Kyykyn parantuminen on auttanut hack-kyykyn tekemiseen positiivisesti

24.12.2017 - 21:39

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta minkä johdosta liikkeen tekeminen menee miten menee. Se tietenkin auttaa jos on tehnyt hieman vastaavaa liikettä mutta liikkeissä on aina eroja minkä johdosta tekeminen voi olla aina aluksi hakemista. Ei ihan samalla tavalla kuin tekisi jotain liikettä ensimmäistä kertaa ikinä mutta välillä näinkin voi olla.

Olen tehnyt viimeaikoina enemmän tai vähemmän vaaka hack-kyykkyä mikä ei kuitenkaan ole millään tavalla sama liike kuin normaali hack-kyykky. Vaaka hack-kyykky on nimensä mukaan vaa'assa tehtävä liike kun taas normaali hack-kyykky tehdään viistosti pystyyn milloin liikkeen kulma on ihan eri. Näin ollen liikkeet eivät ole verrattavissa keskenään ja olen muutoinkin tehnyt vaaka hack-kyykyn hieman normaalia poikkeavalla tekniikalla. Normaali kyykky on puolestaan parantanut merkittävästi kesästä mutta en ollut yhtään varma ennen tätä treeniä vaikuttaako parempi kyykky hack-kyykkyyn. Tämän treenin jälkeen voin todeta, että normaali kyykky vaikuttaa hack-kyykkyyn positiivisesti.

Yleisesti olen ilmeisesti saanut jalkoihin voimaa ja erityisesti itseluottamusta tekemiseen niin tämän johdosta myöskin hack-kyykky sujuu paremmin. Se että normaalissa kyykyssä pystyy siinä mielessä huijaamaan helpommin jättämällä toistot ylemmäksi niin hack-kyykyssä on mielestäni vaikeampi huijata. Kyllähän hack-kyykyssä voi jättää toiston vajaaksi mutta tämä on helpommin huomattavissa kuin kyykyssä ja ainakin itse kyllä tunnen sen jo tekemisen aikana. Kun tunnen jättäväni toistot vajaaksi liikkeissä niin tämä vaikuttaa yleensä negatiivisesti treeniin sillä tiedän itse etten tehnyt hyvää toistoa tai toistoja. Vastaavasti kun huijaaminen on hieman vaikeampaa niin tämä tekee tekemisesti sinällään rennompaa kun ei tarvitse miettiä liikaa. Tämä tekee hack-kyykystä sinällään raskaamman liikkeen kun huijaaminen on yleisesti hieman vaikeampaa kuin kyykyssä jossa tekniikalla voi alkaa huijaamaan.

Tällä kertaa tein hack-kyykyn samalla kaavalla millä olen tehnyt pidempään normaalin kyykyn. Pyrin tekemään mahdollisimman isoilla painoilla lyhyitä sarjoja ja yritin pitää tekniikan mahdollisimman hyvänä. Tähän oli käytännössä yksi syy mutta jälkeenpäin voin ajatella kahta syytä. Halusin kokeilla tällä kertaa juurikin isoja painoja ja kuinka paljon toistoja pystyisin niillä tekemään ja toinen syy näin jälkikäteen ajateltuna oli alaselän pysyminen paremmin kasassa. Kun kyykkään pitkiä sarjoja niin tällöin saan helposti painetta alaselkään minkä jälkeen loppu treeni on ihan surmaa kun en pysty olemaan kunnolla eri liikkeiden asennoissa. Tätä on välillä tapahtunut aikoinaan myös hack-kyykyssä niin tämän takia tykkään tehdä välillä lyhyempiä sarjoja.

Pystyin tällä kertaa tekemään muutamia viiden toiston sarjoja "helposti" 160kg painoilla sekä yhden parin / kolmen toiston "sarjan" 180kg painoilla mihin en ole koskaan pystynyt. Olen tainnut saada joskus 140kg painoilla kolme toistoa tai maksimissaan viisi ja 120kg painoilla olen tainnut tehdä aikoinaan viiden toiston sarjoja ja mahdollisesti joskus kymmenen toiston pakotettuja sarjoja. Tämä vain kertoo siitä, että olen saanut kyykky treeneillä parannettua hack-kyykkyä mitä en ole nyt päässyt tekemään johonkin neljään - viiteen kuukauteen.

En tiedä mistä sain päähääni tehdä maastavedon ja penkin samassa treenissä. Kyseessä oli samalla viikon toinen maastaveto- sekä penkkitreeni. Penkin osalta tämä ei ollut uutta mutta maastavedossa olen mennyt yksi treeni per viikko. Tietenkin on ollut yksittäisiä viikkoja kun olen tehnyt maastavedon ja sumomaastavedon samalla viikolla. Itse kuitenkin lasken nämä kahdeksi erilliseksi liikkeeksi sillä normaalissa maastavedossa on laajempi liikerata. Nyt kuitenkin

