Kyykkyä 220kg painoilla kolme ykköstä kun toinen sanoi, että pystyn siihen

27.10.2018 - 00:58

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin nopeita ja hitaita toistoja ihan sen mukaan mikä tuntui jaloissa paremmalle. Mielestäni nopeatempoiset toistot avaavat jalkoja paremmin kun jalat ovat jumissa sekä hitaat toistot auttavat kun jalkoihin hieman sattuu. Samalla kun teen hitaita toistoja niin jalat alkavat paremmin tottua painoihin kun kevyemmät painot saa tuntumaan raskaammalle.

Sama juttu jatkui kun aloin tekemään kyykkyä. Ensimmäiset sarjat menivät lämmitellessä sillä polvissa ja jaloissa tuntui pieniä kipuja ja muutenkin sille, että kyykkääminen olisi raskasta. En muista missä kohtaan tajusin että tänään voisinkin saada kyykättyä ihan hyvin mutta mitä enemmän sain toistoja alle niin sitä paremmalle tekeminen tuntui. Tämän takia onkin tärkeä ottaa monia lämmittelysarjoja ennen varsinaista tekemistä. Itselläni ottaa välillä sen viisi - kuusi sarjaa päästä kunnolliseen kyykky kuntoon kun moni on saanut tehtyä koko kyykyn tuossa ajassa lämmittelyineen. Sanoisin että mitä enemmän käyttää aikaa lämmittelyyn niin sen paremmin kyykky tulee menemään.

Päädyin lopulta tekemään 220kg painoilla kyykkyä joilla hain ensimmäisellä sarjalla kahta - kolmea toistoa. Kuitenkin jo ensimmäisen toiston jälkeen huomasin, että on edes turha yrittää tehdä enempää. Olin tuon toiston jälkeen pettynyt kun en saanut tehtyä edes kahta toistoa 220kg painoilla. En edes muista mikä oli tämän jälkeen oma visioni tulevasta, mutta spotterin mielestä minun kannatti tehdä vielä toinen ykkönen 220kg painoilla. Kun spotteri oli tätä mieltä niin sitten tein toisen ykkösen 220kg painoilla minkä jälkeen taisin kysyä spotterilta, että teenkö vielä kolmannen ykkösen.

Päädyin lopulta tekemään kolme ykköstä 220kg painoilla millaista en ole koskaan tehnyt aikaisemmin. Olen tainnut nostaa kerran vai kaksi kertaa ikinä 220kg painoilla ykkösen minkä lisäksi olen nostanut 225, 230kg sekä 240kg nostot. 220kg on siis itselleni aika maksimitulos tällä hetkellä ja kun sain sen kolme kertaa saman treenin sisällä olin ihan tyytyväinen tekemiseen. Kuitenkin kun en saanut ensimmäisellä kerralla kahta tai kolmea toistoa niin en voi olla sinällään tyytyväinen tekemiseen. 220kg painoilla pitäisi saada enemmän toistoja jos haluan parantaa kyykkytuloksia eskä olen saanut 200 sekä 210kg painoilla kuitenkin viiden - seitsemän toiston sarjoja.

Keskiviikkona kaikki meni siis hyvin kun kuuntelin toista henkilöä. Jos olisi mennyt oman suunnitelman mukaan niin olisin jättänyt 220kg nostot tuohon ensimmäiseen enkä olisi saanut yhteensä kolmea ykköstä. Välillä onkin hyvä kuunnella toista jos hän on katsonut sivusta tekemistä tai ollut varmistamassa toistoa / sarjaa jolloin hän on nähnyt tekemisen kokonaiskuvan miltä tekeminen näyttää ulospäin. Ainakin itselläni tuntemus ja miltä tekeminen ulospäin oikeasti näyttää eivät vastaa toisiaan. Olen tämän huomannut monia kertoja maastavedossa sekä kyykyssä kun olen katsonut tekemistäni videolta. Välillä kun tekeminen tuntuu vaikealle ja raskaalle niin todellisuudessa se ei ole sitä. Tuolloin videokuva ja toisen tulkinta auttaa valoittamaan asiaa.

Tietenkin kaikki voi mennä pieleen siinä, että tekeminen on näyttänyt helpolta ulospäin mutta todellisuudessa se on ollut raskasta. Tällöin voi käydä juuri päinvastoin ja lopputuloksena voi tulla loukkaantuminen tai epäonnistuminen. Tämän takia pitääkin itse tietää onko järkevää lähteä tekemään lisää sarjoja tai jopa lisätä painoja vaikka näkisi oman tekemisen videolta tai toinen sanoisi äskeisen toiston / sarjan menneen helposti. Varsinkin jos kyseessä on toinen henkilö niin tällöin tärkeässä roolissa on myös toisen tuntemus tai tuntemus yleisesti kyseisestä liikkeestä.

Aina ei kannata lähteä siihen mukaan mitä toinen sanoo, mutta välillä kannattaa. Varsinkin mitä enemmän tietää omista kyvyistä ja mitä enemmän treenivuosia on takana niin se on helpompi lähteä tekemään jotain sellaista mitä toinen ehdottaa. Kuitenkin on hyvä tietää omat rajat. Ennätys nostot tai sarjat ovat asia sikseen ja ne ovat ihan oma lukunsa ja ne on tullakseen jos ne tulee. Ennätykset ovat kuitenkin aina ennätyksiä mutta niissäkin pitää tietää pystyvänsä sellaiseen suoritukseen jolla ne tulevat eikä vain sillä periaatteella, että toinen sanoo. 

Tänään piti rukata hieman kuntosalille menon aikataulua Suomen jääkiekko pelin mukaan. Tämä tarkoitti hieman normaalia aikaisempaa aikaa, mutta kysymyksessä oli vain vähän aikaisempi aika. Ero ei ollut siis suuri, mutta loppua kohden aloin kuitenkin vähän katsomaan kelloa. En tiedä mikä vaikutti eniten Suomen peli vai ulkona ollut kuuma ilma niin kuntosalilla oli normaalia torstai päivää hiljaisempaa. Alkaako lämpimät ilmat jo karkoittaa suurimman osan

Tänään oli jälleen kuuma ilma pihalla ja kun eilenkään en käynyt kuntosalilla niin arvuuttelin tunkkasuuden ja Siberian välillä. Pihalla oleva ilma vaikuttaa niin paljon kuntosalin ilmaan. Kun pihalla on kuuma niin salilla on kuuma. Kun pihalla on kylmä niin salilla on kylmä. Ainoa ero voi olla se kun pihalla on kuuma niin kuntosalilla olo on kuin Siberiassa. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmastointi huutaa hoosiannaa. Se on melkein aina arvoitus millainen ilma

Tänään järjestin kuntosalille menon television mukaan mikä tarkoitti about 1 - 2 tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta. Tämä puolestaan johti siihen, että en ehtinyt syödä kunnon ateriaa ennen treeniä. En ollut ihan varma koska olin menossa kuntosalille, mutta olin ajatellut jotain 12.30 - 13.00 kellon aikaa. Tämä olisi tarkoittanut syöntiä ennen 10.30 ja kun söin aamupalankin vasta yhdeksän jälkeen niin silloin olisi tullut syötyä pienellä aikavälillä paljon

Eilen maastavedossa oikeaan takareiteen tuli jotain, koska aamulla tunsin takareiden olevan huonommassa kunnossa mitä se on ollut. Mitään kipua en sillain tuntenut, mutta vähän siellä joku oli. Eli liian nopeasti palasin normaaleihin painoihin. Tiistain jalkatreenin se kesti, mutta torstaina tehty maastaveto oli liikaa. Olisiko tiistaina kevyempi jalkatreeni auttanut asiaa? Se on nyt ollutta ja mennyttä nyt pitää mennä taas vähän rauhallisemmin. Tämän päivän

Tiistain kova jalkatreeni ja oikean takareiden kestäminen oli hyvä pohja tämän päivän selkätreeniin. Aloinkin tekemään maastavetoa rauhallisin mielen kun viimeviikolla tein ihan jalan kestämisen mukaan. Ladoin normaaliin tyyliin heti painot 100kg ja aloin tekemään ensimmäistä sarjaa. Tein 100kg seitsemän toiston sarjan jonka jälkeen nostin painot 140kg ja tein viisi toistoa. Jatkoin painojen nostoa 40kg:lla joten seuraavaksi minulla oli painot 180kg:ssa

Tänään oli pähkäilemistä heti aamusta asti menenkö tänään salille vai enkö mene. Menenkö ennen Suomen peliä vai jälkeen. Menenkö kuntosalile tänään vain siirränkö sen huomiseen. Pähkäilemistä varmaan kokopäivän ja vastaus vaihteli varmaan tunnin välein. Päätös kuntosalille menoon tänään varmistui Suomi - Saksa pelin toisessa erässä jolloin pelin aikana aloin jo valmistautumaan kuntosalille lähtöön. Ennen treeniä vedettävä Whey proteiini tuli vedettyä samassa

Vaikka eilen oli täysivälipäivä niin en ollut ihan varma olinko ehtinyt palautua torstain ja perjantain treeneistä. Torstaina oli erilainen selkätreeni nosto- & supersarjoineen ja perjantaina oli vuorossa vaihteeksi pyramiidi + tiputussarja combot joten palautuminen oli tärkeässä roolissa. Täysivälipäivä ja kunnon unet vielä päälle teki todella hyvää kropalle. Kyllä vielä tänäänkin olkapäissä sekä hauiksessa tuntui perjantain toistot, mutta treenissä en

Olin ajatellut tänään tekeväni treenin jolla saan kropan tyhjäksi. Se mitä loppujenlopuksi tein ei ollut ihan alkuperäinen suunnitelma. Ajattelin yhdistellä normaaleita sarjoja, pyramiidisarjoja sekä korotus ja tiputussarjoja sekaisin. Päädyin kuitenkin tekemään melkein saman treenin kuin pariviikkoa sitten perjantaina. Jokainen liike aluksi 3 portaan pyramiidisarjana jonka jälkeen pieni huili ja sen jälkeen samoilla painoilla tiputussarja. Toistot määrät

Tänään tuli todettua, että oikea takareisi ei ole vielä kunnossa. Kuntosalilla oli vuorossa selkätreeni ja aloitin treenin maastavedolla jonka teossa huomasin oikean takareiden reistailevan. Tämä rajoitti tekemistä painojen suhteen kun en halunnut riskeerata takareiden kuntoa enempää. Tein tänään muutenkin maastavedossa ensimmäistä kertaa korotussarjan mikä oli toisaalta hyvä, koska huomasin korotuksien jälkeen mikä paino on jo liikaa. Jos olisin tehnyt

Sunnuntaina aloin vähän arpomaan mitä teen tämän viikon jalkatreenin kanssa. Oikea takareisi kun ei ole vielä 100% kunnossa niin olisiko parempi tehdä kevyt jalkatreeni vai jättää jalkatreeni tekemättä. Onko lepo vai pieni rasitus paremmmaksi jalan kuntoutumisen kannalta? Kuntosalilta tulleet pienet "vammat" ovat parantuneet melkein seuraavalla kuntosalitreenillä, mutta juoksussa tapahtunut vamma on eri asia jossa palautuminen voi mennä pidempään. Olen