Otin PWO:ta (Pre-Workout) ensimmäistä kertaa kuukausiin ja heti ongelmia sen kanssa

27.09.2019 - 23:04

En muista tarkkaan koska aloin pitämään taukoa PWO:n (Pre-Workout) käytöstä mutta viimeistään kesälomalla jätin PWO:n ottamatta. Loman neljän viikon aikana huomasin etten välttämättä tarvitse PWO:ta ennen treeniä joten kun palasin kesälomalta niin jätin sen myös ottamatta aina tähän päivään saakka. Osittain kaikki lähti liikkeelle siitä, että halusin PWO:sta ainakin neljän viikon "vieroitus" tauon sillä kroppa tottuu kaikkeen ja käytännössä määriä pitäisi nostaa jotta PWO vaikuttaa yhtä paljon kuin joskus aikoinaan. Tämän vuoksi on hyvä pitää välillä taukoa PWO:sta tai jopa kahvista jotta määriä ei tarvitsisi lisätä jotta kroppa ei tottuisi tiettyihin määriin.

Toinen syy kesän PWO tauolle oli se, että minulla on ollut PWO:n kanssa ongelmia viikonloppuisin ja kun olen käynyt Vammalassa. Jostain kumman syystä vatsa on alkanut oireilemaan viikonloppuisin kun olen ottanut PWO:ta ennen treeniä. Näin ei ole käynyt viikolla oikeastaan kertaakaan, mutta heti kun kyseessä on esimerkiksi ollut lauantai niin lähtiessäni kuntosalille olenkin suunnannut suoraan wc:hen. Joskus olen jopa päässyt autolle kun olen huomannut, että minun on parempi palata takaisin kotiin sillä vatsa on alkanut oireileen. On ollut muutama tapaus kun olen päässyt salille ja heti ensimmäiseksi olen joutunut käymään wc:ssä tai pahimmassa tapauksessa olen saanut aloitettua treenaamisen niin lämmittelysarjojen jälkeen olen joutunut käymään wc:ssä juuri kun olen päässyt kunnon painoihin.

Ärsyttävintä asiassa on se, että vatsa on tosiaankin mennyt ihan kuralle niinkuin olisi joku vatsatauti tai jotain. Yksi kerta ei riitä vaan olen joutunut käymään heti perään uudestaan ja mahdollisesti vielä uudestaan. Pahimmassa tapauksessa olen käynyt puolen tunnin aikana kolme kertaa asioilla ennen kuin olen päässyt lähtemään salille. Tämän jälkeen jää vähäksi aikaa sellainen tunne, että jossain kohtaan pitää mennä taas. Tämä sitten näkyy treenissä epävarmuutena kun yrittää joko kyykätä tai mavettaa kun ei tiedä kuinka uskaltaa "pinnistää". Varsinkin kyykyssä suuremmissa painoissa alkaa helposti miettimään uskaltaako sitä vapaasti kyykätä suurilla painoilla vai pitääkö hieman säästellä.

Kaikista oudointa onkin ollut se asia, että tätä on tapahtunut silloin kun olen ollut käymässä Vammalassa tai usein miten lauantaisin kun olen mennyt kyykkään. Jotenkin se vaikuttaa siihen, että Vammalassa ollessa tai viikonloppuisin minulla on ollut eri rutiinit kuin normaalisti viikolla. Ruokailut ja monet muut asiat ovat olleet eri tavalla. Olen kyllä yrittänyt syödä eri tavalla ja tehdä asioita eri tavalla lauantaisin mutta tästä huolimatta vatsa on vain mennyt sekaisin. Tätä ei tapahdu aina mutta suhteellisen usein minkä johdosta olen alkanut jättämään PWO:n ottamista ennen treeniä.

Off The Hook sivuvaikutukset

Tällä viikolla kävin maanantaista - torstaihin jokaisena aamuna uimassa lähes eniten mitä olen nyt uinut. Tämän lisäksi jokaisessa treenissä on ollut käytössä viikon sisällä 200kg painot tai yli jos vain päivän kunto on antanut siihen myöden. Keskiviikkona jalkatreeni meni todella heikosti kun pääsin 180kg painoihin jolla sain kolmen toiston sarjan ha yhden ykkösen. Tämän jälkeen painot vai pieneni ja pieneni. Tästä huolimatta sain ilmeisesti tehtyä todella "raskaan" jalkatreenin sillä olin todella väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan. Torstaiaamuna olin väsynyt mutta menin siitä huolimatta uimaan mutta uin hieman vähemmän kuin muina aamuina. Illalla rinta- & olkapäätreenissä tein taas sitten raskaan treenin minkä johdosta olin vieläkin väsyneempi illalla. Perjantaiaamuna olinkin sitten niin väsynyt että päätin jättää aamun uinnin väliin.

Keskiviikkoillan ja torstaiaamun väsymisen johdosta päätin ottaa Off The Hook PWO:ta torstain treeniin. Tuolloin en huomannut mitään ihmeellistä mutta penkkiä tehdessä yhdessä kohtaan tuli fiilis, että ei kai vaan vatsa ole mennyt sekaisin. Muutoin en huomannut mitään ihmeellistä ja kaikki meni lopulta hyvin. Perjantaiaamuna olin vieläkin väsyneempi minkä johdosta päätin ottaa illalla uudestaan Off The Hookia kun edellisenä päivänä kaikki oli mennyt ilman ongelmia. Perjantai olikin sitten ihan eri päivä ja PWO:t olisi pitänyt jättää ottamatta.

Perjantaina tuli muutoinkin syötyä eri tavalla kuin muina viikon päivinä. Myöskin viimeinen ateria ennen treeniä jäi hieman liian lähelle treeniä. Tämän lisäksi otin Off The Hookia 45 minuuttia ennen kuin minun oli tarkoitus lähteä kuntosalille. Kaikki kuitenkin muuttui noin 15 - 20 minuuttia Off The Hookin ottamisen jälkeen. Vatsa meni nimittäin sekaisin ja kävin aluksi kaksi kertaa wc:ssä ennen kuin luulin olevani kunnolla kunnossa ja valmis lähtemään salille. Tunsin kahden wc reissun jälkeen että kaikki ei ole vielä ihan hyvin niin päätin venyttää salille lähtöä vielä hetken. Tämä oli oikea ratkaisu sillä jouduin käymään vielä kerran wc:ssä ennen kuin lähdin salille. Pääsin lopulta lähtemään salille tunti Off The Hookin ottamisen jälkeen eli olin salilla lopulta puolituntia myöhemmin kuin mitä minun piti siellä alunperin olla.

Lopulta kun pääsin kuntosalille niin kaikki näytti olevan hyvin. Tein alun lämmittelyt ja venyttelyt minkä jälkeen menin laittamaan tankoa ja painoja paikoilleen jotta pääsin aloittamaan mavettamisen. Kuitenkin kun olin saanut laitettua tankoon 100kg ja olin aloittamassa tekemään ensimmäisen lämmittely sarjan niin tajusin, että minun on käytävä vielä wc:ssä. Kävin lopulta 4 kertaa wc:ssä Off The Hookin ja ensimmäisen sarjan välillä. Ei mikään ideaali tilanne lähteä siitä sitten mavettamaan mutta lopulta mavettaminen oli helppoa ja meni todella hyvin. Päädyin tekemään 220kg painoilla kolme kolmen toiston sarjaa pysäytyksellä.

En ole varma mitä Off The Hook tekee jotta vatsani menee sekaisin mutta jotain se tekee. Olin kyllä virkeä eikä mitään aamun väsymistä ollut huomattavissa mutta kun joutuu käymään neljä kertaa wc:ssä ennen ensimmäistä varsinaista sarjaa niin se ei ole kyllä ihan sen arvoista. Tässä on nyt muutama suunnitelma ja asia tulossa seuraavien viikkojen aikana niin saa nyt nähdä otanko Ohh The Hookin käyttöön normaalisti ja katson alkaako vatsa kestämään vai mitä teen asian kanssa. Nyt loppuviikosta olin kyllä väsyneempi kuin aikoihin niin tämän vuoksi otin Off The Hookia. Se miksi olin tällä viikolla väsyneempi kuin viikkoihin johtuu varmasti siitä, että lisäsin aamu-uinneissa matkan eli kierrokset kuudesta kahdeksaan.

