Kävin testaamassa Sats Eliel kuntosalin sekä toinen treeni Kampissa

16.11.2016 - 12:06

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt käymään keskustassa.

Keskustassa ollessani aloin jossain kohtaan sitten miettimään menisinkö sittenkin käymään jollain muulla kuntosalilla kuin Kampin? Kun kerran olin käymässä keskustassa niin yhä hyvin voisin mennä jonnekkin toisella kuntosalille. Näin tulisi käytyä jälleen uudessa paikassa treenaamassa. Yritin äkkiä enne päätöksiä käydä katsomassa Instagrammista mahdollisia eri keskusten kuvia, mutta eihän siellä mitään kuvia / videoita ollut mistä olisin nähnyt mitä missäkin kuntosalilla on. Pääsääntöisesti selfieitä eikä mitään kuvia / videoita liikkeistä mistä olisi voinut nähdä millainen laitekanta / vapaatanko aluea missäkin. Instagramista ei siis ollut yhtään apua päätöksen tekoon.

Kamppiin meno näytti olevan yhä todennäköisempi paikka sillä en oikein meinannut uskaltaa mennä vain johonkin. Lähtiessäni kävelemään Kamppia kohden päädyin jostain syystä sittenkin rautatieaseman Sats Eliel kuntosalille. Vaihdettuani treenivaatteet päälle niin en tässä vaiheessa vielä tiennyt mitä tulen treenaamaan. Olin päättänyt aluksi käydä kuntosalin läpi ja katsoa mitä sieltä löytyy. Tämän pohjalta sitten päättää lihasryhmän / lihasryhmät ja sitten miettiä mitä teen. Lähinnä laitekanta kiinnosti sillä olen nyt tykännyt kokeilla erilaisia laitteita kun vapaat tangot ja käsipainot eivät eroa.

Käytännössä kuntosali oli neljä tai oikeastaan viisi huonetta. Yksi huone tai ehkä useampi oli käytössä lämmittelyyn missä en käynyt. Ensimmäinen huone taisi olla käsipainohuone missä olivat käsipainot sekä vapaita tankoja ja z-tanko. Toinen huone oli kahvakuulalle ja siellä oli myöskin jotain telineitä joissa oli näitä narujuttuja minkä oikeaa termiä en tiedä. Kolmashuone oli laiteille missä olivat käytännössä kaikki laitteet sekä taljat. Neljännessä huoneessa oli smith-laite sekä vapaatangko rack minkä lisäksi siellä oli vapaatangolle lisää paikkoja sekä "tikasrata". Ihan looginen rakenne ja toimiva kun siihen totuin.

Päädyin tekemään olkapäitä ja päätin perjantain tapaan tehdä ensiksi kaikki olkapääliikkeet minkä jälkeen mahdollisesti toinen lihasryhmä. Mietin kyllä jo alkuvaihdeessa myöskin sitä samaa ratkaisua mitä käytin perjantaina eli vaihdan kuntosalia toiseen lihasryhmään ja menisin tämän tekemään sinne Kamppiin mihin minun oli pitänyt mennä. Sats Elielissä oli minulle tuttuja laitteita laitevalmistaja Technogym:tä. Tämän pohjalta osasin odottaa hyvää treeniä kun tein näillä laittella. Mukana oli myöskin toisen valmistajan laitteita, mutta pääsääntöisesti laitteet olivat Technogym. Sinällään laitekanta ei ollut mikään ihmeellinen, mutta perustasoltaan hyvä. Smith ja vapailla tangoille oliva rack olivat parempia mitä Länsiväyllä ja esimerkiksi rintapäivänä niillä voisi tehdä asioita mitä ei voi tehdä Länsiväylällä.

Itse treeni alkoi pystypunnerruslaitteella minkä halusin testata. Vaikka Technogym laitteet ovat minulle tuttuja niin pystypunnerruslaite oli menulle uusi tuttavuus. Aloitin 20kg painoilla per puoli minkä jälkeen nostin painoja aina siihen asti kun oletin niiden olevan maksimit kuuden toiston sarjoille. Näistä painoista aloitin sitten toistomäärien laskun sillä muut aikaisemmat painot menivät lämmittelyjen lukuihin. Jatkoin siis tänään kuuden toiston sarjoilla tekemistä ja viiden sarjamääriä. Viisi sarjaa on mielestäni hyvä sarjamäärä kun toistot ovat kuusi sillä haluan saadaa määrät pysymään korkeina vaikka sarjojen toistomäärät olivat alle kymmenen.

Tämän jälkeen kävin kokeilin smiht-laitteen ja se tuntui erittäin hyvälle ja mielestäni se oli jopa raskas sillä kevyempiäkin olen käyttänyt. Tein tänään smiht-laitteessa loppujenlopuksi kaksi liikettä. Ensiksi tein takaolkapääsoudun selän takana ja vielä treenin viimeisenä liikkenä yhden käden pystypunnerruksen. Yhden käden pystypunnerrusta tein nyt ensimmäistä kertaa ja tämän liikkeen bongasin jokin aika sitten Instagramista joltain tililtä ja siitä asti olen suunnitellut kokeilevani tätä liikettä. Se kerta oli tänään ja huomasin liikkeen olevan erittäin hyvä. Näiden kahden smithissä tehdyn liikkeen välissä tein taljassa yhden käden vipunostoja takaolkapäille.

Olkapäätreeni

  • Pystypunnerruslaite 5x6
  • Takaolkapääsoutu selän takana smith 5x6
  • Yhden käden vipunosto takaolkapäille talja 5x6
  • Yhden käden pystypunnerrus smith 5x6

Hauistreeni Kampissa

Päädyin jossain vaiheessa tekemään vielä tänään hauista. Aluksi mietin tekeväni treenin samalla kuntosalilla alusta loppuun, mutta katsoin paremmaksi vaihtaa kuntosalia kun vaihdoin lihasryhmää. Täten sain nyt treenannut kaksi treeniä kahdella eri kuntosalilla. Tämä oli nyt kolmas kerta kun treenasin Kampissa ja toinen treeni putkeen kun kävin Kampissa perjantaina. Nämä muilla kuntosaleilla käynnit ovat nyt olleet tälläisiä "special" treenejä, mutta parempi näin. En tiedä alkaako näitä nyt tulemaan lisää vai oliko tämä nyt tässä taas joksikin aikaa. Tämä on ollut vain hyvä kokemus treenata eri kuntosaleilla niin olen saanut erilaisuutta treeniin sekä oppinut paremmin treenaamaan muualla kuin samassa paikassa.

Tiesin suurinpiirtein mitä tekisin hauikselle ennenkuin aloitin treenin, mutta käytännössä vielä kuntosalilla mietin mitä tekisin. Päädyin aloittamaan treenin hauiskäännöllä tangolla jolla pystyi tekemään kapealla otteella ja missä käden olevat pystysuunnassa. Tälläisellä tangolla en ole oikein tehnyt joten halusin tänään kokeilla kyseistä tyyliä tehdä. Tänään myöskin huomasin Kampin huonojen painojen ongelman kun en saanut tankoon haluttua määrää painoja. Kun painot ovat sellaiset v-mäiset eli normaalia paksummat niin ei tuollaiseen normaaliin pieneen tangoon 20kg lisäksi paljon muuta saa. Minulla oli tangossa 20kg painot sekä 5kg painot jotka juuri ja juuri mahtui tankoon pikkulukkojen kanssa. Olisin halunnut kokeilla 30kg painoja mutta 20kg lisäksi 10kg painot eivät mahtuneet tankoon. Yksi suurimmista ongelmista Kampin kuntosalilla onkin juuri nuo levypainot jotka ovat huonot.

Tämän jälkeen tein hauiskääntöä alataljassa maaten sekä z-tangolla scott-penkissä mitä seurasi käsipainoilla tekeminen. Käsipainoilla tein aluksi situen ja kääntäen tyylillä minkä jälkeen vaihdoin tyyliä seisoen hammer-tyyliin. Kun käytin kuuden toiston sarjoja ja suurempia painoja niin tuntui ettei tämä tyyli oikein toimi hauikselle. Näistä kaikista neljästä liikkeestä z-tangolla scott-penkissä tehty liike oli mielestäni päivän paras. Tai ainakin tuntui siltä, että sain siinä päivän parhaimman tuntuman. Yleisesti aloin taas muistelemaan aikaisemmin tällä viikolla tekemiäni hauistreenejä ja sitä kuinka hyvä pumpin sain pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla jo kahden liikkeen jälkeen. Tänään tuntui etten saanut oikein mitään aikaan suuremmilla painoilla ja pienemmillä sarjoilla. Muilla lihasryhmillä kuuden toiston sarjat ovat toimineet, mutta hauiksessa tämä taisi olla nyt viimeinen näin treenannut treeni.

Hauistreeni

  • Hauiskääntö kapeapystyote 5x6
  • Hauiskääntö alatalja maaten 5x6
  • Hauiskääntö z-tanko scott 5x6
  • Hauiskääntö istuen kääntäen 5x6
  • Hauiskääntö seisten hammer 5x6

Nykyään tietoa on saatavilla jopa turhan helposti verrattuna vaikka vielä viitisen vuotta taaksepäin saati aikaisemmin. Tämä myös koskee todella paljon eri treenejä ja syömistä dietistä lähtien. Yksi ongelma tässä on se, että tiedon levittäminen on entistä yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutta suurin ongelma on sen uskominen. Kaiken maailman "tietäjät" levittävät jotain tietoa mikä on "oikeaa" ja pahimmassa tapauksessa ne jotka uskovat asian levittävät tätä

