Aerooppinen kuntosalitreeni eli max 60s palautukset

16.11.2016 - 12:06

Tein tänään kuntosalitreenin sillain kun olin vähän ajatellut tekeväni jossain kohtaa eli enemmän aerooppimisella tavalla. Pidin sarjojen välit maksimissaan 60 sekunnissa ja liikkeiden välit tuntuman mukaan miten tunsin olevani palautunut. Jossain määrin liikkeiden välillä taisi olla normaalia pidempiä välejä, mutta en ole tästä ihan varma. Olen aikaisemmin tehnyt palautkset max 60 sekuntia, mutta enemmän olen käyttänyt max 45 sekuntia. Jokatapauksessa alle 60 sekuntin palauksilla treenaaminen on muutamisssa asioissa erilaista sillä palautuksien välillä ei ehdi välttämättä juomaan sekä liikkeen valmistautuminen täytyty aloittaa liikkeestä riippuen melkein heti. Palauksien jäädessä lyhyeksi painot nousevat tärkeään asemaan. Painojen ollessa liian suuret ensimmäisen sarjan jälkeiset sarjat jäävät helposti torsoiksi tai jopa ensimmäinen sarja jää vajaaksi. Sarjojen jäädessä pieniksi tämänkaltaisesta treenistä ei ole mitään hyötyä kun treenin tarkoitus on olla aerooppinen. Mielestäni toistojen minimi määrä on kymmenen. Painojen jäädessä pieniksi tulee samat ongelmat kuin normaalissa treenissä tehdessään pienillä painoilla. Pienillä painoilla treeni ei tunnu missään sekä siitä ei ole hyötyä. Aerooppisessa treenissä liian pienet painot voi korvata helposti nostamalla toistojen määrää. Oikeiden painojen löytäminen on mielestäni tärkeää ja aluksi vaikeaa, jonka oppii vain tekemällä.

[[{"fid":"114","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"467","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Max 45 - 60 sekunnin palautuksilla itse tavoittelen 10 - 15 toistojen sarjoja. Painoja mietin sen kautta millä jaksan tehdä kunnolla 3x10 ja siitä tiputan noin yleisesti 10 - 20kg. Päivän kunto on myös yksitekijä ja se miten treeni on kulkenut. Vaikka minulla on pohjalla jo useita tämän tyyppisiä treenejä niin siltikin minulla tulee painojen kanssa otettua yli- sekä alipainoja, mutta nämä koskevat yleensä vain yhtä tai kahta liikettä per treeni. Tänään minulle tuli yksi vähän ylipaino liike sekä yksi alipaino, mutta muuten painot osuivat hyvin paikoilleen. Tein tänään kaikki liikkeet kolmen sarjoina, mutta olen myös tehnyt liikkeitä neljän sekä viiden sarjoina, mutta tällöin pitää tehdä liike / liikkeet pienemmillä pianoilla. 

Rinta & ojentajatreeni

  • Penkki 3x10 100kg
  • Vinopenkki 3x10 75kg
  • Dippi 15kg lisäpainolla 1x10, 1x7, 1x6
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x10 37,5kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru 3x10 50kg
  • Superina ojentajapunnerrus taljassa normi 3x10 50kg, ojentajapunnerrus taljassa normi leveä 3x10 50kg
  • Vipunosto käsipainoilla 3x10 15kg
  • Ojentaja päänyli käsipainolla istuen 3x10 22,5kg

Olen taas käymässä Vammalassa mikä oli suunniteltua mutta tuleminen aikaistui parilla viikolla siitä mitä alunperin suunnittelin. Tulin Vammalassa käymään ihan sen takia että pääsin taas käyttämään Ellivuoren kausiakorttia ja pääsin laskettelemaan missä nyt kävinkin kolme kertaa viikon reissulla joista pari päivää meni matkustukseen. Muutoin olen taas käynyt Vammalan uudella Kerhis Gym Sastamala kuntosalilla mikä aukeasi heti joulun jälkeen ja missä tuli käytyä noin viikko vuoden vaihteessa.

Edellisen viikon lauantaina tuli tehtyä uusi boxi kyykky ennätys sekä samalla ketju boxi kyykky ennätys. Tämä tuli eräällä tapaa hieman yllättäen kun en ollut tehnyt boxi kyykkyä muutamaan viikkoon mutta toisaalta ei sillä kyykky muuten oli sujunut hyvin ennen ja jälkeen tuon treenin. Tuon boxi kyykky ennätyksen välissä tuli tehtyä hyvä normaali kyykky treeni viikolla minkä jälkeen nyt viime viikon lauantaina tuli sitten tehtyä pysäytys kyykyssä 180kg painoilla sarjaennätys. Näin ollen sain viikon sisään tehtyä uuden ykkös ennätyksen sekä sarjaennätyksen.

Olen tätä asiaa jo maininnut täälläkin vuosia ja oli ihan kiva lukea siitä myös IS:stä. Puhun nimittäin siitä kuinka pk-seudulla varsinkin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla ei voi käydä wc:ssä kuin ihan pakolla. Lopetin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla wc:ssä käynnin vuosia sitten ja mielummin pidättelen siihen asti kunnes pääsin kotiin kuin menen kuntosalin wc:hen. Se on ollut ihmeellistä minulle kuinka Vantaalla Vantaan Loaded:lla ja PTVGYM Tiksissä ei ole mitään ongelmia ja noilla kuntosaleilla voi käydä wc:ssä ihan normaalisti. 

Taas on se aika mistä normaalisti kuntosalilla kävijät eivät pidä eli uuden vuoden lupaajat. Loppiaisen jälkeinen pari - kolme viikkoa on se aika kun kuntosalit ovat täynnä ja syy on juurikin uuden vuoden lupaajat. Toisaalta kuntosaleille tammikuun alku on vuoden parasta aikaa kun monet kuntosalit tekevät tilipäivän juurikin tammikuussa. Toisaalta se on normaaleilta kuntosalilla kävijöiltä pois juurikin siitä syystä että kuntosalit ovat paria viikkoa tupaten täynnä. Onneksi nykyään joko kuntosaleja on enemmän tai uuden elämän aloittaminen kuntosalilta ei ole enää suosikki lupaukseksi.

Siinä meni 19-vuotta kun omalle kohdalle osui kuntosalilla roinaraivoa ja eräällä tapaa se yllättää että tämä tapahtui Elixialla mutta käytännössä ei. Mitä olen seurannut Elixian menoa viimeisien vuosien aikana niin se on mennyt vain alaspäin niin kuntosali viihtyvyydessä ja varsinkin laitteiden sekä välineiden osalta. Kuinkaan tuo ei tule yllätyksenä että Elixialla on laiitteet ja välineet huonossa kunnossa kun niitä ei ikinä huolleta. Tangot ja kahvat vikisevät kun niitä ei öljytä, laakerit ovat menneet sekä karhennus (grippi) sitä ei enää ole. Tämän johdosta tangot ja kahvat pitävät erilaisia ääniä kun niitä käyttää sekä käyttäminen muutenkin on vaarallisempaa kun tangoissa ja kahvoissa ei ole enää karhennusta (grippiä).