Penkissä uusi sarjaennätys 140kg x20

30.07.2023 - 14:50

Tämän viikon tiistaina tuli tehtyä loppujenlopuksi aika perus penkkitreeni ihan vain sen vuoksi etten parempaan pystynyt. Minun oli tarkoitus tehdä 160kg painoilla kahdeksan toiston sarjoja pysäytyksen kanssa mutta kun ei pysty niin ei pysty. Päädyin sitten tekemään kolme kuuden toiston sarjaa 160kg painoilla pysäytyksellä kun siihen oli vain rahkeita. Näin ollen penkkitreenistä tuli aika perus kauraa sillä tuo kuusi toistoa 160kg painoilla ei ole mitään kovinkaan uutta mutta toisaalta ei nyt ihan jokapäiväistä.

Toisaalta olen nyt viime aikoina tehnyt 160kg painoilla yksin ilman varmistajaa niin en ole ihan 100% saanut tehtyä loppuun saakka. Näin ollen toistomäärät yleensä jäävät siihen kolmeen kun ei vain uskalla lähteä tekemään enempää yksin. Yleensä otan sitten spotterin vasta 160kg jälkeen kun teen isommilla painoilla ja näin ollen 160kg pidemmät sarjat jäävät tekemättä. Tämän treenin ja tavoitteen epäonnistumisen seurauksena tähän pitää tehdä muutos.

Torstaina kun oli vuorossa viikon toinen penkki treeni niin en tiennyt edes sitäkään mitä tiistaina olin hieman suunnitellut. Kaiken lisäksi siinä samalla kun lämmittelin ja venyttelin penkkitreeniä varten niin paskaa tuli jauhettua. Siinä sitten kun sain tankoon 140kg ja piti alkaa tekemään sillä lämmittelyä niin sain ehdotuksen mitä jos tekisin kaksikymmentä toistoa 140kg:lla?

Siinä sitten aloin tekemään kun olinhan jo edellisellä viikolla saanut 140kg painoilla 17 toistoa vaikka siinä pohjilla olikin 180kg 3x3 penkkitreeni. Nyt ei ollut mitään suuremmilla painoilla tehtyä treeniä takana ja muutenkin nyt olin tottunut tekemään penkissä pidempiä sarjoja niin olin todella luottavainen. Lopulta se tuli pienen tappelun jälkeen kun siinä jossain 18 toiston kohdalla alkoi painamaan. Tekeminen vain alkaa hapottamaan jolloin kädet eivät vain liiku vaikka paino tuntuisi kevyeltä. Se on vain sellainen outo fiilis kun tanko ei paina mutta kädet eivät vain jaksa nostaa.

Kun oli aika lähteä täänään kuntosalille tunsin kroppani olevan ihan väsynyt. Päivän aikana kropassa ei tuntunut mitään väsymystä, mutta sillä kun olin tullu kotio ja lähdin kuntosalille kropassa tuntui väsymys. Tämä kaikki tapahtui siis vajaassa parissa tunnissa. Lähdin tänään vähän aikaisemmin salille, kun tarkoitus oli käydä vielä kaupassa treenin jälkeen. Halusin jättää varoiksi vähän enemmän aikaa, koska en halua kelloa tuijottaen. On ollut vähän

Olin eilen intervallien jälkeen todella väsynyt. Jalat olivat kanssa ihan poikki ja jotain pientä särkyäkin taisi olla, mutta ei mitään ihmeellistä. Tiistaina tehdyn jalkatreenin paikat alkoivat vain ottamaan uudestaan eli reisissä, pakaroissa ja pohkeissa alkoi tuntumaan tiistaina tehty treeni. Tästä syystä sekä myöskin pienestä säästelystä ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä good morning liikkeen. Kun pääsin tänään kuntosalille ja olin

Illan suunnitelma oli aluksi pelata yksi kisa iRacingissä jonka jälkeen vuorossa oli meno kuntosalille. Tänään päivän ollessa tiistai iRacingissä alkoi uusi viikko ja National Seriessissa uutta rataa mikä oli minun onnekseni Lucas Oil Raceway mitä olin jo pelannut lava-autolla. Radan ollessa tuttu niin alkuun pääseminen oli todella paljon helpompaa. Auto on tietenkin eri, mutta ajolinjoista olin jo perillä. Lucas Oil Raceway on uusi rata joka tuli kuluvalle

