Olkapäätreeneissä otin erilaisen lähestymistavan jättämällä etuolkapäiden tekemisen vähemmälle

16.11.2016 - 12:06

Viime viikon treenissä tulin jo ajatelleeksi tämän viikon olkapäätreenejä siinä mielessä, että ainakin vähentäisin etuolkapääliikkeitä olkapäätreenissä. Olen käytännössä aina aloittanut olkapäätreenin pystypunnerruksella. Yleensä käsipainoilla tehtynä tai sitten tangolla tehtynä eteen tai taakse ja nyt ajattelin tehdä pystypunnerruksen viimeisenä liikkeenä jos olen ylipäätänstä sitä tekemässä. Viime viikolla aloin jo suunnittelemaan vähentäväni etuolkapäille kohdistuvia liikkeitä. Periaatteessa tämä muutos vaikuttaa nyt enimmäkseen pystypunnerruksen ja vipunostot eteen liikkeiden siirtämistä treenin loppupuolelle tai kokonaan väliin jättämistä. Tällä hetkellä ajattelin keskittyä olkapäätreeneissä enemmänkin sivu- sekä takaolkapääliikkeisiin ihan sen takia, koska käytännössä olkapäätreenini ovat kohdistuneet etuolkapäille sekä sivuolkapäille ja vähiten takaolkapäille.

Tänään jätin pystypunnerruksen ja muutenkin etuolkapäille tarkoitetun liikkeen tekemättä, mutta näin ei ole ihan tarkoitus jatkaa. Välillä ajattelin jättää etuolkapäille kohdistuvan liikkeen väliin, mutta en aina. Suunnittelin aloittavani nyt x ajan olkapääliikkeet sivuolkapääliikkeillä ja jatkavani treeniä takaolkapääliikkeillä. Treenin loppuun sitten viimeiseksi liikkeeksi etuolkapääliike kuten pystypunnerrus. En sitten ole nyt varma tarkoittaako tämä käytännössä neljän ja viiden liikemäärän käyttämistä tulevissa olkapäätreeneissä. Kaksi sivuolkapäille kohdistuvaa liikettä sekä kaksi takaolkapäille kohdistuvaa, mutta entä sitten kun teen eteen kohdistuvan? Otanko silloin yhden takaolkapäille tarkoitetun liikkeen pois vai lisäänkö vain treenin loppuun viidennen liikkeen?

[[{"fid":"492","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Onneksi tuota asiaa ei tarvitse ajatella / päättää nyt vaan ajattelin katsoa sitä ihan päivän mukaan. Mitä päivän kunto sanoo sekä mitä kello jo näyttää sillä viiden olkapääliikkeen tekeminen tietää yhdeksän liikkeen yhteismäärää päivän treeniin. Välillä jo kahdeksen liikkeen tekeminen on raskasta ja minulla on myöskin kokemuksia tehdä yhdeksän liikettä olkapää- & hauistreenissä sillä olen tänä vuonna jo käyttänyt viittä liikettä olkapäätreeneissä. Olen tänä vuonna lisännyt yhden lisäliikkeen takaolkapäille jolloin liikemäärä olkapääliikkeissä on noussut viiteen. Olen kuitenkin huomannut, että tämä muutos ei ole ollut ihan niin raskas sillä yleensä takaolkapääliikkeet eivät ole ihan niin raskaita.

Kun tänään en sitten aloittanut olkapäiden tekemistä pystypunnerruksella niin päädyin aloittamaan treenin hauisliikkeellä. Käytännössä siis vaihdoin tänään lihasryhmien tekemisen päittäin kun yleensä olen tehnyt treenin olkapää, hauis, olkapää, hauis.. niin tänään tein hauis, olkapää, hauis, olkapää... Olen nyt pidempään käyttänyt kahden lihasryhmän päivänä jokatoinen tyyliä kun aikoinaan tein kahden lihasryhmän päivät hieman miten sattui. Välillä tein kaksi liikettä lihasryhmälle kunnes vaihdoin lihasryhmää ja tein x määrän liikkeitä kun tein taas vaihdoin. Olen myöskin käyttänyt tyyliä jolloin olen tehnyt ensiksi toisen lihasryhmän minkä jälkeen sitten vuorossa on ollut toinen. Muistaakseni aikoinani taisin tehdä rintatreenin hauiksen / ojentajien kanssa siten, että aloitin treenin parilla rintaliikkeellä jonka jälkeen tein hauis / olkapääliikkeet joiden jälkeen palasin tekemään vielä loput rintaliikkeet. Olen siis käyttänyt erilaisia tyylejä vuosien saatossa, mutta tällä hetkellä vain tykkään tehdä jokatoinen tyylillä.

Hauis- & olkapäätreeni

  • Hauiskääntö pyramiidisarja 3x 14kg x8, 18kg 8, 22kg x8, 18kg x8, 14kg x8
  • Vipunostot sivulle suorin käsin 10kg 3x10
  • Hauiskääntö z-tanko tuettu vinopenkissä 17,5kg x10, 27,5kg, 32,5kg 2x10, tiputussarja 32,5kg x20, 27,5kg x10, 17,5kg x10
  • Vipunostot takaolkapäille tuettuna vinopenkissä 8kg x12, 10kg 3x12
  • Yhden käden hauiskääntö tangolla tuettuna negatiivisia 20kg 8s alasvienti
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 25kg 4x12
  • Hauiskääntö alatalja maaten naru 30kg 3x12
  • Yhden käden pystysoutu taljassa 10kg x10, 15kg 3x10

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan

Nyt on tullut treenattua niin erilaisia jalkatreenejä jo hieman pidempään niin en ole oikein kartalla miten tai missä vaiheessa kyykky on oikeasti muuttunut. Yhteen aikaan tuli tehtyä paljon kyykkyä joko pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla tai isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Kuitenkin jos käytin pienempiä painoja tai suurempia painoja niin en pitänyt omasta kyykky tekniikastani. Oikeastaan mitä enemmän lisäsin tankoon painoja niin sitä

Erilainen treeniviikko takana päinä vaikka tekeminen oli hyvinkin sitä samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään. Käytännössä jokainen treeni sisälsi hieman jotain seuraavaa: suurempia painoja & pienempiä painoja, lyhyempiä sarjoja & pidempiä sarjoja sekä suoria sarjoja & erikoistekniikoita. Tällä saralla ei siis mitään uutta tai ihmeellistä itselleni treenien osalta mutta se mikä teki treeniviikosta ja suurimmasta osasta treenejä eroavan oli treeniseura. Kun

Sunnuntaina se viimein tapahtui mitä olen tässä nyt kolme - neljä vuotta yrittänyt eli saada maastavedosta 250kg ylös. Aina aikaisemmilla kerroilla kumpikaan 245kg tai 250kg ei ole oikeastaan noussut edes maasta ylös. No okei viime kerralla kun koitin nostaa 250kg niin sain sen muutamia senttejä nousemaan mutta tuo sunnuntain nosto tuli ihan puskista. Tein alusta asti maastavetoa kuin ihan tahansa normaalina päivänä miettimättä millä painoilla tulen tekemään