Kolmen ennätyksen perjantai maastavedossa

24.09.2022 - 11:11

Eilen perjantaina oli vuorossa normaaliin tapaan selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä eli maastavetoa ketjuilla. Perjantaisin kun olen nyt käynyt PTVGYM:llä tekemässä treenejä niin olen tehnyt töitä kotoa käsin ettei tule edes takaisin ajamista kun en kuitenkaan halua mennä salille suoraan töistä. Työpäivät mitkä teen kotona olen huomannut olevani väsyneempi tai unisempi kuin ne kun käyn toimistolla. Tähän voi myös osin vaikuttaa se etten ole nyt juonut kahvia enää päivällä aktiivisesti. Kesällä minua ei vain huvittanut juoda kuumaa kun oli muutenkin kuuma ja tuo jäi jotenkin sitten päälle.

Kävinkin sitten ennen salille lähtemistä normaaliin tapaan kävelyllä mutta tällä kertaa halusin vain virkistyä mihin se myös auttoi. Tämän lisäksi menin vielä vähäksi aikaa parvekkeelle kävelyn jälkeen jotta sain vielä enemmän raitista ilmaa piristyäkseni. Päätin myös etten ala keittämään espressoakaan mitä normaalisti teen jos tunnen olevani väsynyt ja tarvitsin lisävirikettä ennen salille lähtemistä. Vedin kyllä normaaliin tapaan pre-workout juoman salilla ennen treeniä mutta ei tuo oikeasti enää sillä tavalla vaikuta kuin joskus aikoinaan. Kyllä sen huomaa että se virkistää mutta kun on tottunut välillä vetämään espressot pohjalle niin ei se vaikuta minuun niinkuin toisille että kroppa alkaa täriseen / "kiheltään".

Kun aloitin treeniä ja tein venyttelyä & liikkuvuutta niin jo ennen ensimmäistä nostoa huomasin että kroppa vaatii hieman enemmän totuttelua ja herättelyä. Tästä johtuen teinkin muutaman noston enemmän pienemmillä painoilla ennen kuin siirryin painoissa eteenpäin. Normaalisti pienemmillä painoilla teen sen yhden toiston tai sarjan minkä jälkeen laitan tankoon enemmän ja jatkan tekemistä mutta tällä kertaa tein useampia toistoja pienemmillä painoilla useammin. Ihan vain sen takia, että totuttauduin kroppaa treeniin.

Ei kannata aina tehdä samalla kaavalla tai tavalla treeniä vaan kannattaa kuunnella kroppaa ja jos tuntuu sille että pitää tehdä enemmän lämmittelyä ja tai totuttelua painoihin niin sitten tekee. Liian usein näen että tehdään ne samat sarjat ja nousut sekä käytetään aina niitä samoja toistomääriä. Itse vedän aina treenit ihan lonkalta vaikka siinä minulla eräänlainen runko / punainen lanka onkin. Välillä vain vaihdan toistomääriä tai sarjamääriä pienemmillä painoilla jos siltä tuntuu.

Tällä kertaa kaikki tuntui lopulta vain sujuvan ja alkuvaikeuksien jälkeen tuntui sujuvan. Minulla ei ollut tai tullut missään vaiheessa sellaista tunnetta että tänään ei kulkisi. Sitä on hyvin vaikea kuvailla mitä tunnen treenin aikana mutta itse kyllä tiedän helposti koska on hyvä päivä ja koska on huono. Eilen kokoajan tuntui hyvälle ja tekeminen ei jännittänyt missään vaiheessa vaikka painoja nostin kokoajan.

Tällä kertaa aloitin maastaveto treenin deficit tyylillä eli painon / laatan päältä jolloin nosto matka kasvaa ylöspäin ja lähtöasento on normaalia alempana. Alunperin suunnittelin tekeväni koko treenin deficit tyylillä mutta päätin kesken kaiken vaihtaa deficit tyylin normaaliin maastavetoon siinä vaiheessa kun laitoin ketjut kiinni tankoon. Luulen tähän päätökseen vaikuttaneen viime perjantain Vantaan Loaded:lla epäonnistuneen 265kg + ketjut maastaveto ennätyksen yrittäminen. Tein tässä treenissä kolmella eri maastaveto variaatiolla deficit, normaali sekä boxi.

Menin ketjuilla ihan normaaliin tyyliin 220kg ja 240kg minkä jälkeen päätin nostaa painot 260kg vaikka mietin 250kg laittamista. Päätin lähteä hakemaan 260kg painoilla plus ketjut kahta toistoa sillä se olisi ollut uusi sarjaennätys. Olen muutenkin saanut vain kaksi toistoa tehtyä 260kg painoilla plus ketjut. Päädyin lopulta tekemään kolme toistoa 260kg painoilla plus ketjut kun se tuntui vain luistavan. Tämä oli tietenkin sitten uusi sarjaennätys ja yllätys minulle sillä olen saanut 250kg plus ketjut kolme toistoa.