Loman jälkeen paluu arkeen on tapahtunut mielestäni paremmin kuin viime vuonna siis yleisellä tasolla kuin treenien osalta. Minulla oli viime vuonna jotain vaikeuksia sopeutua normaaleihin rytmeihin ainakin siis ajallisesti. Kun lomalla oli tottunut treenaamaan aikaisemmin mitä normaalisti niin aluksi tuntui oudolta mennä myöhemmin kuntosalille. Lähinnä varmaan sen takia ettei töiden ja kuntosalille menemisen välissä ollut niinkään ihmeellistä tekemistä. Sitä

Viimeinen lomaviikko menossa ja treenien osalta täytyy sanoa, että loma on mennyt sen osalta hyvin. Minulla ei ollut mitään tavoitteita tai suunnitelmia miten tekisin treenit tämän kesäloman osalta mutta sen tiesin, että tulen treenaamaan ihan normaalisti. Tämän vuoden kesäloman ajankohta ja suunnitelmat menivät putkiremontin takia näin miten meni. Halusin pitää kesäloman ensimmäisen täyden kuun putkiremontista sillä en halunnut käyttää lomaa putkiremonttiin

Totutteleminen treeneihin loman aikan näytti vievän muutaman päivän sillä keskiviikkona sain tehtyä kyykyssä eräänlaisen ennätyksen. Sain kyykättyä 180kg painoilla seitsemän toistoa minkä lopulta onnistuin tekemään kolme kertaa. Aikaisempi toistomäärä ennätys 180kg painoilla oli viisi toistoa. Eräällä tapaa tämä oli hieman odotettavissa sillä olen saanut nostettua kyykyn ennätystä pikkuhiljaa 230kg painoihin niin sen pitäisi näkyä myöskin sarjapainoissa tai

Tiistaina oli vuorossa rinta päivä ja penkki missä sainkin tehtyä 200kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa. Nämä sarjat tuli tehtyä slingshottia käyttäen millä olen käytännössä tehnyt penkin viimeisen kolmen neljän kuukauden aikana. Poikkeuksetta kaikki yli 140kg nostot ja sarjat olen tehnyt slingshottia käyttäen. Syitä on käytännössä yksi mutta oikeastaan kaksi. Käyttämällä penkissä slingshottia saat tehtyä enemmän toistoja sekä tekeminen on muutoinkin

Parin viime viikon aikana maastaveto oli mennyt hieman paremmin. Pari viikkoa sitten sain 250kg painoilla viiden toiston sarjan ja viime viikolla aluksi 240kg painoilla neljä toistoa mitä seurasi 250kg painoilla kolme toistoa. Tältä pohjalta lähdinkin hakemaan maananantaina 260kg painoilla kolmea toistoa tai vähintään kahta, mutta sainkin vain yhden hikisen toiston. Tämä toisto oli todella raskas eikä ollut mitenkään parin viime viikon tuloksien kanssa

En ole ollut dieetillä oikeastaan enään kolmeen viikkoon ainakaan mutta siitä huolimatta olen kuullut ihmisiltä, että minun dieettini etenee. Tähän vain olen vastannut, että en ole ollut enään "kunnon" dieetillä kolmeen viikkoon vaan enemmänkin semidieetillä. Vein molemmat vaakani Pelican Self Storageen jo viikkoja sitten niin en ole voinut seurata omaa painoani sen jälkeen mikä on ollut oikeastaan vain hyvä asia. Kun ei ole yhtään seurannut painoa vaa'an

Vihdoin ja viimein sain kyykyssä paremman tuloksen kuin penkissä. Todella pitkään ja oikeastaan liian pitkään minulla oli penkki parempi kuin kyykky. Osittain tämän asian johdosta mutta yleisesti heikon kyykyn takia lähdin kyykkäämään "alusta" vajaa vuosi sitten. En ole ihan varma koska aloitin tämän kyykky projektin mutta aika lähelle se menee että siitä tulisi vuosi pian täyteen. Tuolloin lähdin tekemään kyykkyä ihan 60kg - 80kg painoilla nyt painojen

En oikeastaan ole ollut dieetillä enään kolmeen viikkoon ja nyt viimeistään voi oikeasti sanoa, että dieetti on ohi. Kolme viimeistä viikkoa olen ollut kyllä viisi - kuusi päivää viikosta dieetillä, mutta viikonloppuisin on tullut syötyä hieman ohi. Näin on käynyt kolme viikkoa putkeen mikä on kyllä tarkoittanut sitä, että dieetti ei ole päällä vaikka olen henkisesti itse vedonnut dieettiin. Tämän hetkinen on enemmänkin "semidieettiä" tai normaaliin paluuta

Näköjään minun dieetti jatkuikin parin viime viikon tapaan siten, että maanantaista - perjantaihin mentiin dieetillä mutta viikonloppuna tuli hieman syötyä "ohi". Käytännössä näin on nyt tapahtunut kolmena viikkoa putkeen. Tästä huolimatta olen käynyt maanantaisin ja torstaisin vaa'alla mikä on pysynyt samoissa lukemissa. Maanantaisin paino on vaa'an mukaan lähes sama joka maanantai ja torstait on sama asia. Maanantaisin paino on noin pari kiloa torstain painoa