Lunta vain tulee vaikka välillä näytti jo kevään tulevan

16.11.2016 - 12:06

Katselin ennen kuntosalille lähtöä vähän ikkunastas pihalle ohi mennen ja ihmettelin maan näyttävän vähän valkoiselle. Eihän siellä nyt lunta ole satanut kun silloin kun tulin töistä kotiin niin oli vielä kuivailma. Olin jo vähän miettinyt meneväni tänään kuntosalille kävellen, mutta päädyin kuitenkin menemään autolla joka oli loppujenlopuksi loistava ratkaisu. Päästessäni pihalle huomasin maasssa noin 10cm lunta. Olin päässyt töistä kotiin jossain 17.15 aikoihin ja lähtiessäni kuntosalille kello näytti lähemmäksi 19.30 ja tänä aikana oli satanut paljon lunta jota tuli silloin taivaalta vain lisää. Autoa sai kaivaa lumen alta oikein urakalla pitkästä aikaa ja jos olisin mennyt tänään kävellen kuntosalille niin se olisi ollut lumessa ja pyryssä tarppomista. Sama homma oli vielä kuntosalin jälkeen, mutta lumipyry oli vähän laantunut, mutta kyllä sitä taivaalta edelleen tuli. Minulla oli huomenna tarkoitus mennä juoksemaan aamulla ihan pihalle, mutta nyt on hyvä syy mennä tuhlaamaan halliin kertoja joita pitäisi olla varmaan kolme jäljellä. Olin myös ajatellut juoksevani aamulla vähän pidemmän juoksulenkin, mutta tarkemman mietinnän jälkeen olen päätynyt vähän lyhyempään jotta illalla kuntosalilla jaksaa treenata.

[[{"fid":"131","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"179","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tänään oli vuorossa kuntosalilla selkäpäivä ja tein pitkästä aikaa maastavetoa ihan normaalisti. Olen nyt viimekertoina tehnyt "selän murskaajaa" joten ihan kunnon painoilla maastavetoa en ole tehnyt viikkoihin ja tämä näkyi tänään tuloksissa. 100kg ja 140kg:lla lämmittelyt menivät ihan hyvin, mutta kunnon sarjat 180kg:lla olivat raskaampia. Tein "vain" kaksi viiden toiston sarjaa enkä lähtenyt edes kokeilemaan kolmatta, koska se on tiedossa mitä silloin tapahtuu kun yrittää liikaa. Ensimmäinen sarja oli jo raskas ja toinen vielä raskaampi, mutta sain tehtyä sen vielä ihan hyvin. Jos olisin koittanut tehdä kolmannen sarjan niin lopputuloksena olisi ollut se, että olisin koittanut väkisin tehdä viiden toiston sarjan jonka seurauksena olisin paskonut alaselkäni. Nyt oli ihan hyvä ratkaisu jättää sarjat kahteen ja ensiviikolla sitten yrittää parempaa. Lopputreenin tein sellaisilla painoilla millä jaksoin tehdä hyvin kolme kymmenen toiston sarjaa enkä alkanut yrittämään millään isoilla painoilla. Tämä viikko on muutenkin tuntunut menevän vähän väsyneesti. Painaako viimeviikon max 60 sekunnin palautksilla viikko niin paljon vai onko vain viikko kun ei onnistu?

Selkätreeni

  • Maastaveto 1x5 100kg, 1x5 140kg, 2x5 180kg
  • Kulmasoutu 3x10 70kg
  • Vaakasoutu yhdellä kädellä 3x10 80kg
  • Ylätalja 3x10 60kg

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä