Parin viikon tauon jälkeen 10km aamulenkki ja illalla kuntosalitreeni

16.11.2016 - 12:06

Viikonloppuna oli tarkoitus jatkaa spinningissä käyntiä menemällä joko lauantai- tai sunnuntaiaamuna spinning tunnille. Lauantaina ajattelin meneväni sen takia, että se olisi ollut hyvä palauttavatreeni perjantain jalkatreenin jälkeen. Pohdin asiaa lauantaiaamuna jonkin aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, että siirtäisin spinningiin menemisen mielummin sunnutaille. Tunsin lauantaina väsymystä jaloissa ja varsinkin polvissa tuntui kyykkyjen ja yhden jalan jalkaprässin tekeminen. Ajattelin vain levon olleen parempi ratkaisu kun mennä spinning tunnille hieman epävarmoilla jaloilla. Tämä oli nyt toinen kerta kun minulta jäi väliin lauantain spinnig tunti vaikka juuri spinning maratonin jälkeen ajattelin aloittavani käymään spinning tunneilla juurikin lauantaisin. Lauantaisin olen vain miettinyt jalkojen kestävyyttä perjantaisten jalkatreenien jälkeen vaikka juurikin ajattelin spinningin olevan hyvä palautuminen jalkatreenin jälkeen. Pitää nyt katsoa jos vaikka tämän viikon lauantaina tuo suunnitelma toteutuisi ja kävisin kokeilemassa spinning tuntia lauantaiaamuna.

Viikonlopun suunnitelmat hieman muuttuivat tai siis ne olivatkin koko ajan hieman epävarmoja aikatauluisesti. Tämän johdosta en päässytkään sunnuntaiaamuna spinning tunnille, koska menin katsomaan päivänäytökseen uusinta Mad Max Fury Road elokuvaa. Mietin aamulla ennen elokuviin lähtöä sellaista ratkaisua, että olisin mennyt heti elokuvista päättymisen jälkeen kuntosalille polkemaan kuntopyörää ja tekemään jotain muuta aerobista. Päätin lopulta jättää tämän suunnitelman väliin ruokailun takia sillä ennen elokuviin lähtöä en syönyt kunnolla ja tämän johdosta ruokailusta olisi ollut liian pitkäaika. Ajattelin kuitenkin, että ihan tyhjällä vatsalla ja mahdollisesti nälissään ei olisi kiva polkea kuntopyörää ja tehdä aerobista treeniä. Tämän johdosta päätin syödä heti elokuvista päästyäni ja tämän jälkeen mahdollisesti tekeväni jotain treeniä. Mietin myöskin ihan sitäkin ratkaisua, että en tekisi minkäänlaista treeniä sunnuntaina vaan pitäisin ihan lepopäivän. Illalla tietenkin olisi ollut kyllä vielä toinen spinning tunti, mutta tällöin televisiosta tuli Manchester United vs Arsenal.

Pelin jälkeen päätin lopulta lähteä juoksemaan kevyen ja lyhyen lenkin. Tänään oli kuitenkin tarkoitus juosta kymmenen kilometrin aamulenkki joten päätin mennä tekemään kevyen lenkin lähinnä sen takia, että viimeistä juoksulenkistä oli pari viikkoa. Tämä lenkille lähtö oli lopulta loistava ratkaisu sillä kropassa painoi ja varsinkin alaselässä. Loppumatkasta juokseminen tuntui jo hieman paremmalta, mutta käytännössä koko lyhyt lenkki oli paikkojen saamista auki. Jos olisin käynyt spinningissä tai muuten polkemassa kuntopyörää kuntosalilla paikat olivat olleet tänä aamuna niin sanotusti huonommassa juoksu kunnossa. Sunnuntainen kevyt avaava lenkki näytti vaihteeksi miksi avaavia juoksuja kannattaa ja kuinka paljon se auttaa tulevia juoksuja.

[[{"fid":"423","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":311,"width":514,"class":"media-element file-default"}}]]

Viikko alkoi 10km aamulenkillä

Tämän aamuisesta aamulenkistä ei olisi tullut varmaan mitään ilman eilistä kevyttä avaavaa lenkkiä. Luulisin samojen vaikeuksien olleen nähtävissä tämän aamun aamulenkillä mitä minulla oli eilen juostessa kevyesti puolta lyhyempää reittiä. Vaikka juoksuista oli nyt parin viikon tauko niin tämä ei sinällään näkynyt tämän aamuisessa aamulenkissä kun yleensä huomaan parin viikon tauon juoksemisesta todella helposti. Tuon tauon kyllä huomasin eilen kivuissa ja muuten juokussa, mutta tänään en huomannut oikein mitään "normaalista" poikkeavaa.

Tämän aamun aamulenkki meinasi kyllä jäädä väliin tai matkan lyhentyvän viiden ja puolen tunnin yöunien. Kun aina vain pitää katsoa jääkiekko finaali siihen asti kun pokaali nostetaan ilmaan ja kansallislaulu soi. Tämän johdosta nukkumaan pääsi myöhään mikä johti myöskin vähempiin yöuniin. Jos olisin ollut järkevämpi niin olisin voinut ihan hyvin jättää pelin toiseen erään ja mennä nukkumaan, mutta kun ei niin ei. Kun pääsin nukkumaan myöhään niin ajattelin myöskin nukkua niin pitkään kuin mahdollista.

Tänään tein myös siten, että aamulla heräämisen jälkeen otin normaalisti Green Tea kapselin sekä söin banaanin. Yleensä ennen aamulenkkejä en syö yhtään mitään niin tänään koitin tuollaista ratkaisua syödä banaanin ennen. Joskus olen syönyt ruisleipää, mutta tämä on ollut liian täyttävää joten päädyin koittamaan banaania. En tiedä vaikuttiko tämä pieni syönti juoksussa mihinkään ja sainko siitä lisää energiaa, mutta en ainakaan huomannut banaanissa mitään negatiivista juoksun aikana. Huomen aamulla on taas tarkoitus mennä aamulenkille niin tulen yrittämään tätä samaa taktiikkaa syödä banaani ennen aamun aamulenkkiä.

[[{"fid":"424","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":502,"width":517,"class":"media-element file-default"}}]]

Kuntosalilla tulee treenattua kovaa ja saan myös "hyviä" päätöksiä tulevista treeneistä

Olin hieman epäileväinen tänään päivän kuntosalikuntoa aamun aamulenkin jäljiltä. En ollut juossut pariin viikkoon kymmenen kilometrin aamulenkkiä pohjalle niin tänään täytyi hieman taas katsoa miten kuntosalilla jaksaa aamulenkin jäljiltä. Pari viikkoa kun on saanut treenata ilman juoksua niin tulokset ovat olleet hyviä vaikka yksi epäonnistuminenkin mahtui mukaan. Siitä huolimatta vaikka epäonnistuin niin se ei ole lannistanut minua. Heti torstain epäonnistumisen jälkeen sain loistavan jalkatreenin perjantaina ja kyllä tämän aamun aamulenkki meni hyvin sekä myöskin illan kuntosalitreeni. Olen epäonnistunut monia kertoja kuntosalilla ja vaikka sinä päivänä se tuntuu isolta epäonnistumiselta välillä niin isossakuvassa se antaa itselleni vain virtaa. Kuntosalilla ei saa lannistua epäonnistumisista sillä se on väärä tie hyviin tuloksiin.

Aina kaikille tulee epäonnistumisia ja sitä varten yleensä on se varmistaja joka varmistaa. Ei aina voi vain saada ennätyksiä tai isoilla painoilla maksimia määrää toistoja. Juoksussakin välillä zippaa niin kuntosalilla on sama homma ettei aina vain jaksa. Päivät ovat erilaisia ja kaikki muutkin asiat vaikuttavat treenaamiseen vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut. Itse olen epäonnistunut monia kertoja ennätysyrityksissä sekä myöskin isoilla painoilla sarjoja tehdessä kun ei vain ole jaksanut. Siitä huolimatta yleisestiottaen kehitys kulku on ollut ylöspäin. Maastavetoa taitaa olla tällä hetkellä ainoa liike missä en ole onnistunut vielä nostamaan ennätyspainoja vaan viimeisimmät yritykset ovat epäonnistumisia 225kg ja 230kg painoista. Kummallakin painoilla olen useampaan kertaan koittanut, mutta kertaakaan kumpikaan paino ei ole ollut edes lähellä. Tähän on toivottavasti viimein tulossa korjaus sillä viime viikkoinen mahti sarja maastavedossa 220kg kolme toistoa antoi toivoa jopa 240kg nostoon.

Tänään jaksoin yllättävän hyvin kuntosalilla. Oikeastaan normaalisti. Aloitin treenin pystypunnerruksella ja otin heti kättelyssä lämmittelyn jälkeen 50kg käsipainot ja tein kolme sarjaa. Ensimmäinen sarja oli ehdottomasti paras. Toinen alkoi hiipua loppuakohden, mutta sain sen varmistuksen avulla ihan hyvin ylös. Kolmas sarja olikin sitten väsynein ja tarvitsin siinä eniten apua jotta sain sarjan lopppuun asti tehtyä. Pakkotoistoja tuli siis tehtyä muutamia, mutta eipä tuo yllättänyt sillä 50kg käsipainoilla pystypunnerrus on todella raskasta. Vaikka itse aloin hyytymään niin käteni pystyi sivuttaissuunnassa suorassa eikä ne lähtenyt eteen tai taakse. Tälläisen hyvän palautteen sain myös varmistajalta. Vaikka ylöspäin nostaminen hyytyi niin jaksoin pitää käteni suorassa jolloin varmistaja pystyi keskittymään auttamaan minua saamaan painot ylöspäin. Tällöin koko prosessista tuli kaikille helpompi sillä jos varmistajan pitää alkaa katsoa, että kädet pysyvät sivuttaissuunnassa keskellä kaikki alkaa olemaan raskaampaa.

Kuntosalitreenin päätyttyä tai päättyessä sain myös mieleni "virkeäksi". Sain päätettyä juoksusuunnitelmiani keskiviikkoon asti jolloin minun on tarkoitus mennä radalle juoksemaan intervalleja. Päätin jättää huomisen aamulenkin väliin joka minun oli hieman tarkoitus käydä juoksemassa. Samalla päätin jättää kaikki mahdolliset keskiviikkoaamun kevyät treenit / juoksut väliin. Näiden päätösten pohjalta keskityn nyt keskiviikon intervalleihin. Aloin muistelemaan talven hallijuoksuja ja siellä juoksemiani intervalleja. Tällöin välillä juoksin hieman liikaa ennen kun minun oli tarkoitus juosta intervalliharjoitus ja tämän jälkeen en enään jaksanutkaan vetää kunnollisia vetoja. Jos menisin nyt huomenna juoksemaan kymmenen kilometriä ja siihen päälle normaalisti kuntosalitreeni niin voi olla, että keskiviikkona radalla en pahemmin juoksisi vietoja vaan lähtisin samantien pois.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 25kg x10,  3x10 50kg
  • Hauiskääntö istuen käsipainoilla pyramiidisarja 15kg x8, 17,5kg x8, 20kg x8, 17,5kg x8, 15kg x8
  • Vipunostot sivuille istuen 3x10 10kg
  • Hauiskääntö normi tanko 30kg x10, 40kg x10, 3x10 50kg
  • Ristikkäistalja takaolkapäille 3x10 20kg
  • Haiskääntö ristikkäistalja 3x10 50kg
  • Pystysoutu 50kg x10, 3x10 60kg
  • Hauiskääntö talja maaten ylhäältä 50kg x10, 3x10 60kg

Rankka treeni takana ja olen ihan väsynyt. Pyramid intervallitreeni 1600m - 400m ja "takaisin" 400m - 1600m. En ole ikinä oikein tehnyt mitään vastaavaa paitsi kerrran olen juossut 400m, 300m, 200m 100m ja sama toiseen kertaan. Minulla oli aamulla herätys aamulenkkiä varten, mutta kun herätys soi niin siirsin samantien herätyksen 45min eteenpäin ja jätin aamulenkin väliin. Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että ratkaisu oli hyvä sillä iltapäivän urakka oli

Sunnuntai ja pääti lähteä kuntosalille 12.30 aikoihin mikä on normaalia aikaisempi aika, mutta en jaksanut odotella tänään vaan halusin mennä aikaisemmin. Ehkä jos olisin syönyt ruuan ja mennyt myöhemmin kuntosalille tulokset olisivat olleet parempia, mutta ei niillä tuloksilla niin väliä ole. Sillä on paljon enemmän väliä kun treeni menee yleisesti hyvin ja käy ylipäätänsä treenaamassa kuin tuloksiin keskittyminen. Olen huomannut itse sen, että jos keskityn

Taisi olla väsynyt perjantai tai ainakin ilta. Aamulla tuli vedettyä 3x800 intervallit ja illalla kävin salilla, mutta en ole ihan varma olinko jo väsynyt vai painoiko pieni kiire Suomen jääkiekkopeliä katsomaan plasmat sekaisin. Olkapäätreenit menivät hyvin, mutta hauisksessa meinasi jäädä liikkeitä tekemättä ja muutenkin reeni aika torsoksi. Luulen väsymyksen aiheuttaneen vähän sekoilua, mutta olihan alla jo kaksi "megatreeniä" tiistailta jalat ja torstailta

