Mäkijuoksu tehokas treeni kaiken tasoisille

03.07.2021 - 14:04

Mäkijuoksu tai mäkitreeni on yksi parhaimmista treenimuodoista mitä tiedän. Se on yllättävän monipuolinen ja sopii kaiken tasoisille. Ainoa suurempi ongelma on löytää ja tietää sopiva mäki juuri sinulle sillä mäkitreeni / mäkijuoksu vaatii mäen ja juuri sinulle oikeanlaisen mäen. Liian pieni mäki on turhan helppo eikä siinä saa sopivaa vastusta ja vastuksen hakeminen alkaa pohjautumaan kertoihin kun itse mitä siinä voi tehdä. Vaikea mäki puolestaan voi sinällään olla hyvä jos siinä on myös helpompia kohtia. Itse olen käyttänyt nyt viime aikoina paria mäkeä mitkä ovat itselleni ihan tarpeeksi hyviä mutta toivoisin silti hieman erilaista.

Mitä kannattaa ottaa huomioon mäkijuoksussa?

Mäkijuokseminen on yllättävän raskasta ja rasittavaa jaloille jälkikäteen. Et välttämättä huomaa kuinka raskasta mäkijuoksu on kropalle kun on mäessä juoksemassa vaan kaikki kivut ja palautuminen iskee vasta seuraavana päivänä. Näin tapahtuu ainakin itselläni sillä vedän vetoja yleisesti niin täysillä kun voin mikä merkitsee päkijäjuoksua. Päkijäjuoksu on todella raskasta jaloille ja varsinkin kun en ole itse mikään juoksijan rakenteen omaava. Myöskin kengät kannattaa olla kevyet eikä taskuissa kannata pitää mitään ylimääräistä sillä kaikki ylimääräinen paino on vain hidasteeksi. Tämän johdosta olen oikeastaan itse hankkinut mäkijuoksua varten Asics:n "kisakengät" mitkä ovat Asics:en kevyimmät lenkkikengät.

Miten mäkijuoksu kannattaa aloittaa mielestäni?

Mäkijuoksu kannattaa aloittaa aluksi ihan vain kävelemällä minkä jälkeen pikkuhiljaa lisätä vauhtia. Kannattaa myös muistaa ettei mäessä tarvitse olla kauaa ja esimerkiksi joku 10 ylös menoa on jo ihan tarpeeksi. Ei kannata yrittää tehdä ihan loppuun saakka vaan ennemminkin hieman jättää seuraavaan kertaan oli se sitten vetoja tai vauhtia. Mäkijuoksussa kannattaa olla tietynlainen progressio mitä yrittää aina parantaa. Esimerkiksi helpoin on aina lisätä vetojen määrää tai tyyliä tehdä sitä.

Miten mäessä voi treenata

Mäkijuoksu tai mäkitreeni on siitä hyvä treenimuoto, että siinä voi tehdä kaikenlaisia asioita eikä siinä ole yhtä tai kahta oikeaa tapaa. Voit kävellä mäkeä ylös alas ihan non-stoppina, voit juosta sprinttejä, voit juosta normaalisti tai voit hyppiä tasajalkaa. Mahdollisuuksia on monia ja kaikessa voi ottaa hyvin huomioon oman tason. Voit tehdä koko mäkeä, puolimäkeä tai 1/3 osaa mäkeä riippuen millaisessa mäessä teet mäkijuoksua. Voit aloittaa mäen keskeltä tia alhaalta. Voit juosta mäen päälle tai puoliväliin. Ihan miltä sinusta itsestä tuntuu ja mikä on tasosi.

Itse aloitin mäkijuoksun pitkästä aikaa ihan vain kävelemällä mäkeä ylös neljä kertaa minkä jälkeen juoksin kevyesti neljä - viisi kertaa mäen ylös. Seuraavassa treenissä kävelin mäen ylös pari kertaa ja juoksin mäen ylös kuusi kertaa muistaakseni. Tuosta en enää muista miten jatkoin mutta käytännössä minulla oli eräänlainen progressio edetä eli tehdä enemmän tai paremmin kuin viime kerralla. Kuitenkaan tämä progressio ei jatkunu treeni toisensa jälkeen kun kävin joka aamu mäessä. Aloin huomaamaan että joka kerta mäessä teki tehtävänsä ja jalkani alkoivat olemaan huonommassa kunnossa päivä toisensa jälkeen.