https://www.fitnesstukku.fi/off-the-hook-525-g

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa

Olen huomannut sen jalkatreeniä tehdessä, että hyvä alkulämmittely tuo parempia tuloksia. Se mitä hyvä alkulämmittely tarkoittaa kennelle onkin sitten toinen asia mikä pitää vain oppia. Täytyy itse kyllä sanoa, että ihan aina en jaksa lämmitellä yhtä hyvin kuin toisinaan ja kyllä tämän ainakin hieman näkee tuloksissa. Tietenkin kaikki on kiinni loppujenlopuksi onko hyvä päivä vai ei, mutta lämmittely ei ainakaan heikennä tuloksia paitsi tekemällä liian raskaan

Minun tämän hetkisessä treenityylissä on pienen pieni "ongelma" mikä kannattaa ottaa huomioon jos treenaa samalla tavalla kuin eli aivan fiilikseen mukaan ilman minkäänlaista treeniohjelmaa. Minulla ei ole siis tällä hetkellä minkäänlaista treeniohjelmaa liikkeiden, toistojen kuin sarjojen suhteen. Näin ollen liikkeet, toistomäärät kuin sarjojen määrät vaihtelevat käytännössä koko ajan jopa treenin sisällä. Liikkeiden painot menevät ihan päivän kunnon mukaan

Tällä viikolla tuli huomattua treenien osalta se, että kaikki on suhteellista, tee silloin kun kulkee ja treenien odotus arvot ovat nousseet. Näillä kaikilla asioilla on tällä hetkellä yhteinen tekijä mikä on "voimatreenaaminen" eli powerlifting. Viime viikon lauantaina kyykkäsin ensimmäistä kertaa 200kg ja sain 180kg painoilla kolmen toiston sarjan kun taas keskiviikkona sain vain 160kg painoilla kolmen toiston ja parin toiston setit. Tuon 160kg räpellyksen

Lauantaina se tapahtui mitä olen nyt varmaan eniten hakenut eli 200kg saamista kyykyssä. Joskus sain nostettua 190kg ja kerran 200kg on jäänyt alas mutta yleisesti en ole tuollaisia painoja edes yrittänyt. Olen pitänyt aina jalkoja vahvimpana lihasryhmänä voimatasoilta varmaan johtuen jääkiekon pelaamisesta mutta oikeasti ne eivät ole olleet niin hyvät. Toisaalta jalat ovat olleet hyvässä kunnossa ja olen saanut isojakin romuja liikkumaan eri liikkeissä mutta

Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut nivelien ottaneen jonkin verran ei toivottua osumaa treeneistä minkä johdosta nivelet ovat olleet jumissa / hieman tulehtuneet. Tätä on ollut huomattavissa silloin kun tätä on ilmennyt niin tietynlaisten käsitreenien sekä kovien penkkaamisten jälkeen. Juuri sellaisien käsitreenien jälkeen jolloin olen tehnyt todella paljon toistoja lyhyillä palautumisajoilla tai kun olen tehnyt penkissä noin 200kg painoilla

Dieettaaminen ei tarkoita sitä, etteikö kuntosalitreeneissä voisi käyttää "normaaleita" painoja tai jopa suuria painoja. Olen tämän asian todennut jo monesti kun olen ollut dieetillä tai syönyt muutoin vain vähän. Minulla ei ole ollut pohjalla mitään tankkauspäivää vaan ihan normaali dieetti on ollut menossa kun olen saanut nostettua liikkeissä ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että voimataso ei heikkene kun olen dieetillä vaan

Tämän viikon treeniviikko on ollut siinä mielessä "vuoristorataa", että yhtenä päivänä kulki hyvin, toisena hieman "säästelin" ja kolmantena meni huonosti. Viikko alkoi hyvin maanantaina kun sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla kahden toiston "sarjan" eli nykyisellä ennätyksellä kaksi toistoa. Saman tein seuraavana päivänä penkissä eli 210kg painoilla kaksi toistoa mutta tuo ei tuntunut yhtä hyvälle sillä reservissä tuntui olevan mahdollisuuksia enempään