Ensimmäiset treenit neljän viikon jälkeen

13.04.2020 - 12:15

Neljän viikon jälkeen ensimmäiset treenit on nyt takana kun pääsiäis viikonloppuna tuli käytyä kuntosalilla lauantaina sekä sunnuntaina. Tämä tuli hieman extemporeen ja varsinkin että kävin tekemässä heti toisen treenin seuraavana päivänä. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että lähdin kaverille saunaan sekin nyt ensimmäistä kertaa neljään viikkoon niin samalla sitten päätettiin käydä treenaamassa. En oikeastaan tiennyt mitä odottaa treeniltä ja tätä asiaahan hieman pohdin tuossa kun kirjoitin voimaharjoittelun vaikeudesta kotona. Lähinnä suurimmat kysymysmerkit olivat motivaatio sekä onko myös henkinen puoli mukana kuntosalilla vai olenko vai fyysisesti siellä? Pohtimiani asioita helpotti paljon se, että menin salille juurikin kaverin kanssa jolloin ensinnäkin en ollut siellä yksin, vain tuntemattomien joukossa sekä minulla oli tarvittaessa spotteri.

Neljä viikkoa ilman kuntosalitreeniä voi tuntua joko pitkältä tauolta tai lyhyeltä tauolta riippuen ihmisestä. Ensinnäkin huomasin sen asian kunnolla, että vatsani oli vain kasvanut ja koko muu kroppani oli pienentynyt. Kyllä, neljässä viikossa lihakset olivat lähteneet jo supistumaan ja tämän huomasi helposti polvi- & kyynerlämppäreistä mitkä vain hujahtivat paikoilleen ilman sen suurempia vaikeuksia. Normaalisti minulla on aina pieni työ saada polvi- & kyynerlämppärit paikoilleen, mutta tällä kertaa ne vain sujahtivat paikoilleen eikä ne tuntunut tarpeeksi kireiltä.

Vaikka olenkin nyt yrittänyt "treenata" vastustusnauhoilla kotona niin ei se vain ole kyllä sama asia monessakaan mielessä. Minun mielestäni vastustusnauhoilla treenaaminen on enemmänkin aerobisempaa treeniä, lämmittelyä kuin voimatreeniä tai oikeastaan salitreeniä. Varsinkin omassa tapauksessani kun olen päässyt sellaisiin painoihin joihin nyt olen päässyt niin jo sarjapainot alkavat olemaan suhteellisen suuria liikkeessä on liikkeessä. Tämän seurauksena minun on hyvinkin vaikea saada hyvää tuntumaa pienemmillä painoilla tai vastuksilla. Vastustus nauhoilla saan kyllä hyvän pumpin päälle mutta se toimii enemmänkin parempana lämmittelynä kuin varsinaisena treenaamisena mikä tuli hyvin todistettua kun kävin pitkästä aikaa oikeasti treenaamassa.

Ensimmäisen päivän treeneissä tuli tehtyä maastavetoa sekä penkkiä minkä lisäksi hieman käsiä sekä selkää. Maastavedossa sekä penkissä nyt tuli sitten kokeiltua tietenkin nykykuntoa. Vaikka tiesinkin neljän viikon vaikuttaneen negatiivisesti tuloksiin niin jotenkin vai sitä ajatteli ettei kunto voi nyt ihan niin paljon tippua mitä se oli tippunut. Jos unohdetaan painot hetkeksi niin treenin aluksi maastavedossa kuin penkissä minulla oli suurempia haasteita koordinaation sekä liikkeiden liikeratojen kanssa. Se on hyvinkin mielenkiintoista, että kuinka nopeasti koordinaatio heikkenee ja liikeradat ovat hakusessa kun pitää taukoa ja ei oikeastaan tee mitään. Sanoisin tilanteen olevan täysin eri jos nämä neljä viikkoa olisivat olleet normaaleja päiviä vain ilman kuntosalitreenejä eikä tässä olisi mitään Korona tilannetta päällä.