Omat treenini niin kuntopyörällä kuin crosstrainerillä ovat olleet pitkään HIIT treenejä enne termin HIIT tuloa. Itse käytän vain näistä treeneistä nimitystä intervallit. En ole ikinä oikein tutkinut mitä tuo HIIT-treenaaminen tarkoittaa mutta olen ollut hieman tietoinen kyllä asiasta. Tuossa jokin aika sitten tulin etsineeksi jotain tietoa ja tajusin viimein, että minun intervallitreenit ovat HIIT-treenejä vai ainakin vastaavia.Yleisellä tasolla ne vastaavat

Tällä viikolla on tullut treenattua hieman kovempaa kun muutaman treenin jälkeen ollut illalla ihan poikki? Mielestäni en ole ollut ihan näin poikki vähään aikaan vaan saa oikein muistella koska viimeksi olen ollut uuvuksissa viikon aikana parina iltana. Maanantaina oli rintatreeni missä tuli tehtyä penkkiä ja vinopenkki isoilla painoilla ja pakkotoistoja käyttäen. Maanantai-iltana treenin jälkeen kaikki oli ihan normaalisti. Tiistaina tuli treenattua jalat

Viime viikon maanantaina en ollut ihan varma alkoiko minulla tuntumaan väsymystä vai odotanko treeneiltä aina vain niin paljon? Odotanko penkistä nousevan aina kun sitä yritän niin kevyesti 200kg? Kuitenkaan muutoin viikolla ei tuntunut tällä tavalla vastaavasti ellei sitten maastavetoa lasketa torstailta. No maastavedonkin odotukset saattoivat olla korkealla johtuen viime kerrasta jolloin nostin pitkästä aikaa 240kg. Vastaavasti keskiviikon ja lauantain

Treenasin keskiviikkona jalat joko oikealla tavalla tai sitten liian kevyesti sillä seuraavina päivinä en oikeastaan tuntenut mitään ihmeellistä jaloissa. Tämä oli vain positiivinen asia sillä jalkatreenin jälkeen illalla olevat jalkasäryt eivät ole mukavia ja seuraavina päiväni on muutenkin mukavampi olla kun jalkoihin ei satu tai ne eivät ole jumissa. Myöskin torstaina tehty maastaveto oli paljon helpompi ja parempi tehdä kun maastavedon ala-asentoo meneminen

Viime viikon keskiviikkona tuli käytyä katsomassa King Arthur: Legend of the Sword ja tämän viikon keskiviikkona puolestaan kävin katsomassa Alien: Covenant minkä jälkeen tuli tehtyä myös jalkatreeni kuten viime viikolla. Nykyään on kyllä hyvä kun Isossa Omenassa on kunnon elokuvateatteri ja varsinkin Scape-sali jalkatiloineen on ihan loistava. Myös pienemmät salit ovat hyvät enkä ole kerran kokeilun perusteella huomannut mitään vastaavaa kuin Tennispalatsin

Keskiviikkona tuli treenattua jalat eri tavalla kuin mitä nyt olen jalkoja treenannut. Tämän pohjalta minulla oli torstaina parempi mieli tai uskomus lähteä rakentamaan maastavetoa. Yleensä tässä on nyt tullut tehtyä kovat kyykyt ja mahdollisesti myös jalkaprässit edellisenä päivänä maastavedosta jolloin liikkeen tekeminen on tuntunut varsinkin takareisissä epämukavalta. Kun takareisiin oikeastaan jo sattuu kun menee maastavedossa ala-asentoon niin se ei ole

Keskiviikkona tuli käytyä ensin elokuvissa minkä jälkeen menin tekemään jalkatreenin. Yleensä asia on ollut juuri päinvastaisesti eli olen mennyt treenin jälkeen kuntosalille. Siksi en tiennytkään etukäteen miten hieman yli parin tunnin istuminen elokuvateatterissa ennen jalkatreeniä vaikuttaa itse treeniin. Toisaalta kyllähän sitä "normaalisti" tulee istuttua välillä jopa kauan ennen salille menemistä mutta kuitenkin kotona istuminen ja elokuvateatterissa

Supersarjat tuli otettua käyttöön oikeastaan "pitkästä" aikaa perjantaina olkapäätreenissä, lauantaina jalkatreenissä sekä sunnuntaina selkätreenissä. Kussakin treenissä supersarja oli treenin aloittava juttu minkä jälkeen tuli tehtyä joko pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja tai suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja. Nyt en lähtenyt siihen hommaan ollenkaan, että olisin tehnyt lähes kaikki supersarjoina kuten joskus olen "sortunut". On ollut ajanjaksoja

Tiistaina enemmänkin höpöhöpö käsitreeni vaikka koko treeni tuli tehtyä supersarjoja käyttäen mutta tämän jälkeen keskiviikkona jalkatreeni ja torstaina selkätreeni tuli vedettyä kunnon painoilla. Tiistaina tuli tehtyä kaikki liikkeet supersarjana siten, että tein saman lihasryhmän liikkeet supersarjana enkä tehnyt niitä tällä kertaa ristiin. Näin ollen tein siis hauis + hauis ja ojentaja + ojentaja enkä hauis + ojentaja tai ojentaja + hauis. Ristiin tekeminen