Kahtena iltana peräkkäin treenaamassa Loaded:lla nyt kyykkyä ketjuilla

31.07.2022 - 01:22

Perjantai-iltana maastavetoa ketjuilla minkä lisäksi räkkivetoja mitä seurasi seuraavana iltana kyykkyä ketjuilla. Näin tapahtui kahtena peräkkäisenä iltana Loaded Gym:llä Tampereella. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun kävin kahtena peräkkäisenä päivänä Loaded:lla treenaamassa ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kahtena päivänä viikon aikana Loaded:lla. Kun tänään olin menossa Loadedia kohti niin en oikein tiennyt mitä odottaa vaikka halua oli kyllä mutta eilinen treeni painoi selässä niin että en oikein tiennyt kestääkö se kyykkäämistä?

Minulla oli vain yksi tarkoitus mikä oli tehdä kyykkyä ketjuilla eli hieman sama kuin edellisenä iltana jolloin tein maastavetoa ketjuilla mutta syystä tai toisesta lisäsin vielä räkkivedot mukaan. Perjantai-iltana tein vielä maastavedon perään räkkivetoja aina 270kg painoilla vaikka jo maastaveto ei tuntunut ihan niin kevyelle ja selässä alkoi painamaan jo tuossa vaiheessa. Tuo räkkivetojen tekeminen mastavedon perään ei ainakaan helpottanut asiaa vaan pahensi. Tämän takia en oikein tiennyt mitä odottaa kyykyltä kun selässä vielä tuntui tuo edellisen illan treeni.

En oikein missään vaiheessa tuntenut selässä mitään ihmeellistä jalkatreeniä tehdessä mutta muutin asioita heti treenin alussa ettei selässä tuntuisikaan mitään ihmeellistä. Olen nyt aloittanut jalkatreenit jalkaprässillä missä hieman lämmittelen ja totuttelen jalkoja hieman raskaampiin painoihin heti treenin alussa. Yleensä teen kymmenen toiston sarjoja minkä jälkeen lisään painoja mutta tällä kertaa tein kahdeksan toiston sarjoja. Ajattelin tehdä kuuden toiston sarjoja mutta päädyin tekemään kahdeksan toiston sarjoja. Kahdeksan toistoa on kuitenkin kaksi toistoa vähemmän kuin kymmenen toistoja ja kun sarjoja tulee tehtyä 5-7 väliltä niin se on jo vähintään 10 toistoa vähemmän yhteensä.

Jalkaprässi kun ei ole niin selkä ystävällinen laite varsinkaan jos selässä on jo jotain tai selkä on ottanut hieman osumaa. Varsinkin mitä pidempiä sarjoja tekee jalkaprässissä niin sitä enemmän selkä ottaa mahdollisesti osumaa. Jalkaprässissä kun helposti selkä alkaa menemään huonompaan asentoon mitä enemmän toistoja tekee tai mitä suurempia painoja käyttää. Myöskin jalkaprässi itsessään vaikuttaa asiaan miten siinä saa asennon pidettyä. Kuitenkaan tällä kertaa en huomannut mitään ihmeellisyyksiä ja kaikki suju hyvin.

Mitä itse kyykkäämiseen tulee niin niin kaikki meni aluksi hyvin vaikka jotain tekniikka ongelmia tuntui olevan. En tiedä oliko se vain henkistä sillä kun katsoin toistoja videolta sen jälkeen kun olin kyykännyt niin kaikki näytti siinä olevan ok. Kaikki meni aina siihen asti hyvin kunnes pääsin 180kg painoihin plus ketjut. 140kg plus ketjut tuntui olevan vielä helppoa mutta kun tein 180kg plus ketjut niin tekeminen alkoi painamaan. Tein 180kg painoilla plus ketjut kaksi toistoa ja olisin halunnut tehdä sen jälkeen 200kg painoilla plus ketjut mutta mikään ei tuntunut niin hyvälle. Päädyin sitten tekemään 190kg plus ketjut kahden toiston sarjan minkä jälkeen lopetin kyykyn siihen. 

190kg plus ketjut tuntui omasta mielestäni helpommalle kuin 180kg plus ketjut. Silti tunsin olevan väsynyt eikä niin hyvä päivä niin päätin jättää kyykyn tuohon. 180kg plus ketjut kaksi toistoa mitä seurasi 190kg plus ketjut kaksi toistoa. Halusin tänään hieman enemmän ja olin suunnitellut 200kg plus ketjut mutta ilmeisesti kropassa ei ollut vain virtaa perjantai-illan selkätreenin jälkeen tehdä enempää. Toisaalta olin pettynyt mutta toisaalta treeni tuntui olevan pieni taisteluvoitto kuten edellinen ilta. Jotenkin saan vain itsestäni irti kun olen treenaamassa Loaded:lla

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa

Olen huomannut sen jalkatreeniä tehdessä, että hyvä alkulämmittely tuo parempia tuloksia. Se mitä hyvä alkulämmittely tarkoittaa kennelle onkin sitten toinen asia mikä pitää vain oppia. Täytyy itse kyllä sanoa, että ihan aina en jaksa lämmitellä yhtä hyvin kuin toisinaan ja kyllä tämän ainakin hieman näkee tuloksissa. Tietenkin kaikki on kiinni loppujenlopuksi onko hyvä päivä vai ei, mutta lämmittely ei ainakaan heikennä tuloksia paitsi tekemällä liian raskaan

Minun tämän hetkisessä treenityylissä on pienen pieni "ongelma" mikä kannattaa ottaa huomioon jos treenaa samalla tavalla kuin eli aivan fiilikseen mukaan ilman minkäänlaista treeniohjelmaa. Minulla ei ole siis tällä hetkellä minkäänlaista treeniohjelmaa liikkeiden, toistojen kuin sarjojen suhteen. Näin ollen liikkeet, toistomäärät kuin sarjojen määrät vaihtelevat käytännössä koko ajan jopa treenin sisällä. Liikkeiden painot menevät ihan päivän kunnon mukaan

Tällä viikolla tuli huomattua treenien osalta se, että kaikki on suhteellista, tee silloin kun kulkee ja treenien odotus arvot ovat nousseet. Näillä kaikilla asioilla on tällä hetkellä yhteinen tekijä mikä on "voimatreenaaminen" eli powerlifting. Viime viikon lauantaina kyykkäsin ensimmäistä kertaa 200kg ja sain 180kg painoilla kolmen toiston sarjan kun taas keskiviikkona sain vain 160kg painoilla kolmen toiston ja parin toiston setit. Tuon 160kg räpellyksen

Lauantaina se tapahtui mitä olen nyt varmaan eniten hakenut eli 200kg saamista kyykyssä. Joskus sain nostettua 190kg ja kerran 200kg on jäänyt alas mutta yleisesti en ole tuollaisia painoja edes yrittänyt. Olen pitänyt aina jalkoja vahvimpana lihasryhmänä voimatasoilta varmaan johtuen jääkiekon pelaamisesta mutta oikeasti ne eivät ole olleet niin hyvät. Toisaalta jalat ovat olleet hyvässä kunnossa ja olen saanut isojakin romuja liikkumaan eri liikkeissä mutta