Lopulta maastavedossa sain tehtyä 220kg painoilla kaksi toistoa ja penkissä tuli otettua 140kg painoilla viisi toistoa sekä slingshotilla 170kg painoilla kolme toistoa. Molemmissa liikkeissä minulla oli liikeratojen kanssa ongelmia mutta penkin puolella ne olivat kuitenkin suuremmat. Jo tangon laskeminen rinnalle tuotti ongelmia sillä se ei vain tuntunut luontevalta minkä lisäksi oli vielä epävarma olo nykykunnosta. Sitä vain alkoi miettimään heti, että noin kuusi viikkoa sitten tein maastavedossa uuden ennätyksen 285kg ja nyt sain hikisesti kaksi toistoa 220kg painoilla. Ennen Korona aikaa sain penkissä tehtyä viiden - seitsemän toiston sarjoja pysäytyksellä 170kg painoilla käyttäen slingshottia ja nyt sain todella hikisesti kolme toistoa. Näin vain huomasi sen, että neljän viikon kotona olemisen seurauksena tulokset ovat tippuneet ja paljon.

Jo ensimmäisessä treenissä tuli tehtyä hieman jalkaprässiä mutta toinen treeni alkoi jalkaprässillä mikä toimi kyykyn lämmittelynä. Pienillä nousuilla tuli päästyä johonkin yli 300kg painoihin mikä tuntui yllättävän kevyeltä vaikka välillä tekeminen tuntuikin vaikealle. Kuitenkaan missään vaiheessa vaikka jalkaprässi alkoikin kulkemaan niin ajatus kyykyn sujumisesta ei parantunut kuin vasta ensimmäisten kyykky sarjojen jälkeen. Kun laitoin kyykyssä 60kg niskaan ja ennen kuin lähdin tekemään ensimmäistä toistoa niin en kyllä tiennyt mitä odottaa. Luulin 60kg painavan enemmän kuin mitä se sitten painoi mutta suurin huoli oli tekniikan pysyminen kasassa. Pelkäsin nimittäin kaatuvani joko eteenpäin tai taaksepäin kun menen tangon kanssa alas. Yllätyksekseni kyykyn tekeminen oli jostain syystä paljon helpompaa kuin aluksi luulin. Sain tehtyä lopulta 170kg painoilla viisi toistoa ja hetken mietinnän jälkeen päätin tehdä 200kg painoilla toiston. Päädyin tekemään lopulta 200kg painoilla kaksi toistoa kun luuli ensimmäisen toiston jääneen liian ylös ja tekeminen tuntui kevyeltä. 

Toinen treeni oli ensimmäistä parempi tuloksellisesti ja yleiseltä tekemiseltään. Kyykyssä 200kg kaksi toistoa on suhteessa paras tulos verrattuna maastavedon 220kg kahteen toistoon tai penkissä 170kg kolmeen toistoon slingshotilla. Olin jo ensimmäisen treenin jälkeen ihan allapäin huonosti menneen treenin jälkeen ja mietin kuinka tästä nyt otetaan neljä viikkoa takaisin? Kuitenkin tämä toinen treeni heti perään oli loistava asia ja onneksi tämä vain tapahtui sillä asia tuli päätettyä noin pari tuntia ennen kuntosalille menoa. Tämä ei ollut mitenkään suunniteltu asia ja tuon ensimmäisen treenin jälkeen en edes tiennyt koska menen seuraavan kerran treenaamaan.

Ehkä kroppa vain tarvi aluksi herätyksen minkä jälkeen asiat alkavat palautumaan paremmin normaaliin. Kannattaa siis muistaa se, että kun tekee paluun kuntosalille niin riippuen tauon pituudesta niin se tulee olemaan oikeasti herätys todellisuuteen. Tulet olemaan todella huonossa kunnossa ja liikkeiden tekeminen tulee olemaan vaikeaa. Tähän pystyy itse vaikuttamaan sillä, että tekee oman painon liikkeitä, käyttää vastustusnauhoja kotona tai käyttää kahvakuulaa / käsipainoja joilla tekee kevyitä treenejä. Ensimmäiset treenit kannattaakin olla enemmän sillä ajatuksella, että on salilla ensimmäistä kertaa kuin aloittaa siitä mihin jäi. 

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden