Jokatoinen päivä tuplatreeni ja lauantaina maastavetotreeni

16.11.2016 - 12:06

Alkuviikkoon tai oikeastaan maanantaihin jäi nuo sähläykset suunnitelmien osalta. Loppuviikosta kaikki rullasi sitten siihen suuntaan mihin maanantaina lopulta päädyin. Päädyin sitten lopulta tekemään tuplatreenin kuntosalilla jokatoinen päivä ja jokatoinen yksittäinen treeni. Kädet nyt on ainoa minkä treenaan yhdessä mutta muut treenit menevät yksi lihasryhmä per treeni ja olkapää sekä käsitreeni osuvat nyt yksittäisiin päiviin. Tuplatreenipäiviksi ovat muodostuneet nyt rintatreeni plus selkätreeni sekä jalat takareisitreeniin että etureisitreeniin. Saa nyt katsoa jatkanko tällä systeemillä treenaamista ja mihin väliin pidän kunnollisia lepopäiviä sillä nyt lauantaina tein "pidempään" suunnitellun maastavetotreenin ja sunnuntaina tulen varmaan tekemään tupla jalkatreenin mikä on vielä kylläkin auki. Jos treenaan sunnuntaina niin silloin on luvassa etureidet aamulla ja takareidet illalla. Pitäessäni sunnuntaina lepopäivän jalkatreeni vaihtuu vain maanantaille.

Yleisesti treenit ovat jatkuneet yksinkertaisella linjalla ja miettinyt hieman mitä teen tällä treenillä ja mitä seuraavalla. Esimerkiksi nyt perjantaina tein rintatreenissä sekä selkätreenissä eri liikkeet kuin mitä maanantaina. Kävin myöskin perjantaina tekemässä rintatreenin Salmisaaressa kuten tein myös maanantainakin selkätreenin kanssa. Halusin pitkästä aikaa kokeilemaan Hammer Strengthin rintaprässi minkä muistin osuneen omaan rintaani todella hyvin. Samalla sain molemmat treenit eri saleille niin sekin toi sentään lisävaihtelua.

Torstaina käsitreeni käytännössä erikoistekniikoita käyttäen

Torstain käsitreeni oli ja meni ilman sen suurempia. En oikeastaan suunnitellut missään vaiheessa mitään vaan tein sitä mitä päähän tuli sillä hetkellä mieleen. Lopulta kuitenkin päädyin tekemään kaikki liikkeet paitsi viimeistä ranskalaista punnerrusta käsipainoilla erikoistekniikoilla. Kaksi supersarjaa hauikselle ja yksi viiden liikkeen giant ojentajille. Hauikselle molemmat supersarjat menivät sitten erilailla kun tein ensimmäisen supersarjan tangoilla ja jälkimmäisen käsipainoilla. Suhteessa käytin hieman pienempiä painoja ja yritin pitää tuntuman niin hyvin päällä kun pystyin. Kun minulla alkoi painamaan niin en alkanut käyttämään heiluntaa ja sitä kautta selkää tai muuta ylimääräisiä lihaksia vaan aloin lyhentämään liikerataa. Jätin siis turhan runttauksen pois ja tein vain toistoja sitten paljon lyhemmällä liikeradalla pitäen liikkeen koko ajan hauiksella.

Ojentajille oli vuorossa torstaina todella pitkästä aikaa viiden liikkeen ojentajapunnerrus giant. Viisi erilaista ojentajapunnerrusta putkeen kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Yhteensä yhden setin toistomääräksi tuli siis sata toistoa ja tein näitä sarjoja kolme. Jokaisen liikkeen tein samoilla painoilla enkä lähtenyt muuttamaan painoja liikkeen vaihdon yhteydessä. Näin ollen jos ensimmäinen liike tuntui kevyemmältä niin viimeinen ei. Olen tehnyt tämän viiden liikkeen giantin aina kyseisellä tavalla eli en ole lähtenyt vähentämään tai lisäämään painoja kesken setin vaan olen yrittänyt löytää sopivan painon millä jaksan tehdä kaikki liikkeet.

Torstain käsitreeni

  • Supersarja hauiskääntö tanko + Hauiskääntö z-tanko
  • Giant Ojentajapunnerrus naru + Ojentajapunnerrus naru kapea + Ojentajapunnerrus tanko + Ojentajapunnerrus tanko myötäote + Ojentajapunnerrus naru päänyli
  • Supersarja Hauiskääntö istuen vastaote + Hauiskääntö istuen hammer
  • Ranskalainen punnerus käsipainoilla

Perjantaina tuplatreenipäivä aamulla rintatreeni ja illalla selkätreeni

Perjantain treenit oli helppo toteuttaa sillä tiesin etukäteen aika hyvin mitä tulin tekemään. Minulla oli viimeksi ollut maanantaina rinta- & selkätreeni päivä ja tällä kertaa halusin tehdä erilaisia liikkeitä ja olin jo oikeastaan maanantaina hieman suunnitellut tätä treeniä. Lähinnä suunnitellut siltä kannalta, että tiesin tulevani tekemään aamulla rintatreenin Elixia Salmisaaressa ja mitä siellä voisin tehdä. Tällöin osasin jo maanantaina jättää jotkin liikkeet perjantaille ja saman tein myöskin selän puolella. Selän puolella jätin tiettyjä liikkeitä tekemättä kun ajattelin tekeväni niitä sitten perjantaina joten kyllä minä vielä suunnittelen treenejä etukäteenkin vaikka tuntuu toisin. Yleensä tuntuu sille, että päätän vasta kaikki tekemiset kuntosalilla mutta eihän näin aina ole vaan minulla on kyllä pidemmälle vietyjäkin suunnitelmia.

Yleisesti yritin perjantaiaamuna treenata rinnan hallitusti ja sinällään isoilla painoilla. Tämä tarkoitti vinopenkissä mahdollisimman isoja rautoja itselleni, mutta sitten etten pumputa tankoa rinnalla. Sama koski tämän jälkeen rintaprässiä missä hain hallittuja vientejä niin eteen kuin taakse. Tämä tyyli on raskasta mutta palkitsevaa sillä näin saa punnerrusliikkeet tuntumaan rinnassa eikä rauta vain liiku edestakaisin. Suomalaiseen salikulttuuriin tuntuu sopivan vain paremmin se, että kunhan vain iso rauta liikkuun ja sillä ei ole väliä ottaako se oikeasti rintaan. Tämä on oma mielipiteeni asiaa ainakin sen perusteella miten ihmiset pomputtavat tankoa rinnasta ja pumppaavat perseellä vauhtia. Kunhan painot ovat "isot" niin kaikki on hyvin.

Aamulla minulla oli iltaa enemmän hallitusti tekeminen mielessä sillä illan selkätreenissä yritin ottaa isommilla romuilla liikkeitä. Tämä kyllä näkyi tekniikassa mutta tarkoitus oli saada tällä kertaa treeni osumaan vain selkään. Yritin kuitenkin olla rikkomatta tekniikkaa ihan liikaa ja heti kun tuntui sillä että painoja olisi liikaa niin otin painoja hieman pois. Suunnitelmissa oli aluksi tehdä kolme liikettä ja tällä suunnitelmalla meninkin pitkään kunnes kolmannen liikkeen jälkeen halusin vielä tehdä alataljan. Tämä saattoi olla liikaa siihen nähden miten olin "pommittanut" jo kolmea liikettä ennen alataljaa mutta olihan kuitenkin suunnitellut ja mennyt kolmen liikkeen suunnitelmalla. Sinällään on huono alkaa vaihtelemaan liikemääriä kesken treenin tai oikeastaan treenin lopussa missä on jo väsynyt.

Perjantaiaamun rintatreeni

  • Vinopenkki
  • Rintaprässi
  • Vipunostot

Perjantai-illan selkätreeni

  • Kulmasoutu
  • Vaakasoutu
  • Ylätalja kapea tanko
  • Alatalja

Lauantaina maastavetotreeni

Olen näitä aikaisemminkin tehnyt eli treeni missä teen vain maastavetoa. Tämä oli ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa mutta siitä huolimatta meinasin jättää tämän treenin väliin. Yhdessä vaiheessa mietin maastavedon ottamista perjantai-illan selkätreeniin mutta katsoin olevan parempi jättää se pois. Itse tykkään tehdä maastavetoa joten ajattelin nyt olevan vai parempi tehdä pelkkä maastavetotreeni missä mitään muuta ei tehdä. Nämä treenit ovat vain siitä vaikeita ja huonoja, että jos päivän kunto on huono niin treenistä ei tule välttämättä mitään ja treeni saattaa kestää vain muutamia minuutteja. Se mitä nämä minun maastavetotreenit ovat sisältäneet ovat olleet päivän maksimin ottaminen ja tämän jälkeen sarjojen tekemistä. Aluksi katson pikkuhiljaa mikä on päivän maksimi ykkönen ja tämän jälkeen vähennän painoja ja aloitin sarjojen tekemisen. Ilman sen suurempia logiikoita ja miettimisiä.

Kolmas päivä vähän pitempääpäivää töissä jonka jälkeen yritin säätää tietokoneeseen 3-näytön systeemiä ennen kuntosalille menoa. Kirjoittelen myöhemmin tuosta 3-näytön systeemistä joka liittyy iRacingiin. EIlen kun lähden kuntosalille ulkona tuli aika paljon lunta ja keli oli huono. Tänään keli oli hyvä ja lämmin jonka takia olisin voinut mennä tänään kävellen kuntosalille, mutta minun piti käydä postissa sekä kaupassa samalla reissulla joten päätin mennä

Katselin ennen kuntosalille lähtöä vähän ikkunastas pihalle ohi mennen ja ihmettelin maan näyttävän vähän valkoiselle. Eihän siellä nyt lunta ole satanut kun silloin kun tulin töistä kotiin niin oli vielä kuivailma. Olin jo vähän miettinyt meneväni tänään kuntosalille kävellen, mutta päädyin kuitenkin menemään autolla joka oli loppujenlopuksi loistava ratkaisu. Päästessäni pihalle huomasin maasssa noin 10cm lunta. Olin päässyt töistä kotiin jossain 17.15

