Normaalin treenaajan kauhun aikaa: Uuden vuoden lupaajat tulevat tukkimaan kuntosalit pariksi viikoksi

05.01.2025 - 19:17

Taas on se aika mistä normaalisti kuntosalilla kävijät eivät pidä eli uuden vuoden lupaajat. Loppiaisen jälkeinen pari - kolme viikkoa on se aika kun kuntosalit ovat täynnä ja syy on juurikin uuden vuoden lupaajat. Toisaalta kuntosaleille tammikuun alku on vuoden parasta aikaa kun monet kuntosalit tekevät tilipäivän juurikin tammikuussa. Toisaalta se on normaaleilta kuntosalilla kävijöiltä pois juurikin siitä syystä että kuntosalit ovat paria viikkoa tupaten täynnä. Onneksi nykyään joko kuntosaleja on enemmän tai uuden elämän aloittaminen kuntosalilta ei ole enää suosikki lupaukseksi.

Muistan ne ajat liian hyvin kun muutin Espooseen niin tammikuu ja elokuu olivat pahimmat ajat kuntosaleilla. Juuri vielä tuohon aikaa ne olivat juurikin ihan niin kamalat. Tammikuussa tulivat uuden vuoden lupaajat ja elokukuussa tulivat ihmiset jotka palasivat lomilta töihin. Tuossakin tammikuu oli ehdottomasti elokuuta pahempi mutta juurikin nuo kaksi kuukautta erottui selvästi muista kuukausista väkijä määrissä.

Onneksi parin kolmen tai neljän viime vuoden aikana nuo ruuhkat eivät ole olleet lähellekkään sellaisia kuin kymmenen vuotta sitten. Tosiaan en tiedä johtuuko se siitä että kuntosaleja on enemmän vai tietävätkö ihmiset jo viimeistään nyt että he eivät jaksa käydä kuntosalilla? Toiset jaksoivat sen pari viikkoa, jotkut kolme mutta loput olivatkin jo sitten helmikuuhun tai helmikuussa lopettaneet. Miksi näin aina kävi?

Luulen että ihmiset eivät vain suunnitelleet asiaa kunnolla vaan umpimähkään paniikissa päättivät ottaa kuntosalille sen jäsenyyden. Kun niitä tuloksia ei alkanut näkymään ensimmäisen viikon tai kahden jälkeen tai huomattiin että tämähän vaatii hieman enemmän niin sitten lyötiin kädet tiskiin. Oikeasti siinä pitäisi olla myöskin suunnitelma jos aloittaa ihan yhtäkkiä uuden elämän että mikä on oikeasti tavoite ja mitä pitää tehdä. Kyllähän se nyt jää siihen pariin viikkoon jos ei tiedä mitä on oikeasti tekemässä tai jos se ei yksinkertaisesti vain kiinnosta. 

Kaikista paras olisi hankkia jokin valmis ohjelma tai palkata pt katsomaan ja kertomaan mitä pitäisi tehdä. Silloin kun on jokin suunnitelma tai joku ihminen auttamassa ja kertomassa niin välttämättä sitä hommaa ei lopetata sen parin viikon jälkeen vaan parin viikon jälkeen ollaan siinä tilassa että oma motivaatio on vain parantanut ja on oikeasti halu treenata.

Aktiivisempi lenkki rytmi näkyy kuntosalitreeneissä hieman tehon vajeena. Kaikkiin liikkeisiin ei meinaa saada 100% tehoja ja tämä näkyy varsinkin raskaammissa massaliikkeissä. Ei vielä ensimmäisessä sarjassa eikä pakolla toisessa, mutta kolmannet sarjat ovat olleet paikoitellen vaikeita. Myöskin mitä pidemmälle treenit ovat menneet sitä nopeammin väsymys on alkanut tulemaan esille. Tätä samaa oli havaittavissa viime vuoden lopulla sekä alkuvuodesta jolloin

Vuorossa oli vaihteeksi jalkapäivä ja tuli hieman kokeiltua taas uutta. Haluasin hakea hieman erilaisuutta ja sitä sain tekemällä syväkyykkyä pyramiidisarjana. En ollut aikaisemmin tehnyt kyykkyä pyramiidisarjana enkä ole nyt ihan varma olenko tehnyt kyykkyä ikinä tiputus- tai korotussarjana. Pieni mielikuva olisi, että olisin tehnyt joskus aikoinani jonkinlaisen tiputus- tai korotussarjan, mutta en voi olla yhtään varma. Jos olen aikoinani jommankumman sarjan