Menin tänään kuntosalille reilut puolituntia aikasemmin kuin olen nyt käynyt ja päästyäni perille huomasin kuntosalilla olevan vähän väkeä. Viimeksi torstaina on ollut näin vähän väkeä joulukuussa ja tämä varmisti sen asian, että suurin osa ihmisistä on lopettanut treenaamisen. Tammikuu on ohi joten kinkut on sulateltu ja toukokuussa palataan treenaamaan kesäkuntoa varten. Tämä on niin yleinen tapa suurella määrällä ihmisistä ja ihmettelen tätä. Miksi alkaa

Tänään aamulla oli vuorossa palauttava / helppo aamulenkki jonka olisi voinut jättää väliinkin. Polvet huusivat alusta alkaen Hoosiannaa, mutta onneksi tilanne rauhoittui noin 2km jälkeen. 2km jälkeen juokseminen oli "rennompaa" tai siis kipu ei tuntunut niin pahalta, mutta jalat ei vain meinannu jaksaa rullata. Toisaalta oli vain parempi käydä juoksemassa sillä jalat ainakin aukesivat ja loppuviikkoa ajatellen juoksu oli hyvä ratkaisu tai näin ainakin luulen

Lähdin tänään pitkästä aikaa heti töiden jälkeen kuntosalille ja otin samalla pienen "ristin". Päästessäni kuntosalille huomasin, että väkeä oli normaalisti eikä alkuvuoden tapaan paljoa. Eilen maanantaina väkeä oli vielä 19 jälkeen suhteellisen paljon enkä tiennyt yhtään paljonko väkeä tänään oli kuntosalilla ennen 17:sta. Eli alkuvuoden väkiboosti on jo hävinnyt, mutta se oli kyllä odotettavissa, koska nythän on jo helmikuu. Maanantait taitavat olla

Olin aamulla suunnitellut juoksevani 2500m intervalleja, mutta vielä ennen juoksun alkua emmin vetojen pituutta. Olin ennen aamua juossut tänä vuonna 2000m, 1200m, 800m sekä 400m intervalleja joten halusin vähän vaihtelua vetojen pituuteen. Alkulämmittelyn aikana päätin pitää vetojen pituutena alunperin miettimäni 2500m. En ollut ennen tätä aamua ikinä juossut yli 2000m intervalleja joten nyt myös se on ylitetty. Vetojen pituus oli kuusi kierrosta + 100m mikä

Minulla oli aamulla herätys asetettu hallijuoksua varten, mutta kun heräsin piipitykseen niin ensimmäiseksi vaihdoin herätystä noin tunnin eteenpäin ja painuin takaisin nukkumaan. Herätessäni toisen kerran tänään olin väsynyt ja varmaan vieläkin vähän univelkoja maanantaista. Juurikin väsymyksen takia siirsin herätyksen ja jätin aamujuoksun väliin. Minulla taisi olla vielä kaiken huipuksi suunnitelmissa vetää jonkinlainen intervallitreeni. Aamun juoksusta ei

Sunnutaina 20 aikoihin yrittitin mennä nukkumaan, mutta en tiedä koska nukahdin. 0.55 herätys ja nousin ylös ainakin 4 tunnin unilla katsomaan Super Bowlia. Denver Broncos ja Seattle Seahawks kohtasivat tässä ottelussa enkä tiennyt kummastakaan joukkueesta oikestaan yhtään mitään. Varmaan ainoa pelaaja josta tiesin ennen peliä oli Peyton Manning. En seuraa yleisesti Amerikkalaista jalkapalloa vaan olen katsonut pelkästään Super Bowleja. Minulla on monta kertaa

Perjantai oli torstain tapaan normaali hiljaisempi eli onko alkuvuoden väki boosti loppumassa vai onko kyseessä vain pari iltaa? Imeisesti ainakin perjantaina 18 aikoihin oli ollu jonkun verran väkeä, mutta 19 aikoihin oli hiljaista. Olen nyt mennyt 19 jälkeen kuntosalille tänä vuonna ja olen huomannut sen sellainen ajankohta jolloin on tai ainakin pitäisi olla vähän vähemmän väkeä. Perjantait on olleet päiviä jolloin voi ajatella menemistä jo 18.30 aikaan