Maanantaina tuplajalkatreeni ja tiistaina selkätreeni Elixia Salmisaaressa

16.11.2016 - 12:06

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin olisi kyllä hyvin aikaa käydä kaksi kertaa päivässä kuntosalilla verrattuna arkipäiviin, mutta jostain syystä haluan kuitenkin sitten jättää tuplatreenit viikonlopulta pois. Näin sitten jää aikaa enemmän viikonlopulla muihin juttuihin mutta onko ne sitten järkevämpiä mitä treenaaminen olisi? Ei varmaankaan mutta jotenkin tuo on minulle "haastava" asia.

Näin ollen viikko alkoi sitten tuplajalkatreenillä ja mikä sen mukavampaa? Vielä kun vuorossa oli aloittaa etureisitreenillä aamulla niin tämä teki asiasta vieläkin mukavamman. Viimeksi aloitin tuplajalkatreenin takareisitreenillä joten tällä kertaa luvassa oli etureisitreeni aamutreeniksi. Samalla tuo tiesi automaattisesti painojen tiputtamista sellaisista lukemista joilla olen normaalisti treenannut. Aamulla kun ei ollut tarkoitus keventää etureisitreeniä vaan tehdä normaalisti kyykyt ja mahdollisesti jalkaprässi ja vaakahack-kyykyt mitä nyt sitten tulinkaan tekemään.

Nyt kesäloman jälkeen olen syönyt ennen aamutreeniä vähemmän mitä talvella ja keväällä. Talvella ja keväällä söin yleensä kreikkalaista jogurttia banaanin kera mutta tämä on vaihtunut pelkkään banaaniin. Tietenkin tähän päälle tulee normaalisti aamushake mikä sisältää wheytä ja aminohappoja. Laturia en ole sekoittanut aamushakeen tällä kertaa vaan aamut ovat menneet tuplaexpressoa juodessa. Laturin aika on ollut sitten ennen iltatreeniä kun olen päättänyt etten ota päivän aikana laturia kahteen kertaan vaan pelkästään ennen toista treeniä ja tällä kertaa se on valikoinut iltatreenin kanssa.

Maanantaina tuplajalkatreeni etureidet aamulla ja takareidet illalla

Maanantain jalkatreeneihin ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Ei kokonaisuutena eikä aamulla tai illalla erikseen mitä tulisin tekemään. Aamun treeni ei vaikuttanut illan treeniin enkä myöskään miettinyt aamulla sen pahemmin tulevaa iltatreeniä. Oikeastaan ainoa suunnitelma aamulla oli se etten lähtenyt keventämään etureisitreeniä verrattaessa treeniä iltaan. En siis lähtenyt keventämään etureisitreeniä vain siksi että tein sen aamulla. Aamulla tehtiin vain sellaisilla painoilla millä jaksoin tehdä enkä liikevalinnoissa miettinyt mitään sellaista, että kyseessä on aamutreeni. Illalla en myöskään miettinyt mitään muuta kuin että saisin vain hyvän takareisitreenin ja se olisi jotenkin lähelle aamutreenin tasoa.

Ainoa asia mitä en lopulta huomioinut tai edes tajunnut oli lauantaina tehty maastavetotreeni. Maastavetotreenin jälkeen en huomannut selässä mitään ihmeellistä lauantaina ja sunnuntain mennessä välipäivänä ajattelin kaiken olen ok. Näin ei kuitenkaan ollut vaan heti ensimmäisen kyykky sarjan jälkeen alaselässä tuntui pienoista kipua tai ei niinkään kipua vaan jotain mitä ei pitäisi. Selkä sai siis maanantaiaamuna hieman liian paljon rasitusta verrattuna siihen, että tein lauantaina pelkkää maastavetoa. Tämä maanantai laittoikin minut nyt miettimään kannattaako näitä pelkkiä maastavetotreenejä tehdä kuten olin suunnitellut. Olin meinaan suunnitellut viikkoon yhtä pelkkää maastavetotreeniä mutta tämän kokemuksen pohjalta minun pitää nyt miettiä tätä suunnitelmaa uudestaan.

Aamun etureisitreeni

  • Kyykky
  • Jalkaprässi
  • Vaakahack

Illan takareisitreeni

  • Bulgarialainen askelkyykky smith
  • Jalkaprässi takareisille
  • Yhden jalan takareisilaite

Tiistaina selkätreeni Elixia Salmisaaressa

Tiistaina oli vuorossa selkätreeni yhden treenin päivänä. Viime viikolla treenasin rinnan sekä selän kaksi kertaa ja molemmat olivat tuplapäiviä jolloin tein molemmat treenit. Tälle viikolle oli vuorossa sitten rinta- sekä selkätreeni erikseen. Tämän pohjalta minun piti päättää tiistaille joko rintatreeni tai selkätreeni minkä sitten lopulta tein. Samalla kun päätin tehdä selkätreenin tiistaina niin mietin Elixia Salmisaareen menemistä ihan vain Hammer Strenghtin ylävipuvarsilaitteen takia. Tykkään kyseisestä laitteesta ja kävin juuri viime viikon maanantaiaamuna tekemässä Salmisaaressa selkätreenin jotta päätin tekemään kyseistä laitetta. Treenin pääpaino oli tällä kertaa tässä ylävipuvarsilaitteella missä tein ihan väsymiseen saakka sarjoja.

Aloitin selkätreenin kulmasoudulla mihin otin tällä kertaa "normaalia" vähemmän painoja ja tein toistot hidastempoisesti pienillä pidoilla. Halusin kokeilla kulmasoutua pitkästä aikaa muutoinkin kun "runttaamalla" ja isommilla romuilla. Ero oli valtaisa tai siis se kuinka hyvin tunsi liikkeen menevän toiston aikana perille. Kulmasoudun jälkeen tuli tehtyä Hammer Strengtin laitetta minkä jälkeen tuli tehtyä vaakasoutua. Hain laitteeseen eka "oikeat" painot minkä jälkeen tein yhden käden versiota yhden setin 10 toistosta kahteen toistoon kahden toiston vähennyksillä. 10 toistoa per käsi minkä jälkeen kahdeksan toistoa per käsi ja tästä aina kahden toiston tiputuksilla kahteen toistoon asti. Näin molemmille käsille tuli 10, 8, 6, 4 ja 2 toistoa. Tämän jälkeen treeni loppui alataljaan.

Selkätreeni

  • Kulmasoutu vastaote
  • Ylätaljalaite/ylävipuvarsilaite 
  • Vaakasoutu
  • Alatalja

Pieni flunssan tynkä ollut päällä viime viikonlopusta asti. Lähinnä nenä on vuotanut mutta viikonlopun jälkeen paljon vähemmän. Tämän lisäksi päässä on alkanut tuntumaan jonkinlaista väsymystä tai jotain oloa heikentävää mitä pidemmälle päivä on mennyt. Aamulla on siis ollut yleisesti parempi olotila kuin puolen päivän jälkeen. Tästä huolimatta en ole jättänyt treenejä väliin kun olotila ei ole ollut ihan niin huono ja mikä tärkeämpi asia niin minulla ei ole

Minulle on nyt Instagramissa alkanut tulemaan ainakin enemmän videoita ja kuvia miten liikkeitä ei kannata tehdä vaan miten liike pitäisi tehdä. En ole nyt varma onko tämä jokin uusi trendi vai onko niitä alkanut nyt vain tulemaan silmille enemmän? Ennen Youtubessa tuli jo vastaan videoita joissa mainittiin liikkeitä mitä ei kannata tehdä. Nämä menevät nyt hieman samaan kategoriaan minun mielestäni ja tämä kategoria on turhuus. Näin siis yleisellä tasolla sillä

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa

Olen huomannut sen jalkatreeniä tehdessä, että hyvä alkulämmittely tuo parempia tuloksia. Se mitä hyvä alkulämmittely tarkoittaa kennelle onkin sitten toinen asia mikä pitää vain oppia. Täytyy itse kyllä sanoa, että ihan aina en jaksa lämmitellä yhtä hyvin kuin toisinaan ja kyllä tämän ainakin hieman näkee tuloksissa. Tietenkin kaikki on kiinni loppujenlopuksi onko hyvä päivä vai ei, mutta lämmittely ei ainakaan heikennä tuloksia paitsi tekemällä liian raskaan

Minun tämän hetkisessä treenityylissä on pienen pieni "ongelma" mikä kannattaa ottaa huomioon jos treenaa samalla tavalla kuin eli aivan fiilikseen mukaan ilman minkäänlaista treeniohjelmaa. Minulla ei ole siis tällä hetkellä minkäänlaista treeniohjelmaa liikkeiden, toistojen kuin sarjojen suhteen. Näin ollen liikkeet, toistomäärät kuin sarjojen määrät vaihtelevat käytännössä koko ajan jopa treenin sisällä. Liikkeiden painot menevät ihan päivän kunnon mukaan