Joulukuulle jäi juostavaa noin 110km jäljelle 1000km vuositavoitteesatani. Parin kuukauden ahkeran lenkillä käynnin ansiosta tuo 1000km on ihan saavutettavissa. Kesällä sain muutamalle kuukaudelle reilusti yli 100km viikkoja, mutta yleisesti juoksumäärät vaihtelivat kuukausittain paljon. Marraskuussa sain juuri tuon 110km täyteen ja olisin saanut vielä enemmänkin jos vain olisin käynyt niinä päivinä lenkillä kun päätin jättää sen väliin. AInoa asia mitä en

Aamulenkki jäi tänään väliin, koska halusin nukkun kuuden tunnin sijaan seitsemän. Illalla tuli katsottua Arsenal - Dortmund matsi joten pääsin nukkumaan kellon ollessa lähempänä kahtatoista. Jos olisin noussut kuudelta ylös aamulenkkiä varten tämä olisi tarkoittanut kuuden tunnin unia. Vaikka nukuin tunnin enemmän niin olin silti aamulla hiukan väsynyt joten oli parempi jättää aamulenkki väliin. Aamulenkin jäädessä väliin mietin lenkille menemistä töiden

Eilen pidin täyden välipäivän ja päädyin tähän sen seurauksena kun eilen en mennyt kuntosalile. Ajattelin nyt olevan hyvä aika pitää ihan täysi välipäivä ilman minkäänlaista lenkkiä vaikka tarvitsen kilometrejä vuositavoitteeseeni. Kuvittelin kuitenkin asiaa siltä kannalta, että saan juostua enemmän kun pidän välillä välipäiviä. Kropan pitää välillä vain saada lepoa ja tällöin myös jaksaa paremmin. Vaikka eilen olikin välipäivä niin tämän aamulenkillä

Päädyin tänään tekemään sen mitä viime viikolla ajattelin tehdä, mutta katsoin sen silloin hieman liian raskaaksi silloin. Tämän viikon treenipäivät poikkeavat hieman normaalista, kun en ole menossa perjantaina kuntosalille. Myöskin tämän viikon sunnuntai tulee jäämään väliin joka tarkoittaa jälleen maanantaille treeniä. Perjantaina kun en ole menossa treenaamaan tämä tarkoitti tiistain vaihtamista nyt maanantaille jolloin maanantain välipäivä siirtyi

Tein tänään hieman erilailla mitä olen nyt sunnuntaisin tehnyt kun olen käynyt kuntosalilla. Söin vasta kuntosalitreenin jälkeen kun nyt olen jo pidempään syönyt ennen kuntosalitreeniä. Tämän johdosta menin myös kuntosalille tänään aikaisemmin kuin yleensä sunnuntaisin kun olen syönyt ennen treeniä. Vielä kun tähän lisää sen, että kävin aamulenkillä niin tänään oli hieman erilainen sunnuntain kuntosalitreeni. Tämän johdosta aloin miettimään jaksamista eli

5,6km aamulenkki takana. Lumessa ja jäässä tarpottu lenkki oli raskas ja hieman piti katsella missä kohtia tietä meni sillä paikoitellen tie oli liukas. Varsinkin lumiauralla käydyt kohdat olivat liukkaita ja paikoitellen kengät lipsuivat suhteellisen paljon. Tällä kertaa minulla oli käytössä talvikäyttöönt tarkoitetut kengät. Asics Fuji Sensor kengät mitkä ovat talvijuoksukengät, mutta joissa ei ole piikkejä. Yleiseltä olemukselta kengät muistuttavat kooltaan

Tänään illalla kuntosalilla lähdin treenaamaan ihan kropan mukaan enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä sarjoja ainakaan maastavedossa. Tällä viikolla on tullu käytyä lenkillä tähän päivään mennessä joka päivä. Vaikka lenkkien pituudet olleet "vain" viitisen kilometriä niin kyllä neljä vitosta jossain tuntuu varsinkin kun en ole mikään kevyt rakenteinen saati juoksija. Lenkkien lisäksi kropassa tuntui tiistain jalkatreeni vielä aika paljon vaikka vaikutus

Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan eilisestä monta kertaa tämän päivän lenkkien suhteen. Tänään oli kuitenkin vuorossa kuntosalilla jalkatreeniä joten tämä piti ottaa huomioon. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla aamulenkki. Tämä suunnitelma muuttui iltapäivälenkiksi eilen illalla kun nukkumaan meno hieman venyi ja ajattelin pidemmän nukkumisen olevan parempi ratkaisu. En muista missä vaiheessa taas iltapäivälenkki muuttui lenkin väliin jättämiseen tänään