Tänään ensiksi 7km lenkki jonka jälkeen oli kuntosalitreenin vuoro. Valmistautuessani lenkille menoon tänään huomasin Garminin akun olleen todella vähissä mikä laittoi mietityttämään kestääkö se? Osaksi Garminin akun kestoa valitsin tänään hieman lyhyemmän lenkin, mutta en tiedä olisinko muutenkaan tänään mennyt juossut pidempää lenkkiä. Vaikka tiet olivat aurattu niin maassa oli silti lunta mihin jalat hieman upposivat ja tekivät lenkistä normaalia raskaamman

Lauantain kympillä hieman jarruttelin, mutta tämän jälkeiset kasit menit hieman vauhdikkaammin ja jälkimmäisen annoin vain rullata. Vaikka menin lenkit vauhdikkaammin niin tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin mennyt lenkit täysillä. Tällä kertaa pystyin vetämään lenkit hieman vauhdikkaammin kuin normaalisti, koska juuri tällä hetkellä en tee kuntosalitreenejä ohjelmien mukaan. Kun en tee kuntosalitreenejä minkään ohjelman mukaan niin tällöin ei haittaa jos ja

Tänään aamulenkillä kävi niin kuin monesti lepopäivän jälkeen. Lähdin aamulenkille verkkaisesti ja luulin juoksevani rauhallisesti, mutta ensimmäisen kerran kuin Garmin piippasi kilometrin kohdalla kello näytti kilometrin ajaksi 5.58min. Tämä oli tietenkin liian lujaa ottaen huomioon alkuviikon raskauden sekä illan selkätreenin. Näin on käynyt useasti muulloinkin, että ensimmäinen kilometri menee lujempaa mitä on luullut juoksevansa vaikka muuten lähiaikoina

Aamulla aikaisin aamulenkille ja illalla myöhään kuntosalille joten päivästä tuli pitkä. Aamulenkille lähdin tänään rauhallisesti eilisen aamulenkin jalkakipujen takia. Tämä oli varatoimenpide mikä jatkui koko lenkin ajan. Ei siiinä, että tänään lenkki olisi muutenkaan kulkenut, mutta tänään oli vain parempi mennä lenkki hiljempaa. Illalla oli vuorossa jalkatreeni joten senkin puolesta oli parempi mennä hiljalleen, mutta pääsyy oli eilisen aamulenkin pienet

Tänään oli paluu normaaliin kun palasin kuntosalilla takaisin kahdenkympin sarjoihin. Perjantaina oli viimeinen 4x20 max 45 sekunnin tauoilla treeni joten väliin jäi vain yksi lepopäivä kun treenit jälleen jatkuivat. Varmaan vielä toinen lepopäivä olisi ollut parempi ja tänään olisin jaksanut tehdä paremmin treenin vaikka en huomannut yleisesti ottaen mitään väsymystä. Yksi täysi lepopäivä auttoi ja paluu "arkeen" sujui hyvin. Kävin myös tänä aamuna

Tuli sitten vaihdettu tiistain jalkatreeni tälle päivälle. Tätä vaihtoa aloin vasta miettimään iltapäivällä ja vasta illalla päätin mennä tänään kuntosalille. Tähän vaihtoon vaikutti periaatteessa vesisade, koska olin ajatellut käyväni tänään keskustassa. Vesisateen takia en viitsinyt lähteä joten mietin jos menisin tänään sitten kuntosalille ja huomenna käymään keskustassa. Keskiviikkoinenkaan ei käynyt tähän, koska olen silloin menossa katsomaan uusinta

Eilen aamulenkillä oikeassa sääressä tuntui hieman jotain rasitusta keskellä lenkkiä, mutta se loppui ennen lenkin päättymistä eikä lenkin jälkeenkään tuntunut mitään. Tuolloin alkoi jo hieman ajatella levon olevan paikallaan. Tänään aamulenkillä tunsin väsymystä, mutta jaloissa en huomannut mitään erityistä lenkin aikana. Tunsin askeleiden painavan jo alusta alkaen, mutta jalkaa oli vain laitettava toisen eteen. Pahin kohta oli varmaan toinen kilometri minkä

Joulukuulle jäi juostavaa noin 110km jäljelle 1000km vuositavoitteesatani. Parin kuukauden ahkeran lenkillä käynnin ansiosta tuo 1000km on ihan saavutettavissa. Kesällä sain muutamalle kuukaudelle reilusti yli 100km viikkoja, mutta yleisesti juoksumäärät vaihtelivat kuukausittain paljon. Marraskuussa sain juuri tuon 110km täyteen ja olisin saanut vielä enemmänkin jos vain olisin käynyt niinä päivinä lenkillä kun päätin jättää sen väliin. AInoa asia mitä en

Eilen pidin täyden välipäivän ja päädyin tähän sen seurauksena kun eilen en mennyt kuntosalile. Ajattelin nyt olevan hyvä aika pitää ihan täysi välipäivä ilman minkäänlaista lenkkiä vaikka tarvitsen kilometrejä vuositavoitteeseeni. Kuvittelin kuitenkin asiaa siltä kannalta, että saan juostua enemmän kun pidän välillä välipäiviä. Kropan pitää välillä vain saada lepoa ja tällöin myös jaksaa paremmin. Vaikka eilen olikin välipäivä niin tämän aamulenkillä

Päädyin tänään tekemään sen mitä viime viikolla ajattelin tehdä, mutta katsoin sen silloin hieman liian raskaaksi silloin. Tämän viikon treenipäivät poikkeavat hieman normaalista, kun en ole menossa perjantaina kuntosalille. Myöskin tämän viikon sunnuntai tulee jäämään väliin joka tarkoittaa jälleen maanantaille treeniä. Perjantaina kun en ole menossa treenaamaan tämä tarkoitti tiistain vaihtamista nyt maanantaille jolloin maanantain välipäivä siirtyi