Tämän jälkeen alkoikin sitten miettiminen. Lopetanko tähän ja lähden hakemaan boxi maastavedossa 300kg? Teenkö uudestaan 260kg painoilla plus ketjut ja lähden hakemaan toista kolmosta tai kakkosta? Nostanko painot 270kg plus ketjut ja teen uuden ennätyksen? Mietin erilaisia suunnitelmia hetken kun lähdin ja vaihdoin 20kg painot 25kg painoihin jolloin tangossa oli se 270kg plus ketjut. Tämän painojen nostamisen jälkeen pidin vielä jonkin aikaa taukoa ja 260kg plus ketjut ja 270kg plus ketjut väliin tuli suhteellisen pitkä tauko mutta se kaikki kannatti sillä sain uuden ennätyksen 270kg plus ketjut vaikka olin juuri tehnyt sarjaennätyksen 260kg painoilla.

Viime viikon perjantaihin verrattuna Vantaan Loaded:lla minulla ei oikeasti ollut uskoa saada 265kg plus ketjuja ylös vaan se oli enemminkin kokeillaan. Tällä kertaa minulla oli koko ajan tekemisessä se usko että kaikki onnistuu vaikka pohjalla olikin tuo sarjaennätys 260kg painoilla. 270kg meinasi jäädä polviin mutta taistelin sen ylös ja vaikka se teko hetkellä tuntui jäävän polviin ja hieman tökkivän niin kun katsoin sen heti pian videolta niin se tuli paljon paremmin ja liikkui kokoajan.

Kaiken tämän jälkeen kun olin saanut 260kg painoilla plus ketjut uuden sarjaennätyksen kolme toistoa sekä ensimmäistä kertaa ikinä 270kg plus ketjut niin jatkoin maastaveto treeniä boxi maastavedolla. Ajatuksena minulla oli 300kg mutta siinä tehdessä jo tajusin että ei varmaan sentään sitä kannata. Normaalin maastavedon sekä boxi maastavedon välissä pidin extra taukoa ennen ensimmäistä toistoa. Lähdin tekemään boxi maastavetoa kahden toiston sarjoilla ja 50kg nostoilla kuten sitä olen kesästä asti tehnyt. Sain tehtyä 270kg painoilla kaksi toistoa ja täytyy kyllä sanoa että ei ne kyllä niin kevyesti tullut että olisin lähtenyt hakemaan 300kg. Tuosta huolimatta halusin tehdä ennätyksen sillä olen vain tehnyt boxi maastavetoa 270kg painoilla kakkosia ja kolmosia mutta en ikinä suuremmilla.

Päädyin lopulta 290kg painoihin vaikka mietin myös 285kg painoja. En kyllä ollut yhtään varma saanko tuota 290kg kun 280kg saaminen räkistä tuottaa vaikeuksia eikä se aina tunnu niin tulevan. Lähdin kyllä hakemaan 290kg painoilla kahta toistoa kuten sen videolta näkee. Kuitenkin olen tyytyväinen että tuo 290kg tuli ja saati että pohjalla oli jo kaksi ennätystä niin nyt tuo määrä nousi kolmeen.

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut

Tiistaina alkuperäinen tarkoitus oli mennä tiistai-iltana Salmisaareen tekemään laitepainotteinen selkätreeni, mutta maanantai-iltana muistinkin nuorten MM-finaalin. Nuorten MM-finaali kun olisi alkanut juuri niihin aikoihin kun alkuperäinen treeniaika oli sovittuna. Ei siinä mitään muuta kuin viestiä salikaverille ja sovittiin uusi aika treenille. Päädyin sitten kuntosalille kello 16 aikoihin eli heti töistä päästyäni menin kuntosalile. Minulla on nyt ollut

Päätin sunnuntai-iltana mennä maananataiaamuna kuntosalille joten laitoin herätyksen aikaisemmin. Yritin hieman miettiä mitä tekisin yleisesti huomenna ja miten viikko lähtisi muutenkin menemään lihasryhmiä ajatellen. Viimeaikoina kun olen nyt rikkonut enemmän normaalia rytmiä ja tehnyt päiviä enemmän sekaisin kuten myöskin lihasryhmiä. Tämä on onnistunut parhaiten siten, että olen mennyt vain kuntosalille ja päättänyt siellä mitä teen. Näin kävi käytännössä

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin