Kehonkoostumusmittaus & lopetin Mass.fi:stä tilaamisen

16.11.2016 - 12:06

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä kehonkoostumusmittauksessa mikä sattui vain juuri tulemaan oikeaan aikaan. Tällä viikolla laskiskelin painoindeksiä sun muuta ja mietin kehonkoostumusmittausta. Sattumoisin torstaina kuntosalilla asia tuli esille ja minulle kerrottiin, että lauantaina olisi ilmainen kehonkoostumusmittaus. Itse en nähnyt saati olisi nähnyt kyseistä ilmoitusta asiasta ja se olisi mennyt ohi. Kuinka tämä nyt sattuikin samalle viikolle jolloin aloin miettimään asiaa?

Halusin vain jotain konkreettisia tuloksia näkyviin kuntosalitreeneistä mitä olen tehnyt kun niitä voi vain muuten ulkoisesti katsoa, mutta muutoin ne ovat vain arvailuita. Samoiten olen kyllästynyt vaa'an käyttöön sillä se ei kerro suhteellisesti tuloksia minulle sinällään kuin ihmiselle joka ei käy kuntosalilla. Vaaka näyttää tietenkin painon, mutta sitä ei voi verrannoillistaa vanhoihin tuloksiin hyvin. Tämän takia halusin käydä nyt kehonkoostumusmittauksessa ja tajusin kyllä sen asian, että siellä olisi kannattanut käydä jo aikapäiviä sitten. Lähinnä sen kannalta, että olisi vertailukelpoisia tuloksia ja esimerkiksi vuosittain käymisillä voisi verrata vuosia keskenään. Nyt esimerkiksi minulla ei ole mitään tietoa lähtötilanteesta millaisella kropalla lähdin kymmenen vuotta sitten treenaamaan ja miten se on näinä vuosina muuttunut.

Tiesin kyllä etukäteen mitä kehonkoostumusmittauksen tulokset tulisivat suurinpiirtein näyttämään. En tietenkään kaikkia, mutta ne huonoimmat. Rasvaprosentit ja painoindeksit olivat kyllä tiedossa, että tulokset olisivat huonoja, mutta siitä huolimatta niitä oli masentava lukea loppuyhteenvedosta. Heti kun huonot tulokset ovat paperilla mustaavalkoisella niin ne näyttävät vielä huonommalta kun asiaa vain ajattelisi. Ainakin itse koin tämän tällä tavalla ja heti olin haluamassa parantaa kaikkea vaikka sitä olen tässä kokoajan yrittänyt tehdä. Esimerkiksi paino ei vain tunnu laskevan vaikka söisin kuinka vähän / mitä ja treenaisin kuinka paljon kävisin juoksemassa ja tekisin kuntosalilla erilaisia treenejä. Tänään kuitenkin tuloksien jälkeen päätin alkaa muuttamaan ruokavalioitani enemmän sekä kokeilimaan CLA-kapseleita joiden pitäisi auttaa painon tiputuksessa.

Kehonkoostumusmittaus

Tiesin jo siis entuudestaan, että rasvaprosentti olisi iso, mutta muita arvoja en sitten voinut tietää. En oikein tiedä mitä kokonaisvesimäärä tarkoittaa ja mitkä ovat hyvät arvot, mutta minulle sanottiin sen olevan hyvä arvo. Tämä oli melkein ainoa positiivinen asia mitä sanottiin nopeassa palautteessa tuloksen jälkeen. Nyt sain myös tietooni perusaineenvaihdunnan määrän eli kuinka paljon kulutan päivän aikana ilman treenaamista joten voisin periaatteessa alkaa nyt laskemaan syömistä jos viitsisin. Perusaineenvaihdunta arvo näyttää olevan taulukon mukaan melko korkea ja lähellä korkeaa, mutta minusta itsestäni ei vain tunnu siltä. Ajattelen vain siltä kannalta, että olen nyt vajaan parin vuoden ajan vaihtanut syömistapoja moneen "ateriaan" päivässä eli parin kolmen tunnin välein sekä vaihtanut lounaspaikan lounaat pienempiin eväisiin mikä yleisesti on kana ja riisi.

[[{"fid":"506","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"kehonkoostumusmittaus","field_file_image_title_text[und][0][value]":"kehonkoostumusmittaus"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"alt":"kehonkoostumusmittaus","title":"kehonkoostumusmittaus","height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"}}]]

Segmentaaliset tulokset:

En oikein osaa sanoa näihin lihasmassa tuloksiin juuta enkä jaata eli en tiedä mikä on "hyvätulos" ja mikä olisi "perustulos". Palautteessa vain kerrottiin se, että minun pitäisi saada keskivartaloon ennemmän lihasmassaa mitä olen kyllä itsekkin yrittänyt, mutta mitä olen vähemmän tehnyt. Minun pitäisi vai varmaan enemmnä tehdä vatsa sekä kylkitreenejä jotta saisin myöskin vatsan kohdalle enemmän lihasta. Tietenkin keskivartaloon vaikuttaa rinta sekä selkä joihin olen sinällään muutenkin tyytymätön. Lähinnä olen itse ollut tyytymätön rasvan takia sillä tämän johdosta treenien jälki ei ole niinkään näkynyt ulkoisesti mitenkään toisin kuin jalat tai kädet. Itse kuitenkin hieman yllätyin toisaalta sitä asiaa, että minulla on suurempi raskaprosentti jaloissa kuin keskivartalossa. Odotin keskivartalon olevan se läskein kohta kropasta, mutta jaloissani on prosentuaalisesti enemmän rasvaa kuin vatsassa.

  • Oikea jalka rasva 23,6%, lihasmassa 13,2kg
  • Vasen jalka rasva 23,3%, lihasmassa 13,1kg
  • Oikea käsi rasva 18,4%, lihasmassa 5,2kg
  • Vasen jalka rasva 18,5%, lihasmassa 5,4kg
  • Keskivartalo rasva 22,7%, lihasmassa 44,2kg

Kehonkoostumusmittauksesta yhteenvetoa ja kokemusta

Kehonkoostumusmittaus oli loppujenlopuksi ihan kiva käynti vaikka tulokset eivät olleet hyviä kuten jo entuudestaan tiesin. Tajusin samalla, että minun olisi pitänyt käydä aikaisemmin kehonkoostumusmittauksessa jotta olisin voinut seurata treenien edistystä oikeastaan muutenkuin treenipainoista. Treenipainoilla eli sarjapainoilla voi ainakin alussa mitata treenien edistymistä, mutta ajanmittaan tämä alkaa olemaan mahdotonta sekä hyödytöntää sillä painot nousevat alkuvaiheessa ja sitten ne jäävät painoilleen tai jopa laskevat. Tai sitten treenitapa muuttuu erilaiseksi jolloin ei voi verrata treenejä samalla tavalla. Tänään käydän kehonkoostumusmittauksen jälkeen päätin vähän, että kävisin puolenvuoden päästä uudestaan kyseisessä mittauksessa jotta voisin alkaa vertailemaan treenien kehitystä. Samalla näen tuleeko uudistettu ruokavalio vaikuttamaan miten tulevaisuudessa mitä alan tässä muokkaamaan näiden tuloksien jälkeen. Kehonkoostumusmittaus antoi minulle nyt aihetta alkaa tekemään muutoksia ainakin nyt ruokavalioon. Aika näyttää motivoiko tämä tulos vai mitä tulee käymään.

Lopetin Mass.fi:stä tilaamisen ja tein ensimmäiset tilaukset Fitnesstukusta

Päädyin lopulta lopettamaan lisäravinteiden tilaamisen Mass.fi:stä asiakaspalvelusta saadun viestin perusteella. Tämä asia ja mietintä vaihtaa lisäravinne paikkaa oli jo kypsymässä tovin eikä tämä päätös tullut mistään yhden asian takia. Vuosien ajan tilailin Mass.fi:stä Whey sekä Recovery proteiinijauheita kun ne olivat siellä tarjouksessa sekä kun minun omat varastoni olivat loppu tai loppumassa. Oliko se nyt viime vuoden puolella kun aloin laajentamaan lisäravinteita aminohappojen puolelle ja tämän vuoden puolella kokeillakseni joitakin muita lisäravinteita sekä proteiinipatukoita. Kun aloin käyttämään Mass.fi enemmän niin samalla tämä tarkoitti sitä, että asioin enemmän Mass.fi:ssä sekä kävin tarkistamassa useasti tarjoukset joita Mass.fi paukuttaa sähköpostiin hieman liian usein. Milloin tulee mitäkin ja välillä ihan turhaa.

