Penkkipunnerruksen heikkouden treenaaminen - Kahdesti uusi vastustusnauha penkki ennätys

01.07.2025 - 10:07

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

Parisen viikkoa sitten tein pitkästä aikaa penkkiä vastustusnauhoilla ja sain tehtyä silloin uuden ennätyksen 170kg plus vastustusnauhat. Tämä oli siis ennätys nykyisellä painollani sillä olen kyllä joskus mielestäni nostanut 180kg plus vastustusnauhat mutta tuolloin painoin itse paljon enemmän. Myöskään en ole nyt ihan varma olenko edes 180kg nostanut vastustusnauhojen kanssa. No joka tapauksessa parisen viikkoa sitten sain penkki treenissä 170kg vastustusnauhoilla mutta epäonnistuin 180kg vastustusnauhojen kanssa. Tuossa kyseisessä treenissä sain myös tehtyä ensimmäistä kertaa pari kahden toiston sarjaa 165kg painoilla plus vastustusnauhat mikä oli aikaisempi ennätykseni vastustusnauhojen kanssa.

Vastustusnauhojen tarkoitus penkki treenissä on se että liikkeen vastus nousee noston myötä jolloin liike on kevyempi alhaalla ja raskaimmillaan ylhäällä. Tämä penkin variaatio auttaa erityisesti liikkeen lukitus vaihetta jolloin vastus on raskaimmillaan ja siksi yritän tätä itse tehdä aktiivisesti sillä juuri lukitus on minulle se vaikein osuus. Vastustusnauhoilla tehtävä penkki auttaa myöskin tangon ja liikkeen kontrollin harjoittamiseen sillä vastustusnauha painaa tankoa kokoajan alaspäin. Tämä auttaa tangon pitämiseen ja nostamiseen suorassa jos on ongelmia että tanko nousee vinosti. Myöskin vastustusnauhoilla tehtäessä tangon viemistä alas pitää oikeasti kontrolloida sillä muuten tanko iskee kovaa rintaan eli pompsauttaminen mitä monet käyttävät penkissä niin se tulee sattumaan tai rikkomaan paikkoja. 

Eilisessä penkki treenissä en siis suunnitellut treeniä etukäteen vaan menin ihan fiiliksen mukaan. Siinä sitten kun asettelin penkin säätöjä kohdilleen niin automaattisesti sitten ajattelin alkaa tekemään penkkiä vastustusnauhoilla. Vielä tässä vaiheessa en suunnitellut millaisilla painoilla tai millaisia sarjoja tulisin tekemään vaan päätin mennä rauhassa normaaleilla korotuksilla. Kuitenkin pari viikkoa sitten vastustusnauha penkki oli mennyt hyvin mutta sen jälkeen seuraava treeni ei. Viime viikolla sain pari hyvää treeniä pohjalle mitkä olivat ihan hyviä mutta ei mitään ihmeellisiä. Kuitenkin Tampereen Loaded:lla tehty penkki treeni ketjuilla antoi luottoa vaikka se ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut.

Aloitin penkki treenin vastustusnauhoilla ihan normaalisti. Aluksi kaksi toistoa 60kg painoilla plus nauhat, kaksi toistoa 100kg painoilla plus nauhat, yksi toisto 140kg plus nauhat ja sitten yksi toisto 160kg plus nauhat. Tämä on aikalailla sellainen perus nousu penkki treeneissä oli minulla sitten nauhat tai ei. Oikeastaan ilman nauhoja tämä on minulle sellainen rutiini minkä pystyn tekemään helposti aina 170kg asti ilman varmistusta mutta nauhoilla minun on parempi ottaa jo varmitus 160kg plus nauhat kohdilla ihan vain varmuuden vuoksi.

160kg plus nauhat tuli kevyen oloisesti niimpä päädyin nostamaan painot vähintään 170kg. Ajattelin tässä vaiheessa että pari viikko sitten sain 170kg plus nauhat joten laitan nyt suoraan 175kg plus nauhat. Ajattelin tässä vaiheessa myöskin että jos se ei nyt tule niin lasken painot 165kg plus nauhat ja alan tekemään sarjoja. Tämä oli myöskin alkuperäinen ajatus vaikka 175kg plus nauhat olisi tullutkin ylös. No 175kg plus nauhat tulikin suhteellisen kevyen oloisesti minkä johdosta pienen pohdinnan jälkeen päädyinkin nostamaan painot 180kg plus nauhat ja tekemään vielä päivän toisen ennätyksen. Tuo kyseinen 175kg plus nauhat oli siis minun uusi ennätys vastustusnauhoilla.

180kg plus nauhat tuli lopulta ylös vaikka se oikeasti alkoi jo painamaan ja loppua kohden usko alkoi hieman loppua. Ajattelin noston aikana että tämä ei tule ihan ylös vaan tämä tulee jäämään ihan pienestä kiinni. Kuitenkin lopulta kaikki hyvin ja 180kg plus nauhat tuli ylös ilman sen suurempia vaikeuksia vaikka tanko alkoi paimanaan ja nopeus alkoi laskemaan mitä ylemmäksi tankoa nostin. Pari viikkoa sitten tämä jäi puoleen väliin ja tällä kertaa sain sen ylös asti. Nyt oli siis vain parempi päivä tai sitten sain noston aikana tekniikan paremmin pidettyä kasassa jolloin nosto onnistui.

Tuon 180kg plus nauhat noston jälkeen mietin hetken aikaa miten tulisiin treeniä jatkamaan. Alunperin suunnittelin palata painoissa 165kg plus nauhat ja tehden pari kahden - kolmen toiston sarjaa. Kuitenkin hyvin nopeasti tulin siihen tulokseen että nyt olisi parempi lopettaa treeni tähän ja tehdä sitten viikon toisessa treenissä ne sarjat. Päätin että tämä viikon ensimmäinen penkki treeni on nyt tälläinen maksimi ykkös päivä ja viikon jälkimmäinen treeni tulee sitten olemaan sarja päivä.

Joululomalla tein parin viikon aikana jalkatreenin jokatoinen päivä ja nyt talvilomalla tämä sama tuli käytännössä uusittua. Jouluna tämä oli suunniteltu asia tehdä jalkatreeni jokatoinen päivä mutta tällä kertaa treenit vain muodostuivat näin. Ensimmäisellä kerralla eli jouluna vaikka asia oli "suunniteltu" niin en ollut suunnitellut sitä ihan kunnolla ja huomasin erilaisia asioita joita en tajunnut ottaa huomioon. Tuolloin jo toisessa jalkatreenissä alkoivat

Homma näyttää menneen "taas" joululoman tapaan siihen, että treenaan jalat jokatoinen päivä. Tämä ei ollut suunnitelma ja tämä oli asia mitä yritin välttää tällä kerralla tällä talvilomalla. Kuitenkin moni asia ja päätös on taas kerran johtanut siihen, että jalkatreenejä tulee nyt tehtyä jokatoinen päivä. Tämä ei päätynyt viimeksi hyvin, mutta tämä ei ole myöskään alkanut yhtä huonosti kuin viimeksi. Viimeksi se taisi olla toinen jalkatreeni kyseessä ja

Olen nyt tehnyt parin viime viikon aikana hieman sillä tavalla miten en "normaalisti" treenaa ja mikä sotii hieman sitä ajatusmaailmaa mistä olen puhunut. Oikeastaan ensimmäinen poikkeus oli hieman suunniteltu asia jo etukäteen, mutta jälkimmäinen tapahtui treenin aikana pienen harkinnan jälkeen. Molempien poikkeusten jälkeen seuraavat treenit menivät yleisesti heikosti treenistä riippumatta. Toisaalta poikkeuksiakin löytyy eikä tarvitse mennä kuin kolme

Pääsiäisenä tuli vedettyä sitten taas vaihteeksi penkkiennätys. Tällä kertaa nousi 235kg ja kuten viimeksi nostaessani 230kg niin tälläkin kertaa se tuli ihan puskista. En oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä ja mitä oikeastaan edes tehdä. Kyseessä oli kuitenkin pääsiäismaanantain treeni ja salilla oli väkeä kuin mikäkin. Jostain kumman syystä penkit olivat hyvin vapaina ja painoja riitti ihan hyvin vaikka muutoin väkeä tuntui olevan jokapaikassa. Muutoin

Oli se sitten jalkaprässi, kyykky, penkki tai vaikkapa maastaveto niin kun päästään tietyn "tason" yli niin se laittaa tämän tyypin jännittämään. Esimerkiksi penkissä näin alkaa käymään lähes aina kun painot menevät yli 200kg tai kun kyykyssä aletaan päästä 200kg lukuihin. Käytännössä kun siirryn tekemään painoilla joilla en ole useasti tehnyt niin silloin myöskin alkaa tapahtumaan asioita joita ei tapahdu esimerkiksi juuri tehdyllä sarjalla pienemmillä

Viikon tai parin viikon aikana minulla on ollut hieman jotain ongelmia alaselän kanssa. Välillä on tuntunut hieman "kipua" tai enemmänkin jotain mitä ei pitäisi tuntua ja tämä on tapahtunut autoa ajaessa ja muutoinkin istuessa. Kaikki tämä alkoi selkätreenin jälkeisenä aamuna ja samantien aloin miettimään syytä miksi? Sitä en kuitenkaan missään vaiheessa keksinyt, että missä ja miten tämä alkoi. Kuitenkaan missään vaiheessa treeniä mitään kipua en kuitenkaan

Parisen viikkoa sitten sain tehtyä ensimmäistä kertaa 250kg painoilla viiden toiston sarjan mikä oli siis 250kg painoilla tehty sarjaennätys. Seuraavassa treenissä taisin tehdä 220kg painoilla sarjoja mitä seurasi viikko tuon 250kg sarjaennätyksen jälkeen sarjaennätys 240kg painoilla. Sain tehtyä 240kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa mikä oli samalla siis sarjaennätys. Tätä seurasi seuraavassa treenissä 230kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa mikä ei

Toissa lauantaina sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla viisi toistoa mikä oli mielestäni ensimmäinen kerta. Olen monesti saanut kolme toistoa ja muutaman kerran neljä, mutta viittä en ollut mielestäni saanut ennen kyseistä hetkeä. Muutoinkin tuo kyseinen päivä oli siinä mielessä "erikoinen", että en odottanut mitään vastaavaa. En ollut aamupäivällä edes varma mihin aikaan ja missä käyn treenaamassa sillä perjantaina ja lauantaina minulla oli menoa. Näin

Tein tälle viikolle aika "radikaaleja" muutoksia ruokavalion suhteen. Päivän kaksi suurinta ateriaa dieetillä ovat sisältäneet hiilaria riisin tai pastan muodossa, mutta tällä viikolla karsin nämä pois. Halusin tehdä tälle viikolle ateria muutoksia, mutta en taaskaan ajatellut asiaa sen paremmin kuin vasta hieman liian myöhään. Kaikki alkoi siitä kun kävin ruokakaupassa viime viikon perjantaina salin jälkeen. Tuolloin minulla oli jo pieni suunnitelma mitä

Olen ollut tässä kokoajan dieetillä tämän vuoden puolella mutta viimeaikoina en ihan niin tiukalla linjalla kuin vuoden alusta. Samalla myöskin tuntuu sille, että dieetin tulokset syntyivät tammikuussa minkä jälkeen olen mennyt tasaisella samalla linjalla. Näin siis kun katson tuloksia pelkästään vaa'an mukaan muita mittareita ei ollut nyt käytössä. Omasta mielestäni olen tuntenut, että tuloksia olisi tullut jatkuvasti vaikka vaaka ei ole niin näyttänyt. Koko