Parin päivän puserrus tuotti normaalisarjoja, tiputussarjoja, korotussarjoja, pyramiidisarjoja sekä pakkotoistoja. Perjantaina vuorossa oli ihan normaali olkapää & hauispäivä ja tänään kävin aloittamassa jo uuden treeniviikon rinta & ojentajatreenillä. Perjantaina tein olkapääliikkeet ihan normaalisti neljän sarjoilla ja kymmenen toistoilla, mutta hauiksessa tein pyramiidia sekä tiputusta. Pyramiidisarjan tekeminen on aina ei niin kivaa, mutta ainakin

Eilen oli tarkoitus pitää täysivälipäivä, koska takana oli kuitenkin maanantain aamulenkki + intervallit sekä tiistain jalkatreeni. Lähdin kuitenkin vielä eilen illlalla juoksemaan vaikka se oli toisaalta pieni riski mitä en silloin ajatellut. Lähdin vain juoksemaan kevyttä lenkkiä eikä tarkoituksena ollut vetää mitään ihmeellisen nopeaa tai pitkää. Juoksun alussa en edes tiennyt kuinka pitkän lenkin juoksen vaan lähdin vain vetämään jotain reittiä. Ihmettelin

Eilen oikeastaan vasta kun olin päässyt kotiin huomasin olevani todella väsynyt. Vielä viimeisen intervallin jälkeen oli ihan jees olo ja kävin intervallien jälkeen saunassa enkä huomannut vielä väsymystä. Kaikki kuitenkin muuttui kun pääsin kotiin ja intervallin lopettamisesta oli joku tunti aikaa. Minun oli tarkoitus alkaa pelaamaan iRacingiä kun olin saanut tyhjennettyä repun ja olin rauhoittunut. Aloin tällöin huomaamaan väsymystä ja iRacingin sijaan

Pari viikkoa sitten testasin tehdä rintaliikkeitä yhdellä kädellä, mutta se meni vähän yli kun tein kaikki liikkeet yhdellä kädellä. Huomasin asian tämän viikon maanantaina kun rinnassa tuntui viime sunnuntaina tekemäni rintatreeni. Tätä samaa en huomannut niin hyvin pari viikkoa sitten, mutta tietenkin treeni oli erilainen. Yhdellä kädellä tehtynä liikkeet tuovat uutta treeniin ja ottavat erilailla, mutta perusrunko pitää olla parempi eikä samanlainen mitä

Eilen suunnittelin kokeilevani pitkästä aikaa käyttää veden sijasta nesteytysjuomaa kuntosalilla. Minulla on vielä jonkun verran jäljellä Northforce Universal nesteytysjuomaa, kun sen käyttö vain jostain syystä jäi. Ehkä yksi syy oli se, että tein sitä valmiiksi yhden täyden pullon mikä ei tietenkään ikinä riittänyt ja loppu treeni meni sitten taas vedellä. Tänään oli taas nihkeä ilma salilla ja olikin hyvä kokeilla nesteytysjuoman käyttöä. Tein treeniä varten

Tänään piti rukata hieman kuntosalille menon aikataulua Suomen jääkiekko pelin mukaan. Tämä tarkoitti hieman normaalia aikaisempaa aikaa, mutta kysymyksessä oli vain vähän aikaisempi aika. Ero ei ollut siis suuri, mutta loppua kohden aloin kuitenkin vähän katsomaan kelloa. En tiedä mikä vaikutti eniten Suomen peli vai ulkona ollut kuuma ilma niin kuntosalilla oli normaalia torstai päivää hiljaisempaa. Alkaako lämpimät ilmat jo karkoittaa suurimman osan

Tänään oli jälleen kuuma ilma pihalla ja kun eilenkään en käynyt kuntosalilla niin arvuuttelin tunkkasuuden ja Siberian välillä. Pihalla oleva ilma vaikuttaa niin paljon kuntosalin ilmaan. Kun pihalla on kuuma niin salilla on kuuma. Kun pihalla on kylmä niin salilla on kylmä. Ainoa ero voi olla se kun pihalla on kuuma niin kuntosalilla olo on kuin Siberiassa. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmastointi huutaa hoosiannaa. Se on melkein aina arvoitus millainen ilma