Ensimmäisen kerran minulla alkoi menemään Mass.fi:n hermot kun sähköpostiin tuli jotain 10% - 25% etukoodeja, mutta syöttäessäni tarjouskoodin kassalle tuli vain ilmoitus valitsemasi tuote ei kuulu tarjoukseen. SInällään hämäävää sillä klikattuani sähköpostista linkkiä mikä listasi tuotteita niin kyseiset tuotteet olivat valittuina listalta. Aina muutaman kerran ihmettelin tätä asiaa, mutta jätin asian sikseen, koska yleensä olisin ostanut tavaraa vain varastoon kun olisi saanut halvalla. Kerran kuitenkin olisin ostanut jotain mitä olisin tarvinnut ja tuote löytyi listalta mikä aukeasi tarjouslinkkiä painettassa. Tämän johdosta otin yhteyttä asiakaspalveluun ja kysyin hieman asiasta. Palautteessa vain todettiin ettei tuote kuulu tarjoukseen ja sivustolla oli jokin lista missä on listattu tuotteet jotka eivät kuulu näihin tarjouksiin. Missään vaiheessa tarjousviestiä ei ollut mainittuna tälläisistä tuotteista mitkä eivät kuuluisi tarjoukseen eikä myöskään mitään mainintaa mistään listasta missä on listattu yleistuotteet mitkä eivät kuulu yleisiin tarjouksiin.

Muutamat harhamainokset tarjouksista alkoi laittamaan minua miettimään pikkuhiljaa pitäisikö minun vaihtaa lisäravinne paikkaa? Vielä yksi negatiivinen asia mikä tapahtui juuri viikko vai pari ennen kesälomaani oli sähköpostin tullut mainos, että kun käyt arvostelemassa Mass.fi:n kyseisestä linkistä niin saat -20% alennuskoodin. Kävin saman tien antamassa sitten arvion sivustostä Mass.fi, mutta mitään -20% alekoodia ei koskaan tullut eikä näkynyt. En jaksanut edes lähteä kyselemään asiasta asiakaspalvelusta vaan annoin asian olla sillä muutaman viikon päästä tuli saman arvoinen tarjous yleisesti. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen iso negatiivinen asia kyseisestä paikasta ja tämän jälkeen tulin siis vielä tilanneeksi kerran. Kaikki kuitenkin muuttui seuraavalla tilaus kerralla.

Kesäloman jälkeen Mass.fi:stä tuli sähköpostiin mainos jossa kerrottiin, että aamulla olisi käytössä -25% alennus. Tein tämän tarjouksen johdosta tilauksen missä olisin testannut uusia tuotteita ihan vain sen takia, että olisin saanut -25% alennuksen sekä ostanut joitakin tavaroita hieman varastoon. Laitoin tilauksen ennen lounasta kuten aina ennenkin, mutta tilauksen maksu oli epäonnistunut. Olin maksanut tilauksen Paypallin kautta kuten olen tehnyt aina aikaisemminkin, mutta tällä kertaa maksu oli jostain syystä epäonnistunut vaikka ostoprosessi oli mennyt ihan normaalisti ilman virheilmoituksia. Minulle vain tuli seuraavanlainen viesti:

Arvoisa Tuomas Välimaa 

Kiitos tilauksestasi sivulla mass. 

Yksi tai useampi tilauksen tuote on valmiina lähetettäväksi, mutta tilauksen 56968540 maksun käsittelyssä on ongelma. 

Valitettavasti emme pysty korjaamaan ongelmaa, joten pyydämme teitä ystävällisesti peruuttamaan tilauksen ja tekemään uuden vaihtoehtoista maksutapaa käyttäen.