Perjantaina siis lopetin max 60 sekuntia palatukset viikon ja lauantaina aloitin uuden treeniviikon. Aloin jo vähän aamulla miettimään tulevaa treeniä / treeniviikkoa, mutta vielä kuntosalille päästyäni en tiennyt miten tulen treenaamaan. Se oli tiedossa mitä teen eli lauantaina oli vuorossa sunnuntain viikon avaus rinta & ojentajatreeni. Treenin aloitin ihan normaalisti tällä kertaa penkillä, mutta jo lämmittelyn jälkeen aloin raksuttamaan miten teenkään

Max 60 sekuntia palautusviikko loppui tänään olkapää & hauistreeniin. Tällä viikon lopettavalla treenillä tein ilman mitään ajatuksia kolme ensimäistä liikettä viiden sarjoina, jonka jälkeen tajusin tämän ja päätin yrittää tehdä loput liikkeet myös viiden sarjoina. Tähän en ihan päässyt vain yksi liike jäi neljään sarjaan ja viimeinen jäi ihan tietoisesti kolmeen. Viimeisessä sarjassa olisi voinut tehdä pienemmillä painoilla niin olisin myös voinut koittaa

Tänään jatkui kuntosalitreenien tekeminen max 60 sekunnin tauoilla selkätreenillä. Selkäpäivää varten olin jo vähän suunnitellut päässäni jotain sarja ja toistomääriä etukäteen, koska kyseessä oli kuitenkin selkäpäivä enkä halunnut rikkoa selkääni. Halusin treenistä myös onnistuneen joten painot olivat tänään tärkeässä roolissa. Heti ensimmäisessä liikkeessä eli maastavedossa sain miettiä 100kg, 120kg ja 130kg painoilla. Kallistuin kuitenkin 100kg, koska olin

Tein tänään kuntosalitreenin sillain kun olin vähän ajatellut tekeväni jossain kohtaa eli enemmän aerooppimisella tavalla. Pidin sarjojen välit maksimissaan 60 sekunnissa ja liikkeiden välit tuntuman mukaan miten tunsin olevani palautunut. Jossain määrin liikkeiden välillä taisi olla normaalia pidempiä välejä, mutta en ole tästä ihan varma. Olen aikaisemmin tehnyt palautkset max 60 sekuntia, mutta enemmän olen käyttänyt max 45 sekuntia. Jokatapauksessa alle 60

Olin eilen illalla treenin jälkeen ihan puhki, mutta aamulla en huomannut eilistä treeniä tai väsymystä enään. Tähän myös vaikutti se, että nukuin vähän yli kahdeksan tuntia. Minun mielestäni juuri kahdeksan tuntia tai yli oli hyvä unimäärä lepäämiseen. Seitsemän tuntia ei pakolla riitä, mutta se on paljon parempi kuin kuusi. Enemmän on parempi varsinkin jos aamulla on vuorossa aamutreeni sillä esim kuuden tunnin unilla aamutreenin tekeminen on raskasta saati

Palasin tänään kuntosalille yli viikon tauon jälkeen jonka aikana olin kipeä. Minulla oli koko alkuviikon polte päästä treenaamaan ja tänään päätin aloittaa treenaamisen vaikka kunto ei ole ihan vielä 100%. Juoksemisen aloitan vasta ensiviikolla, mutta tällä viikolla menen vielä huomenna ja sunnuntaina kuntosalille. Kamala halu treenata + kunto ei 100% on huono yhdistelmä lähteä treenaamaan ja se tuli tänään taas huomattua. Kun aloitin treenin niin en oikein

En muista koska olen viimeksi käynyt lauantaina kuntosalilla vai olikohan viime kerta joulukuussa? En ole varma eikä sillä ole väliä, mutta yleisesti ottaen lauantaipäivät ovat harvinaisia päiviä jolloin käyn kuntosalilla. Yhteenaikaan taisin käydä lauantaisin kuntosalilla tekemässä jokun lihasryhmän ja toissa talvena kävin lauantaisin "tamppaamassa" mattoa eli juoksemassa juoksumattoa. Lauantaiat ovat yleisesti päiviä jolloin pidän lepopäivän tai sitten käyn

Kuntosalitreeni paikassa jossa olen nostanut rautaa monia vuosia ja missä olen perusasiat oppinut. Kävin Vammalan Pinkissä ensimmäistä kertaa viime kesän vetämässä tänään treenin ja paikka ei ollut muuttunut ulkoisesti mitenkään ja kävijöiltää vähän. Samat naamat siellä tuntui näkyvän muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja väen paljous yllätti. Kun kävin aktiivisesti Pinkissä niin perjantai päivinä sai yleensä treenata melkein yksin kun tänään porukkaa oli