänään ehkä väärän aamutreenin kun juoksin intervalitreenin. Tämä oli toinen intervalli tälle viikolle ja muutenkin raskas kuntosalitreeni edellisenä iltana pohjalla ei auttanut asiaa. Valitsin juosta 1200m vetoja 400m kävelyllä ja jo ensimmäisellä vedolla huomasin treenistä tulevan vaikea. Ensimmäinen 1200m veto meni 6.03min aikaan ja toinen veto meni 6.12min jolloin tiesin, että en pysty vetämään 4-5 vetoa kunnolla vaan päätin lopettaa vedot kolmeen

Kun lähdin kuntosalille tänään niin ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä pelkästään good morning alaselälle. En muista missä välissä suunnitelmat muuttuivat, mutta ne olivat muuttuneet siinä vaiheessa kun pääsin liikkeen teko paikalle. Maastavedon jättäminen väliin ja pellkän good morningin tekeminen alaselälle oli muuttunut maastaveto + good morning supersarjaksi. Tämä oli nyt toinen kerta kuin tein "selän murskaajaa" minkä olen antanut nimeksi

Palasin sunnuntaina takaisin Espooseen viikonlopun Vammalassa käynniltäni ja lähdin suoraan kuntosalille noin 2.5 tunnin ajomatkan sekä melkein täyden auton purun jälkeen. Onneksi olin syönyt juuri ennen lähtöäni niin pystyin menemään kuntosalille heti. En tiedä johtuiko se ajomatkasta vai yleisesti päivästä niin olin parin ensimmäisen liikkeen jälkeen aivan puhki. Tein lopun treenin niin hyvin kuin suinkaan pystyin. Rinta & ojentajat Alavinopenkki smith 1x10

Juuri päästyäni tänään työpaikan parkkipaikalta puhelimeni piippasi ja viitsin kaivaa sen taskusta. Postista tuli tekstiviesti, että mass.fi tilaukseni on noudettavissa ja päätin samalla poiketa suoraan postiin. Tilauksen pakkaus oli vähän pienempi mitä kuvittelin ja painoikin jonkin verran sisältönä ollessa 9kg proteiinia. Minun tämän hetkiset palautus sekä lisäproteiinit ovat pikkuhiljaa vähentenyyt joten nyt oli aika lisätä varastoja. Tilasin Mass Whey:tä