Tämän johdosta otin sitten yhteyttä asiakaspalveluun, koska en voinut tehdä tilausta uudestaan sillä -25% alennuskoodin aikaraja oli loppunut. Tämän johdosta otin sitten asiakaspalveluun yhteyttä, että mitä nyt kun en voi tehdä samaa tilausta, koska alennuskoodi on mennyt umpeen? Oletin heidän lähettävän minulle -25% alekoodin tai jotenkin tekevän vähennyksen uudesta tilauksesta, mutta tajusin ettei mitään kannata olettaa. Mass.fi:stä saamani asiakaspalveluviestin jälkeen tiesin heti lopettavani ostamiseni Mass.fi:stä sekä etsiväni uuden paikan lisäravinteiden ostoon. Vaikka Mass.fi saa ajoittain todella hyviä tarjouksia niin silti hyvän verkkokaupan ratkaisee asiakaspalvelu. Minulle asiakaspalvelu on tärkeä asia verkkokaupoissa sillä kaikki ei mene aina täydellisesti ja erilaisia virheitä ja palautuksia joutuu tekemään. Asiakaspalvelusta huomaa kuinka hyvä verkkokauppa todellisuudessa on. Näin oleman huomannut Amazonin kanssa sillä olen sielä vuosien saatossa tilaillut paljon ja kaiken näköisiä asioita on tullut vastaan. Tuotteita ei ole tullut perille, olen joutunut palauttamaan tuotteita sekä olen käyttänyt erilaisia palautsohjelmia muutamien blu-ray elokuvien kanssa joiden julkaisu on epäonnistunut. Amazonissa asiakaspalvelu on nopeaa sekä helppoa ja asiat tulevat hoidetuksi hyvin siinä mielessä, että sieltä saa monenlaisia vaihtoehtoja. Mass.fi puolestaan meni sieltä missä rima on matalin vastaamalla:

Pahoittelemme että PayPal-tilin veloituksessa tapahtui ongelma, emme näe maksuongelman syytä. 

Emme valitettavasti voi ratkaista PayPal-tiliisi liittyviä ongelmia ja joudumme peruuttamaan tilauksen. Pyydämme teitä ystävällisesti tekemään uuden tilauksen halutessanne. 

Valitettavasti HURRY alennuskoodin pienenevä alennus on nyt loppunut emmekä voi lisätä tätä enää uuteen tilaukseesi.

Tein tilauksen kuten aina normaalisti ja maksoin tuotteen Paypallin kautta. Jostain syystä maksu epäonnistui eikä vika ollut edes minun ja minua vain rangaistiin siitä menettämällä -25% alennuksen ostoksestani. Periaatteessa tilaus ei ollut mitenkään tärkeä sillä minulla ei ollut mikään sellainen tuote loppunut mitä olin tilaamassa. Siitä huolimatta tämä tapaus vain yhdessä noihin tarjous hässäköihin oli minulle liikaa. Tajusin yrityksestä ja asiakaspalvelusta vain sen, että kun asiat eivät mene ilman ongelmia niin sitten kärsijä olet sinä.

[[{"fid":"507","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"}}]]

Siirryin kokeilemaan Fitnesstukkua

Mietin ja kävin katsomassa tulevaisuuden varalle uusia lisäravinne paikkoja sillä jossain kohtaan minun pitäisi sitten tilata. Tällä hetkellä kuitenkin lisäravinne varastot ovat ihan hyvät toistaiseksi joten mitään kiireitä tässä ei ollut. Olen hieman käynyt joskus jollain lisäravinne sivustoilla, mutta mitenkään ihmeellisemmin en ole niitä vertaillut kun olen aina automaattisesti ostanut lisäravinteet yhdestä paikastsa. Fitnesstukun nyt tiesin etukäteen ja kävinkin siellä tuossa vähän aika sitten katsomassa vastaavia tuotteita mitä olin ostellut. Huomasin sitten kerran, että Whey proteiini oli tarjouksessa kuten oli myöskin BCAA joten päätin tehdä sitten ensimmäisen tilauksen Fitnesstukusta. Hinnat olivat Wheyn ostalta hieman kalliimmat kuin mitä olin Mass:lta alimmiltaan saanut kuten oli myöskin BCAA, mutta kummankin lisäravinteen kohdalla ravinto arvot olivat myöskin eri. Eroavaisuuksia ei kaikissa tuotteissa ollut paljoakaan, mutta vähintäänkin muutamia ja suurin ero oli aminohappojen kohdalla joissa arvot erosivat enemmän. Vaikka yleisesti vaikuttaa siltä, että Fitnesstukku on hieman kalliimpi kuin mitä Mass:lta olen alennuksien jälkeen saanut niin tuotteissa näyttäisi olevan hyvin eroja verrattuna Mass sekä vaihtoehtoja enemmän. Kuitenkin Mass:n "huijaustarjoukset" sekä heikko asiakaspalvelu pitää minut jatkossa poissa sieltä eli toivottavasti Fitnesstukun kanssa asiat ja tulevat tilaukset tulevat sujumaan.

