LOADED Experience Vantaa avoimet ovet

19.11.2022 - 11:35

Eilen perjantaina tuli käytyä Vantaalla treenaamassa kun LOADED Experience Vantaalla oli avoimet ovet. Minulla on kyllä kymmenen kerran kortti Vantaan Loaded:lle missä on vielä kahdeksan kertaa jäljellä mutta hierojan kanssa päätettiin käydä katsomassa mikä meininki Vantaan Loaded:lla on kun siellä on avoimet ovet? Olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lla joista ensimmäinen kerta Loaded:lla oli perjantai-ilta ja toinen kerta Loaded:lla sunnuntai päivä eikä kumpanakaan päivänä kuntosalilla ollut paljoa väekä. Tämän johdosta päätettiin käydä katsomassa että mikä on meininki.

Aluksi minun piti päättää mitä treenaisin? Kun yhtään ei tiennyt paljonko kuntosalilla tulee olemaan ihmisiä avoimien ovien ollessa niin en tiennyt kannattaisiko tehdä jalat vai rintatreeni? Ajattelin jotenkin siltä kannalta että jos salilla on ihmisiä niin ne tekevät kenties jalkoja tai ainakin tämänlainen olettamus minulla oli. Tämän johdosta ajattelin tehdä rintatreenin sillä ajattelin että ei nyt kukaan rintaa kuitenkaan tekisi ja Vantaalla on hyvät puitteet tehdä rintaa. Kuitenkin itse olisin eräällä tapaa halunnut tehdä jalat sillä Vantaan Loaded:lla on todella hyvät puitteet tehdä jalkatreeni.

Päädyin lopulta tekemään rintatreenin sekä selkätreenin kun tein jo keskiviikkona PTVGYM:llä maastavetoa. Tämän lisäksi ajattelin tehdä lauantaina PTVGYM:llä jalkatreenin jotta ensi viikolla voisin palata "normaaliin" rytmiin treenien osalta mihin olen tottunut. Tämän kahden viikon aikana kun olen enemmän tehnyt treenejä siellä täällä vailla mitään logiikkaa niin luulen myös tämän vaikuttaneen tuloksiin minkä johdosta myös olen joutunut hieman enemmän miettimään mitä teen ja koska teen? Tuolla "normaalilla" rytmillä ei ole oikein tarvinnut mitään miettiä kunhan vain tekee.

Eilen perjantaina Vantaan Loaded:lla tein aluksi penkkiä missä käytin ketjuja. Minulla oli aluksi hieman hakemista penkin kanssa ja kolistelin joko turvarautoja tai itse penkkiä. Tuohon meni noin kolme lämppäsarjaa että sain tehtyä ilman kolisteluita mutta sitten huomasin että olin säätänyt penkin liian korkealle minkä jälkeen laskin sitä ja tietenkin laskin sitä yhden liian alas. En jaksanut enää säätää niin tuolla sitten mentiin. Pääsin lopulta 165kg painoihin plus ketjut millä tein kaksi ykköstä mikä oli ihan ok mutta halusin enemmän sillä tavoitteet olivat 170kg plus ketjut vähintään. Toisaalta huomasin kuntoa jo hyvissä ajoin ja 160kg painoilla plus ketjut niin kaksi toistoa tuli mutta ei kevyesti. Tuon jälkeen osasin nostaa painoja "vain" 5kg:lla eikä normaaliin tapaan 10kg mikä oli oikein sillä en olisi saanut 170kg plus ketjut itse ylös.

Penkin jälkeen siirryin tekemään selkää missä tein kolmea selkälaitetta joista yhtä ensimmäistä kertaa mikä oli tuettu maaten soutu. Tämän lisäksi tein  t-soutulaitetta sekä alaviistosta tuleva soutulaite joita olen tehnyt useasti Tampereen Loaded:lla ja varsinkin tuo Arsenalin alaviistosta tuleva soutulaite on mielestäni yksi parhaista / mukavimmista selkälaitteista mitä olen koskaan tehnyt.

Mitä itse avoimiin oviin tulee niin Vantaan Loaded:lla oli nyt paljon enemmän väkeä kuin mitä siellä noilla parilla aikaisemmalla kerralla on ollut. Väkeä ei kuitenkaan ollut liikaa ja olisin sitten tehnyt vaikka tuon jalkatreenin niin sitä olisi voinut myös tehdä. Paikalla oli hyvin erilaista väkeä laidasta laitaan eli junnusta aina kisailijoihin ja tekemisestä huomasi sen että yhtään ego-nostajaa paikalla ei ollut. Muutama saattoi ehkä näyttää ulospäin "wannabee" bodaajalle mutta myöskään he eivät käyttäneet ego-painoja. Pääsääntöisesti kaikki olivat joko "kuntoilijoita" tai bodaajia eikä noita ego-nostajia tai voimailijoita ollut. 

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Tällä viikolla on tullut treenattua hieman kovempaa kun muutaman treenin jälkeen ollut illalla ihan poikki? Mielestäni en ole ollut ihan näin poikki vähään aikaan vaan saa oikein muistella koska viimeksi olen ollut uuvuksissa viikon aikana parina iltana. Maanantaina oli rintatreeni missä tuli tehtyä penkkiä ja vinopenkki isoilla painoilla ja pakkotoistoja käyttäen. Maanantai-iltana treenin jälkeen kaikki oli ihan normaalisti. Tiistaina tuli treenattua jalat

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain

Treenasin keskiviikkona jalat joko oikealla tavalla tai sitten liian kevyesti sillä seuraavina päivinä en oikeastaan tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tämä oli vain positiivinen asia sillä jalkatreenin jälkeen illalla olevat jalkasäryt eivät ole mukavia ja seuraavina päiväni on muutenkin mukavampi olla kun jalkoihin ei satu tai ne eivät ole jumissa. Myöskin torstaina tehty maastaveto oli paljon helpompi ja parempi tehdä kun maastavedon ala-asentoo meneminen

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä katsomassa King Arthur: Legend of the Sword ja tämän viikon keskiviikkona puolestaan kävin katsomassa Alien: Covenant minkä jälkeen tuli tehtyä myös jalkatreeni kuten viime viikolla. Nykyään on kyllä hyvä kun Isossa Omenassa on kunnon elokuvateatteri ja varsinkin Scape-sali jalkatiloineen on ihan loistava. Myös pienemmät salit ovat hyvät enkä ole kerran kokeilun perusteella huomannut mitään vastaavaa kuin Tennispalatsin