Maastaveto ei sujunut parin viime viikon vireen mukaan vaan enemmänkin otin takapakkia

10.08.2018 - 23:43

Parin viime viikon aikana maastaveto oli mennyt hieman paremmin. Pari viikkoa sitten sain 250kg painoilla viiden toiston sarjan ja viime viikolla aluksi 240kg painoilla neljä toistoa mitä seurasi 250kg painoilla kolme toistoa. Tältä pohjalta lähdinkin hakemaan maananantaina 260kg painoilla kolmea toistoa tai vähintään kahta, mutta sainkin vain yhden hikisen toiston. Tämä toisto oli todella raskas eikä ollut mitenkään parin viime viikon tuloksien kanssa tekemisissä joten tämä oli todella pettymys. Kun saa nostettua 250kg painoilla viisi toistoa sekä kolme toistoa niin sitä voisi luulla saavansa 260kg painoilla vähintään kaksi mutta oikeastaan kolme olisi mahdollista.

Maastavedossa olen tehnyt vain 260kg, 270kg sekä 280kg painoilla vain yhden toiston nostoja sillä olen aina epäonnistunut 260kg painoilla useamman toiston saamisen. Olen vastaavasti nostellut 240kg ja 250kg painoilla useasti kahdesta - viiteen toistoon eli tuo on enemmänkin vakiota vaikka ei niinkään jokapäiväistä. Ongelma onkin tässä tapauksessa 260kg - 280kg painojen kanssa se, että en ole vain tottunut kyseisiin painoihin. Kun tottuu tiettyihin painoihin tai niillä onnistuu vain useammin niin tällöin myöskin nämä kyseiset painot ovat helpompi nostaa. Näin se vain menee, että kroppa ja henkinen kantti vain tarvii opetella ensiksi suuriin painoihin jos niillä haluaa tehdä enemmän kuin yhden toiston. Yhden toiston tekeminen on niin paljon helpompaa kuin tehdä kaksi toistoa.

Toisaalta tällä viikolla oli muuttuvia tekijöitä pariin viime viikkoiseen verrattuna. Tietenkin parin viime viikon aikana minulla on ollut putkiremonttiin liittyviä asioita mutta nyt tällä kertaa muuttuvia asioita oli enemmän. Matkustin Vammalaan edellisenä päivänä eli minulla oli matkustusta sekä tavaroiden pakkaamista ja purkamista minkä lisäksi tietenkin koko maanantai meni totuttautua loman alkuun. Kun päivä rutiini menee kokonaan uusiksi niin tämä ei voi olla näkymättä treenissä vaikka tätä asiaa en miettinyt yhtään etukäteen. Normaalista poikkeava kuntosali ja maastaveto paikka sekä päivän rutiini kaikilla syömisillä ym ym oli normaalista poikkeavaa.

En miettinyt treenin aikana yhtään sitä asiaa, että tällä kertaa oli epänormaali päivä eli normaalista poikkeava. Itse treeni ja treeniin liittyvät asiat menivät edes sinne päin verrattuna normaaliin. Tietenkin normaalia aikaisempi treeniaika ja syömiset olivat suuri vaikuttava tekijä mutta ei sellainen mitä en miettinyt kun aloin tekemään treeniä. Ajattelin varmaan, että kaikki menee ihan normaalisti vaikka poikkeavia asioita olikin. Kannattaa siis ottaa huomioon tälläisiä asioita jos on tekemässä treeniä heti matkustuspäivän jälkeen ja olet vasta totuttautumassa tulevaan.

Näin jälkikäteen on hyvä todeta, että nyt olisi ollut parempi mennä mieluummin kevyemmällä maastavedolla ja mahdollisesti yrittää kovempia tuloksia seuraavilla viikolla. Ajattelin myöskin sitä, että en tekisi kovia maastavetoja koko lomani aikana vaan jättäisin kovemmat maastavedot loman jälkeen. Näin olisin saanut tai saisin pidettyä maastavedossa taukoa jolloin voisin tehdä kovat vedot taas normaalilla rutiinilla. Normaalissa ympäristössä ja normaalilla päivärutiinilla jolloin tuloksien tekeminen voisi olla helpompaa. Tämä kaikki on tietenkin jossittelua eikä tämänkaltainen viikkojen tauko tai keventäminen oikein ole normaalia minua. Tauon pitäminen penkissä kyllä tuotti tuloksia mutta en ole vain uskaltanut tehdä sitä maastavedon kanssa. 

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.