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Minun on pitänyt jo pidempään alkaa tekemään smoothieta, mutta en ole vain kyennyt. Olen monia kertoja katsonut ohjeita mitä smoothie voisi sisältää ja mitä sinne kannattaisi laittaa. Kuitenkin olen aina vain päätynyt samaan ratkaisuun eli en ole tehnyt mitään. Tämä saattaa myös olla peräisin muutamia vuosia sitten käyneestä kerrasta jolloin melkein oksensin tekemäni smoothien. Tuo ei kylläkään johtunut niinkään itse smoothiesta vaan siitä, että olin juuri

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin

Tämä viikko on ollut treenien saralla hieman väsyneempää johtuen viime viikon treeneistä. Huomasin tämän jo oikeastaan sunnuntaina jolloin kävin tekemässä maastavetoa ja oikeastaan sitten maanantain rintatreeni todisti itselleni tämä asian. Oikeastaan tunsin tuon väsymyksen kropassa jo viime viikonloppuna mutta tuosta huolimatta en ole pitänyt vieläkään välipäivää vaikka ehkä olisi pitänyt. Toisaalta olen tottunut tähän ja osaan säädellä treenejä sen mukaan

Nyt on tullut treenattua niin erilaisia jalkatreenejä jo hieman pidempään niin en ole oikein kartalla miten tai missä vaiheessa kyykky on oikeasti muuttunut. Yhteen aikaan tuli tehtyä paljon kyykkyä joko pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla tai isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Kuitenkin jos käytin pienempiä painoja tai suurempia painoja niin en pitänyt omasta kyykky tekniikastani. Oikeastaan mitä enemmän lisäsin tankoon painoja niin sitä

Erilainen treeniviikko takana päinä vaikka tekeminen oli hyvinkin sitä samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään. Käytännössä jokainen treeni sisälsi hieman jotain seuraavaa: suurempia painoja & pienempiä painoja, lyhyempiä sarjoja & pidempiä sarjoja sekä suoria sarjoja & erikoistekniikoita. Tällä saralla ei siis mitään uutta tai ihmeellistä itselleni treenien osalta mutta se mikä teki treeniviikosta ja suurimmasta osasta treenejä eroavan oli treeniseura. Kun

Sunnuntaina se viimein tapahtui mitä olen tässä nyt kolme - neljä vuotta yrittänyt eli saada maastavedosta 250kg ylös. Aina aikaisemmilla kerroilla kumpikaan 245kg tai 250kg ei ole oikeastaan noussut edes maasta ylös. No okei viime kerralla kun koitin nostaa 250kg niin sain sen muutamia senttejä nousemaan mutta tuo sunnuntain nosto tuli ihan puskista. Tein alusta asti maastavetoa kuin ihan tahansa normaalina päivänä miettimättä millä painoilla tulen tekemään

Nykyään tietoa on saatavilla jopa turhan helposti verrattuna vaikka vielä viitisen vuotta taaksepäin saati aikaisemmin. Tämä myös koskee todella paljon eri treenejä ja syömistä dietistä lähtien. Yksi ongelma tässä on se, että tiedon levittäminen on entistä yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutta suurin ongelma on sen uskominen. Kaiken maailman "tietäjät" levittävät jotain tietoa mikä on "oikeaa" ja pahimmassa tapauksessa ne jotka uskovat asian levittävät tätä